Kaukainen kosketus ja Toinen tuleminen

Kävimme tässä kesälomalla päiväretkellä Mäntän taideviikoilla. Meiltä ajaa sinne puolitoista tuntia, joten kyllä siihen koko päivä meni, juuri sen verran, minkä koira kestää yksin kotona. Serlachiuksen taidemuseo (vai liekö nyt nimeltään Taidemuseo Gösta?) on tuttu paikka, jossa olen käynyt viimeksi ehkä viisi vuotta sitten. Se on kuitenkin niin tuttu, että perusnäyttelyn työt tuottavat suurta nautintoa juuri siksi, että saa taas nähdä ne.

Nyt kuitenkin tutustuimme porukalla ensin uuden Gösta-paviljongin näyttelyihin.  Paviljonki itsessäänkin oli aika kiva, varsinkin sisältä, ja se tuo kaivattua lisätilaa. Uuden tilan alakerrassa oli paitsi erinomainen ravintola, myös Kaukainen kosketus -valokuvanäyttely. Mukaan kutsutut taiteilijat ovat kuvanneet Mänttää kukin omasta näkökulmastaan.

Inta Ruka on kuvannut paikallisia Karjalan evakoita. 

Tekstit yhdistettynä kuviin olivat aika pysäyttäviä.

Tämä on Esko Männikköä, olen melkein varma sen neorealistisesta tyylistä.

Taulu on vanhanaikaisen kaunis ja harmoninen, kunnes alkaa tutkia lähemmin.

Aino Kanniston rauhalliset kuvat viehättivät minua. Hän on itse niissä mallina.
Kanniston on myös ylin kuva tässä postauksessa.

 Tykkään tällaisista ripustuksista.

Tässä on yksi hurja teos, johon itse ihastuin valtavasti. Se nyt ei kylläkään ole valokuvaa. Voin muuten kuvitella sen jakavan mielipiteitä, seuralaiseni eivät olleet yhtä ihastuneita. Minusta jo ajatus pienen talon siirtämisestä on hauska, mutta sisältä se vasta hauska onkin!

Museon verkkosivujen mukaan "maailmalla kulttimainetta nauttiva valokuvataiteilija Roger Ballen rakensi syksyllä 2014 purkutuomion saaneeseen autiotaloon hurjan installaation, joka on siirretty kokonaisuudessaan taidemuseo Göstan päänäyttelytilaan. Teos on nimeltään Toinen tuleminen".

Puistattavaa näkymää sisältä. Tähän liittyi ääninauha, jonka sisällön voi kukin kuvitella.

Jollakin tasolla tämä muistuttaa lapsuuden mummolaani kauan sitten...

Järkyttävä näky vinttikamarissa, kuorsaus ääniefektinä. Tässä nousi karvat käsivarsissa pystyyn!

Sellainen pakoon-ja-äkkiä -tunne.

Öö, tuollaiset nukenvaunut minullakin oli viisivuotiaana. Vaaleansiniset.

Gulps. Mutta silti vaikuttavaa taidetta.

***

Lisäilen muitakin kuvia, kunhan ennätän. Olen pitänyt lomaa vähän kaikesta ja tehnyt toisaalta, mitä mieleen juolahtaa, joten blogi on ollut hiljainen.  Kesälomani on nyt loppumassa, mutta onneksi työ on osa-aikaista ja kesä jatkuu.

Aurinkoa päiviinne!

Sitruunainen ja mehevä jälkiruokakakku

Otetaanpa välillä taas kakkuohje. Tämän sitruunakakun olen leiponut jo pariin kertaan ja kummallakin kerralla tykännyt sen yllättävästä kosteudesta ja reippaan sitruunaisesta puraisusta. Ulkonäkö on vaatimaton, ja sitä voisikin seuraavalla kerralla parantaa kenties sokerivesikuorrutuksella tai tomusokerilla. Mutta mehevä ja kostea maku on parasta!

