Kivaa tiedossa

Jos kaikki menee niin kuin on suunniteltu, spatseeraan ensi kuussa tähän aikaan Milanon kaduilla. Vietimme eilen töitten jälkeen koko illan ystäväni Eeviksen keittiönpöydän ääressä silmät sikkuralla ruutua tiiraten  ja vertailimme lentojen ja hotellien hintoja. Jos jälkeenpäin jotakin valitan, en ainakaan harkinnan puutetta.

kuvat Googlen kuvahausta

Ensimmäiset monta tuntia meni siihen, että saimme päätettyä, mihin tämän keväisen virkistyspyrähdyksen tekisimme. Pariisi ja Lontoo olivat kielenpäällä, mutta hotellihinnat olivat yllättävän korkeita, samoin Kööpenhamina tuli turhan kalliiksi. Milanoon saimme budjettiin sopivan matkan viideksi yöksi neljän tähden hotelliin.  Kumpikaan meistä ei ole aikaisemmin käynyt siellä.

Nyt on neljä viikkoa aikaa taivastella, mitä ihmettä sinne pannaan päälle. Kun ei ole vielä kaivanut kesävaatteita edes esille, eikä ne taida kaikki mahtua päällekään. Ottaako iso kamera mukaan vai riittääkö pieni? Miten saa pakattua tavaransa 15 kiloon? Travel light kun ei ole minun tapani matkustaa.

Otetaan vastaan vinkkejä!

Eiku kolttua sovittamaan.

Teeveen äärellä

Katson juuri ykköseltä eteläkorealaisen Samsungin visiota tulevaisuuden elektronisoidusta kodista.  Ei hassumpaa. Naureskeltiinhan sitä ennen, että heheh, kohta meillä on kaikilla omat kännytkät! Nyt ei mene enää kauaa, kun meillä kotona tietokone toivottaa eteisessä tervetulleeksi, tsekkaa terveyden kylppärissä ja puhuu samalla tavalla kuin Star Trekissä.

Siitä huolimatta kaikkein mieluiten kuuntelen tämän BBC:n ohjelman tekijän, Simon Armitagen ihanaa Yorkshiren murretta. Olen seurannut niin monia ihania Yorkshire Televisionin tuottamia sarjoja, kuten vaikka Sydämen asialla, Kyläsairaala ja Perhesalaisuuksia, että puhetapa on tuttua. Siellä osataan tehdä hyviä, mielenkiintoisia ja elämänmakuisia sarjoja. Ei liian vaarallisia eikä väkivaltaisia, vaan sopivia minulle, joka en pysty katsomaan yhtään Tarantinon elokuvaa nostamatta kättä silmille.

Osataan sitä kyllä kotimaassakin. Tykkäsin mm. Lehmän vuodesta, kun lopulta löysin sen. Loppui sitten melkein samantien, mutta siihen on kuulemma tulossa jatkoa.

Saa nähdä, miten tämä tauti kehittyy, vai paraneeko heti alkuunsa. Kummallinen sairas hiki on koko ajan ja ihan lievästi kipeä olo. Sohvannurkasta television katsominen on ollut ihan kivaa.

Kuivakurkku

Se on flunssavirus kauan kierrettyään löytänyt tiensä nyt meikäläisenkin nielurisoihin. Oli jo yöllä aika karkea kurkku ja yskitti, vaikka tyttöjen illassa join vain yhden valkoviinin eikä meidän iässä enää polteta edes tupakkaa (-oi niitä aikoja!).

Päivä on mennyt silti normaalilla painollaan eikä tauti ole sen kummemmaksi äitynyt. Pientä kurkkuoiretta ja aavistuksenomaista lihaskipua olen yrittänyt nujertaa  jaetulla pikkupussilla irtokarkkeja, joilla miehen ehdotuksesta kuitattiin kauppareissun jalkoihin jäänyt lounas. 

Jossakin välissä terhakoiduin vääntämään kunnon ruokaakin eli savusiikasalaatin. Sittemmin olen jatkanut parantamista vihreällä teellä ja suklaacookieseilla, ja kun ei auttanut vieläkään, jatkanut jäätelöllä. 

Nyt kumoan juuri ainoaa siideriäni ja se alkaa jo tepsiä. Ihana lämpö leviää lihaksiin! Mukavaa lauantai-iltaa sinullekin!
 

Kartalle?

