Arvatkaa, kuka on se pässi, joka on syönyt takaisin jokaisen viime talvena hävittämistään yhdeksästä kilosta. Kalliilla hävittämistään, maksoivat noin kaksisataa euroa kuussa ne pussiruoat valmentajatapaamisineen. Laihtuminen jatkui tasan niin kauan kuin kalorit pidettiin 800:ssa, mikä oli kolme pussia ja yksi lautasannos ruokaa. Heti kun energiamäärä lisättiin tuhanteen, paino jämähti paikoilleen. Lopetin sitten syyskuussa aloittamani kuurin joskus alkuvuodesta, kun ihottuma suupielessä laajeni ja maksoin jo ihan turhasta.
Sitten iski niin kova leivänhimo pitkän tauon jälkeen, että innostuin jopa itse leipomaan. Ja tuore leipä se vasta hyvää oli! Mitä vaaleampaa, sen parempaa. Yhtäkkiä terveysintoilijalle ei enää maistunutkaan ruisleipä. Ruoka pysyi terveellisenä, mutta kaikki herkut alkoivat taas maistua.
Niinpä sitten viime talvena ostamani toppatakki on kireä lanteilta ja samaan settiin kuuluvat toppahousut jäävät ainakin kahdeksan senttiä vyötäröltä auki. Kaikki menetetyt kymmenen senttiä läskiä ovat tulleet vyötärölle takaisin. Olen pikkuhiljaa taitellut muutamat farkut ylähyllylle odottamaan taas parempia aikoja.
Joku pudottaa jonkun määrän painostaan ja pysyy siinä. Joillakin meillä läski on ikuista.
No höh muttta ei nyt vielä kannata luovuttaa. Ehkei se pussikuuri ollutkaan sinun juttusi.Jos ne on ne herkut, niin mitens olisi yksi herkkupäivä viikossa? Auttaisiko se?
VastaaPoistaHehe, mulla on nyt jotain herkkua joka päivä. Jos ei muuta, niin pari palaa tummaa suklaata. Kertaa kolme. Herkkupäivä viikossa olisi loistojuttu, jos se menisi jotenkin tajuntaani.
PoistaKohtalotoveri täällä,
VastaaPoistajolla on paljon syötyjä kiloja ja syömättömiä pusseja.
Otetaan Katriina tuo yksi herkkupäivä viikossa!
Aloitetaan huomenna.
Nyt on lasissa Blossa-glögiä ja banoffee toffee kiehumassa.
Valvon huomenna vaaleja ja syön kuvaamaasi herkkua,
sitten pidän herkkutaukoa...
Poika haastoi minut joskus herkuttoman tammikuun viettoon. Se onnistui hyvin. Sovimme, että sunnuntailounaalla saa syödä jälkiruokaa ja kahvin kanssa jotakin, muuten ei. Purukumi auttoi silloin pahimpaan.
PoistaJos saisi päähänsä senkin, että herkkua voi ottaa vain vähän: puolittaa jonkun kanssa tai maistaa vain lusikallisen toiselta. Tumma suklaa ja pähkinät ovat pahimmat houkutukseni. Omat leivonnaiset toinen, mutta niitä tulee tehtyä harvakseltaan.
Herkkupäivä, lauantai ehkä.
Loistavat kuvavalinnat raunioituneen laihkarin tarinalle!
VastaaPoistaMeri
Eikö oo? Noista samoista lehdistä pitää joka syksy käydä ottamassa kuvia. Parhaat olen saanut pakkasyön jälkeen.
PoistaTämä on yhtä jojottelua tämä elämä! Hyvässä mallissa on kun huomioit ja rivien välistä on luettavissa, että kohta taas tapahtuu jotain ;)
VastaaPoistaSe leipä on kyllä pirullista herkkua!
Yhdeksänkymmentäluvun sain pidettyä painon samassa laihduttamalla joka kevät ja syksy, eli yhtä jojottelua on. Burnoutien jälkeen liikunta väheni niin, että paino pääsi nousemaan seuraavalle kymmenluvulle. Ja siitä se ei enää luovu.
PoistaLeipä on pirullisen hyvää!
Olen alkanut uskoa, että paino on geeneihin kirjoitettu. Jätin suklaan ja makeat leivonnaiset kokonaan pois pari kuukautta sitten, eikä paino ole pudonnut grammaakaan - päinvastoin noussut vajaan kilon. Olin nuorena laiha kuten isäni, mutta nyt ovat lihavan äitini geenit astuneet näyttämölle. Liikunta ja kohtuullinen ruokavalio eivät näytä pitävän painoa kurissa mutta en stressaa siitä sen enempää. Nälässä en rupea olemaan. Kauniita kuvia, muuten.
VastaaPoistaOlen samaa mieltä, näyttää siltä, että ihmisten nälänsäätely ja paino on hyvin tarkkaa ja jokaisella erilaista. Jos jätät jotakin pois, kroppa pitää huolen siitä, että syöt sen takaisin jossakin muussa muodossa. Huomattiin taas eilen miehen kanssa, kun lounas jäi kauppareissujen takia välistä pois. Kun lopulta sain ruoan valmiiksi, olisimme voineet syödä sitä loputtomasti:)
PoistaIsän suku on meilläkin ollut hoikkaa vanhaksi asti. Äidin puolella kaikki ovat alkaneet lihoa viisikymppisenä, oma äitini jo paljon aiemmin.