Salaisuutena on sitruunalikööri, kahden sitruunan kuoriraaste ja yhden mehu, joka tomusokerin kanssa imeytetään valmiiseen kakkuun. Ohje on peräisin uusimmasta Glorian ruoka ja viinistä 5/2015. 

Tässä tulee ohje:

ATELJÉ FINNEN SITRUUNAKAKKU

50 g voita sulatettuna

2 sitruunaa

3 kananmunaa

1 1/2 dl sokeria

3/4 dl kermaa

1/2 dl Limoncello-sitruunalikööriä (voi korvata sokeroidulla sitruunamehulla)

1 3/4 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

Makuliemi:

1 sitruunan mehu

1 1/4 dl tomusokeria

Lämmitä uuni 200 asteeseen.  Vuoraa vuoka leivinpaperilla. Pitkulainen leipävuoka käy hyvin, pyöreä 20-senttinen myös.

Pese sitruunat ja raasta kuoriosa. 

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää voi, kuoriraaste, kerma ja limoncello ja sekoita.

Lisää vehnäjauhoihin sekoitettu leivinjauhe taikinaan. Sekoita jauhot tasaiseksi, mutta ei liikaa.

Taikinan kuuluu olla löysää. Kaada se vuokaan ja paista uunissa noin 20-25 minuuttia. Kokeile kypsyyttä hammastikulla.

Anna kakun jäähtyä vuoassa. ettei se lässähdä. Tee sillä aikaa makuliemi sekoittamalla tomusokeri sitruunasta puristettuun mehuun. 

Kaada liemi hitaasti vuokaan kakun päälle ja anna se imeytyä ainakin  puoli tuntia. 

Tarjoa kakku viipaleina. Itse pidän siitä eniten jääkaappikylmänä, jolloin sitruunan maku voimistuu. Kermavaahto hiukan maustettuna sopii hyvin kumppaniksi, miksei jäätelökin, joten tämä käy hyvin jälkiruoasta.

Tämäntyyppinen Lemon Drizzle Cake on klassikko, jonka ohjeita on netti pullollaan. Törmäsin siihen itse alunperin täällä. Englantilaisversiossa sokerikuorrutus jää kivasti näkyviin, mutta rasvaa kakussa on moninkertaisesti tähän verrattuna.

Ateljé Finnen kakussa on sekin hyvä puoli, ettei sitä jää liikaa houkuttelemaan jääkaapilla kävijöitä:)

Colosseum hyytää helteestä huolimatta

Nyt tullaan H:n unelmakohteeseen Roomassa, Colosseumille. Omat tietoni rajoittuvat Gladiaattori-elokuvaan enkä muista Colosseumista juuri mitään lukeneenikaan. Lapsuuteni kauhistus oli Ben Hur -elokuva, mutta sen kamalat kilpa-ajot käytiin Circus Maximuksella, joka on aika lähellä, Palatinus-kukkulan toisella puolella.

Wikipedian mukaan alunperin Amphitheatrum Flavium eli nykyisin Colossseum valmistui vuonna 80 ja se veti peräti 50 000 katsojaa. Areenaa käytettiin kilpailuihin ja gladiaattoritaisteluihin noin 400 vuotta.

Ylläoleva taulu oli käytävässä kertomassa areenan oletetusta elämästä parituhatta vuotta sitten. Katsomot ovat tietysti romahtaneet aikoja sitten maanjäristyksissä, samoin areenan katteet. Alakerroksissa on ollut tilat lukuisille orjille ja vangeille sekä villieläimille, jotka on nostettu hisseillä lattian alta ylös taistelutantereelle. 

Yleisö tuli Colosseumille koko päiväksi. Aamupäivällä oli tietyt huvin ja keskipäivällä kaikki söivät lounasta. Iltapäivällä oli vuorossa toiset huvit.