Huomenna olen pitkästä aikaa menossa ystävien kanssa ulos eli elokuviin ja syömään. Entiset intohimoni eli kirjat ja elokuvat ovat olleet aika tavalla jäissä jo muutaman vuoden, samoin sosiaalinen elämä, se on ollut jäissä paljon pitempäänkin. 

Siinä taisi käydä niin, että uupuessani yhä enemmän toissa vuonna yritin virkistää itseäni  aina vain uusilla virikkeillä. Ahmin kirjoja, elokuvia ja uutta musiikkia. Kivaa oli, mutta se jos mikä oli omiaan kuormittamaan aivojani vielä enemmän. Tuli tunne, että kuppi on täynnä ja kaikki vyöryy yli.

Toissa talven sain sitten olla siinä toisessa ääripäässä, niukkavirikkeisesti ja rauhallisesti kotona. Ja nyt olen ollut  tämän talven töissä, paljon lomilla, ja vetänyt matalaa profiilia kaikilla elämänalueilla. 

Elämään on tullut uutta sisältöä koiran ja kameran kautta, kumpikin toteutuneita haaveita. Muitakin haaveita vielä on ja jotkut niistä voivat vielä joskus onnistuakin.

En ole koskaan tehnyt aarrekarttaa, mutta olen aina pitänyt laatikossa pientä kirjaa, johon olen  ajoittain kirjannut ranskalaisilla viivoilla lähiaikojen tavoitteitani, remonttihaaveita, hankintalistoja ja muuta muistettavaa. Minulla kun on muisti, joka toimi vasta, kun olen kirjoittanut jonkun asian ylös, muuten se haihtuu päästä samantien.

Vähitellen olen voinut viivata yli eri listoista rivin kerrallaan joko toteutettuna tai tarpeettomana. Nyt tekisi mieli kokeilla ihan oikean kuvallisen aarrekartan tekemistä ja katsoa, mitä sieltä löytyisi. Voisi yllättääkin.

Turkoosia

Tämänkin kevään voimavärini on turkoosi. Nyt on jo viides kevät menossa tämän värin kanssa. Ja mikäpä olisi lähempänä naisen sielua kuin oma kylpyhuone, aamutakki ja yöpuku. Ne ovat siis kaikki tätä ihanan raikasta mentolinviileää väriä.

Vaihdan kevätvärit käyttöön heti, kun päivä alkaa kunnolla paistaa helmi-maaliskuussa. Vaalea  turkoosinsini on minusta kevyttä, valoisaa ja antaa uskoa iloiseen päivään.

Tämä lyhyt työviikko on kohta lopussa, kun huomenna on jo torstai. Olen ulkoillut Vilman kanssa iltaisin ja mennyt aikaisin nukkumaan. Voin taputtaa itseäni päähän ja sanoa: "Hyvä tyttö!" Ei ihme, että töissä on ollut ihan mukiinmenevää.

Takaisin töihin

Kaikki keltaiset kukat kestivät hyvin pääsiäisen yli ja toivat iloa ja valoa kotiin. Tänään töihin mentyä ne alkoivat kuihtua ja joutavatkin kohta pois. 

Hernekeitto ei ole mitään kovin mediaseksikästä ruokaa, mutta kuuluu sekin tähän aikaan vuodesta. Siispä eilen keitin ison kattilallisen porkkanalla, sipulilla ja basilikalla maustettua keittoa, johon lorautin vielä pyhiltä jääneen kuohukerman lopun. 

Vihreä, suloisenpehmeä keitto suorastaan hyväili kitalakea tänään päivällisellä! Ja sitä riittää pakastimesta vielä moneksi kerraksi. Jos elintarvikealan lakko tulee, riittää kun leivon sämpylöitä lisäksi.

Violettia

Eilen otsikko puhui keltaisesta ja kuvat olivat kuitenkin vihreitä. Kirjoittaessani ajattelin keltaisia tulppaaneja ja sitruunakiisseliä. Ehkä tämän päivän violetti kuvaa myös pääsiäisen tunnelmaa.

Toinen pääsiäispäivä on pyhitetty absoluuttiselle laiskuudelle. Kuten ovat olleet kaikki muutkin lomapäiväni, voisi joku sanoa, eikä tarvitsisi olla edes ilkeä. Ehkä nyt maistuu taas työnteko tulevalla viikolla. 

