Laatuaikaa hyvässä seurassa

Silja Puranen, Ilman turvaverkkoa

Olin eilen illalla työporukan kanssa teatterissa, pitkästä aikaa. Edellinen kerta taisi olla keväällä. Tätä oli suunniteltu pitkään. Menimme ensin kaikki kaksitoista leidiä syömään Figaroon, ja sieltähän ei ole koskaan tarvinnut lähteä pois pettyneenä. Pieni ja intiimi ravintola tarjosi nytkin ihania makuja, alkaen viinistä: Eric Louis Sancerre Blanc oli juuri niin hedelmäistä ja kukkaisen raikasta kuin vain kuiva viini voi olla.

Otin alkuruoaksi vuohenjuustobruleen, kirsikkatomaattisalaattia ja basilikasorbettia. Jokainen osanen maistui mainiolta! Brulee oli pikkuruinen puolen desin annos ja tomaattisalaattia ja sorbettia oli ruokalusikallisen verran, mutta se oli juuri sopiva määrä ruokahalun herättäjänä. Varsinkin tällaisella tulevalla hoikalla (!) ihmisellä...

Pääruokana söin paahdettua siikaa, jokirapukastiketta, lohi-kampasimpukkaterriiniä ja muhennettua fenkolia. Siika oli, well, hyvin mietoa, kuten aina. Kastike myös niin mietoa, etten kyllä rapua siitä maistanut, mutta vika saattoi olla maistajassakin. Terriini oli kyllä hyvää, ja fenkolia taisi olla rapeassa kasvislisäkkeessä. Annos jätti siis vähän kylmäksi, mutta seurueen lihansyöjät olivat kyllä kovin tyytyväisiä.

Jälkiruoan kuittasin kahvilla eli aika hyvin tuli pysyttyä kurissa. Mutta laihduttaja mässäilee ruoasta puhumallakin! Koko ilta oli meille palkkiona hyvin tehdystä työstä, ja vaikka en siihen tehtävään ollut paljonkaan osallistunut, nautin täysin siemauksin. Ilta oli niin onnistunut, että päätimme ottaa sen uusiksi vielä syksyn aikana.




Kaupunginteatterin Piaf-näytelmä ei etukäteen herättänyt mielessäni sen suurempia intohimoja, mutta onnistui ehkä juuri siksi yllättämään positiivisesti. Edith Piafin elämästä en tiennyt etukäteen mitään, mutta lauluthan olivat lähes kaikki tuttuja. Niitä kuuli jatkuvasti radiosta lapsena 60-luvulla.

Pääosan esittäjä Raisa Vattulainen on itsekin pienikokoinen ja suuriääninen nainen ja hän veti pääroolin suurella tunteella. Piafin elämä ei kovin kaksiselta näyttänyt, kurjasta lapsuudesta lähtien. Kaikesta myöhemmästä menestyksestä huolimatta hän kärsi yksinäisyydestä ja kuitenkin karkotti helposti ihmiset luotaan karkealla käytöksellään.

Mutta se laulu! Se pelasti kaiken.

Nämä ovat Minna Kangasmaan installaatioita vanhoista lautasista. Ilman salamaa otettuna kuvissa näkyy vähän häiritsevästi varjot seinällä.

Maisemia mereltä ja kuulumisia eteisestä ja ihan vähän taskustakin

On aivan hieno juttu, että meillä lopultakin on liukuovet asennettuna eteisessä. Kaikkine jahkailuineen kesti muuten aika kauan. Ne todella parantavat näkymiä tuomalla lisää avaruutta ja valoa. Tulee kyllä mieleen, miksi ihmeessä näitä muutoksia ei tehty jo aiemmin?

Valoa eteisessä onkin nyt riittämiin, kun vaihdettiin kattoon päivänvalon väriset lamput. Watteja pitäisi olla saman verran kuin ennen, mutta vaikutelma on jotenkin kirkkaampi.Onneksi on vaihtoehtoja!

