Kun kulkee vilkkaasti liikkuvan pikkukoiran kanssa ulkona, ei viitsi kyllä enää kameralaukkua kuljettaa mukana. Jos on takki päällä, mahtuu taskuun ehkä pikku-canoni, mutta tuulihousujen taskuihin menee vain kännykkä, avain ja pari koiraherkkua plus se välttämätön kakkapussi.
Siksi kuvat on otettu joskus muulloin kuin tänään. (Talossa muuten asuu Jyväskylän kaupunginjohtaja). Minulla olisi vaikka mitä kivaa kuvattavaa, kuten lankakerä, mutta kun ei kerkiä. Lomalaisellakin on hommia, kuten pyykkivuoren silitys, lihapullien teko, viikonloppulaukun pakkaaminen ja tukanpesu.
Kymmeneltä soi tänä aamuna puhelin, kun olin vielä nukkumassa, ja isäni kysyi neuvoa tietokoneen virusvaroitukseen. Isä, joka on vähän pelännytkin nyt heillä kohta vuoden ollutta konetta. Hän lukee sieltä yleensä vain sanomalehtiä, ja ehkä joskus kirjoittaa puhtaaksi artikkeleitaan Wordillä ja tulostaa. Tai ehkä äiti saa tehdä sen.
Molemmat vanhempani kirjoittavat kaikenlaista pientä mielellään, joten tietokone ja ennenkaikkea tulostin ja sänköposti ovat iso helpotus ja harppaus eteenpäin. Mutta kursseille heitä ei saa kirveelläkään. Äiti on tässä vähitellen oppinut sekä käyttämään Wordiä, että kirjoittelemaan sähköpostia ja käymään Facebookissa, siellä jopa enemmän kuin minä!
Eilen äiti soitti ja kysyi, miten digikamerasta siirretään kuvat muistikortilta koneeseen. Siinä sitten puhelintuella hän teki sen itse. Vuodessa on siis siirrytty valtava askel digiaikaan siinäkin huusollissa.
Huomisaamuna lähdemme Merin kanssa ajamaan kohti lounaista Suomea tapaamaan nuorinta tätiämme ja hänen miestään, jotka ovat vasta kuusikymppisiä ja tosi mukavia ihmisiä. Ihmeen harvoin silti tulee tavattua heitä. Mutta nyt mennään.
Tämä oli nyt ainakin seitsemäs korjaus, kun tällä uudella koneella/tai jollakin muulla uudistuksella ei tahdo saada MILLLÄÄN kappaleitten välejä pysymään. Ne häviävät kokonaan aina kun julkaisen tekstin. Käykö kellekkään muulle näin?
