Imagine

Perjantaiaamun aloitus pitkässä vyöhyketerapiassa, rauhallisessa ympäristössä läsnäolevan ja levollisen ihmisen seurassa hiveli sielua. Keskustelu kuului pakettiin ja poislähtiessä nautin vielä kupin yrttiteetä. Tapaamme tästä lähtien viikottain.

Lounaalla tapasin kaupungilla pitkästä aikaa siskoni ja saimme päivittää kuulumisiamme. Siinä on toinen sielua hivelevä asia: puhua rauhassa siskojen kanssa. Kuulla toisen ajatuksista ja elämästä. Meni niin monta vuotta välillä, kun lapset ja arkielämän pyöritys veivät kaikki voimat ja ajan, mutta ei tapaamisten sopiminen vieläkään helppoa ole. Itse asiassa kenen tahansa kanssa pitää sopia tapaamisista allakka kädessä.

Menimme yhdessä katsomaan Käsityön museon Imagine That -kansainvälisen tilkkutyökilpailun töitä. En ollut uskoa silmiäni: eivät muistuttaneet lainkaan perinteisiä tilkkutöitä, vaan olivat puhdasta taidetta.

Osa teoksesta Vedenalainen odysseia, Emile M. Belak

Napsimme kuvia kännyköillämme, minkä kerkesimme samalla kun onnesta huokaillen ihastelimme töitä. Näitä tulee jatkossa lisääkin, jos nyt vähän epäselviä. Nyt pitää saada sellainen viiden Mp puhelin!

P.S. Lisää kuvia Merillä.

Tämän päivän Tuulen viemää

Kuva: BRENDAN MCDERMID (Eikö muuten ole hirveä häkkyrä päässä?)

Pojan avovaimo antoi katsottavaksi vasta hankkimansa Sex and the City -elokuvan. Oli ihanaa katsoa sitä rauhassa tänään iltapäivällä, kun kesällä en millään saanut lähdettyä elokuviin.

Olen tietysti nähnyt sarjan silloin joskus, katsonut kesäuusinnatkin . Olen nauttinut New Yorkista, muodista ja rahasta, ja naisen elämästä ilman normaalia perhe-elämää. (kateellisena, koska itse olen pökäissyt naimisiin jo kaksikymppisenä). Ja ihmetellyt samalla näiden jo aikuisten naisten infantiilia suhtautumista elämään ja ihmissuhteisiin, miten he eivät opi mitään.

Elokuvasta en tiennyt, mitä odottaa. Ja siksi kai se yllätti niin myönteisesti. Tai luin kyllä ensin, mitä Sooloilija kirjoitti siitä kesällä.

Naiset olivat tosiaan vähän vanhentuneet, viisastuneet ja jopa asettuneet. Pidin heistä, he olivat kuin vanhoja tuttujani. Kestävä parisuhde tuntui lopultakin olevan mahdollista, he uskalsivat sittenkin lähteä siihen.

Tiivis keskinäinen ystävyys ja välittäminen oli sydäntälämmittävää ja täytyy sanoa, että siitä olin vilpittömän kateellinen heille, kuten kaikille muillekin televisio- ja elokuvaystävyksille. Omat ystäväni kun ovat hajallaan kuin varpusparvi ja tapaamiset täytyy sopia pitkällä tähtäyksellä kalenterin kanssa.

Nauroin monta kertaa ja itkin vuolaasti lopussa. Katsokaa itse, miksi. Sanoo siis nainen, joka on itse joutunut kosimaan, muuten en olisi vieläkään naimisissa.

Miehiä on moneen makuun, sehän taas nähtiin. Kaikki miehet olivat symppiksiä. Minusta Steve oli ihana, mutta tässä elokuvassa, oikeasti myös Big näytti varsin inhimilliseltä.

Hello, gorgeous!

Telakalla

Sairauskertomus jatkuu edelleen. Aamupäivällä en enää töissä kestänyt huonoa oloa ja puristusta rinnassa. Työterveyteen en saanut aikaa, joten menin pyytämään terveysasemalta, jos ottaisivat sydänfilmin. Ajattelin sitä, kun nykyisin puhutaan, että naisten sydänoireilu on erilaista kuin miehillä, epämääräistä.

