Hei taas, täällä olen, vaikka päivitystä ei ole tullut aikoihin. Olin taas viikon töissä, enkä ole ottanut kuvia tai tehnyt juuri muutakaan kotona. Ei ole yhtään intoa kaivella salamoita ja muita välineitä kaapista. Ja blogipostauksen tekeminen on aina lähtenyt kuvista. Nämä gerberat sain pari viikkoa sitten mieheltä piristämään pimeyttä ja löysin nyt kuvat kamerasta.
Viime viikko oli kumman raskaan tuntuinen, ihmettelin oikein. Mies valitti ihan samaa. Ehkä se oli tuo pimeä ja märkä keli. En ole vuosiin kärsinyt kaamoksesta, mutta nyt on alkanut prässi painaa aamuisesta kirkasvalohoidosta huolimatta. Ja eron huomaa heti, kun on välillä kirkas taivas ja pieni aamupakkanen, kuten eilen. Pää oli heti kevyt ja iloinen. Kaikenlaista kivaa oli päivän ohjelmassakin. Se alkoi tietysti pitkien aamu-unien jälkeen lenkillä Vilman kanssa. Kuivaa ja viileää ilmaa oli hyvä hengittää!
Iltapäivällä kävin hammaslääkärissä, jossa asennettiin nyt veto yhteen hampaaseen. Siinä suu auki ihmetellessäni tulin ajatelleeksi, etten ole koskaan pelännyt hammaslääkärissä. Alakouluiästä asti se on ollut ennemminkin jännittävää ja kivaa. Sain aikanaan varmaan puudutuksen silloin kun oli tarvetta, niin ei päässyt pelkoa kehittymään. Ei sitten pelottanut viisaudenhampaittenkaan poistot ja leikkaukset. -Tapasin muuten eilen bussipysäkillä naisen, joka kertoi, että hänellä on noussut jo kuusi viisaudenhammasta! Ei ole ihan tavallista, mutta fiksu hän olikin...
Illan istuin kolmen ihanan naisen kanssa. Oli niin mukavaa syödä yhdessä ja valitella vaivojaan, ja niitähän meillä keski-ikäisillä naisilla riittää. Aloimme suunnitella myös kevääksi yhteistä oopperamatkaa Tallinnaan. Täällä meidän kaupungissa esitetään oopperaa vain joka toinen vuosi, ja Kansallisoopperaan olen lähtenyt vain kerran. En todellakaan ole siis kovin paneutunut fani, mutta kävin kahdeksantoistavuotiaana ensimmäisen kerran oopperassa ja näin lyhyen ajan sisällä kaksi eri esitystä, ja siitä jäi kiinnostus lajiin. Toiset taas käyvät katsomassa elokuvissakin Metropolitanin lauantainäytökset.
Iltapäivällä kävin hammaslääkärissä, jossa asennettiin nyt veto yhteen hampaaseen. Siinä suu auki ihmetellessäni tulin ajatelleeksi, etten ole koskaan pelännyt hammaslääkärissä. Alakouluiästä asti se on ollut ennemminkin jännittävää ja kivaa. Sain aikanaan varmaan puudutuksen silloin kun oli tarvetta, niin ei päässyt pelkoa kehittymään. Ei sitten pelottanut viisaudenhampaittenkaan poistot ja leikkaukset. -Tapasin muuten eilen bussipysäkillä naisen, joka kertoi, että hänellä on noussut jo kuusi viisaudenhammasta! Ei ole ihan tavallista, mutta fiksu hän olikin...
Illan istuin kolmen ihanan naisen kanssa. Oli niin mukavaa syödä yhdessä ja valitella vaivojaan, ja niitähän meillä keski-ikäisillä naisilla riittää. Aloimme suunnitella myös kevääksi yhteistä oopperamatkaa Tallinnaan. Täällä meidän kaupungissa esitetään oopperaa vain joka toinen vuosi, ja Kansallisoopperaan olen lähtenyt vain kerran. En todellakaan ole siis kovin paneutunut fani, mutta kävin kahdeksantoistavuotiaana ensimmäisen kerran oopperassa ja näin lyhyen ajan sisällä kaksi eri esitystä, ja siitä jäi kiinnostus lajiin. Toiset taas käyvät katsomassa elokuvissakin Metropolitanin lauantainäytökset.
Nyt kuitenkin nautin omasta rauhasta ja hiljaisuudesta kotona. Ulkona sataa taas ja on ihan harmaata. Sisällä on kaikki valot päällä, koira nukkuu ja vaihtaa vain paikkaa välillä. Kuuntelen Stingin joulu- ja talvilevyä If on a Winter's Night. Siinä on ihanan vanha tunnelma.
Kävin viikko sitten hampilääkärillä. Takimmaisesta poskihampaasta oli lohennut iso palanen. Poraaminen ja paikkaaminen olivat tosi hankalaa ja sitä kestikin rapiat 45 minuuttia. Hampilääkäri kiitteli kärsivällisyyttäni, kun en paniikkiin joutunut. Olen jo parikymmentä vuotta ilman puudutusta hoidattanut hampaat. Tällä kertaa puolivälissä hoidon ehdotti pientä pinta puudutusta. Suostuin ja nehän olivatkin aivan helppoja ja kivutottomia piikkejä, eikä puudutus kestänyt liian pitkään. En minäkään hammaslääkärin hoitoja pelkää, suorastaan nauttii, kun korjaus on tehty. Ilolla jopa maksaakin työstään!
VastaaPoistaMiksi ihmeessä et halua puudutusta?! Tai ehkä olet allerginen puudutteelle? Sellaisessa tilanteessa ei juuri haluaisi ajatella viisaudenhampaan leikkausta tai poistoa.
PoistaEi allergiaa! Aikaisemmin aina puudutuksen vaadin. Mutta kuntuntui vain aina niin epämiellyttävältä se piikittely ja sitä keho kaarella jännitin. Sitten vielä sössötellä piikityksen ja hoidon jälkeen pitkään. Viime puudutuskokemus oli kyllä niin hyvä, että voisi ensi kerrallakin ottaa. Esilääkitsen itseni yleensä Buranalla.
PoistaKuvia on kyllä tuskaista ottaa tässä 24/7 pimeydessä. Eikä salamalla tule ikinä niin kaunista kuin luonnonvalossa. Meikkikuvia on aivan turha edes yrittää, huoh! Vielä kuukausi ja alkaisi päivät taas pitenemään. Sitä odotellessa.
VastaaPoistaValon kanssa kikkailuun menee paljon aikaa, päivänvalolla pääsee myös helpommalla. Ja sitten se vähäinenkin valo on aika sinistä tähän aikaan, sen huomaa varsinkin ruokakuvista. Ja minähän otan kuvani enimmäkseen vielä pokkarilla ja annan järkkärin levätä laukussaan. Nyt tosin tekisi mieli virittää jalusta ja paneutua taas johonkin.
Poista