Hissun kissun

Hiljainen päivä töissä ja hiljainen ilta kotona. Mies oli poikkeuksellisesti pois eli töissä illan. Televisiosta ei tullut mitään kiinnostavaa ja nettiyhteys ei jostakin syystä toiminut.

Eli TOSI hiljaista.

Kudoin siis koiralle villapaitaa. Kyllä pieni koira lämmikettä kohta tarvitseekin. Uusi Sara-lehtikään ei houkutellut yhtä paljon kuin kutominen. Se on jotenkin terapeuttista ja meditatiivista, ja aika kuluu siinä siivillä.

Ja niin on taas ilta ja kello kymmenen ja pitäisi olla jo sängyssä. Äkkiä suihkuun ja nukkumaan!


Kuvat on otettu viime kesänä, kun käytiin isolla kirkolla.

Hei me wörkitään!

Työt alkoivat ja elämään tuli taas tiukka rytmi. Vilmuska jäi yksin kotiin pitkiksi päiviksi. Ruokatunnilla viimeistään olisi tehnyt mieli soittaa sille, miten menee. Jos kotona olisi nettikamera, seuraisin sitä varmasti on-line koko ajan töissä, vaikka koirahan luultavasti nukkuu.

Töissä on ihan kivaa, kun tietää, miten sen ottaa. Nuorempana olin aikamoinen kuumakalle monissa sellaisissa asioissa, joille nyt kohautan olkapäitä ja jätän omaan arvoonsa. Ja niitä asioita on paljon!

Myhäilimme tänään ystäväni Eeviksen kanssa töissä, että on ihanaa olla vanha. On kanttia sanoa, että tämä on hölmöä, ei toimi, tätä on jo kokeiltu ja tätä en ainakaan aio tehdä, ja ollaan yleensä vielä oikeassa. Eli kaikki vanhojen naisten kliseet ovat totta! Kaikki viisaus on kentällä, on joku fiksu johtaja joskus sanonut.

Mutta on ihanaa osata ja saada käyttää taitojaan. Siis niitä muitakin kuin hanttiinpanoa.

 

Kuvien työt eivät ole tekemiäni, vaikka niissä virheellisesti on nimeni nurkassa. Se on tullut siihen automaattisesti kuvia Picasalta siirtäessäni. Yläkuvan poppanatyön on tehnyt tätini ja alakuvan maalauksen enoni.

Pieni hiki

 

Yhtä matalalentoa ollut tämä loman loppu! Perjantaina oli kiire kaupunkiin lääkäriin, ja sitten  kiire kotiin valmistelemaan vieraitten  tuloa. Illaksi menin taas valokuvauskurssille.

Sitä ennen vielä mies ja poika kävivät hakemassa uuden ruokapöydän olohuoneeseen: iso ja leveä tammipöytä. Kieltämättä ihan vähän näytti, että  se on ehkä iso...hko? Vaan se on myöhäistä nyt, ja sitä paitsi silmä on jo tottunut.

Olisi pitänyt teettää, että olisi saanut mittojen mukaisen. Kun muistan, miten keittiön pöytää tehtiin uudestaan ja uudestaan, kunnes kolmas oli hyvä, tyydyin nyt mielelläni valmiina löytyviin. Harmi vaan, kun isoja huonekaluja ei voi sovittaa kotona!

Koko viikonloppu on mennyt sitten sillä samaisella valokuvauskurssilla. Ja minä olen lopultakin  oppinut käsisäädön alkeet, ja olen oppinut jokaisen namiskan ja säädön tarkoituksen, kun ohjekirja on käytännössä käyty läpi. Ja se mitä en ymmärtänyt, sitä ei tarvita!

Kuvat taas tätini luota, alimmassa 1700-luvulta peräisin oleva vierastalo.