Ihailtavaa itseironiaa! ;)
VastaaPoistaKilo per vuosi, huomaan painonnousua tapahtuneen.
Hoh, hoijaa, enkä pysty tuollaiseen rääkkinn pussivalmisteilla, enkä muuhunkaan.
Geeneissä ehkä suojelusta liialliselta ylipainolta?
MInusta pussisysteemi oli helppoa, nälkä ei vaivannut eikä tarvinnut laskea tarkkaan kaloreita. Mutta eihän sellaisella voi loputtomiin olla.
PoistaGeeneissähän se nälänsäätely ja energiankulutus on. Siskoni on isänpuolen pitkää ja hoikkaa tyyppiä, ei tykkää liikunnasta eikä liho helposti. Eikä edes selluliittia!
Älä välitä. Liityin keventäjiin ja söin 700 kaloria päivässä ja liikuin, lopputulos -2 kg ja täydellinen kyllästyminen. Tässä sinulle vähän suhteellisuuden tajua: tuttavani laihdutti 33 kiloa ja on valtavan onnellinen. Painoa on edelleen yli 100, mutta hän on kuitenkin nyt onnellinen satakiloinen : )
VastaaPoistaIhmettelen aina niitä, jotka pudottavat valtavan määrän painoa melko lyhyessa ajassa, kun itse saan puolessa vuodessa parhaimmillaan sen yhdeksän kiloa puristettua pois. 33 kiloa on ihan valtavan iso määrä ja hieno saavutus!
PoistaKuulostaa rankalta nuo pussikuurit, ei varmaan kovin terveellistäkään. Sanoisin, että unohda koko painojuttu, liiku ja syö normaalia ruokaa (mässäilemättä) ja ole onnellinen. Yksinkertaista eikö vain!? Sympatiat sinun puolellasi.
VastaaPoistaKiitos sympatiasta! Haluaisin mahtua vaatteisiini, eli sen verran pudotusta pitäisi nyt saada aikaiseksi, ettei tarvitse uusia sen takia hankkia.
PoistaSuotta itseäsi soimaat, se ei johda mihinkään. Näytät kuitenkin hyvältä ja nautit elämästä, ei kai sen tärkeämpää olekaan. Talvea vasten ihminen kai toimii luonnostaan lisäämällä energian saantia, että valon määrä tulee kompensoitua, aivot tarvitsevat energiaa.. vai mitä?
VastaaPoistaJohonkin sitä vaan niitä herkkuja tarvitsee. Ja kuten tuossa ylempänäkin on todettu ja itsekin varmaan tiedät, ei kaikkeen pysty vaikuttamaan, on ihminen vaan niin monimutkainen kokonaisuus. Armollisuutta itseä kohtaan, sisko! Ja jos se oikeasti haittaa, niin aina on uusi päivä ja mahdollisuus, kunhan tulee sopiva ajankohta. Paljonhan se vaatii keskittymistä, ei siihen aina ole mahdollisuutta.
Rakkaudella, Eikka
Voi Eikka, kiitos myötätunnosta! Joka talvi on saanut kokeilla jännityksellä, mahtuuko toppahousu jalkaan. Jospa niitä ei ensi talvena tarvittaisikaan...
PoistaVoih! Täällä samanlainen orja. Kävin just vaakalla ja se sano että muka 200 gr tullut lisää painoa. Mutta kiloissa;-0 kaksi kiloa ylimääräistä kesästä! Kaikki sanoo että en ole L-I-H-A-V-A,
VastaaPoistamutta siihenhän en usko. Kaupoista en löydä tarpeeksi suuria kokoja, farkkuja en voi kuvitellakkaan ängetä jalkaan. No, sanon puolustukseksi että eihän 70 vee hyvältä enää näytä? Tyttöjä ei tässä enää olla, mutta mummoksikaan en rupea!
Kaikenikäisille ja -kokoisille pitäisi olla tarjolla kauniita ja trendikkäitä vaatteita. Aika harva yli viisikymppinen mahtuu enää kovin pieniin farkkuihin. Onneksi on näitä isojen osastoja ja kauppoja, mutta en kyllä ymmärrä sitäkään. Miksei voi olla vaan isompia kokoja tarjolla samassa rekissä?
PoistaVoi harmi, älä kuitenkaan murehdi. Ihmisen paino pyrkii nousemaan korkeimpaan kehon painoon ja se on yksinkertaisesti vain biologiaa. Laihdutuskurssilla kerrottiin, että elimistö oppii uuden painon vasta vuoden kuluttua painon pudotuksesta. Niin kauan pitäisi pystyä pitämään poltetut kilot kurissa, että keho tajuaa. Niin pottumaista ja tuttua minullekin.
VastaaPoistaNo tuohan jo kertoo, miten mahdottomasta yhtälöstä on kysymys. Vuodessa ehtii useimpien paino nousta taas, jos ei nyt valtavista massoista ole kysymys. Puolen vuodenkin tarkan punnittelun ja laskemisen jälkeen ehtii kyllästyä koko touhuun niin, että ei halua vilkaistakaan puntariin, vaikka muuten yrittää jatkaa järkevästi.
Poista