sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Käännä sivua


Tämä on nyt valivalia, joten saat vaihtaa heti sivua, en pahastu. Siis:  Koira heräsi aamulla tapansa mukaan aikaisin, ja olimme jo kuudelta sunnuntai-aamuna pihalla. Ihan liian aikaisin minulle. Olin illalla katsonut Forsytein tarua suurella nautinnolla, enkä huomannut mennä nukkumaan ennen puolta yhtä. 

Lehdenluvun jaa aamukahvin jälkeen menin uudelleen nukkumaan pariksi tunniksi, mistä koiran yninä herätti kymmeneltä, taas vähän liian aikaisin. Piti viedä ulos, suoraan sängystä ja vihaisena.  Ja kolmannen kerran nukuin illansuussa lyhyet päikkärit, joilta mies herätti viemään ynisevän koiran ulos. Olisin jo voinut motata kumpaakin! En voi sietää jatkuvaa häirintää.

Tässä välissä tein paljon muita hommia. Pyykkiä, tiskiä, ruokaa, roskia, koiran ulkoilutusta.

Ja silti tiedän ihan hyvin kaikki faktat. Tämä on ohimenevää, väliaikaista, kestän kyllä jne.  Niin kestänkin. Ärtyneisyyteni voi johtua siitä, että monet normaalit rentoutumiskeinoni ovat jääneet  kohta viikon ajan väliaikaisesti pois. En pääse ulos pitemmille lenkeille jalan takia, en pääse pyöräilemäänkään jatkuvan sateen takia. Ja ennen kaikkea yhteiset metsäretkemme ovat katkolla. Vakiopaikkani sohvalla on viety, enkä tykkää istua miehen nojatuolissa. En myöskään halua nukkua miehen puolella sänkyä!

Koko ajan on jotakin tekemistä, ja se ärsyttää minua. Luulen että se ärsyttää juuri siksi, että olen toipumassa työuupumuksesta ja päässyt juuri sinne toiseen ääripäähän. Jatkuva puuhailu on jotain, mitä en ollenkaan nyt välittäisi tehdä, vapaaviikolla varsinkaan. -Onneksi sattuikin vapaata tähän, muuten tekisin kaiken työpäivän jälkeen!

Vähän aikaa mietittyäni huomasin, että tälle ärtymykselle ja häirinnäntunteelle löytyy kyllä syy ja vahva kaikupohja  menneisyydestä. Tuntuu ihan samalta kuin joskus muinoin. Silloin en voinut asialle mitään, nyt voin.

Ajattelin, että minun pitää muistaa tehdä joka päivä nyt jotakin, mistä itse pidän ja saan hyvää  mieltä. Siksi rupesin öisin katsomaan tuota Forsytein taruakin uudestaan dvd:ltä ties kuinka monetta kertaa. Olen lukenut kirjankin useita kertoja vuosikymmenten varrella ja huomannut, miten hyvä taide kestää kulutusta lähes rajattomasti.

Ehkä ensi viikolla ehtisin taidemuseoonkin.


Valituksesta huolimatta  ruoanlaitto ja leivonta on myös terapeuttista ja luovaa ja tyydyttävää. Ja vaikka syötinkin puolet omasta kinkkukuutioilla täytetystä lihamurekkeestani Vilmalle, oli ruoka myös hyvää. Varsinkin tuo artisokanlehtipasta. Ensi kerralla teen siitä kuitenkin jotakin sopivampaa...ilman lihaa.


12 kommenttia:

  1. Heips! Oli niin tutun oloista "valitusta" itselleni, että päätin jättää tassunjäljen blogiisi. Uupuminen tuttua, samoin tuo ulkona ramppaaminen ja sitä vaativa koiruus sekä itseen kohdistuvat vaatimukset, tauoton häirinnän tunne... Sain hyviä ajatuksia postauksestasi, kiitos niistä. Yritän toteuttaa hiukan ennen kuin seuraava väsymyksen tuoma ärtymys nousee hattuun asti.

    VastaaPoista
  2. Upea lupiini!

    Saa marista, se helpottaa! Jatkuva puuhastelu ei aina ole hyväksi. Koita löytää oma kolo.

    VastaaPoista
  3. Tuttuja tilanteita nuo kuvaamasi hetket : ) ... ja niistä seuraava ärsytyksentunne.

    Hieno ajatus tuo mitä sanoit että joka päivä tulisi tehdä jotain mistä pitää ja saa hyvää mieltä.

    VastaaPoista
  4. Minäkin oikein kiinnostun, kun joku täällä vähän valittaa. Jotenkin tulee itsellekin parempi olo, kun ihan kaikilla ei ihan kaikki suju , toimi ja valmistu. Meidän huushollissa otettiin käyttöön uudelleen koiraportit. Koira oli kuvioinut kalliin tapettirullanreunan ja syönyt käyttökelvottomiksi useita kirjaston kirjoja. En milläään meinaa tointua ylös pahastamielestäni, vaikka kuinka tiedän, että tämä aika kuusta saa minut myös vihan ja ärtymyksen alkulähteille liian helposti. Voin myös ymmärtää koiraa ja kuvitella ne monet hyvät hajut, joita se haistoi lukiessaan Rooma-oppaita, runokirjaa, jne...
    Artisokanlehtipasta vaikutti ihanalta. Millaisessa muodossa käytät artisokkaa?

