Kuakkua!

Ihanan hiljainen sunnuntai! Tekee hyvää, koska tiedän jo valmiiksi huomisen olevan tiukka päivä töissä. Ei aikatauluja, ei edes sunnuntailounasta, vain valmista tomaattikeittoa päivällä ja ehkä kohta pastaa illlalliseksi.

Kaikessa rauhassa verhojen ripustamista, joka sekin on odottanut sellaiset pari kuukautta. Yksi kesävaatepino yläkaappiin, odottanut pari viikkoa. Pyörät varastoon talveksi, odottaneet myös, mutta eivät vielä jäätyneet kiinni telineeseen. Kukat suihkuun virkistymään, kun en muuten muista edes kastella. Muutama jouluvalo esille, kynttilät palamaan. Heh, tässähän on kohta vauhti päällä, mitä ihmettä!

Ei sentään. Hidasta virkkaamista riittää  onneksi vielä pitkäksi aikaa. Miehen ja Hauvan vedellessä päikkäreitä alkoi tuttu sweet tooth taas muistutella itsestään ja tartuin leivontahoukutukseen Kodin kuvalehden sivuilta. ( Nyt tulee ostettua lehtiä, kun ne ovat jatkuvasti tarjouksissa.)

Omista kuvistani tuli huonoja ja epätarkkoja, mutta Pikku kakkunen -blogissa on hyvä kuva ja Kodin kuvalehden ohje.

Helppo PÄHKINÄ-KINUSKIKAKKU hiukan mukaeltuna

1½ dl juoksevaa rasvaa, Sunnuntai

2 munaa

2 dl graham- ja 2 dl valkoisia vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

2 raastettua hapahkoa omenaa

1 dl maitoa

Sekoita rasva ja sokeri keskenään, sekoita munat yksitellen ja vatkaa kevyesti. Lisää vuorotellen kuivat aineet, omena ja maito. Sekoita ja kaada leivinpaperilla vuorattuun vuokaan, halkaisijaltaan 24-26 cm. Paista 175 asteessa puolisen tuntia.

Keitä sillä aikaa kuorrutus. Siitä pitäisi tulla kinuskia, mutta näillä kevytaineilla ei tule ennen kuin valmiin kakun päällä.

1 dl juoksevaa Sunnuntaita
2 dl fariinisokeria
3/4 dl 7%-ruokakermaa
100 g suola-chili-pähkinäsekoitusta
mustapippuria

Keitin näitä miedolla lämmöllä vettä haihduttaen parikymmentä minuuttia. Sekoitin lopuksi rouhitut pähkinät joukkoon ja kaadoin kakun päälle. Paistoin vielä 12 minuuttia lisää.

Jäähtyneenä maistui näin hyvin jo ennen kuin ehdin kuvatakaan. Savolaismies oli tyytyväinen herätessään. Minähän en niin välitä...

Päivä putkessa

Ei irtoa nyt oikein mitään. Päiväunien syytä. Lomapäivät ovat sujuneet Babetteen neliöitä virkatessa. Neliöt ovat nyt valmiina ja vuorossa on niitten yhteen ompeleminen. Innostun aina vain yhdestä asiasta kerrallaan ja nyt on hinku saada peitto kasaan. Reunuksen virkkaaminen on minusta ihanaa.

Sain kutsun töihin perjantaiksi, viimeisenä lomapäivänäni, ja sanokaa mitä sanotte, mutta kivaa oli. Sen verran oli tautivuoteelle kompastunut kollegoja, että sijaiseni sijoitettiin muualle. Maanantaina alkaa sitten neljän viikon työputki, ja se on ensimmäinen niin pitkä -yli vuoteen.

Lauantaipäivää on vietetty tavalliseen tapaan, siis ulkoilujen jälkeen kaupungilla. Yritettiin löytää sopivankokoista koiranpetiä, joka tyydyttäisi minun silmääni ja miehen lompakkoa, mutta yhteisymmärrykseen ei vielä päästy. Ainoa siedettävä olisi maksanut tasan sata euroa ja se oli minustakin liikaa. Täytyy tutustua netin tarjontaan seuraavaksi.

