Lomaviikko kotosalla

Kovin hiljaiseksi on käynyt some-elämäni, siis omien tuotosteni osalta. Vietän kyllä paljon aikaa katselemalla muitten aikaansaannoksia Instagramissa ja Facebookissa, puhumattakaan Bloglovinista ja Youtubesta. Varsin harvoin kuitenkaan kommentoin mitään ja sama toimii tietysti toisinkin päin.

Muistan muuten tarkasti,  milloin kuulin ensimmäistä kertaa Youtubesta. Olin serkkuni häissä Espoossa toukokuussa 2005 ja toinen serkku, jonka kanssa nuorempana intoilimme progemusiikista, kertoi että tietokoneella on kanava, josta voi katsella ja kuunnella musiikkia. Jännittävää oli alkaa etsiä vanhoja suosikkeja, joita silloin löytyi varsin huonosti toisin kuin nyt. Nykyisin tosin hupinani on katsella mieluummin ammattilaisten meikkivideoita.

Kun joskus luen omia vuosien takaisia juttujani, huomaan kirjoittaneeni aikaisemmin usein päiväkirjamaisesti. Sellainen on itse asiassa kivaa luettavaa: jotain pientä muistiinpanoa ja ajatuksenpoikasta joka päivältä. Siinä pääsee aika lähelle toista ihmistä. Jostakin syystä ei nyt synny samalaista, vaikka tälläkin viikolla olen ollut puoli viikkoa lomalla eli siis vapaalla koko viikon. Olen taas halunnut vajota hiljaisuuteen ja pitää ikävää. Tai ei, ei se välttämättä ikävää ole ollut, mutta en ole siis ottanut juurikaan yhteyttä ihmisiin. Kävin vain kahtena päivänä kaupungilla ja kerran kahvilla ystävän kanssa. Mieleni olisi tehnyt lähteä Helsinkiin, mutta se ei monestakaan syystä sopinut juuri nyt.

Niin että koiran seurassa on päivät kuluneet. Se toisaalta pitää huolen rytmistä ja ulkoilusta, mutta yhdessä suhteessa sen kello edistää. Aamulla se syö vasta, kun jompikumpi meistä herää. Iltaruoka sen sijaan on siirtynyt aikaisemmaksi ja aikaisemmaksi. Alkuun se annettiin iltaseitsemältä, ja nyt on jo pitkään annettu neljän jälkeen. Tänä vuonna vinkuminen on aikaistanut ruokalua kahteen vapaapäivinä, ja nyt juoksujen aikaan yhteen. Se vaan on niin hirveän  nälkäinen! Tätä kirjoittaessani kello on yksi ja Vilma tuijottaa herkeämättä silmiini ja vinkuu hiljaa. Välillä tekee hermostuneen kierroksen ja ääntelee voimakkaammin.

Toisaalta Vilma jaksaa sitten niine hyvineen kyllä seuraavaan aamuun. Ja ainahan on hellämielinen isäntä, joka tiputtelee kaikenlaista pientä tuolin vieressä uskollisena istuvalle kaverilleen. Kukapa tuota voisi vastustaa!

Viikonlopun kunniaksi leipaisin kakun aineksista, joita sattui kaapeissa olemaan. Pussillinen mantelilastuja, vanhoja appelsiineja, turkkilaista jogurttia: niistähän tulee appelsiini-mantelikakku. 

Tein sen eilen ja maistui kyllä hyvältä teen kanssa, mutta tänään se oli jo todella upean mehevää ja maistui miedosti appelsiinilta, kun äänestyksen jälkeen tulimme kotiin kahville. Suosittelen lämpimästi, ohje on sivupalkissani eli täällä. Eikä ole mikään kuivakakku!

Ja nyt paistaa jo aurinko:)