Oli muuten ensimmäinen kerta minulle, kun makasin verhojen takana päivystyksessä. Sydämessä ei onneksi näyttänyt olevan mitään isompaa, mutta paine oli korkea, kuten koko alkuviikon. Ystävällinen tuttu lääkäri jututti pitkään, vaikka en hänen alueelleen kuulukaan, ja antoi hyviä vinkkejä jatkoon.

Lepoloma alkoi siis taas, kolme viikkoa eteenpäin, kunnes on aika työterveyslääkärille. Sitten mietitään, mitä oikeasti pitää tehdä.

Kiitän lämpimästi teitä kaikkia kommenteistanne ja ehdotuksistanne. Toisten tuella on suuri merkitys näissä asioissa. Itse kun vähättelee ja ajattelee helposti vain kuvittelevansa oireet tai ainakin liioittelevansa. Juuri nyt sattuvat läheisimmät työkaverinikin olevan lomalla, ne joiden kanssa olen tottunut asiani jakamaan.

Ei ole muuten helppoa saada tilattua aikaa, kun hakee apua itselleen. Joka paikkaan on pitkä jono, vähintään kuukausi. Tutulle ja asiantuntevalle vyöhyketerapeutilleni sain ajan sentään jo perjantaiksi, hänellä olen käynyt stressihoidossa aikaisemminkin. Maksaa paljon, mutta on sen arvoista.

Tämä laivanhylky kellui Kallavedessä

Kremppa-rock

Pokkitörmältä

Viihdyn nyt ilmeisen hyvin valittajan roolissani. Ehkä tarvitsen tätä johonkin. Valitanpa siis vielä vähän lisää.

Stressiherkkä kroppa kehittää värssyn kerrallaan, se on jo aikojen kuluessa huomattu. Keski-iässä olen alkanut oireilla myös iholla ja viime vuosina saanut jos jonkinlaisia omituisia läiskiä, jotka ovat hävinneet vyöhyketerapialla. Nyt en olekaan pariin vuoteen muistanut sitä hoitoa, hm.

Ainolanpuiston viimeistä väritystä ennen talvea

Jo ensimmäisenä kylpyläiltana huomasin kuutamoaltaalta tullessani olevani kauttaaltaan punaläiskäinen. Äkkiä huoneeseen antihistamiinia ottamaan. Arvuuttelin syyksi klooria, saippuaa, kuuma-allasta, liian kovaa suihkua, saunaa. Reilun tunnin kuluttua punoitus alkoikin laskea.

Muutaman päivän kuluttua kävimme Eickan kanssa illalla kuntosalilla ja menimme sitten heille saunomaan. Samanlainen koholla oleva urtikaria nousi kaikkialle muualle paitsi kasvoille. Näytti muuten kauhealta, ihan kuin olisin ollut psoriasis-liiton mallikuvastosta. Antihistamiinilla meni sekin parissa tunnissa ohi.

Erittäin hitaasti alkoi raksuttaa. Muistin, että tänä syksynä aina hautoessani kipeää niskaa kuumalla Paras ystävä -kaurapussilla olen saanut tarkkarajaisen voimakkaasti kutiavan punotuksen. Ja siten tietysti joutunut luopumaan tästä hyvästä rentoutuskonstista. Juuri kun olin ostanut uuden isomman pussin!


Hierojani on huomautellut kesästä asti, että selän iho muuttuu oudon turvonneeksi ja punaiseksi hieronnasta. Rintaliivien kaaret alkavat myös illalla kutittaa sietämättömästi ja jättävät koholla olevat kaarijäljet ihoon (joita raavin koko illan).

Olin kuullut kylmäurtikariasta eikä tarvinnut kauan hakea tietoa, kun selvisi, että on olemassa kuuma- ja paineurtikariaakin. Antihistamiini on ainoa hoito kumpaankin. Itse epäilen syyksi stressiä ja ehkä lääkkeitä.

Tänään töissä kellon ympäriltä iho alkoi kutittaa ja punottaa. Kysyntä ylitti taas reilusti sen, mitä olisin ehtinyt ja jaksanut tehdä. Ehdin ajatella ajan varaamista vyöhyketerapiaan ja työterveyteen, mutten vielä ehtinyt soittaa.

