Käännä sivua

Tämä on nyt valivalia, joten saat vaihtaa heti sivua, en pahastu. Siis:  Koira heräsi aamulla tapansa mukaan aikaisin, ja olimme jo kuudelta sunnuntai-aamuna pihalla. Ihan liian aikaisin minulle. Olin illalla katsonut Forsytein tarua suurella nautinnolla, enkä huomannut mennä nukkumaan ennen puolta yhtä. 

Lehdenluvun jaa aamukahvin jälkeen menin uudelleen nukkumaan pariksi tunniksi, mistä koiran yninä herätti kymmeneltä, taas vähän liian aikaisin. Piti viedä ulos, suoraan sängystä ja vihaisena.  Ja kolmannen kerran nukuin illansuussa lyhyet päikkärit, joilta mies herätti viemään ynisevän koiran ulos. Olisin jo voinut motata kumpaakin! En voi sietää jatkuvaa häirintää.

Tässä välissä tein paljon muita hommia. Pyykkiä, tiskiä, ruokaa, roskia, koiran ulkoilutusta.

Ja silti tiedän ihan hyvin kaikki faktat. Tämä on ohimenevää, väliaikaista, kestän kyllä jne.  Niin kestänkin. Ärtyneisyyteni voi johtua siitä, että monet normaalit rentoutumiskeinoni ovat jääneet  kohta viikon ajan väliaikaisesti pois. En pääse ulos pitemmille lenkeille jalan takia, en pääse pyöräilemäänkään jatkuvan sateen takia. Ja ennen kaikkea yhteiset metsäretkemme ovat katkolla. Vakiopaikkani sohvalla on viety, enkä tykkää istua miehen nojatuolissa. En myöskään halua nukkua miehen puolella sänkyä!

Koko ajan on jotakin tekemistä, ja se ärsyttää minua. Luulen että se ärsyttää juuri siksi, että olen toipumassa työuupumuksesta ja päässyt juuri sinne toiseen ääripäähän. Jatkuva puuhailu on jotain, mitä en ollenkaan nyt välittäisi tehdä, vapaaviikolla varsinkaan. -Onneksi sattuikin vapaata tähän, muuten tekisin kaiken työpäivän jälkeen!

Vähän aikaa mietittyäni huomasin, että tälle ärtymykselle ja häirinnäntunteelle löytyy kyllä syy ja vahva kaikupohja  menneisyydestä. Tuntuu ihan samalta kuin joskus muinoin. Silloin en voinut asialle mitään, nyt voin.

Ajattelin, että minun pitää muistaa tehdä joka päivä nyt jotakin, mistä itse pidän ja saan hyvää  mieltä. Siksi rupesin öisin katsomaan tuota Forsytein taruakin uudestaan dvd:ltä ties kuinka monetta kertaa. Olen lukenut kirjankin useita kertoja vuosikymmenten varrella ja huomannut, miten hyvä taide kestää kulutusta lähes rajattomasti.

Ehkä ensi viikolla ehtisin taidemuseoonkin.

Valituksesta huolimatta  ruoanlaitto ja leivonta on myös terapeuttista ja luovaa ja tyydyttävää. Ja vaikka syötinkin puolet omasta kinkkukuutioilla täytetystä lihamurekkeestani Vilmalle, oli ruoka myös hyvää. Varsinkin tuo artisokanlehtipasta. Ensi kerralla teen siitä kuitenkin jotakin sopivampaa...ilman lihaa.