Katkolla

Taloyhtiössämme aloitettiin eilen putkiremontti, joka polkaistiin käyntiin perinteiseen tapaan katkaisemalla ensimmäisenä kaivinkoneella netti- ja tv-kaapelit. Homma tuntui siis lähtevän hyvin käyntiin.

Piti siis keksiä jotakin muuta tekemistä. Kaivoin illalla hyllystä vaihteeksi P.S. I Love You -elokuvan, jonka olen katsonut vain kerran, uutena. Ja katso, siellähän oli tämä ihana Gerard Butler, jota hehkutettiin viime viikon Annassa. Ihastelin häntä nytkin koko rahan edestä. Jeffrey Dean Morgan taas vaikutti nyt turhan imelältä. Hymy oli kyllä lämpöä hehkuva, kuten Greyn anatomiassakin, mutta ainoana ilmeenä alkoi suorastaan kyllästyttää.

Muuten ihan passeli romanttinen elokuva, ja niillehän on aina käyttöä.

Kaapelit saatiin korjattua vasta tänään iltapäivällä. Me kävimme Vilman kanssa  sillä välin pitkällä, lenkillä raittiissa syystuulessa. Otin kameralaukun mukaan ja kokeilin uutta polarisaatiosuodatinta. Kuvailin lintutornissa joutsenia ja leikin olevani oikea luontokuvaaja!

Vuorokaudenkin nettitauko otti koville. Ärsytti, kun ei päässyt sähköpostiin eikä blogeihin, eikä voinut tuhlata aikaansa selailemalla turhia kanavia.   Kaikkeen sitä lomalainen aikaansa tuhlaisikin!

Kuvat taas tätini luota.

Puolivuotias ilopilleri

Vilma-hauvani täytti tänään kokonaista kuusi kuukautta. Sen kunniaksi neiti oppi lopultakin menemään maahan. Siihen tarvittiin aimo kimpale juustoa ja hirveä määrä houkuttelua. Kun ei meinannut millään mennä perille, mitä oli tarkoitus tehdä.

Kaikki muut pentukurssilaiset oppivat sen heti, meillä meni pari viikkoa. Vedin Vilmaa juustopalan perässä matalan jalkarahin ali kerran toisensa jälkeen, ennen kuin pikku päässä syttyi lamppu, että sen voi tehdä ilman rahiakin. Annoin juuston ja sanoin maahan heti kun se meni toivottuun asentoon. Tätä on nyt jatkettu kaksi päivää, ja odotan nyt, milloin Vilma hoksaisi sanan merkityksen.

Kaiken muun Vilma on oppinut melko helposti. Se on ihana koira, helppo ja hyvätapainen. Elämäämme on tullut valtavasti lisää iloa Vilman myötä. Ja ilman koiraa en olisi tutustunut niin moniin uusiin ihmisiin enkä liikkunut niin paljon ulkona joka päivä.

Nyt lähdemme taas Taitaviin tassuihin!

Langan lumoissa

Nuorena silloin seitkytluvulla oli kiva kulkea pillifarkuissa ja itsekudotussa jättimäisessä villapaidassa. Tukka oli punertava ja kihara. Paino alkoi vitosella. Tulevaisuus hymyili ja Pink Floyd soi.

Ei passaisi ihastua villalankoihin, kun villapuseroille ei ole lämpimissä tilossa käyttöä. edes talvella. Niin ne kilot lämmittää! Äiti pitää minut villasukissa ja samantien kaikki muutkin. Vanttuita ei käytä kukaan ja pipo kutittaa, joten en keksi mitään muuta kuin kaulaliinojen kutomisen.

 

Voisin kutoa vaikka kilometrin mittaisen huivin näistä Puro-langoista! Vilman yllä oleva huivi on tehty Jäätyneestä karpalosta.

 

Alemman kollaasin kuvissa oleva huivi on tehty Tundrasta. Nyt minulla on jäljellä vielä Kanervikkoa ja Iltanuotiota. Jo lankojen nimet kutkuttavat mielikuvitusta ihanasti. Ainoastaan Revontulet-langan värit eivät houkuttaneet, mutta kaikkia muita olisin taas voinut kahmia kärryn täyteen.

