Väriä kehiin

 

Vaatevarastoni näyttää ihmeen niukalta, juuri niin niukalta kuin onkin. Tähän sesonkiin sopivia vaatteita on tosi vähän ja tuntuu, että on aina samat päällä.

Käytän töissä työvaatteita. Vaihdan mielelläni farkut ja villatakin  mustiin housuihin, mustaan toppiin ja värikkääseen paitapuseroon tai jakkuun. Omalla ajallani päällä joko ne farkut tai suorat mustat housut ja harmaa villatakki. 

Niitä harmaita onkin sitten kolme eri mallista ja pituista. Koko garderobini tuntuu kulkevan akselilla valkoinen-harmaa-musta. Kotiin tultuani vaihdan harmaan T-paidan ja mustat trikoohousut. Että niin värikäs ihminen olen.

 

Tästä voi rivien välistä lukea sen, että en ole moneen vuoteen harrastanut paljon ihmisten ilmoilla kulkemista. Siksi ei ole tarvinnut hankkia vaatteitakaan. Kuljen kyllä vaatekaupoissa säännöllisesti, mutta harvoin löydän mieleistä vaatetta ja vielä harvemmin sopivassa koossa.

Nyt kevättalven koittaessa tekee mieli vähitellen kuoriutua harmaasta ja kokeilla muitakin värejä. Ensi viikolla siihen voisi olla aikaa.

  

Maanantai-illan huumaa

Sitä tulee huomennakin koko maahan kymmenen senttiä lisää! Joka päivä on ollut pehmeä uusi lumikerros entisen päällä. Ja auraus on toiminut hyvin, ei ole tarvinnut valittaa. 

Iltalenkillä Vilman kanssa sää oli pehmeän viileää ja talvi-ilta ihanimmillaan. Sellaisena iltana oltiin lapsena luistelemassa koko ilta. Lähdettiin kotiin vasta viimeisten joukossa lapaset jäässä, mutta posket innosta hehkuen. Silloin oltiin taatusti tarpeeksi ulkona.

Töissä yritän ottaa iisisti, että jaksaisin tämän kolmannen työviikon ja pääsisin taas viikon lomalle. Huvittaa vähän ajatella, että nykykaavailujen mukaan pitäisi täyteen eläkkeeseen olla työssä  lähes seitsemänkymppiseksi. Tai oikeastaa en aio edes ajatella koko asiaa. Jos menisi päivän kerrallaan.

Päreen valossa

Lumisade taitaa olla vähän lamaavaa, ihan kuin vesisade kesällä. Toisaalta on kivaa, kun sataa lisää pehmeää lunta, eihän sitä minun tarvitse kolata. Mutta ilta on mennyt kummasti haikaillessa eikä mikään oikein ole kiinnostanut. Varsinkaan iso pino puhtaita lakanoita, jotka onneksi kärsivällisesti jaksavat edelleenkin odottaa.

  

Päätin pelastaa iltani jollakin oikein hyvää tekevällä elokuvalla. Käsi otti tietysti Ylpeys ja ennakkoluulon, sen Joe Wrightin version, josta nykyisin pidän paljon enemmän kuin vanhemmasta. Katsoin ja nautin! Sain hetkeni irti todellisuudesta ja nautin hyvästä näyttelijäntyöstä, oivaltavasta ohjauksesta, ihanasta ympäristöstä ja huikeasta kuvauksesta.

  

Tulppaaneja tulvillaan, taisi kirjoittaa tänään Arleenakin blogissaan. Siitä tulikin mieleen pyydellä anteeksi kommentoimattomuuttani. Jotenkin vain välillä tökkii tämä blogihomma, ja kuitenkin tulen yhä uudelleen ja uudelleen avaamaan koneen kantta. Lienee tuttua jokaiselle tähän joskus retkahtaneelle?

  

Tulpaaneja pitää nyt ostaa usein, ne ovat kevättalven iso ilo. Joka viikko uudet ja erinäköiset!  Vanhat violetit, jotka kuvissa  ovat jo pikkuhiljaa hiutumassa, ovat nyt kuivuneet houkutteleviksi. Uusi kimppu kerrottuja kellanvalkoisia puksuttaa terhakkana vaasissa.

Opettelua

 

Tässä kuvassa on salamankäyttö onnistunutta, minusta. Kokeilin kuvata hämärässä päivänvalossa kameran automaattiohjelmalla ja ulkoisella salamalla. Salama oli TTL-tilassa, eli antoi valoa automaattisesti vallitsevaan valoon sopeuttaen. Periaatteessa.