Kuvat ovat viikonlopulta, muistaakseni Helsingin Laajasalosta joltakin kalliolta.

Eilisestä asti olen yrittänyt opetella uuden iPhonen käyttöä. Ei muuten ole ihan helppoa Nokian jälkeen, varsinkaan kun käyttöohjetta ei ole. Yritä-ja-erehdy -menetelmälläkin pääsee johonkin, mutta aluksi oli pitkään mysteeri, miten tällä soitetaan! Netistä sitten Applen sivuilta hyvä ohje -273 sivua pitkä. Ja entistä osoitteistoa en vieläkään ole osannut siirtää, vaikka entinenkin luurini on älypuhelin.

Merenrantaa ja hiekkaraitoja

Olen viettänyt rattoisan iltapäivän kampaajalla raidoitettavana ja leikattavana. Tehtiin nyt vähän tummempia raitoja ja pää on enemmän hiekansävyinen kuin aikaisemmin. Teetän moniväriraidoituksen vain kerran vuodessa, koska se tulee aika kalliiksi. Muulloin teen pelkät vaalennusraidat itse leikkauksen jälkeen ja selviän niistä silloin noin vitosella. Pään mallina on reipas polkka ja ilokseni olen huomannut kaksoisleuan lähes hävinneen.

Päätäni en tänne viitsi kuvata, vaan tarjoan jotain paljon parempaa: merenrantakuvia Helsingistä viikonlopulta. Taitaa olla Vuosaaresta. Oli kiva, kun nuoriso ajelutti meitä uusissa maisemissa.

Syvän etelän värejä

 

Tuli kolmen päivän tauko omissa kirjoituksissa, kun eilenkin lueskelin vain muitten blogeja.  Tämä vapaaviikko on siitä harvinainen, että kalenterissa on menoja ja merkintöjä joka päivä. Kotona ollessahan yksi meno riittää tahdittamaan koko päivän, eikä useampaa välttämättä haluaisi omaa rauhaa sotkemaan. Perjantaille on peräti kolme tärkeää menoa, jotka vain nyt sattuivat osumaan samalle päivälle.

Helsingissä näytti viikonloppuna olevan ruska aivan parhaimmillaan, kun se meilläpäin on jo ohi ja puut ovat vesisateen ja tuulten tyhjentämiä. Sunnuntaina oli upean aurinkoista ja kuulasta, joten ajoimme aamulla pariinkin paikkaan kävelemään meren rannalle ja nauttimaan maisemista.

Ja se paino: voivoi, junnaa taas paikoillaan, pudotus on niin hidasta. Viikkoon ei ole tapahtunut mitään. Viikonloppuvierailu meni hiilihydraatteja kartellen eikä kaloreita tullut  mitenkään tolkuttomasti ylimääräistä, ja onnistuin jopa välttämään  ylimääräiset houkutukset. Kuivaa valkoviiniä  nautin kyllä kaksi lasillista. Pussikeittoja en kylässä viitsinyt kaivaa ollenkaan esille, kun oli niin paljon parempaa tarjolla! Ei ainakaan noussut yhtään.

Matka jatkuu. Kolmen viikon saldona on kuitenkin se vajaat viisi kiloa, kuusi senttiä vyötäröltä ja kuusi lanteilta. Ei paha ollenkaan, ja omin konstein en olisi ikinä päässyt tähän eikä kuuteensataan kaloriin voi ruokana saada mahtumaan riittäviä ravintoaineita. Iltapuputtajaa nälkä vaivaa juuri iltaisin, joten nakertelen sitten kaikenlaista vaaratonta, pähkinöitä, kurkkua ja kaalia. Salaa napsin juustopaloja. Juon vihreää teetä ja vissyä.

Kyllä siitä saa aika lailla maksaakin: kahden viikon pussiruoat valmentajan tapaamisineen n. 150e.

