Tää menee näin: ensin ostetaan parilapannu. Se pitää olla, koska lehdissä on niin houkuttelevia raidallisia ruokia. Sitten ostetaan hyvät pihvit ja soitetaan ruoanlaittoon paneutuneelle vanhemmalle pojalle ja kysytään neuvoa, miten pihvi paistetaan. Olen pilannut hyviä pihvejä monta kertaa kautta vuosien, viimeksi tässä marraskuun alussa. Ruokaa pitää tehdä rakkaudella, ja minä en rakasta pihvejä.
Valmistetaan huikean ihana kantarellirisotto Saku Tuomisen Basta! -kirjaa orjallisesti mukaillen. Paistetaan lopuksi pihvit tarkasti pojan ohjeitten mukaan.
Voi että mies tykkää! Avataan vielä pullo hyvää ripassoa, josta itsekin pidän kovasti. Risotto vie kielen mennessään, mitä muuta voisikaan, onhan siihen upotettu salottisipuleita, voita ja viiniä ja seisottu kolme varttia vieressä hämmentämässä. Pihviä maistelen reunoilta, se on kunnolla punainen keskeltä ja maistuu aika hyvältä, mutta...en pysty syömään. Tökkii pahasti. Kerran olen jättänyt pihvin syömättä ravintolassakin, minä joka syön ihan mitä tahansa, paitsi koulun kaalikeittoa.
Mies ei valita, pihvimiehenä saa syödä minunkin lihani. Pidän kyllä hurjasti roseesta poronmaksasta, lampaanfileistä ja kesällä grillipihveistä, mutta näissä pannulla paistetuissa häränlihapihveissä jokin tökkii. En tiedä, onko se verisyys vai mikä. Näistähän kuuluu tykätä!
Palaan siis vissiin lihoissa takaisin kanaan ja possuun, ne osaan ja niistä pidän ihan aidosti. Ja voihan parilapannussa paistaa kalaakin, ja kesäkurpitsaa, lemmikkiäni.
Luna oli meillä hoidossa viime viikosta. Tohinaa oli, ja tänäänkin käytiin töitten jälkeen kahdella lenkillä. Ja ulkona vietetty ilta on hauskempi kuin ilta sohvalla. Nuoripari oli tutustumassa Wieniin ja palasi sieltä tänä iltana ylen ihastuneena. Heillä oli oppaana ystävät, jotka asuvat siellä toistaiseksi, joten pääsivät tutustumaan moniin kivoihin paikkoihin, joita ehkä eivät olisi itse löytäneetkään. Sanoivat, että Wien on uusi Berliini.
Olisikohan siinä meillekin seuraava kohde? Ei ole ollut vielä mitään suunnitelmia matkoista. Salzburgissa kävimme joitakin vuosia sitten, mutta muuta Itävaltaa ei ole nähty.
Siihen kuivahtivat pikkuruusut melkein heti, kun ne kaupasta kotiin kannoin. Koskaan ei voi tietää, joskus kestävät pari viikkoakin. |