Vapaapäivän aamuksi oli varattuna toinen käynti kiropraktikolla. Kuin tilauksesta niska ja rintaranka oli edellisenä iltana kipeytynyt niin, että nukkuminenkin oli vaikeaa. Ihan oma syy tietenkin, kun eilen töitten jälkeen raahasin painavaa kameralaukkua ja kahta ostoskassia kaupungilla. Intouduin ostamaan Pentikin uudesta liikkeestä lampunvarjostimen ja neliömäisen salaattikulhon, minkä takia jätin loppujen lopuksi kamerakurssinkin väliin. Illan istuin vielä ihan vinossa sohvannurkassa ja katsoin samanaikaisesti televisiota ja selasin tietokonetta sohvan käsinojalla. Pöljä mikä pöljä!
Nyt ei enää pelottanut, kun tiesin millaista käsittelyä oli odotettavissa. Siis ei-kivuliasta pään vääntelyä ja selkärangan painelua. Lähtiessä olo oli helpottunut, mutta yläkropan liikuttelu sattuu kyllä edelleen.
Päivällä käynnin jälkeen istuksin tapani mukaan Forumin Rento-kahvilassa nautiskelemassa kiireettömästä yksinolosta ja ihmisten katselemisesta. En vieläkään ole maailman levollisin ihminen, mutta osaan nauttia näistä pienistä iloista, kuten kahviloista.
Siellä istuessa ajattelin eilisiltaista Greyn anatomiaa. Ajattelin lämmöllä sen nuoria aikuisia, joilla oli suuria vaikeuksia käsitellä omia ja varsinkin vaikeiden tilanteiden töissä tuottamia tunteita. Miten eilen Christina erottuaan työpaikastaan ihmetteli kahvilla Callie Torresille ihmisiä, jotka vain oleskelevat ostoskeskuksessa. Ilman mitään kiirettä, ja ovat vain! Kunnianhimoisen äidin lapsena häntä on varmaan lapsesta asti piiskattu menemään koko ajan eteenpäin ja tavoittelemaan menestystä. Hän tuntuu sulkeneen itsensä ja omat tarpeensa ulkopuolelle. Ei ihme, että hän on hukassa.
Aivan toisenlaisessa maailmassa olin, kun iltalukemisina luin Riikka Pulkkisen Totta-kirjan loppuun. Nautin joka sivusta! Ihmeen taitavasti ja ilmavasti kirjoittaja osasi luotsata lukijaa seuraamaan kolmiodraamaa, jota avattiin kerros kerrokselta. Jälkeenpäin tuli tunne, kuin olisi uinut ruusunlehtiä täynnä olevassa maljassa ja joku olisi aina välillä pöyhäissyt vähän.
Näin itkettävän hienoa kirjallisuutta en ole lukenut pitkään aikaan. En edes yritä kirjoittaa itse analyysiä siitä, onneksi ei tarvitsekaan, sillä mm.
tässä Turun Sanomien arvostelussa kiteytyy hyvin se, mitä itsekin ajattelen kirjasta.
Kuvissa vaalean liilan väristen tulppaanien elinkaarta. Salamavalon määrän mukaan väri vaihteli pinkistä violettiin.