lauantai 25. helmikuuta 2012

Voimaväriä vieläkin


Lauantaiaamun koittaessa puolelta päivin olen nukkunut pääni tyhjäksi. Tarkoitan, että viikko on ollut varsin työntäyteinen ja tarvitsen todella taas tätä vapaata ja rauhallista aikaa kotona. Pitkään nukkumista ja hissuttelua, kuten aina.

Nämä tulppaanit heitin juuri pois, mutta sitä ennen kuvasin vielä kuihtuneita kukkia -omasta mielestäni- upeimmassa vaiheessaan. Mutta eivät ole vielä tässä.


Aktiivisen viikon päätteeksi kävin eilen Keski-Suomen museossa katsomassa Caj Bremerin valokuvanäyttelyä. Osuin juuri avajaisten loppumetreille ja ehdin siis nähdä akateemikon itsensäkin. Hän tuli kertomaan ihmeellisistä pikkukuvista, joita tiirailin ilman silmälaseja ihan läheltä. Kokonainen rivi pieniä värikuvia oli erilaisia kuin muut, kuin toisesta maailmasta: kolmiulotteisia ja ihmeellisen eläviä. Hän oli ottanut ne 1800-luvun laatikkokameralla ja kertoi kehitelleensä itse menetelmää.

Muistan nyt, että Valokuvauksen huiput -sarjassa Teemalla puhuttiin alkujaksoissa mm. daguerrotypiassta ja sellaisten kuvien ihmeellisesti presenssistä. En löytänyt mistään nyt esimerkkiä tähän, ja liekö kysymys samasta tekniikastakaan. Ehkä lomalla ehdin katsoa niitä jaksoja lisääkin, onneksi ovat tallennettuna.



Lisäys valokuvista puheenollen: Oletko jo  nähnyt Kirjailijattaren uskomattoman kauniita valokuvia Islannista blogissa Tuulen naapurina?




10 kommenttia:

  1. Oooh, miten upeaa! Erityisesti tuo terälehden yläreunakuva kiinni katseen magneettisesti itseensä. Läpi bittiviidakoiden siitä hehku tuli tänne asti energisoimaan!

    Sattumoisin viikonlopun väri on muuten punainen!

    Pohdiskelin blogissani eilen tuota punaisten kukkien kuvaamisen vaikeutta. Täällä sitä ongelmaa ei ole. Nämä ovat täydellisiä!

    Hehkuvaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lepis:D Näissä sattuu tulemaan kivasti valoa ikkunasta ylhäältä ja takaa. Sen sijaan kesän kovassa auringonvalossa on ihan eri juttu kuvata, ei tahdo onnistua millään valottamaan oikein.

      Poista
  2. Herranjee,
    niin ihanaa punaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ihan kunnollista tulppaaninpunaista:)

      Poista
  3. Olet maailmankaikkeuden paras tulppaanien valokuvaaja.
    Tulen valovuoden päässä perästä.

    VastaaPoista
  4. Oranssi ja sen punainen ovat todella voimavärejä, hyvin energisiä. Kauniisti olet kuvannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arleena, voimaväri on välillä tarpeeseen:)

      Poista
  5. Onpa voimallisia kuvia tulppaanihehkusta, hienoja!

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...