Vilmuska on kasvanut kertakaikkiaan ulos entisestä sängystään ja makoilee lähinnä sen pohjan päällä. Toisekseen juoksuaikana ei ole kiva pitää sitä vieressä yöllä, kun se repii mustat hienot satiinipöksynsä kerta toisensa jälkeen pois. Ja kolmanneksi joudun ottamaan Ventolinea joka yö ja toivon hartaasti, ettei sillä ole koiran kanssa mitään tekemistä!

Lounaaksi nautin Brick'sissä juuripaistettuja neulamuikkuja ja aitoa pottumuusia. Se on ollut vuosia lempparini siellä poronmaksan ohella. Tilaan mielelläni myös Lindemans Kriek -olutta, voimakkaan kirsikkaista mummonmehun ja siiderin makuista, makeahkoa juomaa. Se ei passaa erityisesti ruokien kanssa, mutta mitä siitä, tykkään kuitenkin. Brick'sissä saa myös kaupungin parasta kahvia, pehmeää ja erityisen aromikasta. Tietenkään sitä ei saa ostaa itselleen mistään.

Nämäkin sinisen hetken kuvat ovat viime talvelta.

Kaupoilla

Kun on lunta maassa ja puut valkoisena, sitä panee lämpimän talvitakin päälle, villahuivin kaulaan ja lakin päähän. Pitää hankkia uuden talvikengät, kun entiset kävelyyn sopivat ovat jo entiset. Pakkasta on kokonaista yksi aste.

Kaupoissa kulkeminen vielä menettelee, mutta sovittaminen on yhtä tuskaa. Hiki helmeilee otsanrajassa, vaikka takki on auki. Kahdessa ensimmäisessä kaupassa on hyviä malleja, mutta kengät eivät tunnu ihan oikeilta jalassa. Myyjä kertoo ettei kaikkia kokoja enää saa ja osa malleistakin on jo myyty loppuun. Tähän aikaan vuodesta, hyvä että ehti juuri talvi alkaa!

Painelen Ecco-shopiin, jonne oli alunperinkin matka. Sieltä löytyy tuttuun tapaan popot, joissa jalka laulaa onnesta. Ostin sieltä edelliset ja sitä edellisetkin. Kenkien pitää tuntua hyvältä jalassa.

Mutta ei ne kauniit ole! Täytyy sitten vain muistaa lisätä punaista huulipunaa, ettei katse eksy alemmaksi.

Kuvat ovat viime talvelta...

Lumisateen keskeltä

Olen korvannut viimevuotisen ylirasituksen kaikinpuolisella alirasituksella, kuten on jo käynyt ilmi. Sen seurauksena nukun lomaviikolla kymmeneen ja menen jo puoliltapäivin koiran kanssa päikkäreille. Nyt tiedän, mitä tarkoittaa kuunnella ruumistaan talven tullessa. Kaikki on hyvin, kun saa nukkua tarpeeksi, reilusti enemmän kuin työssäkäydessä.

Mikä ihme tuota hauvaakin nukuttaa niin makeasti? Sillä alkoi ensimmäiset juoksut nyt seitsemän ja puolikuisena, siitä kai se johtuu. Se on selvästi vaisumpikin kuin ennen.

Hypin nyt asiasta toiseen, mutta onko tämä kuvien siirtäminen blogiin muuttunut teillä muilla? Välillä systeemi toimi uudella tavalla ja nyt taas vanhalla, eikö niin?
Kokeilin Helinän innoittamana vaihtaa toiseen pohjaan, mutta en osannut siihenkään siirtää kuvia suurikokoisempana. Piti palata takaisin.

Ruoka, jokapäiväinen ilo! Isänpäiväksi minulta tilattiin miesruokaa, mikä tarkoitti kokolihaa ja valkosipuliperunoita. Turhat krumeluurit jätin pois kokonaan, salaatit ja muut, vaikka Himself syö niitäkin kyllä mielellään. Klassiset valkosipulipavut ja sitruuna-hunajaporkkanat passasivat hyvin oheen.