Mitähän ruumiini yrittää kertoa minulle?

Eipä laulata

Menin töihin aamulla hieman jännittyneenä, pelon kouraisu sydänalassa, ja siellä se pysyi koko päivän. Viikko näytti täydeltä, mutta ei mahdottomalta. Ihan entinen tilanne, jolle ei tietenkään kukaan ole voinut tehdä mitään. Sen sijaan oli odoteltu, että minäkin olen paikalla ja yhdessä loppuviikosta järjestelemme työnjakomme, kun saamme puoli naista lisää. Tämä on jäytänyt minua koko loman ajan.

Nimenomaan johto oli ilmoittanut työterveyshoitajalleni hänen ehdotettuaan kokoontumista, että homma on hoidossa. Meille viesti oli, että jakakaa työt keskenänne. Johtamisesta ja johtajuudesta ei juuri voida tässä siis puhua.

Se puoli uutta työntekijää menee kahden muun paljon suuremman ylikuormituksen purkamiseen, kuten on ollut tarkoituskin. Minun pitää yrittää järjestää itselleni jotain muuta.

Kun yritin puolenpäivän aikaan tehdä pinoa sijaiselta rästiin jääneitä paperitöitä pois alta, puhelin soi taukoamatta. Sain tehdä töitä, että ääni pysyi rauhallisena enkä sanonut jotakin ärtynyttä ja rumaa, kun kehtaavat häiritä! Rinnasta kouristi ja tiesin, että paine on korkealla. Lisää lääkettä poskeen vaan. Jos huominen jatkuu samalla tavalla, en jää hankkimaan infarktia.

Onneksi mies haki neljäksi kotiin, söimme ihanaa lohta ja teriyaki-vihanneksia ja painuimme molemmat taas päiväunille. Niiden voimin sain lyhennettyä lopultakin jo monta viikkoa sitten ostamani hyvin istuvat pitkät housut. Jotain hyötyä töihin menosta aina on!

Kuvattu Oulun Hupisaarilla

Sumujen sillalla

Oulussa vanhempien luona oli viime viikolla yksi aito sumupäivä, jolloin höyryt eivät haihtuneet vielä puoleenpäivään mennessäkään. Lähdimme aamulla miehen kanssa kävelemään Patosillan yli Hupisaarille.

Oulussa oli monin paikoin enemmän lehtiä puissa kuin täällä meillä. Tässä joenrannassa osa oli vielä vihreänäkin. Mittarissa oli asteita tasan yksi ja sen oli näköistäkin! Kostea, kylmä sumu olisi kastelllut nopeasti ja saanut paikallaan seisoskelijan äkkiä palelemaan.

Patosilta oli lapsena ja nuorena vakiojoenylityspaikkani. Ja on edelleen, kun vanhemmat asuvat sen kupeessa. Sillan yli pääsi keskustaan, missä oli kaikki jännittävä, Tuiran puolella vain asuttiin ja käytiin koulua. Tosin siihen aikaan asuttiin puisissa omakotitaloissa eikä niissä isoissa betonirumiluksissa, joita koko kaupunginosa on nykyisin täynnä.

Huomenna menen töihin kolmen viikon lomailun jälkeen. Täytyy myöntää, että jännittää. Tiedän palaavani samaan härdelliin, mistä lähdin. Ja tiedän, että nyt minun täytyy itse alkaa järjestää ja jaksaa vaatia jotakin muuta. Jaloillani voin äänestää ainoastaan kotiin, muualla ei tällä alalla ole sen rauhallisempaa ainakaan sadan kilometrin säteellä.

Loma on tehnyt tehtävänsä ja olen rauhoittunut vähäsen. En ole tehnyt juuri mitään ja viime viikkoa lukuun ottamatta aika on sumun peitossa. Olen lukenut 3/4 kirjaa ja katsonut ehkä kaksi elokuvaa. Työkäyttöön ostetut mustat housut odottavat edelleen lyhentämistä. Ehkä huomenna, tai sitten vien ne ompelijalle. Kokemuksesta tiedän, että töihinmeno virkistää ja saa taas veret kiertämään.

