Vilma kanalassa

Toin Vilmalle kauppareissulta pari uutta vinkulelua, vähän niin kuin hyvitykseksi, kun lenkit ovat niin lyhyitä. Nyt vielä alkoi sataa, joten ulkoilut jäävät muutenkin vähiin. Kaikki entiset lelut on tapettu perusteellisesti ja kaivettu täytteet pois ajat sitten.

Tämä kana on tosi mieleinen ja onkin saanut sen mukaista kyytiä koko päivän. Unohtuu kyllä kaikki koirakouluopit, kun hauva kantaa hampaissaan lelua ja ojentaa sitä, että heitä nyt.

Häijy ilme ja pahat mielessä, kanaparalla ei ole toivoakaan.

Kaikkialla kukkii

Koiran omistamisessa on se hyvä puoli, että tulee oltua enemmän ulkona. Muuten en kyllä lähtisi kiertelemään lähialueita monta kertaa päivässä. Varsinkin nyt kesällä ilahduttavat kaikki kukkivat pihat  ja luonnonkukat. Kun samalla rinteellä kukkii pienellä alueella puolukka, kielo, metsämansikka ja aho-orvokki yhtä aikaa, tulee aika onnellinen olo siinä katsellessa. Mukana on vain avain kaulassa, ei kameraa tietenkään. Linnunlaulu kaikuu kaikkialla ja sen kruununa pääskyset.

Meillä kukkivat vain orvokit, vuorenkilpi ja pensaat. Siniset ja valkoiset unkarinsyreenit vasta miettivät, avatako vai eikö, vaikka pihasyreenit ovat muualla jo auki. Vasta istuttamani rivi jaloangervoja ehtinee kukkaan heinäkuussa.

Jaa määkö? Syön oksia ja käpyjä ja tuoretta heinää, kun ei anneta muutakaan.

Change of Plan

Nyt olen kyllä ansainnut vähän jäätelöä! Pienen työputken jälkeen alkoi puolentoista viikon vapaa. Mies puolestaan aloitti kesälomansa sairastumalla eilen kunnolla, joten vein hänet illalla sairaalaan. Kolme kuukautta sitten olimme siellä edellisen kerran samasta vaivasta.

Kyse oli sitten kuitenkin umpparista, joka ehti näin nopeasti puhjetakin ja leikattiin tänään. Kävin illalla katsomassa raukeaa potilasta. Oli ihan outoa nähdä meidän mies sairaalavuoteessa, se kun oli hänelle lapsuuden jälkeen vasta toinen kerta. Jos kaikki menee hyvin, hän pääsee huomenna kotiin.

Ei sitten lähdetty Ouluun isän 80-vuotispäiville eikä muuallekaan. On minun vuoroni hoitaa miestä ja huusollia, kun aika monta kertaa homma on mennyt toisin päin. -Olenkin jo ihan uupunut, kun on joutunut itse ajamaan autoa, ulkoiluttamaan koiraa, tyhjentämään tiskikoneen ja viemään roskat! Käymään vielä töissä ja sen jälkeen kaupassa. 

Ei muuten, mutta kun huhtikuusta asti vaivannut jalkapohjan tulehdus ärtyi taas enemmän maanantaina. Vietimme työpaikan liikuntailtapäivää kiertämällä yhden kivan luontopolun. Kävellessä  ei vielä tuntunut mitään erityistä, ainakaan suurta. Mutta levon jälkeen kotona on kävely ollut yhtä tuskaa. Kannalla astuminen ja jalkapohjan taivuttaminen sattuu ja kävely on yhtä könkkäämistä. Vilma ei siis pääse yli kahdensadan metrin lenkeille vähään aikaan.


Tunteeko joku tuon suolla kasvaneen kukan? Niitä oli siellä paljon, lehdet kuin jättimäiset apilanlehdet.

Apukeittäjä

Tämä herttainen hellantelttu, joka kuvassa köllöttää sohvalla lempipossunsa vieressä, pissi valtavan lammikon eteisen juuttimatolle. Oma oli vikamme, kun ei muistettu käyttää sitä ulkona. Nuorempi poika oli koiransa kanssa syömässä ja Lunan kanssa temutessaan Vilma tuli juoneeksi taas paljon vettä, molempien kupeista tietysti. Joskus se ei muista pyytää ulos eikä pissittäjä muista laskea tunteja.