Ystäväni suositteli mureaa kokonaista naudan ulkofilettä uunissa mieluummin kuin pihvejä, kun en ole niitten valmistamisessa koskaan vielä kunnostautunut. Hän neuvoi paistamaan ensin lihan pinnan kiinni pannulla ja maustamaan sitten suolalla ja pippurilla uuniin.

Pastanjauhajilta löytyi erinomainen ohje jatkoon. Sisälämpötilaksi paistettiin 200 asteessa 60 ja otettiin sitten folioon vetäytymään. Kastikkeeksi tein tietysti sienikastikkeen ja toiseksi ihan koemielessä lämmitin valmista HK:n punaviinikastiketta. Kumpikin puolusti paikkaansa ja tuli syödyksi.

Castello de Querceton Chianti Classico -viinin, Il Picchio, olin saanut lahjaksi, ja annoin siitä vain pienet maistiaiset. Hieno viini, joka avautui paremmin vasta lasissa seistyään.

Ja ne valkosipuliperunat, pitkästä aikaa oli kiva syödä niitäkin. Hiukan kevennettynä tein ne Kolmen juuston kermalla.

Jälkiruokana oli pienellä kiisselillä sakeutettuja tuoremarjoja pakkasesta (nuorisolle sikainfluenssan ehkäisyyn) sekä sitruuna-rahkavaahtoa.

Ei kuulunut valitusta.

Mäyräkoiran murrosikä

Kun Luna tulee meille hoitoon, ei sillä ole paljon asiaa petiinsä sen jälkeen. Ei se tosin kotonakaan siinä nuku, vaan isäntänsä peiton alla, mutta loikoilee siinä joskus päivällä.

Vilma valtaa kopan heti eikä Luna voi tehdä sille mitään. Se yrittää joskus haukkua ja houkutella Vilmaa leikkimään, mutta jälkimmäinen mellastaa kopassa sydämensä kyllyydestä nakertamalla pehmeitä seinämiä. Pohjan Luna on syönyt ihan itse pienenä.

Vilma työntää kopan kirjahyllyn alle ja syöksyy sinne turvaan aina, kun takaa-ajo kiihtyy liikaa. Sinne se myös käy rohmuamassa kaikki luut ja Luna jää nuolemaan näppejään.

Mitä sitten isäntäväki tekee tällaisen uhmaikäisen koiran kanssa? Kertokaa se minulle! Kun se ei ole lapsi eikä sille kannata selittää mitään oikeudenmukaisuudesta ja antamisen ihanuudesta.

Lauantai-illan huumaa kotona

Mitä on PILATES suomeksi? Melilosvot, tietenkin.
Tämän vitsin kertoi mieheni aamupalalla ja minua naurattaa vieläkin.

Lauantai-ilta on jo pitkällä. Pizza tuoksuu juuri uunista otettuna, lasi punaviiniä on kaadettuna ja kohta syödään. Koirat uinailevat jossakin, Loiro laulaa ja lumi sulaa hiljalleen pihalla. Nuoriso on omilla teillään.

Hyvää isänpäivän aamua huomenna kaikille!

Mukavaa ja ihanaa, vaihteeksi

Kyllä on ollut vilkas viikko siihen nähden, etten ole ollut edes töissä.  Kahtena aamuna olen lähtenyt jo seitsemältä kävelemään sovittuun tapaamiseen, ja erilaisia tapaamisia kehityskeskustelusta työterveyspalaveriin on riittänyt jokaiselle päivälle, parhaalle kolmekin.