Vauhtia ja valveunia

Vähän on pitänyt vauhtia koko viikon. Touhua on ollut töissä niin paljon, että sitä on muka pitänyt miettiä yölläkin.  Joskus se vaan menee niin. Alkuviikon väsymys on sitten näkynyt nuokahteluna loppuviikon koulutuksissa ja kokouksissa. Jos mielenkiinto on hetkeksi herpaantunut,  olen jo nähnyt unia ja herännyt hetken kuluttua (niin ainakin toivon) pään nykäisyyn takaisin pystyyn. Voi että hävettää!

On siis aivan sopiva aika jäädä vapaalle. Syyslomaviikon anoin lomaksi, ja sen ympärillä on vapaaviikot. Saan olla kotona ruhtinaalliset kolme viikkoa ja tuntuu, että se on tarpeen.

Nyt on sopiva sauma lähteä käymään Helsingissä vanhemman pojan luona. Emme ole käyneet heillä tänä vuonna vielä kertaakaan. Vilma saa mennä aamulla pariksi päiväksi hoitoon Lunan luokse, että voimme rauhassa kulkea kaupungilla nauttimassa pääkaupungin ilmapiiristä:)

Eloisaa viikonloppua kaikille!

Hupsista

Käytän aina matalia kenkiä ja mielellään vielä tukevia ja paksupohjaisia. Olisi kyllä kiva kulkea kauniissa korkokengissä, mutta jalkani eivät siedä niitä arkioloissa, jolloin pitää pystyä kävelemäänkin. Tänään päätin kuitenkin ottaa jalkaan muutaman sentin koroilla varustetut hiekanväriset mokkakengät, jotka ovat erityisen pehmeät ja mukavat jalassa. Oli ihan kiva kuunnella kopinaa kävellessä! Töissä käytin kyllä työsandaaleja.

Citymarketin ruokaostoskierroksen jälkeenkin kengät tuntuivat vielä mukavilta jaloissa. Mutta kun kävelin autolta kotiovelle kädet täynnä kantamuksia, oli maassa kai jotakin epätasaisuutta ja lensin kumoon. Suoraan mahalleni. Onneksi ei sattunut päähän tai rilleihin, eikä oikeastaan suuremmin muuallekaan. 

Tällaiset nilkat minulla on, ne muljahtelevat ihan  omia aikojaan. Saatan kaatua matalillakin kengillä, kun niikseen tulee, sillä ihan pieni epätasaisuus kengän alla riittää vetämään minut kumoon. Jos kävelen kuuden sentin koroilla, saan tehdä sen kieli keskellä suuta ja siitä saattaa olla tyylikäs rentous kaukana.

Selkään kyllä pistää välillä ikävästi...

Kuvat eivät ole tarkkoja, koska kuvauspäivä oli hyvin tuulinen. Pidän vaan niin kovasti näistä väreistä.

Arki-iltapäivän rutiinit

Kun puoli viideltä arkipäivänä tulemme kotiin,  kieppuu pikkukoira vinhasti jaloissa. Nopeasti se kiepsahtaa selälleen häntä lattiaa hakaten vuorotellen kummankin eteen. Rapsuttajan pitäisi ymmärtää heti kumartua eikä laittaa tyhmää takkiaan naulakkoon ja muuta koiran mielestä turhanpäiväistä hommaa. 

Ulkoilussa ei sen jälkeen nokka kauaa tuhise, kun jotakin parempaa on kohta tiedossa. Kestää yhden sekunnin, kun Vilma ryntää ovesta takaisin keittiöön ruokakupille ja toisen sekunnin, kun se imuroi sisällön napaansa. Sitten vasta voidaan huokaista ja ottaa rauhallisesti! 

Vierashuoneen sänky on oiva paikka  mennä odottamaan isäntää, joka tulee viettämään laatuaikaa ja leikkimään koiran kanssa. Sillä välin minä ehdin valmistaa päivällisen, vaikka suppilovahveromunakkaan ja haudutettuja kasviksia. Ruoan jälkeen mies ja Vilma menevät nokosille. Joka ikinen päivä.

