Kyllä on ollut vilkas viikko siihen nähden, etten ole ollut edes töissä. Kahtena aamuna olen lähtenyt jo seitsemältä kävelemään sovittuun tapaamiseen, ja erilaisia tapaamisia kehityskeskustelusta työterveyspalaveriin on riittänyt jokaiselle päivälle, parhaalle kolmekin.
Monta hommaa tuli hoidettua. Yksi niistä oli kauan sitten tilattu suuhygienistikäynti. Hammaskiven poistoon oli sitten viime tapaamisen tullut uusi laite, tehokkaan tuntuinen ultraäänipuhdistus. Mutta huh, ei nuorille eikä kipuherkille! Ei auttanut vanhan konkarinkaan kuin pyytää pintapuudutus, ja silti oli tekeminen tuolissa istuessa. Veri roiskui kaulukselle asti ja hoitajan maskillekin. Oli siis ientulehdusta ja tosi tarpeellinen käynti.
Tämän päivän tärkeä meno oli kampaajallakäynti. Sain siihen menemään koko päivän. Nukuin ensin yhdeksään, ensimmäistä kertaa koko viikolla. Perusteellisen lehdenluvun jälkeen lähdimme Vilman kanssa ulkoilemaan tuuliseen pakkasaamuun.
Koira sai juosta vapaana ja oli onnensa kukkuloilla löydettyään jäätyneen kikkareen hevosenlantaa, ykkösherkkuaan. Jossakin vaiheessa sain potkaistua köntin pois sen ulottuvilta, minkä seurauksena Vilma juoksi vaarallisen jyrkkään alarinteeseen sitä hakemaan. Onneksi pääsi itse poiskin, sillä minusta ei olisi ollut paljon apua.
Pikaisen lounaan jälkeen tulikin jo kiire bussille. Tuulesta sain hyvän syyn olla kävelemättä kaupunkiin, vaikka olen tällä viikolla maanantaisen puntarikäynnin jälkeen kävellyt niin paljon kuin mahdollista.
Kaksi ja puoli tuntia istuin kampaajalla, kun raidat tehtiin monisävyvärjäyksellä ja leikattiin sitten klassinen polkka. Tuli muuten hyvä!
Ruokakauppaan ehdittiin vasta puoli kahdeksalta.
Huomisen ohjelmassa on pientä pintasiivousta, poro-leipäjuustopiirakan leipomista illalla saapuvalle etelännuorisolle, valokuvakurssia.
Tämä on mukavaa ja ihanaa elämää. Minun elämääni.
Ihanaa. Oma elämää. Voi kun sille olisikin aikaa, ja jaksamista.
VastaaPoistaTuollaiset menot vievät muuten hirviästi aikaa ja siksipä monesti työn melskeessä jää moni asia hoitamatta. Ei voi mitään, kesälomaa kai odotettava.
eikka
Eikka, nämä menot kampaajaa ja terapiaa lukunottamatta olisivat olleet työpäivien sisällä. Olisi ollut vaikeaa saada kaikki tarpeelliset muut hommat tehtyä, joten siinä mielessä passasi hyvin, että olin sairaslomalla.
VastaaPoistaOnpa mukavan kuuloinen viikko (paitsi suuhygienistillä käynti) ja kivoja kuvia taas. Mukava tulla taas pohjoisessa käymään. Poro-leipäjuustopiirakka, NAM! Odotamme innolla iltaa!
VastaaPoistaTuota ultralaitetta minulle käytettiin muutama viikko sitten hammashoidossa. Aika siedettävä se oli entisiin "porarapsutuksiin" verrattuna. Kaikesta huolimatta jännitän aina hampaiden hoidossa, hoitajan piti muutaman kerran huomauttaa, että rennoksi vaan.
VastaaPoistaTuuliset sadetta vihmovat päivät ne ovat täällälin, tämä on sitä kaamoksen alkuaikaa.
Milloinkahan saisin varattua ajan kampaajalle.
Nuo kampaamokäynnit ne on rentouttavia. Löysin itse kesällä uuden kampaajan, joka todella HIEROO myös päänahkaa pesun yhteydessä ja niin ihanasti.
VastaaPoistaPorojuustopiirakka, kuulostaa ainakin hyvältä. Itsekin innostuin ja kävin ostamassa savuporoa ym. piirakkaa varten. Mikä mahtaa olla sinun reseptisi , itse katsoin tuolta , en ole vielä kokeillut.
http://www.paliskunnat.fi/pororeseptit/Pikkulampimat/poronliha-juustopiirakka%202.htm
Hienoja kuvia!
VastaaPoistaOnpa sinulla ollut aikaisia aamuja vaikkei ole ollut edes töitä.
Meille tuli tänään kymmeneltä ilmalämpöpumpun esittelijä ja molemmat vasta herättiin ovikellon soittoon...
E, ei se suuhygienisti harmita ollenkaan sitten, kun hampaat ovat taas valkoiset ja puhtaat:)
VastaaPoistaArleena, kyllä minäkin sain muistella joogasta tuttuja rentoutuskeinoja ja keskittymistä, ettei ajattelisi kipua.
Olivia, hyvin paljon samanlainen oli minunkin reseptini. Tosin kauhistelin kuohukermaa ja kaikkia niitä kaloreita...Poro ja leipäjuusto sopivat kyllä hämmästyttävän hyvin yhteen.
Yksi hyvä piirakka sisälsi muuten kerran poroa, fenkolia ja kaalia, sitäkin voisi joskus kokeilla.
Meri, on ylellistä nukkua pitkään. Tämän viikon menoni oli sovittu alunperin työaikataulujen mukaan, mutta kävihän se näinkin, molempiin paikkoihin vielä pääsi parhaiten kävelle.
Voi, että on tyylikkäitä kuvia!
VastaaPoistaKiireistäsi huolimatta kuulostaa, että olet kuitenkin kaikesta nauttinut.
Itselläni on myös ollut kiireinen ja rikkinäinen sekä voimia vienyt viikko. Ei ole blogimaailmaan ehtinyt osallistumaan. Ajatuksissa mullakin käydä hampaita valkaisemassa, jospa joululahjaksi itselleen.
Rauhallinen touhuilu sopii tähän aikaan. Kuulostaa mukavalta.
VastaaPoistaMistä nämä kuvat ovat?
Rita, kiitos kehuista! Olisinpa vain ottanut kuvat paremmalla kameralla.
VastaaPoistaKävin siis ihan tavallisessa hammaskiven poistossa, mutta samallahan siinä hankauspastalla puhdistetaan muutkin tummentumat hampaista. Pieni valkaisu olisi mukava, mutta aika kallis.
Lepis, nämä kuvat ovat parin viikon takaiselta syyslomalta Oulusta. Siellä oli pakkasaamuja ja oli kiva kävellä koiran kanssa joen rannassa, kun vanhemmat sattuvat siinä asumaan.