Eläinhäkkejä ja käytäviä; kammotusta, jota ei viitsi sen enempää ajatella. Kaikenkaikkiaan paikka on aika kauhea, hirveä paikka niille, jotka joutuivat areenalle. Pakko kai on kuitenkin ajatella, että elämä oli silloin kaikinpuolin erilaista, mitäpä minä niistä ajoista tietäisin. Viisisataaluvulla kuulemma yleinen mielipide kääntyi kuitenkin jo vastustamaan tämäntyyppisiä huveja ja sen ja yleisen rapistumisen takia tämä amfiteatteri hylättiin.

Myöhemmin tässä on toiminut kirkko ja onpa noita yläkerroksissa olevia tiloja käytetty asuntoinakin.

Juhannuksen viettoa

Juhannusviikko mennä hurahti kokonaan Oulussa. Viihdyimme siellä yllättävän pitkään, huolimatta olohuoneen lattialla nukkumisesta siellä senioritalossa. Mukava juttu on, että Vilma ei hauku siellä ollenkaan, eikä oikeastaan missään muussakaan kyläpaikassa (kotona sitten sitäkin enemmän). Vanhempani kyllä saattoivat silti huokaista helpotuksesta, kun sunnuntaina lähdimme takaisin kotiin.

Juhannusta vietettiin tietysti mökillä. Olimme kaikki kolme sisarusta siellä, mukana myös osa jälkikasvusta. Jokainen kantoi kortensa kekoon ja sovimme etukäteen, kuka mitäkin tuo. Pihalle kannettiin pitkät pöydät ja ne katettiin täyteen juhannusruokia. Nuorin sisko miehineen on aina grillivastaava, minä puolestani paistan mielelläni muurinpohjalättyjä. Nuorisoa saatiin paikalle kolmen pariskunnan verran, mikä oli ihanaa.

Koiria oli tänä vuonna paikalla neljä. Vilma tuli yllättävän hyvin toimeen isompien kanssa, vaikka aikaisemmin on aina vähän pelännyt niitä. Välillä piti nytkin piiloutua terassille katsomaan varjosta muitten menoa.

Sää suosi yllättävän hyvin: aurinko paistoi puolipilviseltä taivaalta ja lämmintä oli kohtuullisesti. Sadetta tuli vain aattoiltana, mutta se ei haitannut kokonpolttoa rannassa. Puitten alla saattoi istua kuivana ja sytytysainetta ruutattiin sen verran paljon, että kunnon roihu paloi kauan.

Mukavaa oli!

Vanhaa ja vielä vanhempaa Roomaa

Kun on kotoisin Suomesta, jossa hyvin vanhaa rakennuskantaa on säilynyt kovin vähän, on hurja tunne matkustaa jonnekin, jossa sitä tulee vastaan joka kadunkulmasta. Niinkuin nyt tämä Pantheon ja Agrippan temppeli/kylpylä Roomassa. Tupsahti vastaan noin vaan vastaan yhdellä torilla. 

Teksti tuolla ylhäällä tarkoittaa Wikin mukaan: Marcus Agrippa, Luciuksen poika, konsulina kolmatta kertaa, rakensi tämän. 

Virpi, Roomassa eka kertaa, tuijottaa lumoutuneena. Kaksituhatta vuotta.

Sitten niitä raunioita tuli vastaan lisää, historiallisen Rooman alueella kun oltiin.

Vanhan päälle vaan uutta!

Teatro di Marcello, Marcelluksen teatteri. Oppaasta luin, että sen on rakennuttanut Caesar vuonna 17 eKr. Amfiteatteri on puolikuun muotoinen ja se on vetänyt 15 000 katsojaa. Augustus on myöhemmin omistanut teatterin nuorena kuolleelle veljenpojalleen Marcellolle. Myöhemmin 1500-luvulla päälle on rakennettu Orsini-suvun palatsi.

Ja tietenkin tämä on toiminut esikuvana Colosseumille.