Monta hommaa tuli hoidettua. Yksi niistä oli kauan sitten tilattu suuhygienistikäynti. Hammaskiven poistoon oli sitten viime tapaamisen tullut uusi laite, tehokkaan tuntuinen ultraäänipuhdistus.  Mutta huh, ei nuorille eikä kipuherkille! Ei auttanut vanhan konkarinkaan kuin pyytää pintapuudutus, ja silti oli tekeminen tuolissa istuessa. Veri roiskui kaulukselle asti ja hoitajan maskillekin. Oli siis ientulehdusta ja tosi tarpeellinen käynti.

 

Tämän päivän  tärkeä meno oli kampaajallakäynti. Sain siihen menemään koko päivän.  Nukuin ensin yhdeksään, ensimmäistä kertaa koko viikolla. Perusteellisen lehdenluvun jälkeen lähdimme Vilman kanssa ulkoilemaan tuuliseen pakkasaamuun.

Koira sai juosta vapaana ja oli onnensa kukkuloilla löydettyään jäätyneen kikkareen hevosenlantaa, ykkösherkkuaan. Jossakin vaiheessa sain potkaistua köntin pois sen ulottuvilta, minkä seurauksena Vilma juoksi vaarallisen jyrkkään alarinteeseen sitä hakemaan. Onneksi pääsi itse poiskin, sillä minusta ei olisi ollut paljon apua.

Pikaisen lounaan jälkeen tulikin jo kiire bussille. Tuulesta sain hyvän syyn olla kävelemättä kaupunkiin, vaikka olen tällä viikolla maanantaisen puntarikäynnin jälkeen kävellyt niin paljon kuin mahdollista.

Kaksi ja puoli tuntia istuin kampaajalla, kun raidat tehtiin monisävyvärjäyksellä ja leikattiin sitten klassinen polkka. Tuli muuten hyvä!

 

Ruokakauppaan ehdittiin vasta puoli kahdeksalta.

Huomisen ohjelmassa on pientä pintasiivousta, poro-leipäjuustopiirakan leipomista illalla saapuvalle etelännuorisolle, valokuvakurssia.

Tämä on mukavaa ja ihanaa elämää. Minun elämääni.

Epämiellyttävä yllätys

Kuvassa on puuhevonen Pellosta Pentikin myymälästä, mutta se on tässä vain siksi, että  näyttää kivalta. Samaa ei voi sanoa minusta, joka alan kohta muistuttaa possua.

Kävin tänään ihan rutiinikäynnillä työterveyslääkärilläni. Hän pakotti nousemaan puntarille, kun   kerroin laiskistuneeni ja lihoneeni. Ja niin olinkin, neljä-viisi kiloa kevään jälkeen. Ja siis sen jälkeen kun meille hankittiin koira, jonka kanssa oli määrä ruveta liikkumaan monta kertaa päivässä!

Vilma-koira itse on sutjakka kuin ainakin seitsemänkuinen narttu, notkea ja nopea. Se kyllä saa tarpeeksi liikuntaa, ja siitä pitää huolen mieheni. Minä kokkaan, bloggaan, virkkaan tai teen jotakin muuta kiireellistä televisionkatselua aina koiranulkoilutusaikaan.

Ja kaikkien terveellisten ruokieni lisäksi olen vetänyt aikamoisen määrän jäätelöä, karkkia ja leivonnaisia, iltavoileivistä puhumattakaan viimeisen vuoden aikana. Sen lisäksi olen lopettanut melkein kaiken liikunnan kevään jälkeen.

Miten tässä näin pääsi käymään...

Pekoni sen tekee

Ruokajutuistani voisi päätellä, että meillä syödään aina jauhelihaa. Oikeasti teen enimmäkseen ruokaa kanasta ja kalasta, mutta nytkin on takataskussa silti lihamurekeresepti. Ja ihan oikeasti ajattelen, että pääasiassa syödään kasvikunnan tuotteita. -Saa sitä ajatella. Viime viikonloppuna tehtiin nimittäin hirveä, patana ja keittona, sitä Tupasen emännän miehen kaatamaa. Ja hyvää oli!