Kurssilla on opeteltu salaman käsisäätöä eli erilaisten valotehojen käyttämistä. Samoin on opeteltu salaman käyttämistä irrallisena orjasalamana, mikä mahdollistaa valon tulon eri suunnasta kuin kuvaaja. Näitä en tosin kotioloissa ole vielä ehtinyt kokeilla.

  

Tässä kuvassa salamapää on suoraan eteenpäin eikä Lunakaan näytä yhtään sen innostuneemmalta. Valo on aivan liian kovaa ja saa kankaan kiiltelemään omituisesti.

 

Näissä seuraavissa käänsin salamapään kohti kattoa. Valo on pehmeämpää ja silmät näyttävät luonnollisilta, mutta Luna ei valotu erityisen hyvin. Se on silti  oma söötti itsensä.

  

Lunaan pitäisi tässä saada lisää valoa. Se onnistuisi ehkä himmentämällä salaman tehoa ja laittamalla jotain valoa pehmentävää salama eteen ja osoittamalla valo sitten suoraan eteenpäin.

Alimmassa kuvassa Vilma näyttää tuimalta vilkaistessaan taakse. Ehkä tähänkin tarvittaisiin vähän enemmän valoa.

Sunnuntaiaamu on nukuttu lähes kymmeneen ja käyty taas  jäällä kävelyllä. Pehmeässä, vastasataneessa lumessa sai tarpoa ihan kunnolla. Otin onneksi sauvat mukaan, sillä niitä tarvittiin kapeilla ja lumisilla poluilla. Lumikengät olisi ollut nyt kova sana!

Ylös ja ulos

 

Tänään jaksoimme taas lähteä kunnolla ulkoilemaan lauantaiseen tapaan. Koska Nuorempi Poika teki tiskijukkakeikkaa illalla, oli meillä taas Luna hoidossa. Kahden koiran kanssa oli kiva kävellä lumisilla teillä ja poluilla.

Jäällä neidit saivat olla vapaana. Kumpikin oli kuoriutunut sukkapuvustaan jo alkumatkasta, oli vauhtia sen verran. Sinne jäi jalkoihin! Viidentoista asteen pakkanen ei onneksi kumpaakaan enää säikäyttänyt.

 

Vilma viipottaa aina edellä, vilkaisee vain, että muut seuraavat perässä. 

  

Luna pysyttelee mielellään ihmisten seurassa ja pitää huolta, ettei kukaan jää jälkeen. Tulee  aina hakemaan hidastelijan. Mutta sopivalla aukiolla kumpikin vetävät kilpajuoksua, minkä kintuistaan pääsevät.

  

Joskus on ollut kiva hiihtää korkeitten heinien  keskellä. Rautpohjanlahden kapeimmalle kohdalle olisi ihan helppoa rakentaa vaikka puusilta, jota pitkin pääsisi Haukanniemeen kävelemään kesälläkin. Nyt pitää käyttää kiertotietä. Tai siis nyt talvellahan sinne pääsee jäätä pitkin.

Myöhäiselle lounaalle ostin kalakauppiaalta savulohta, tein sille suppilovahverokastikkeen ja kasvislisäkkeen parsakaalista, sipulista, paprikasta ja tomaatista. Hehkutin miehelle, että nyt on taas niin terveellistä kuin vain olla voi.

Jälkiruokakahville mies oli ostanut itselleen suklaamunkin.  Minähän en sellaisiin lankea, se on nimittäin niitä ainoita, joihin ei niin kauheaa himoa ole. Tuhosin oman lounaani edullisen vaikutuksen kaivamalla pakastimesta esille suklaajäätelön. 

Tiedättehän noita houkuttelevan suloisia pyöreitä pahvirasioita, jotka ovat niiiin amerikkalaisen näköisiä. Niiiin hyviä, että itsehillintäni pettää niiden kohdalla varsinkin K-kaupoissa. Siis Pirkan tummaa suklaata...Näin käy aina, kun väsyn tarpeeksi. Ja jälkikäteen harmittaa.

Siihen auttaa vain parin tunnin päiväunet.

Yön ainoa valopilkku

 

 

 

 Jos olisin yhtään nuorempi, avaisin tänään viinipullon ja vetäisin pään täyteen. Ei kannata säikähtää, kaikki on hyvin, mutta olen vain niin väsynyt viikon töistä. Tai siis kahden viikon töistä, mikä tuntuu olevan minulle aivan liikaa. Vielä ensi viikko pitäisi jaksaa ennen lomaa.