Kerroksia, vuosisatoja päällekkäin, vuosituhansia.

Palazzo Doria Pamphilj, johon törmäsimme sattumalta: täällä olisi ollut näytteillä taidetta, jota ei helposti pääse näkemään. Raffaello, Tiziani, Tintoretto ja kaverit. En muista syytä, miksi emme menneet; oliko lipunhinta hurja vai pitikö ne hankkia etukäteen. Joka tapauksessa tyydyimme nauttimaan sisäpihan tunnelmasta.

Tämä suuri palatsi on rakennettu 1400-1600 -luvuilla. Ainakin tiedän, mihin haluaisin, jos vielä joskus pääsen Roomaan uudestaan.

Ensimmäisen maailmansodan aikainen ambulanssi.

Pieni lepohetki puiston laidalla.

Tunteeko kukaan muu puistatuksia katsoessaan nykyajan tunkeutumista tajuntaan? Vittorio  Emmanuele II oli yhdistyneen Italian ensimmäinen kuningas ja ja valkoinen marmoripalatsi on hänen muistomerkkinsä. 

Sitä katsellessa tulin ajatelleeksi, että kaikki ihailemani Forum Romanumin rakennukset ovat olleet aikanaan juuri yhtä mahtipontisia. Oma mielikuvani niistä on romantisoiva. Mullistava ajatus.

Joka tapauksessa, katsokaa tätä kauneutta!

Ikuinen kaupunki

Tiedättekö sen tunteen, kun tulee ihanalta lomamatkalta ja tajuaa samantien kotiinpäästyä, että kamerassa on yli 400 kuvaa odottamassa? Niille pitää siis tehdä jotakin. Kun on saanut seuraavana päivänä matkatavarat purettua ja kymmenen koneellistä pyykkiä pestyä, ei yhtään huvita käydä TÖIHIN. Kuvien siirtäminen ja kevytkin käsittelely on nimittäin samperin työlästä!  

Odotin siis viikon. Kävin välillä jo töissäkin, ja aloitin nyt virallisen kesäloman. Ja juuri ennen juhannuksenviettoon pohjoiseen lähtöä sain tänään kerättyä itseni tietokoneen ääreen noin kuudeksi tunniksi pakertamaan. Luonnollisesti olisi ollut järkevämpää pakata tulevaa matkaa varten, mutta näin se logiikka vaan toimii.

Matka onnistui siis hyvin, vaikka oli 33 astetta lämmintä, ajoittain kaupungilla jopa 36 astetta. Kotimaassa en edes nokkaani pistäisi ulos sellaisella helteellä, mutta nyt kävelimme päivät pääksytysten aika lailla hikisenä mutta onnellisena. Onneksi ei vielä olla siinä iässä, että sydän siitä oireilisi. Tosin muistan saaneeni rytmihäiriöitä jo nelikymppisenä, kun oli jonakin kesänä lämpötila pysyi kolmessakymmenessä peräti parin viikon ajan.

Nämä alkupään kuvat ovat Villa Borghesen valtavasta puistosta. Vietimme siellä tulopäivän, koska hotelli sattui olemaan sen reunalla. Ylläoleva rakennus on kuulemma kuuluisa taidemuseo, jonne olisi pitänyt ostaa liput viikkoja etukäteen. Harmitti, etten lukenut tästä mitään etukäteen, sillä juuri sinne olisin halunnut nyt mennä. Piti tyytyä nyt kävelemään ohi.

Laittelen alkuun tällaisia hempeitä ja hehkeitä puutarhakuvia, koska jatkossa on tulossa aikamoinen pläjäys parituhatta vuotta vanhoja raunioita. 

Ei se raunio vielä tässä ole, siinä on verraton matkakumppanini meidän mies, tällä kertaa lepuuttamassa jalkojaan kultakalalammikon luona jollakin ihanalla sisäpihalla.

Oikein lämmintä ja mukavaa juhannusta kaikille!