Ja kun tavoitteena on ollut jo pitempään löysätä pipon kiristystä, se on merkinnyt myös vähemmän tiukkaa ruokapolitiikkaa. Miehen onneksi meillä käytetään joskus jopa voita ja pekoniakin. Mutta jos vielä kuohukermallekin annan periksi, saan toivottaa teltantekijän vaatettajakseni samantien!

En ymmärrä, miksi ruokalajit nimetään aina proteiinilähteen mukaan. Jos nimeän tämän ohjeen siideriomenoiksi, nimi johtaa kuitenkin harhaan. Miten olisi Sieni-pekonimureke? Alkuperäinen ohje on lokakuun Gloriasta ja nimeltään Lammasmureke ja siideriomenat.

Lammasta tai karitsan jauhelihaa ei yhtäkkiä löytynytkään marketistamme, joten  käytin tähän vähärasvaista nauta-sikajauhelihaa ja paketillisen savunmakuisia pekonikuutioita. Samaan syssyyn heitin pienen pussillisen käsiteltyjä suppilovahveroita pakastimesta.

Ja tässä vaiheessa meillä alkoi kaikilla valua kuola suusta koiraa myöten! Se parkeerasikin söpön takamuksensa jalkoihini leikkuulaudan ja lieden tuntumaan eikä hievahtanut mihinkään  tuoksujen lumoissa.

Pekoni-sienimureke ja siideriomenoita ainakin 6:lle

700 g jauhelihaa (alkuperäisessä ohjeessa siis lammasta+ 300 g nautaa)

paketillinen savunmakuista pekonia, valmista silppua

pari dl käsiteltyjä suppilovahveroita tai muita sieniä

5 valkosipulinkynttä

2 pientä sipulia

1 rkl voita

1 dl korppujauhoja

1 dl kuivaa omenasiideriä

2 tl suolaa

1 tl mustapippuria

2 kananmunaa

Lisäksi:

4-6 punaista omenaa koon ja astian mukaan

2 rkl voita

½ tl suolaa

ripaus mustapippuria

½ dl kuivaa omenasiideriä

Kuumenna paistinpannulla voita ja öljyä ja heitä joukkoon pekonit paistumaan. Lisää hetken kuluttua silputut sipulit ja valkosipulit kuullottumaan kevyesti, ja sen jälkeen vielä sienet.

Kaada kulhoon korppujauhot, siideri, mausteet ja munat ja sekoita kunnolla. Lisää jauheliha sekä pannulla paistetut, hieman jäähtyneet muut ainekset. Upota sitten kätesi ihanaan massaan ja rouhi sormilla sekaisin ja tasaiseksi.

Muotoile isoksi murekkeeksi sopivaan astiaan. Jätä reunoille tilaa vielä omenoille.

Omenoita ei kannata kuoria, ovat sillä tavalla nätimpiä ja pysyvät kasassa, mutta pestä kyllä voi. Paistele lohkottuja omenoita voissa pannulla pari minuuttia.  Mausta sitten kevyesti suolalla ja pippurilla, lado murekkeen viereen ja kaada hiukan siideriä päälle.

200-asteisessa uunissa paistoaika oli reilusti 45 minuuttia, olisiko ollut melkein tuntikin.

 

Tässä ruoassa on ainakin laakeassa padassa valmistetuna aika paljon nestettä, joka seistessään alkaa imeytyä takaisin ruokaan. Omenoistahan sitä tulee. Älä siis huolestu, vaikka koko ruoka uunista otettaessa tuntuu lilluvan siiderissä. Minäkin säikähdin, että voisin vaikka vannoa kaataneeni omenoille vain sen puoli desiä enkä koko pullollista!

Mutta ei, loput siideristä sain juoda aterialla. Perunoitten ja kaaliraasteen kanssa tämä ruoka oli todella hyvää. Määräkin oli niin iso, että siitä riitti kolmeksi päiväksi meille kahdelle.  Harvinainen viikonloppu, kun nuorisoa ei ole syömässä. Silti koiralle raskittiin antaa vain rääppeitä.

Nythän on talvi, ja voi ruveta miettimään pororuokiakin. Hmm...