Yksikään eläin ei varmaankaan liiku ilokseen vesikelillä, ei ainakaan koira. Siksi meillä odotetaan kovasti jo lunta ja pikku pakkasta. Lumesta Vilma tykkää yli kaiken, sen todistavat nämä viimetalviset kuvat. Ylin kuva voi tosin olla jo toissa talveltakin.
Eteenpäin, sanoi mummo lumessa.
Mutta ei auta, lumet on sulaneet ja mennyttä ovat hetkeksi pakkasetkin. Onneksi tänään ei sada ja päästiin kunnon lenkille. Jopa emäntä otti kävelysauvat mukaan. Sitruunapiirakka on paistettu ja kohta lähtee kalkkunanvalmistus käyntiin, belugalinsseistä kehitelen vielä lisäkkeen.
Hyvää sunnuntaipäivää kaikille!
Hähhää!
Lumet ovat sulaneet täältäkin. Aamupäivän satoi räntää, iltapäivällä se on muuttunut vedeksi. Koira ei todellakaan suostu lenkkeilemään. We want snow!
VastaaPoistaKummalliseksi on mennyt, kun on kauhean onnellinen yhdestä sateettomasta päivästä muitten välissä. Pikkupakkanen olisi poikaa.
PoistaOlipas riemulliset kuvat! Tuo vimppa aivan mahtava huipentuma!
VastaaPoistaEi silti ihan tyttömäinen tai nätti...
PoistaIhanan söde! Varsinkin toi kuva jossa toisesta ei näy mitään lumen keskeltä. :)
VastaaPoistaMeilläkään ei vesikeleistä tykätä. Yleensä sateella meidän neiti käy ovella ja kääntyy takaisin sisälle kun huomaa, että ulkona sataa. Lumesta tykätään kyllä, vaikka kovin riehakkaaksi meidän neiti ei villiinni koskaan.
Meilläkin saa sateella vetää kynnyksen yli, että saadaan edes pakolliset hoidettua -lähimmän puun alla.
PoistaViimeinen kuva on mahtava!
VastaaPoistaOmassa kopassa on mukava piehtaroida:)
PoistaSöötis! Poseeraa tottuneen tuntuisesti.
VastaaPoistaRiehuessaan koira ei ennätä pakoilemaan:)
PoistaNo teillä näköjään osataan ainakin rentoutua!
VastaaPoistaterveisin Olivia
Rentoutua osataan, koiran myötä on opittu ihmisetkin rentoutumaan:)
PoistaEi oo totta, mikä ihanuus toi Vilma on! :) Terkkuja hälle <3
VastaaPoistaKiitos terkuista, haukahtaa Vilma:)
PoistaOi ihana Vilma! Etenkin tuo hankeen uppoaminen ja selällään köllöttely ovat mieleeni!
VastaaPoistaSe on joskus ihmeen pöhkö!
Poista