Jouluvalmistelut etenevät hissukseen, päivä päivältä. Kaksi aikuista saa menemään yllättävän paljon aikaa asioitten hoitamiseen, kun ei ole kiire. Joulu on tietysti myös ainoa aika vuodesta, jolloin mies saa päähänsä imuroida kylmäkalusteitten alustat ja kuljettaa elekroniikkaromua poistoon (onneksi saa!). Vihjailin jo lieden vetämisestä ulos, mutta ei tarttunut syöttiin.
Minä valmistelen ruoka- ja lahjapuolta ja kauppalistoja. Huomenna saan hakea valmiiksi ommellut verhot makuuhuoneeseen. Siistin vielä pois ylimääräiset tavarat pöydiltä ja laitan olohuoneenkin joulukuntoon. Hankin ison kimpun tulppaaneja maljakkoon, niin kukkiakin on tarpeeksi.
Jo toinen valkoinen amaryllis avautuu kohta, ensimmäisen kukat ovat jo kuihtuneet. Joulukaktus ja -kukka kukkivat valkoisina. Yksi sininen hyasintti on avautumassa, iloitsen jo etukäteen sen tuoksusta. Saa näydä kauanko tällä kertaa nenät kestää.
Kuusi on seissyt vähän orpona paikallaan maanantaista asti. Tiedämme jo etukäteen, että valojen laitto on yhtä kinastelua. Minä en saa niitä yksin, mutta mies ei siedä minkäänlaista neuvomista. Minä taas en siedä ärjymistä, ja soppa on valmis. Ehkä sopiva aika voisi olla aamulla, silloin ei olla väsyneitä.
Huomenillalla, kun jouluvieraat tulevat, voidaan lopulta huokaista helpotuksesta: joulu on tullut, tohinat seis!
Rauhaa ja iloa itsekunkin jouluun!
Rauhaisan levollista joulua sinulle, Katriina!
VastaaPoistaPohdiskelen täällä milloin sitä tarkenisi lähteä ajamaan sinne suuntaan. Vai tarkeneeko...
Kaunista ja kuvauksellista Joulua!
VastaaPoistaPyry on niiiin hyvä nimi :) ja kiitos valokuvakehuista.
Rauhaisaa Joulua!
VastaaPoistaKauniita, rauhaa huokuvia kuvia. Hyvää joulua!
VastaaPoistaIhanaa Joulua teillekin :)
VastaaPoistaIhana lukea jouluvalmisteluitasi. Tiedät, miten hommat sujuu ja millä aikataululla. Olen tullut siihen tulokseen, että joulu tulee tekemällä, muuten se ei tunnu joululta. Sitten kun pääsee istahtamaan pöytään, kaikki entinen katoaa.
VastaaPoistaLeppoisia ja mukavia joulun pyhiä teille kaikille! Terveisiä pojille ja tytöille!
eikka
Tunnelmallista Joulua sinne.
VastaaPoistaKaikki näyttää olevan jo kunnossa juhlaa varten.
;) mukavaa luettavaa! Just, kuinka meneekin nuo jouluvalmistelut, hissukseen, päivä päivältä. Kaksi aikuista saa menemään yllättävän paljon aikaa asioitten hoitamiseen,totta.
VastaaPoistaKiitos jokaiselle kivoista terveisistä! Hyvää mieltä omaankin jouluunne!
VastaaPoistaKiva elämänmakuinen joulupostaus :)
VastaaPoistaOikein rauhallisia ja lämpöisiä joulutunnelmia Sinulle!