Tämä ilta on sujunut tuttuun tapaan sohvannurkassa. Mielenvirkistykseksi sai riittää iltapäivän käynti Citymarketin ruokaosastolla. Tarvitseeko kertoakaan, miten ihania tomaatti-ciabattasämpylöitä ja rapeita bageleita sieltä löytyi. Ensimmäisen mussutin jo autossa kotimatkalla.

 

Illan siideri on nyt juotu. Jokohan kohta helpottaa..? Ainakaan en mistään hinnasta katso illalla Sofien valintaa, muistan sen vieläkin menneen niin syvälle ihon alle silloin nuorena. Tietysti silloin piti lukea kirjakin. Huomasin vielä yllättäen Googlesta, että olen itsekin maininnut sen pari vuotta sitten keskitysleirijuttuni yhteydessä.

Meryl Streep ja Kevin Kline

Harmaa haiku

Talvisen harmaat kuvat valikoituivat tähän siksi, että niiden emäntä ei säkenöi yhtään sen enempää eikä tahdo saada väsymykseltään enää sanaa suustaan.  Tarvittaisiin taas pitempiä yöunia.

Valaisukurssi oli eilen hyvin innostava ja tunsin oppivani paljon uutta. Homma pyöri päässä vielä pitkälle yöhön ja heti ensimmäisenä aamulla, joten voin toivoa asian painuneen myös pitkäaikaismuistiin. Harjoittelemaan en kyllä ehdi vielä, vaikka pöydällä nuokkuisi houkuttelevasti kuivahtaneita violetteja tulppaaneja.

Nyt pyykit kuivumaan ja sen jälkeen suihkun kautta nukkumaan. Uusi Anna voi tulla mukaan unilukemistoksi ja Vilma kainaloon. Piikkimatto alle ja purentakisko suuhun. Voi arvata, että mies pysyy kaukana.

Kylmää ja kiirettä

Kohta, ehkä jo huomenna on täysikuu. Nämä kuvat on siis otettu jo aikaisemmin, muistaakseni lauantaina. Ihmeesti tämä yli kahdenkymmenen asteen kylmä kausi jatkuu edelleen, nyt vaan vielä kylmempänä tuon hyytävän kaakosta tulevan viiman takia. Poskipääni olivat umpijäässä käveltyäni tänään sata metriä  vastatuulessa kirjastolle!

Tämä pulkkamäki on Tosi Jyrkkä ja Vaarallinen oikeasti! Näyttää ihan mamolta, mutta jos olet neljävuotias ja innokas ja äiti vetää sinut ylös ja tulet itse Stigalla alas, se on hurja mäki ja siitä pääsee kauas, melkein autojen alle.

Ehkä emme ole Alpeilla, mutta tämä on sentään vain ihan alaosa. On kiva asua mäkisessä  maastossa, paitsi ehkä silloin, kun ajaa pyörällä, ja silloin kun on liukasta.

Jaa MÄÄ saan olla yksin päivät pitkät, kun kaikki muut luuhaavat milloin missäkin. Pääsen vain pienille lenkeille iltaisin eikä kukaan leikikään mun kaa.

Puita ja lunta ja töitä

Pari kertaa viikossa kävelen osan työmatkastani aamulla. Ihailen lumen peittämiä puita ja olen kiitollinen kunnollisesta talvesta. Muistan taas, miten tykkäsin talvesta jo lapsena. Silloin osasi ottaa ilon irti ihan kaikesta.

Eilen aamulla satoi lunta.

 

Työhuoneeni on sen verran katutasoa ylempänä, että voin pitää aina  kaihdinta auki.  Ikkunasta avautuu metsäinen näkymä, lähimpänä pari koivua. On mukavaa katsella ulos ja antaa silmien ja mielen levätä välillä.

 

Lähdin tänään töistä hyvissä ajoin odottamaan bussia. Mr Miehen auto rupesi yskimään sen verran, että se jouduttiin viemään huoltoon ja minä sain luvan  kulkea pari päivää onnikkakyydillä. Hyvät puolensa siinäkin: voi poiketa kotimatkalla kaupungilla. Eilen tarttui mukaan alennuksesta tummaa suklaata (kolme levyä, olen idiootti!). Tänään jatkui rillikierros.

Pakkohan näitä puita on yrittää saada tallennettua bussia odotellessa, kun tämä valo on niin ihmeellistä. Tulee ihan kevät mieleen, se kevään valo.

Kohta on jo helmikuu, kylmä ja aurinkoinen kuukausi. Aurinkolasit, hiihtäminen, sukset..?