Olen viettänyt päivän lempimuseossani. Tällä kertaa siellä oltiin ihan virallisesti kehittämispäivää viettämässä, museolla kun on hyvät koulutustilat, joita yksikkömme ahkerasti käyttää. Päivä oli kaikinpuolin onnistunut ja tunnelmaltaan sopivan kevyt, joten oli mukava lähteä sieltä lomanviettoon, monen muun tavoin.
Tämä yksi kerros imaisi minut sisäänsä taas kerran, ja sen olen kiertänyt joka kerta paikalla käydessäni. Sen lisäksi siellä tulee käytyä joskus muulloinkin. Tuli kai jo selväksi, että rakastan museoita?
Mutta kun Komun kaupassa Tuirassa oli melkein tuon näköistä, kun olin lapsi! Siihen aikaan kyllä naiset näyttivät varmaan jo enemmän Brigitte Bardotilta kuin tuolta mummolta, mutta miehet olivat minusta ihan samannäköisiä kuin kuvassa, ainakin vaarini. Tavaraa oli tarjolla juuri noin vähän ja samanlaisissa hyllyissä, ja sielläkin oli samanlainen kahvimylly nurkassa levittämässä hyvää tuoksuaan. Tämä oli varmaan sitä sekatavarakauppaa.
Keskimmäisessä huoneessa Komulla oli maitotonkat, josta lapettiin maito asiakkaan omiin pääläreihin. Viimeisessä huoneessa oli lihatiski. Vihanneksia siellä ei varmaan sitten myyty, tai niihin en kiinnittänyt lapsena huomiota. Liekö ollut hedelmiäkään kovin paljon tarjolla.
Ja kun nyt vanhoja innostuin muistelemaan, niin en voi unohtaa sitä ihanaa hajua luistelukentän kenkäkopissa, kun kamiinan päälle oli pantu märkiä ja lumisia vanttuita kuivumaan. Onneksi on ollut naamakirjassa näitä muitakin muistelijoita Puu-Tuira Appreciation Societyssä.
Nyt on pakkailtu pikkuhiljaa huomista lähtöä varten. Kauheasti tavaraa sitä kaksi aikuista ja pikkukoira tarvitsevatkin viikon reissulle kotimaahan. Hyvä että autoon mahdutaan.
Voikaahan hyvin!
Sitä Tuiran paanan pukukopin hajua minäkin muistelen usein. Osa tuli puisesta luistinten rikkomasta lankkulattiasta, osa valtavan kaminan koivuhaloista ja niistä märistä vanttuista. Omat kengät oli pikku lokeroissa penkin alla.
VastaaPoistaKamalinta mitä tiesin lapsena oli kaatua luistimilla polvilleen. Silti paanalla piti olla joka ilta niin myöhään kuin jaksoi. Ja voi että se maistui ihanalta kun äiti lämmitti pottua mannerheiminkastikkeessa. Ja jalakoja pakotti niin ettei voinut nukkua.
Meri
Kato, arvasin että muistat paljon enemmän! Paanalla, en muistanut tuotakaan sanaa. Enkä sitä lankkulattiaa. Silloin talvi oli ihanaa, siitä otettiin kaikki irti.
VastaaPoistaMinäkin haluaisin tuossa kaupassa käydä.
VastaaPoistaKiitos samoin. Mukavaa matkaa ja lomailua.
Ja minä asuin kolmisen vuotta sitten Tuirassa, remontoidussa Komun talossa. Ja ihmettelin, että mikä ihmeen 'Komun talo' kun syntyperäiset oululaiset puhuivat sillä nimellä siitä talosta.. Se on nyt Vvo:n omistuksessa..
VastaaPoistaMun muistot ei taida ylettyä Komuun, muistan vain Olan. Luistelukenttäkokemuksetkin taitaa olla JKL:n Harjulta, mutta siellä oli kans pukukopin haju ja uuni, jota lämmitettiin. Tosin muistoissani siihen paikkaan liittyy myös ikävä kiusaamiskokemus, joten haju on siksi niin voimakkaana painunut mieleen.
VastaaPoistaKoskahan saisi raahattua itsensä parinsadan metrin päähän luisteleen..
eikka
Hyvää lomailua teille.
VastaaPoistaAjelkaa varovasti.
Nuo tuollaiset museot ovat kivoja ja niissä on kiva käydä katselemassa.
VastaaPoistaOikein kivaa lomaa, pikkukoiralle kans:)
Ihana museo!
VastaaPoistaVanha kyläkauppamme, KPO, oli kyllä ihana kauppa, jossa myyjät tiskin takaa palvelivat. Nään vieläkin joskus siitä mukavia unia.
Ja mina taalla Atlantin toisella puolella muistin myos heti Komun, vaikka nimi on ollut unohduksissa vuosikymmenia!!! Ja Raatin kentalla luisteltiin iltamyohaiseen. Jalkoja pakotti iltasella, niinhan se oli, ja aiti sai hieroa. Viela mina tulen kaymaan ja kierran nostalgiset paikat. Toivottavasti Tuiran kansakoulun entinen "uusi puoli" on viela pystyssa. Mina aloitin koulunkaynnin silloisella "vanhalla puolella", joka on jo aikoja sitten havitetty. Terveisia ikalaisilleni, ehka olemme luistelleetkin yhdessa...
VastaaPoistaArleena, jotakin kauhean inhimillistä noissa pikkukaupoissa on!
VastaaPoistaSoolis, onneksi Komun talo oli rakennettu kivestä, muutenhan sekin olisi kaadettu nurin niitten slummitalojen alta koko muun Tuiran lailla.
Eikka, kymmenen vuotta ja muutto uusiin maisemiin tekivät meille yllättävän erilaiset lapsuusmuistot, jopa eri kaupunkeihin. Toivottavasti ehdit tälle talvelle vielä kokeilemaan luistelua, sehän voi olla kivaa, varsinkin illalla valaistulla kentällä:)
Olivia, kiitos, matkat sujuivat hyvin ja yllättävän hyvässä kelissä. Koirakin nukkui mennen tullen.
Eija, käyn aina museoissa, jos mahdollista. Mutta esimerkiksi Saksassa olen osunut aika ikävystyttäviin paikkoihin, kaikkialla ei osata!
Rita, juuri tuollaiset kaupat, joista sai kaikkea ja vaihdettiin samalla kuulumiset, kuulostavat nyt houkuttelevilta. Isojen markettien käyttäjänä osaa arvostaa palvelua.
Anonyymi, tervehdys Atlantin yli! Ikäläisiä ollaan, koska sillä samalla vanhalla puolella minäkin olen kansakoulun ensimmäiset luokat käynyt Sylvi Lautsilan luokalla. Hän tosin oli ollut jo äidillänikin opettajana samassa koulussa. Sittemmin pääsi sinne isolle puolelle kolmannelle ja neljännelle luokalle, minä kävin ne rouva Kessin johdolla. Se talo on yhä pystyssä ja ennallaan. Siitä matka jatkui Tuiran yhteiskouluun.