Ruoaksi tein tällä kertaa arkisesti kanakeittoa, josta riittää parille tulevallekin päivälle. Tein kokeeksi myös houkuttelevan näköistä raakasalaattia,  nimeltään Sateenkaarisalaattia (-vai pitäisikö olla Sateenkaalisalaattia?),  jonka löysin TasteSpottingista. 

 

Kuva ja ohje on lainattu blogista Sweet Cheeks in the Kitchen. En tietenkään muistanut nälkäisenä itse ottaa kuvaa.  Upean väriseen salaattiin tarvitaan punakaalia, porkkanaa, vihreää ja punaista chiliä, punasipulia, raastettua inkivääriä ja paahdettuja mantelilastuja...Ihania aineksia! Korianterinlehdet vaihdoin basilikanlehtiin ja varsisellerin jätin pois kokonaan, kun sitä ei kaupasta vielä saanut. Päälle hunajaa, viinietikkaa, öljyä ja ripaus suolaa.

Maistui aivan erinomaiselta alkupalana runsaskuituisen lapinrieskan kanssa. Oikeasti tämä olisi omiaan grillilihan kumppanina, kesällä joka tapauksessa. Poika jo fiilisteli laittavansa hyvin marinoitua sisäfilettä grilliin...

Jälkiruokana oli Liidelin valmista hedelmärahkaa ja pakastemustikoita. Ja taas kerran leipaisin noita suklaahippupikkuleipiä Sunnuntai-pussista. Se on niin älyttömän nopeaa ja helppoa siinä muun ruoanlaiton lomassa  eikä maksa juuri mitään. -Eikä tämä ole sponsoroitua! Jotenkin vaan sunnuntaikahville on saatava jotakin makeaa mukaan. Muutenhan minä en niin makeasta...

Ja tässä taas se apukokki ja esipesijä, keittiössä aina mukana!

Hyvä mieli ja (osto)hulluus

Jos aamulla suihkun jälkeen saa tukkansa aseteltua oikein kivasti uuden leikkauksen jäljiltä, ja jos sitten vielä saa vedeltyä onnistuneet viivat silmiin ja häivyteltyä violetin luomivärin juuri niin kuin pitääkin, ei enää huomaakaan vatsamakkaroita, vaan maailma hymyilee koko valollaan. Jos vielä pukee päälle siniset farkut, vadelmanpunaisen puseron ja valkoisen takin, on päällä kaikkein omimmat värit. Ei voi mennä kuin hyvin.

Silloin löytää myös kaupungilta vaikka kuinka paljon hyviä vaatteita, omankokoisia ja käyttökelpoisia, vaikka yleensä saa turhaan selata tangoilla. Raidallinen Espritin urheilupaita, harmaanruskea hellemekko, mustikansininen Repeatin polvipituinen neuletakki (ihana malli!), vedenväriset sinivihreät isot helmet...Olisin voinut jatkaa loputtomiin, mutta onneksi järki tuli väliin.

 Kuvat Käsityön museon näyttelyistä toukokuulta. Ylimmäinen Janna Syvänojan paperityö.

Koteja

Olisipa makeaa astua tuollaiselle sisäpihalle ja siitä kotiin. Se on sellaista tyylikästä aikuisten ihmisten keskusta-asumista, joka on aina viehättänyt minua. Ei siellä mitään lapsiperheen arkea tahtoisi pyörittää, hiekkalaatikot ja koulumatkat ovat ihan muualla. Vaatinee myös kohtuullisesti katetta, että pääsee Milanossa kortteeriin Breran trendikortteleihin kaikkien hienostuneitten antiikki- ja taideputiikkien keskelle.

Tuli asumisasiat mieleen, kun kävelin Vilman kanssa tuossa lähellä uudella asuinalueella. Valkoiset ja hyvänhintaiset omakoti/rivitalot ovat ihan vierivieressä siten, että kaikista ikkunoista näkyy naapuritalon seinä ihan lähellä. Sinne väliin jää piha-alueet, joilla ei vielä nouse yhtää puuta.