Yläkuvassa Vilma on bongannut koiranpennun, korkeintaan kolme-neljäkuisen. Liekö musta väri vai pentumainen käytös ollut syynä siihen, ettei se uskaltanut lähestyä juuri tuon enempää.

Vielä perjantaina paistoi aurinko. Nyt on aito lokakuinen sadepäivä.

Don't worry, be...

Eilinen ruoka-aiheinen pohdiskeluni nousi ärtymyksestä, jota lehtien julkaisemat terveysväittämät aiheuttavat itsessäni. Eihän kahvia kannata juoda välttääkseen diabetesta, vaikka sen on todettu vähentävän riskiä, eikä ylipainoa vältetä juomalla maitoa, vaikka amerikkalaisista maitoa juovista naisista iso osa on normaalipainoisia. Syöpää ei voi suoraan torjua jättämällä jotakin pois. 

Elämässä ja maailmassa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ihmisen kaikki geenitkään eivät kaikki tule näkyviin ennen kuin ympäristö muuttuu niille otolliseksi. Sitä ympäristöähän on kaikki se, mitä teen ja mitä ympärilläni tapahtuu. Ravinto on sittenkin vain yksi osatekijä tässä ympäristössä. Jopa se, mitä ajattelen ja tunnen, vaikuttaa terveyteen, muusta hyvinvoinnista nyt puhumattakaan. Ja mielen voima on vahva, saattaahan ihminen joskus vain lakata elämästä ja kuolla pois.

Voi olla, että kommenteissa esille tuodut kohtuus, hyvä omatunto ja elämästä nauttiminen ovatkin avainsanoja hyvään terveyteen. Onhan todettu esimerkiksi, että kohtuullisesti alkoholia käyttävän sydän on terveempi ja kestää todennäköisesti pitempään kuin siitä kokonaan kieltäytyvällä naapurilla. Tuskin tässäkään on pelkästään kyse alkoholista, vaan se saattaa olla osa isompaa kokonaisuutta.

Kaikki vaikuttaa kaikkeen on itse asiassa yksi lempiajatuksiani. Pyörittelen sitä usein mielessäni eri tilanteissa. Muuttamalla esimerkiksi jotakin omassa käytöksessä vastapuoli muuttaa väistämättä omaansa. Se taas aiheuttaa muutoksen minussa ja sitä rataa. Ihmisellä kun on taipumus toistaa käytöksessään tavallisesti samaa kaavaa. Onnistuneessa jutussa kummankin onnellisuus lisääntyy ja säteilee siitä muuhunkin elämään.

Arvaatte varmaan, että ruoka on mielessä sillä, joka siitä nyt vapaaehtoisesti kieltäytyy. Ja vielä kun kuurin terveysvaikutukset mietityttävät: verenpaine on ollut korkea. Tämä laihdutus toimii nyt kuitenkin: pudotusta on tullut puolitoista kiloa viime viikosta ja yhteensä kahdessa viikossa on lähtenyt 4.5 kiloa. Se on minuksi paljon, koska lasku on ollut aina ennen tuskastuttavan hidasta.

Toisaalta eihän vajaa viisi kiloa näy vielä missään, mutta olen saanut ottaa ylähyllyltä kahdet farkut taas käyttöön, ja se jos mikä ilahduttaa naisen mieltä! Pääsin myös alemmalle kymmenluvulle painossa ja vyötäröllä, ja sekin on jotakin, mitä en ole nähnyt kahteen vuoteen. Millä muulla systeemillä olisin saanut viisi kiloa pois kahdessa viikossa?

Nälkä on vieläkin iltaisin, koska olen tottunut puputtamaan juuri silloin. Nyt on tarjolla vain vissyä ja pienenpientä naposteltavaa, kuten kurkkua, mantelia tai juustopala. Kyllä silläkin tulee toimeen.