    VastaaPoista
  5. Samat tuntemukset minulla usein työviikonjälkeen. Haluaisin ainakin toisen vapaapäiväni viettää tekemättä mitään ikävää ja stressaavaa. Tsemppiä.

    VastaaPoista
  6. Minäkin olin viikonloppuna, etenkin sunnuntaina, hyvin ärtynyt. Johtui kelistä. Piti oikein muistutella itseään eilen illalla ettei ole oikeasti mitään syytä hermoilla ja kun niskat jumittuu tietokoneen ääressä istumisesta, voin tehdä asialle jotain. Ehkä eniten ärsyttävätkin ne asiat joille tietää pystyvänsä tekevänsä jotakin tai joihin pystyy sopeutumaan, mutta ei halua. Kaikista parastahan olisi jos asiat aina menisi niin kuin itse haluaisi (tai niin sitä luulisi).. Mutta tsemppiä ja jaksamista ja hyvää vapaata! Toivon todella että paranette molemmat pian ja pääsette taas ulkoilemaan kunnolla!

    VastaaPoista
  7. Mai, olen tottunut siihen, että mies käyttää koiraa useammin ulkona, kun kävisi muutenkin siellä tupakalla. Samoin hän herää työaamuisin aina ennen minua. Odotan kyllä jo hartaasti hänen paranemistaan.

    Lepis, marina tuntuu tosi hyvältä. Kävin eilen ulkona kiroilemassa sydämeni kyllyydestä ja heti alkoi helpottaa!

    Erjuska, yllättävän vaikeaa itseäänkin on joskus viihdyttää ja miellyttää. Siihen pitää oikein paneutua:)

    Rva Pioni, miten Maisa yhtäkkiä innostui syömään tapettia ja kirjoja! En edes tajunnut heti blogistasi sitä. Onko rippileiriläinen sen pääleikittäjä?
    Tuov vihreä pasta on siis lehdenmuotoiseksi tehtyä. Artisokkanpohjia käytän itse vain purkista salaatteihin, pizzaan, pastaan tai kasvislasagneen. Oikeaa latva-artisokkaa en ole koskaan syönyt, kun en ole Italiaan sattunut sesongin aikaan menemään.

    Manteli, kotitöitä vaan on, siitä ei pääse mihinkään. Kun kaksi tekee, ei ole ongelmaa, mutta yksin niitä on aika paljon.

    Missy E, olen aina kadehtinut ihmisiä, jotka saavat tyydytystä siivouksesta ja puunauksesta. On minustakin lopputulos kiva, mutta tekemistä on paljon ja aikaa menee (hukkaan minusta).
    Ja niin, tietää voivansa tehdä jotakin, mutta ei viitsi!

    VastaaPoista
  8. Hyvä kuulla, ettei muillakaan elämä aina niin energistä ole. Heräsin eilen kahdeksalta (mies ja koira herättivät), mies lähti kalaan kolmelta ja minä päikkäreille. Varttia vaille kuusi tytär herätti ja migreeni jyskäsi ohimossa. Lääkkeet äkkiä ja sitten taas muutamaksi tunniksi puuhastelemaan. Tänään kävin pojan kanssa lounaalla enkä enää muistanut, mitä olin lauantaina tehnyt. Poika valitti, kun lauantaina satoi vettä. "Ai jaa, satoiko?", vastasin.

    VastaaPoista
  9. Aikku, ei ole herkkua ollut sunkaan viikonloppu. MInulla on tapana usein ohittaa omat tunteeni, joten nyt olen tyytyväinen, kun on avoimesti potuttanut!

    VastaaPoista
  10. Yhtäkkiä on kaksinkertaiset hommat, rasittaahan se. Onneksi mies on toipumassa.
    Olisikohan tuo miehen sairastuminen myös virittänyt jonkun vanhan uhkasysteemin, kun tämä kokonaisuudessaan ei kuulosta yhtään nykyiseltä sinulta?

    VastaaPoista
  11. Kesäyöt vievät unet ja päivällä sen sitten luissaan tuntee. Huh! Nytkin ihan lääh, puuh...ja kunpa ymmärtäisi mennä tunnin sisällä petiin...vaan ei ymmärrä.
    Ja huomenna kiukkuilen taas.

    VastaaPoista
  12. Meri, kyllä se johonkin vanhaan kolahti, ei se muuten voisi niin ärsyttää. Yllättäen huomasin kuitenkin, etten suhtaudu kotitöihin muuten enää kielteisesti, kuten joskus, ainoastaan häirintään. Mutta kauppakassien kantaminen autosta sisälle on silti kamalaa!

    Taru, kesäyössä on outoa taikaa! Sen kyllä huomaa, eikä sitä tahtoisi millään tuhlata nukkumiseen. Kaipaan joka kesä nuoruutta, jolloin tultiin yöllä kotiin milloin mistäkin ja usva nousi oli ihan erilaista kuin koskaan päivällä.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...