Kuvassa on puuhevonen Pellosta Pentikin myymälästä, mutta se on tässä vain siksi, että näyttää kivalta. Samaa ei voi sanoa minusta, joka alan kohta muistuttaa possua.
Kävin tänään ihan rutiinikäynnillä työterveyslääkärilläni. Hän pakotti nousemaan puntarille, kun kerroin laiskistuneeni ja lihoneeni. Ja niin olinkin, neljä-viisi kiloa kevään jälkeen. Ja siis sen jälkeen kun meille hankittiin koira, jonka kanssa oli määrä ruveta liikkumaan monta kertaa päivässä!
Vilma-koira itse on sutjakka kuin ainakin seitsemänkuinen narttu, notkea ja nopea. Se kyllä saa tarpeeksi liikuntaa, ja siitä pitää huolen mieheni. Minä kokkaan, bloggaan, virkkaan tai teen jotakin muuta kiireellistä televisionkatselua aina koiranulkoilutusaikaan.
Ja kaikkien terveellisten ruokieni lisäksi olen vetänyt aikamoisen määrän jäätelöä, karkkia ja leivonnaisia, iltavoileivistä puhumattakaan viimeisen vuoden aikana. Sen lisäksi olen lopettanut melkein kaiken liikunnan kevään jälkeen.
Miten tässä näin pääsi käymään...
Itselleni kävi melkein samoin Bambin hankittuani.Piti kauheasti lenkkeillä mutta.....ja niin tuli lisää kiloja. Tsemppiä vain niiden poistumiselle sekä sinulle että minulle...Vilma on ihanan näköinen tuossa viimeisessä kuvassa!
VastaaPoistaKaunis tuo toisen kuvan sininen taivas ja Vilma on aina niin söpö. Ehkä koiran takia myös viihtyy kotona enemmän. Voi lötkötellä sohvalla yhdessä, nukkua pitkään (sen ihan alun pentuvaiheen jälkeen) ja myös herkutella yhdessä =).
VastaaPoistaOta huomioon, että on elämässäsi muitakin muutoksia tapahtunut viimeisen vuoden aikana kuin koiran tulo. Kyllä ne vaikuttavat tavalla tai toisella.
Ethän stressaa tänään sinun päivänäsi. Onnea!
Me too !
VastaaPoistaKuinka tässä tosiaankin pääsi näin käymään!
Mitä me tekisimme asialle?
Toisaalta ihana kuulla, että on kanssasisaria olemassa, mutta silti..
Jos sulla on synttärit, niin Onnea! En tiedä tarkkaa päivää, vaikka marraskuusta onkin ollut puhe.
Tuttua tarinaa. Ei kyllä ole koiraa, mutta piti alkaa kävellä pidempi lenkki samalla kun vien neidin kouluun... no aina on ollut joku syy ettei sitä ole vielä tapahtunut.
VastaaPoistaOnnea saa toivottaa, ymmärsin kommentista.
Nautinnollista päivää!
Heljä
Tuttu tunne. Syömiseen liittyy jotain emotionaalista – syömisen tuottamaa hyvää oloa. Pitempään jatkuessaan tuollaisen tunnetilan seuraukset näkyvät sitten vatsanympäryksessä (katson pullottavaa ja kiristävää vatsanseutua, huokaus).
VastaaPoistaSelailin viikonlopulla erästä Martti Lindqvistin kirjaa ja erästä käsittelemäänsä teemaa (viimeiseksi jäänyttään?), joka oli otsikoitu Surun Maisema. Siinä hän käsitteli kyllä paljon vakavampaa asiaa kuin meidän huolenamme olevia vatsamakkaroita. Mutta lyhyesti, siinä hän puhuu erilaisista taitekohdista/menettämisestä/luopumisesta, jossa on arvioitava omaa elämäänsä ja luotava uusi suhde omaan itseensä. Tuossa avuttoman hämillisessä tilassa (tunnistan) ”nousee esiin meissä oleva lapsen avuton hätä”. Ja siinä vaiheessa pitäisi meissä olevan aikuisen puolen tulla avuksi – lohduttaa sitä lasta itsessämme ja ottaa myös aikuiset keinot käyttöön.
Just` olen huomannut viime vuosina, etten enää jääkään avuttoman lyötynä tuohon lapsen olotilaan, vaan aikuinen minussa herää. Tämä ”metodi” tuntuu auttavan monenlaisissa pikkuhuolissa; tyttären työttömyys, miehen mökötys, rahatvähissähetket, omaosaamattomuus jne.
Kiitos Arleena akuutista teemasta. Huomenna tämä nainen käy Apteekista hakemassa itselleen Alli-paketin ja alkaa aikuismaisesti sulattelemaan vatsamakkaroitaan!
Nolottaa... Kiitokset siis Sinulle Katriina akuutista teemasta.
VastaaPoistaYelian, ruumis pitää tässä iässä tiukasti kiinni jokaisesta hankitusta kilosta mustasukkaisesti eikä luovu kuin hirveän rääkin jälkeen. Jostakin pitäisi nyt löytää kipinä sen aloittamiseen.
VastaaPoistaMissy E, kiitos! Paljonhan mun kohdalla kaikki muukin lihomiseen vaikuttaa, tahdin hidastaminen ja kaikinpuolinen perfektionismista luopuminen. Samalla löysää kaikki muukin itsekuri.
Sooloilija, samassa veneessä ollaan, varsinkin kun on taipumus lihoa herkästi. Jos ei välittäisi makeasta, olisi paljon helpompaa.
Kiitos vielä onnitteluista! Tänään se päivä on.
Heljä, mitä enemmän lihoo, sitä vähemmän haluaa liikkua, sen olen huomannut. Ennen tuli pakottava tarve tehdä jotakin ja lähteä liikkeelle, nyt ei;)
Rita, matkakuvissasi näytit kyllä olevan aika timmissä kunnossa, onnittelut siitä. Mutta oikeassahan olet, johonkin tunnetilaan sitä suuuhunsa kaikenlaista hyvää mättää ja siitä lohtua hakee.
Uskotko oikeasti tuon Allin auttavan? Äitini on kokeillut Xenicalia ilman näkyviä tuloksia.
Ennen matkaa onnistuin pääsemään koht`timmiin, mutta nyt on liitinki taas kintiällä ja vaattet näyttävät kutistuneen. Uteliaisuuttani kokeilen Allia, tueksi dietille. Sh:n työn kautta tuo Xenical tuli tutuksi, osa potilaista siitä hyötyi. Mulla ei tarvi olla kuin joku narraava tuki (lapsi minussa,joka uskoo):) niin saan onnitumiseen voimaa.
VastaaPoistaEn ole koskaan mitään laihdutusvalmisteita käyttänyt. Säännöllistä kuntoliikuntaakin olen laiska ja kiireinen(?)harrastamaan. Tavoitteena on pudottaa 3-4 kg, siihen tyydyn.
Synttärionnittelut!
VastaaPoistaMun pikkusysteri kans 50v tänään.
Musta tuntuu, että syön vähemmän ja liikun kuten ennenkin, mutta silti paino nousi nopsaan muutaman kilon. Voiko pimeä vuodenaika hidastaa jotenkin.. tai hormoonit tai jotain.
VastaaPoistaJa vielä kerran onnea!
eikka
Rita, poikani soitti ja onnitteli 40-vuotiasta; osasi vetää oikeasta narusta;D
VastaaPoistaEikka, vastaukseni on, että VOI.
Katriina