 

En voinut vastustaa kiusausta laittaa monta samanlaista kuvaa, ja vielä yksi olisi kuvablogin puolella, jos kiinnostaa.

Syysiltoja tiedossa

Alkaa olla taas tämä aika vuodesta. Illatkin tuntuvat vielä nyt ihanan eksoottisilta pimetessään.

Asumme vanhalla tiiviisti rakennetulla rivitaloalueella (vaikka nykyiseen tiivis-matala- rakentamiseen verrattuna tämä on suorastaan väljä), jossa on kyllä pihavaloja, mutta eivät ne syyspimeillä mihinkään riitä. Musta koira hukkuu jo muutaman metrin päähän puitten ja pensaitten sekaan, varsinkin jos sataa.

Vilma sai tuliaisiksi tällaisen lipun niskaan, tai sinne se ainakin on tarkoitettu. Myöhemmin sitten otetaan huomioliivitkin käyttöön.

Ja parasta tässä on tietysti tämä: yhdessäolo toisten kanssa ja miksei yksinolostakin nauttiminen. Kynttilät ja kodin lämpö. Ja ehkä hyvä ruoka ja viinikin, kun niikseen sattuu.

Kuvan tunnelma on tätini luota.

Eevanpuvussa

 

 

Teki mieli laittaa saunakuvia näytille. Kävin nimittäin eilen sairaalassa näyttämässä rintojani ne helmikuussa leikanneelle plastiikkakirurgille. Puoli vuotta pienennysleikkauksen jälkeen olen tosi tyytyväinen lopputulokseen. Rinnat tuntuvat ja näyttävät siltä, kuin ne olisivat alkuperäiset, siis normaalin kokoiset.

Kun pitää kaupassa käsissään puolen kilon kokoista porsaan kinkkupalaa, voi kuvitella, kuinka iso määrä se on rintaliivien täytteenä. Kun sen verran otetaan molemmilta puolilta pois, olkapäät eivät enää itke liivien painosta eikä selkäranka uhkaa painua kumaraan. Ja kuten olen kertonut, liivikoko putoaa 80H:sta 85C-D:hen.

Sovimme lääkärin kanssa vielä parista pienestä paikallispuudutuksessa tehtävästä korjauksesta arpiin.

Sauna on muuten sekin tätini luota, kuten muutkin viimemaikojen kuvani. Vanha savusauna, jossa on mahdottoman hyvä olla. Siellä asuu varmaan hyvä henki. Tai ainakin saunatonttu.

Kissanelämää

Viime viikonlopun kyläpaikassamme asuu iso, rauhallinen ja valtavan tuuheaturkkinen kissa. Se  viettää kesän kuulemma ulkona ja muuttaa vasta syksyllä takaisin sisälle nukkumaan. Hiukan sain ts. uskalsin silittää tuota pehmeää turkkia. Entinen eläintenpelkääjä siis puhuu.  Ylimmässä kuvassa kissa muuten haukottelee. 

Tämäkin lomapäivä on sujunut nopeasti ja huomaamatta. Sitä kai lomalla saakin joskus olla: eletään vain hetkestä toiseen tekemällä pakolliset kuviot. Kudotaan sohvalla koiran nukkuessa vieressä ja annetaan ajatusten levätä. Tarjotaan itselle kaupungilla lounassalaatti ja saadaan Robert'sin neidiltä vielä kahvit ja bisketit pöytään tarjoiltuna. Tehdään päivälliseksi kukkakaalikeittoa, koska sitä tekee mieli, ja annetaan kaikkien käsilaukkujen vähitellen kasaantua olohuoneen isolle pöydälle.

Jonkun niistä laukuista valitsen taas huomenna käytettäväksi.