Kävimme tässä kesälomalla päiväretkellä Mäntän taideviikoilla. Meiltä ajaa sinne puolitoista tuntia, joten kyllä siihen koko päivä meni, juuri sen verran, minkä koira kestää yksin kotona. Serlachiuksen taidemuseo (vai liekö nyt nimeltään Taidemuseo Gösta?) on tuttu paikka, jossa olen käynyt viimeksi ehkä viisi vuotta sitten. Se on kuitenkin niin tuttu, että perusnäyttelyn työt tuottavat suurta nautintoa juuri siksi, että saa taas nähdä ne.
Nyt kuitenkin tutustuimme porukalla ensin uuden Gösta-paviljongin näyttelyihin. Paviljonki itsessäänkin oli aika kiva, varsinkin sisältä, ja se tuo kaivattua lisätilaa. Uuden tilan alakerrassa oli paitsi erinomainen ravintola, myös Kaukainen kosketus -valokuvanäyttely. Mukaan kutsutut taiteilijat ovat kuvanneet Mänttää kukin omasta näkökulmastaan.
Inta Ruka on kuvannut paikallisia Karjalan evakoita.
Tekstit yhdistettynä kuviin olivat aika pysäyttäviä.
Tämä on Esko Männikköä, olen melkein varma sen neorealistisesta tyylistä.
Aino Kanniston rauhalliset kuvat viehättivät minua. Hän on itse niissä mallina.
Kanniston on myös ylin kuva tässä postauksessa.
Tykkään tällaisista ripustuksista.
Taulu on vanhanaikaisen kaunis ja harmoninen, kunnes alkaa tutkia lähemmin.
Kanniston on myös ylin kuva tässä postauksessa.
Tässä on yksi hurja teos, johon itse ihastuin valtavasti. Se nyt ei kylläkään ole valokuvaa. Voin muuten kuvitella sen jakavan mielipiteitä, seuralaiseni eivät olleet yhtä ihastuneita. Minusta jo ajatus pienen talon siirtämisestä on hauska, mutta sisältä se vasta hauska onkin!
Museon verkkosivujen mukaan "maailmalla kulttimainetta nauttiva valokuvataiteilija Roger Ballen rakensi syksyllä 2014 purkutuomion saaneeseen autiotaloon hurjan installaation, joka on siirretty kokonaisuudessaan taidemuseo Göstan päänäyttelytilaan. Teos on nimeltään Toinen tuleminen".
Puistattavaa näkymää sisältä. Tähän liittyi ääninauha, jonka sisällön voi kukin kuvitella.
Jollakin tasolla tämä muistuttaa lapsuuden mummolaani kauan sitten...
Järkyttävä näky vinttikamarissa, kuorsaus ääniefektinä. Tässä nousi karvat käsivarsissa pystyyn!
Sellainen pakoon-ja-äkkiä -tunne.
Gulps. Mutta silti vaikuttavaa taidetta.
***
Lisäilen muitakin kuvia, kunhan ennätän. Olen pitänyt lomaa vähän kaikesta ja tehnyt toisaalta, mitä mieleen juolahtaa, joten blogi on ollut hiljainen. Kesälomani on nyt loppumassa, mutta onneksi työ on osa-aikaista ja kesä jatkuu.
Aurinkoa päiviinne!
Kiva postaus, kiitos!
VastaaPoistaKiva että joku tykkää! Kiitos:)
PoistaJos taiteen tehtävä on herättää tunteita ja ajatuksia, niin tuo näyttely sen ainakin tekee. Kiitos kuvista, eipä tule itellä käytyä tänä kesänä missään.
VastaaPoista-eikka
Kyllä tuo kolahti, samoin vanhan päärakennuksen perinteisempi näyttely. Tuollaisesta saa energiaa ja rakennusainetta itselleen. Vastaavaa sinä saat ehkä luonnosta, kun katsot vaaran laelta kauas:)
PoistaHui, toi talo on hyvällä tavalla creepy sisältä. :D Jotenkin kaamea, mutta kiehtova samaan aikaan. Ihan hävettää, että on ole käynyt koskaa Kuvataideviikoilla, vaikka kyseessä on kotikaupunkini tapahtuma. Enkä vielä joskus.
VastaaPoistaCreepy juuri, siellä kulki sisällä naama vääntyneenä inhosta ja ihastuksesta. Minusta idea on loistava, kokonaisvaltainen elämys.
PoistaMäntän taidekohteissa saa kulumaan koko päivän, ja kerran me on kierretty kaikki. Nyt käytiin vaan Joenniemen kartanossa. Autoa siihen kyllä tarvitaan.
Me muuten hankittiin ajokortitkin vasta 33-vuotiaana, pakon edessä. Mies vastusti autoja siihen asti, mutta lasten päiväkoti meni remonttiin ja kumpikin sijoitettiin eri puolille kaupunkia. Toiseen paikkaan ei ollut edes bussiyhteyttä, mies kävi naapurikaupungissa töissä ja minä suhasin pyörällä pätkätöissä ympäri kaupunkia. Niin sijoitimme kaikki liikenevät rahat yhtenä kesänä autokouluun. Ostimme samaan syssyyn asunnon ja samalla lainalla pienen auton. Siitä aukeni vapaampi liikkuminen ja helpompi reissaaminen. Miehestä kehittyi intohimoinen automies...hänhän on vastustanut kaikkea lapsen ja koiran hankinnasta lähtien:D