Tämän nimi oli muistaakseni Seinäkukkaset
Kävin muutama viikko sitten vapaapäivänä katsastamassa paikallisen taiteilijan Päivi Meriläisen retrospektiivinäyttelyn Koti, uskonto ja äidinmaa. Olen aina pitänyt häntä maalarina, mutta nyt suurimman vaikutuksen minuun tekivätkin nämä lasikuidusta ja muista materiaaleista tehdyt kädet ja jalat.
Äidin kädet 1998
Äiti neuloo
Päivi Meriläisen Omakuva
Koska olen jo aika hyvin parantunut kaikenlaisesta suorittamisesta, jätän suurella riemulla kaikenlaisen analysoinnin näyttelystä tekemättä. En tosin osaisikaan, mutta nyt tunnen mielihyvää ajatellessani, että EI TARVITSEKAAN.
Katsominen, näkeminen ja nauttiminen ovat tärkeitä. Miksi ryhtyäkään analysoimaan toisen prosesseja. Nuo näyttävät siltä, että niitä tehdessä on ollut hyvä, virittynyt olo. Missä näit nuo? Tykkäsin varsinkin jaloista, sopivasti kimalletta ja oikeissa kohdin. (Mittasuhteita vaan tulee miettineeksi, kun näkee vain kuvan).
VastaaPoistaJalat ja kädet ovat ihan oikean kokoisia, ja paikka on Jyväskylä taidemuseo Kirkkopuiston laidalla.
VastaaPoistaKudin sen sijaan oli koko huonenn korkuinen, katon rajassa valtavat puiset puikot:)
Uusi taiteilijatuttavuus minulle, luin mielenkiinnolla näyttelyselosteen.
VastaaPoistaViisasta ja vapauttavaa jättää turha suorittaminen. Tytär näytti vasta erään Bo Carbelanin runon, jossa oivallisesti kuvaa sitä tilaa/olemista jossa ihmisenä voimallisimmin tuntee elävänsä. Siinä ei suoriteta, eikä suunnitella, siinä vaan tehdään tai ollaan.
Että pelkkä oleminenkin riittää, ihana ajatus:)
VastaaPoistaTuosta virkkutyöstä pidin erikoisesti.
VastaaPoistaMakee tuo eka koipi teos. Olis kiva kokeilla omaan jalkaa kopioda tuolla lailla mutta saisikohan sitä kipsiä pois jalasta rikkomatta sitä...ettei käy hupsusti.
VastaaPoistaArleena, kutimessa on aika herkulliset värit!
VastaaPoistaHenrietta, ehkä ei haluaisi kulkea jatkuvasti kova sukka jalassa...