Tohelointia tietojenkäsittelyosastolla

Otin syyslomaviikolla 118 valokuvaa, joita olen eilisestä asti vähin erin Picasalla käsitellyt. Päästyäni äsken homman loppuun onnistuin jotenkin hävittämään ne kaikki. Siellä ei ole mitään kumoa-painiketta. Kirvelevän pettymyksen ainoana lohdutuksena alkuperäiset löytyivät edelleen omista kuvatiedostoista.

Nämä kuvat ovat viime syksyltä

No, nyt sitten yritin kolmeen kertaan tuoda niitä alkuperäisiä kuvia uudelleen käsiteltäväksi, kun yhtäkkiä ne käsitellyt latautuivat esille jostakin piilosta. Kyllä tämän tekniikan kanssa saa kokea jatkuvia yllätyksiä! Ei ihme, että päivä on mennyt tuttuun tapaan päänsäryssä.

Iloa tuo sentään pikkukoira, jonka isäntäväki lähti ristelylle. Epeli on juoksutettu ulkona jo kahteen kertaan ja puolihuomaamatta mekin miehen kanssa juoksimme ylämäetkin kuin vettä vaan. Että jotain hyötyä tästä liikunnallisesta lomasta on ollut.

Ehkä huomenna onnistun jo tuomaan tännekin muutaman kuvan.

Elämää elämään

Tervehdys taas, kotona ollaan! Oli ihanaa olla vähän aikaa pois kotiympyröistä. Pari päivää kylpylässä sen jälkeen kierros kotikonnuilla teki hyvää. Suoraan sanottuna teki hyvää olla myös pois netin ja koneen ääreltä. Tai ei ihan kokonaan: veimme nimittäin vanhemmilleni vanhan tietsin ja opetimme heitä käyttämään sitä.

Alkuviikosta tutustuimme kävellen Kallaveden rantoihin, mukavassa syysauringossa. Aamut sai aloittaa ylellisesti menemällä heti kahdeksaksi tyhjälle kuntosalille ja vasta tunnin treenin jälkeen aamiaiselle. Rauhallisen venyttelyn jälkeen ehti ottaa päivän ensimmäiset päiväunet. Illan päätimme lillumalla poreissa ja uimalla ulkoaltaassa kuutamossa. Oli muuten aika kiva kokemus!

Nukuin yhtenäkin päivänä kolmet päiväunet. Harrastin kyllä kolmea liikuntaakin. Olin selvästi kummankin tarpeessa. Kuopiossa oli kiva pyörähtää kaupungilla yhtenä päivänä, siellä on aina jotenkin rento tunnelma.

Tiistaina Ouluun päin ajellessa poikkesimme Iisalmen kauppahalliin kahville. Söin siellä yhden parhaista leivonnaisista ikinä, vastaleivotun kahvikupin kokoisen mustikkakukon vaniljakastikkeen kanssa. Ja minä olen syönyt erinäisiä leivonnaisia! Oli pakko ostaa laatikollinen kukkoja tuliaisiksikin. Reseptiä eivät antaneet, vaikka kinusin, mutta taikinassa oli kuulemma ruis- ja ohrahauhoja.

(Kuva Ruokamaailman sivulta)

Varis lentää lomalle

Me kaksi varista lähdemme nyt huomenissa ajelemaan syyslomalle sukulaisiin. Lopen uupuneina lomailemme ensin pari päivää kuopiolaisessa kylpylässä. Tarkoituksena on kävellä, uida, saunoa ja käydä kuntosalilla, noin niin kuin aluksi. Ja syödä jonkun muun tekemää ruokaa. Toivottavasti siellä on hyvät aamiaiset!

Voi olla, että loppujen lopuksi lojumme vain päivät porealtaissa ja höyrysaunoissa, joita siellä toivottavasti myös on, ja nousemme ylös vain mennäksemme illalliselle. Varasin toki myös kasvohoidon itselleni.

Viikolla jatkamme matkaa Ouluun tapaamaan vanhempia ja siskon perhettä. Tämä perinne on jatkunut kaksikymmentä vuotta: koulujen syys- ja kevätlomilla olemme lähteneet lasten kanssa mummolaan. Ja edelleen sinne pitää päästä kolme kertaa vuodessa lomilla käymään, nyt sentään vain kahdestaan.

Joten aurinkoista syysviikkoa kaikille, palaillaan perjantaina!