Täällä on tottunut avaruuteen, vehmaaseen luonnonläheisyyteen, siihen että joka ikkunasta näkyy puita ja vihreää eikä silti asuta metsän keskellä. Kaupunkikeskusta on eri asia ja lähiöt eri asia. Tuollainen tiivis ja matala -rakentaminen on periaatteessa ihan kivakin idea, mutta pitääkö sen tarkoittaa todella sellaista sumppua?

Aikoinaan tämä oma alueemmekin näytti tiiviiltä ja sokkeloiselta, kun ensimmäisiä kertoja täällä kävi, mutta nykysilmään tämä on varsin väljästi rakennettu puutarhakaupunginosa. Niin ne ajat muuttuu.

Orvokki, lehdokki...

 

Tänään innostuin ostamaan töistä tullessa roppeen isoja tuontimansikoita, saksalaiset olivat kaupan maistiaisissa makeimpia. Niitä pilkoin sitten runsaasti romainesalaatin ja mozzarellapallojen päälle. Pirskottelin kastikkeeksi sitruunaoliiviöljyä ja vanhaa balsamicoa.  Maistui erittäin hyvältä!

Pitkän päivän jälkeen teki ihan hirveästi mieli tällaista kesäruokaa.  Siitä en hiiskahda sanaakaan, että söimme miehen kanssa vielä puoliksi ison purkillisen suklaavanukasta jälkiruoaksi.

Kesä on niin ihanasti läsnä kuin ikinä voi olla. Kuvien orvokit rehottavat laatikoissaan. Aina välillä sataa sen verran, etten ole kastellut niitä kertaakaan.

Pyöräilyä

Ai kun olen reipas, hyvä minä! Vihdoinkin sain kerättyä itseni pyörän selkään tänä aamuna ja poljin reilun puoli tuntia töihin. Oli heti eri virkeä olo koko aamupäivän. Oli myös kypärän alla litistynyt tukka, mutta se oli pikkujuttu, silmätkin piirsin esiin vasta töissä. Ja ennen kaikkea lihakset eivät valittaneet edes ylämäessä.

Päivällä ajelin toiset puoli tuntia auringonpaisteessa toiselle puolelle kaupunkia terapiaan. Sieltä tunnin päästä takaisin  keskustaan vaatteita sovittelemaan, isän syntymäpäivät kun ovat kohta. Näky sovituskopissa ei ollut mieltä ylentävä, vaan enemmän yök, mutta hyvällä tuulella kesti senkin paremmin. Ja sitten vielä pyörällä kaupungista kotiin.

Vaikka painuinkin kotona suoraan suihkuun, oli olo ihan mahdottoman virkeä koko päivän ja illan. Kaikki väsymys oli kuin poispyyhkäisty! Ei tietoakaan päiväunista.

Töissä on ollut paljon töitä, tai sitten olen vain niin hidas, ettei aika riitä, tai sitten asiat vain ovat olleet niin monimutkaisia, että ei tule valmista varatussa ajassa.

Kun huokaisin työpaikan ruokapöydässä, etten saa suustani enää sanaakaan, ulahti toisen ammattikunnan edustaja, ettei hän jaksa enää kuunnella sanaakaan. Tiukka aamupäivä sielläkin.

Hän oli lähdössä melomaan. Liikunta auttaa.

Näyteikkunaostoksilla

Matkoilla näkee niin paljon kaikkea ihanaa, houkuttelevaa, aivan välttämättä hypisteltävää. Ei silloin, kun lähtee hakemaan jotain tiettyä, ei, vaan silloin, kun on juuri tulossa jostakin, jossa on kävellyt kolme tuntia yhteen putkeen ja nälkä kurnii ja pitäisi löytää ruokapaikka ja päästä istumaan heti.

Tietenkin kello on silloin ohi lounasajan eikä ole vielä päivällisaika. On siis se aika, jolloin suomalaisturisti on kautta aikojen ollut nälkäinen.
 Juuri silloin tulee vastaan kaikenmaailman houkuttelevia pikkukauppoja. Parhaat korut, laukut, tuoksut, kosmetiikasta nyt puhumattakaan tulevat vastaan sellaisella hetkellä. Onneksi ei näy yhtään keittiötarvikekauppaa, ettei tarvitse alkaa itkemään.


Ei voi mennä sisään hypistelemään, ei jaksa, vaikka ovat suuria heikkouksiani. Joudun kävelemään jopa Penhaligonsin ohi (siitä ei ole edes kuvaa).


Epistä.