Olen lukenut Mäyräkoira-kirjaa, ulkoillut yhden miehen ja kahden sellaisen koiramaailman pikkujättiläisen kanssa, valmistanut nopeasti pastaa eilisestä lammas-bolognesesta kaali-ananasraasteen kanssa ja katsonut Coco Chanelia.

Tänään on ihan selvästi hauskempi päivä kuin eilen ja se johtuu minusta siitä, että tänään ei sada. Näyttää keväältä.

Keltaista

Pääsiäisen pitkät pyhät ovat jo toiseksi viimeisessä. Nuoripari lähti aamulla kotiinsa nauttimaan rauhassa vielä jäljellä olevista vapaista.  Oli kiva viettää heidän kanssaan taas muutaman päivä. Nyt sunnuntaina jäimme sitten tänne sateeseen kuin nallit kallioille. Olo oli orpo, kun kastuimme vielä läpimäriksi kävelyllä. 

Siinä oli riittävästi syytä viettää päivä television ääressä. Katsoin nyt Almodovarin Särkyneet syleilyt, joka osoittautui samalla tavalla syvälle porautuvaksi draamaksi kuin muutkin ohjaajan työt. Ei yhtä vahvaksi kuin suosikkini Kaikki äidistäni, joka saa kyynelkanavat tulvimaan, eikä yhtä vakavaksi ja vaikuttavaksi kuin Huono kasvatus, mutta kelpo tarinaksi ja Penélope Cruzin  hyväksi roolityöksi.

Samalla istumalla menivät sitten vielä Morse, Candlefordin postineiti ja Miss Marple. En sentään kutonut, mutta muuten ihan täysi mummo! Välillä tein ruokaa, kun nuorempi poika tuli käymään, ja jatkoin taas.

Leivoin pitkästä aikaa perjantaina sitruuna-marenkitorttua, kuten varmaan moni muukin, sisko ainakin. Tällä kertaa hylkäsin vanhan ohjeeni, jolla olen tehnyt sitä montakymmentä vuotta. Tämä löytyi K-kaupan Pirkka-ohjeista, ja erinomainen olikin.

Tortusta tuli raikas ja herkullinen jälkiruoka. Marenki pinnalla oli sopivan pehmeää. Tavoilleni uskollisena tein pohjan täysjyväjauhoista, mikä teki siitä erityisen rapean ja maukkaan -ja tietysti myös murenevan.

SITRUUNA-MARENKITORTTU 
Pohja
2 1/2 dl  (täysjyvä) vehnäjauhoja
1 rkl     sokeria
100 g    meijerivoita tai leivontamargariinia
1     keltuainen

Sitruunakiisseli
4 dl     vettä
1 1/2 dl     sokeria
4 rkl     maissitärkkelysjauhoa (Maizena)
3     keltuaista
1 dl     sitruunanmehua
1     sitruunan raastettu kuori
1 rkl   meijerivoita tai leivontamargariinia

Marenki
4     valkuaista
1 dl     sokeria

1. Nypi jauhot, sokeri ja rasva sekaisin. Lisää keltuainen ja sekoita taikina tasaiseksi. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle (halkaisija 24-26 cm) ja reunoille. Heitä hetkeksi pakastimeen, etteivät reunat valu ja kypsennä pohjaa sitten 200 asteessa 10-12 minuuttia.

2. Mittaa kiisseliä varten kaikki aineet, rasvaa lukuunottamatta, kattilaan ja kuumenna sekoittaen, kunnes kiisseli saostuu. Lisää kiisseliin rasva ja sekoita. Kaada jäähtynyt kiisseli torttupohjan päälle.

3. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähän kerrallaan koko ajan vatkaten, kunnes vaahto on sileää ja kiiltävää. Nostele tai pursota vaahto kiisselin päälle.

4. Paista torttua 175 asteisessa uunissa noin 12 minuuttia, kunnes marenki on kauniin vaaleanruskea. Varo ruskistamasta pintaa liikaa. Jäähdytä torttu ja tarjoa kahvipöydässä tai jälkiruoaksi samana päivänä.

Linnandiiva

Tässä on Unelma Linnandiiva eli Luna. Alkuperäinen nimi sopii neitoselle varsin hyvin, se kun on hyvin kaunis koira. Tässä kyylää juustopalaa vaarin kädestä.

Ja missä on yksi, siellä on myös toinen, samoilla apajilla koko ajan. Yksi- ja kaksivuotiaat kaverukset.