Kaikki on myrkkyä

Veriseitikki, lohisieni vai mikä?

Tupakka on myrkkyä, alkoholi on myrkkyä, huumeet on myrkkyä ja läski on myrkkyä, kuten Eppu Normaali lauloi vuonna -79.  Nyt on hemmetti soikoon kaikki ruokakin jo myrkkyä, jos lehtiä uskoo. Joka viikko julkaistaan pieniä tutkimuksia tai mielipidekirjoituksia milloin mistäkin, joka todetaan samantien vahingolliseksi.

Pieniä karvalaukkuja suolasieniksi, ei paha, paitsi suola.

Mielipiteillä on myös vahva voima, ja ruoasta on tullut keino osoittaa olevansa jotakin mieltä. Ennen sanottiin, että vaatteet on mun aatteet, mutta nyt voi sanoa myös, että ruoka on mun aatteet. Ruoan ekologisuus ja luonnonmukaisuus on tässä vahva suuntaus, ja se on sentään järkevää, eikä sekoita kenenkään päätä.

Ei, ei , ei tätä: täynnä sokeria ja tyhjiä kaloreita!

Mutta mitä voi syödä, jos kannattaa välttää lihaa, kanaa ja maitotuotteita liian paljon energiaa kuluttavina ja saastuttavina, puhumattakaan eläinten oikeuksista? Kalanviljelys saastuttaa, mutta kukaan ei ole vielä nostanut meteliä sentään muun kuin tonnikalan syönnistä.

Pensaspapuja: kyllä.

Terveydestä on tullut meille tärkeä asia ja ajatus ravinnon vaikutuksesta terveyteen on kiistaton. Mutta kun mikä milloinkin on kuitenkin todettu jossakin vahingolliseksi, paitsi ehkä luomuvihannekset, vihreä tee ja tofu, jos osaa käsitellä ne oikein, niin mihin uskoa?

Kokojyväpasta ja parsakaalipesto: kyllä.

Vanhempani ovat elossa. Äiti on kuusihenkisestä sisarussarjasta ja isä seitsemänpäisestä, siinä sodan melskeissä syntyneitä tai lapsuutensa viettäneitä. Isän vanhin sisko kuoli rintasyöpään viisikymppisenä, mutta veljet porskuttavat hyväkuntoisina eteenpäin hyvää matkaa yhdeksääkymmentä käyden. Äidin nuorin veli on vasta  kuusikymmentäviisi.

Possua ja aurinkokuivattuja tomaatteja ym., hyvää.

Kaikki ovat syöneet ihan mitä vaan on ollut tarjolla vuodesta 1925 alkaen nykypäivän yltäkylläisyyteen asti. Kenelläkään ei ole edes mitään merkittäviä pitkäaikaissairauksia, jos nyt verenpaineita ja nivelrikkoja ei lasketa, ja on siellä parilla viinankin kanssa ollut ongelmia. Mutta hengissä ovat ja toimintakykyisiä ja pitkissä liitoissaan jokainen.

Ruokaisa salaatti: kyllä.

Mitä tästä opimme,
myrkyille paamme toppimme.
Nyt kaikki veisaamaan,
myrkkyjä syödä ei saa maan.


Myrkkyä ei syödä saa,
myrkkyä ei syödä saa,
myrkkyä ei syödä saa,
kyllä Eppujen kanssa on paljon hauskempaa.

P.S. Meillä syödään nyt kumminkin huomenna rohkeasti mozzarellaa ja avokadoa jogurttikastikkeessa uuden karppileivän kanssa (1g hh /viipale), metsämiehen leikkeitä juuresten ja puolukkasurvoksen kera. Jälkiruokana on syntistä Ben & Jerry's jäätelöä, johon en valitettavasti voi ahnetta lusikkaani upottaa.