maanantai 29. kesäkuuta 2015

Colosseum hyytää helteestä huolimatta


Nyt tullaan H:n unelmakohteeseen Roomassa, Colosseumille. Omat tietoni rajoittuvat Gladiaattori-elokuvaan enkä muista Colosseumista juuri mitään lukeneenikaan. Lapsuuteni kauhistus oli Ben Hur -elokuva, mutta sen kamalat kilpa-ajot käytiin Circus Maximuksella, joka on aika lähellä, Palatinus-kukkulan toisella puolella.


Wikipedian mukaan alunperin Amphitheatrum Flavium eli nykyisin Colossseum valmistui vuonna 80 ja se veti peräti 50 000 katsojaa. Areenaa käytettiin kilpailuihin ja gladiaattoritaisteluihin noin 400 vuotta.



Ylläoleva taulu oli käytävässä kertomassa areenan oletetusta elämästä parituhatta vuotta sitten. Katsomot ovat tietysti romahtaneet aikoja sitten maanjäristyksissä, samoin areenan katteet. Alakerroksissa on ollut tilat lukuisille orjille ja vangeille sekä villieläimille, jotka on nostettu hisseillä lattian alta ylös taistelutantereelle. 

Yleisö tuli Colosseumille koko päiväksi. Aamupäivällä oli tietyt huvin ja keskipäivällä kaikki söivät lounasta. Iltapäivällä oli vuorossa toiset huvit.




Eläinhäkkejä ja käytäviä; kammotusta, jota ei viitsi sen enempää ajatella. Kaikenkaikkiaan paikka on aika kauhea, hirveä paikka niille, jotka joutuivat areenalle. Pakko kai on kuitenkin ajatella, että elämä oli silloin kaikinpuolin erilaista, mitäpä minä niistä ajoista tietäisin. Viisisataaluvulla kuulemma yleinen mielipide kääntyi kuitenkin jo vastustamaan tämäntyyppisiä huveja ja sen ja yleisen rapistumisen takia tämä amfiteatteri hylättiin.

Myöhemmin tässä on toiminut kirkko ja onpa noita yläkerroksissa olevia tiloja käytetty asuntoinakin.


8 kommenttia:

  1. On se valtava! Jotenkin sitä ei osaa kuvista hahmottaa yleensä, kuinka iso se on. Näistä sun kuvista saa paremmin siitä suuruudesta selkoa. Aika hiljentävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvemmin näkee kuvia sisäpuolelta, yleensä se on tuo tuttu ulkoseinä. Aikamoista hulinaa on aikanaan ollut, kun tuhansia ja tuhansia ihmisiä on ahtautunut tuonne nauttimaan sen ajan hurjasta viihteestä.

      Poista
  2. Ihana päästä fiilistelemään samoja paikkoja, joissa jokunen vuosi sitten itsekin tuli piipahdettua. Rakastuitteko sydänjuuria myöten Roomaan? Minä en. Siellä oli mukava käydä, kaikki tuo oli upeaa päästä itsekin todistamaan, mutta ikuista kaipuuta kaupunkiin ei minulle jäänyt. Tuskailit 400 kuvan kanssa tuolla aiemmissa postauksissa - minulla niitä oli toista tuhatta :) Tiedän tunteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Mari! Pidin Roomasta yllättävän paljon, päivä päivältä enemmän. Siellä oli niin paljon kaunista, myös puita ja istutuksia kaikkialla, rakennuksista puhumattakaan. Ihmiset olivat puheliaita ja huumorintajuisia. Pidän myös italialaisesta joustavuudesta ja toivoisin sitä samaa vähän enemmän tännekin;) Toivon että pääsisin joskus Roomaan takaisin, tutustuisin silloin enemmän taideaarteisiin.

      Poista
    2. Me olimme Roomassa joulun jälkeen, pidimme itsellemme melkoisen "kulttuuriravauksen", nähtävyydeltä ja taideaarteelta toiselle. Taisi tulla ähky :).

      Poista
    3. Parhaiten minulle jäi mieleen käveleminen pienillä kaduilla ja istahtaminen välillä kylmän juoman ääreen. Ollaan miehen kanssa tietoisesti lisätty pelkän hengailun osuutta matkoilla;)

      Poista
  3. Komeat on kulissit olleet....

    Sieluni korvin kuulen nytmuinaisten villieläinten ja orjien tuskanhuudot noilla käytävillä... Kamalaa...

    Mutta sama meno jatkuu yhä joskin muodossa: Espanjan Pamplonassa järjestetään piakkoin taas se verinen härkäjuoksu. En ymmärrä moista hupia...

    Mutta Rooma kokonaisuutena! Matkanne oli varmastikin fantastinen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väkisinkin sitä eläytyy ihmisten ja eläinten kärsimyksiin ja siksi tuolla oli myös vaikeaa olla. Se härkäjuoksu on minusta puolestaan nykyaikana ihan reikäpäistä hommaa! Ennen aikoinaan huvit on ollut pakko itse keksiä ja saatan kuvitella sen silloin olleen hyvin suosittua. Mutta nykyään sen näkee eläinrääkkäyksenä ja naurettavana riskinottona, jonka jäljet yhteiskunta saa kalliisti korvata.

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...