perjantai 22. tammikuuta 2016

Meikkitutoriaali Angien tapaan

Oletko nähnyt Maria Cyzan Angie Castellano -videoita? Angie on topakka nainen, jonka luomivärisävy on nimeltään Splurge ja lempihuulipuna Stinkin' Rich.




keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Meikkivoiteen valinta, ja miten se onkaan vaikeaa!


Heti rintaliivien, uimapuvun ja kenkien jälkeen oikeanvärisen meikkivoiteen valinta on sieltä vaikeimmasta päästä valintoja. Kun on saanut valittua tuotteen ja laadun, on vielä värin vuoro. Se mikä kädenselällä näyttää täydelliseltä, voi kasvoille levitettynä osoittautua vaaleaksi naamioksi.  Nenänpäähän kokeilu ei auta paljon sen enempää.

Vasta muutaman vuoden ajan olen älynnyt pyytää myyjää apuun värin valinnassa. Myyjä voi testata voiteita leuan ja kaulan välimaastoon ja nähdä sieltä paljon selvemmin, mikä on sopiva ja mikä ei. Itse sinne on vaikea nähdä. Meikkivoiteen värin pitää nimittäin olla yhtä kaulan, rinnan ja vartalon kanssa, ei kasvojen. Kyllä meni kauan tämän asian oppimiseen! Ja monta hutiostosta tuli tehtyä.

Iän myötä kasvoilta häipyy väriä. Luin tämän jostakin ja vasta sen jälkeen aloin itse kiinnittää siihen huomiota. Ihmettelin, miksi oma äiti on niin valkoinen kasvoiltaan, samoin anoppi. Ja kun tarkemmin katselen, on omakin naamani alkanut olla aika vaalea muuhun ihoon verrattuna varsinkin suun ympäriltä. Leuka jää usein vielä meikkivoiteen jälkeenkin liian vaaleaksi. Punotukset ja kaikki muut ihon virheet sitten oikein korostuvat vaaleassa pohjassa. Toistaiseksi tämä värin katoaminen ei ole koskenut tummia silmäalusia...

Ammattilaisten videoita katsellessa huomaa selvimmin, miten eriväriset ihmisten kasvot voivat joskus olla vartaloon verrattuna. Jos valitsisi värin vain kasvojen perusteella, saisi ihan eriparisen pään ja kropan. Kasvojen iho on vaaleampi tai tummempi ja ehkä hyvinkin punottava vartaloon verrattuna. Kauneusgurujen ykkönen (ainakin omasta mielestäni) Lisa Eldridge näyttää sen kädestä pitäen videollaan:





Raili Hulkkonen neuvoi ennen lehdissä, että vanhemman naisen kannattaa ottaa aina kahdesta meikkivoiteesta tummempi, jos miettii, kumpi on sopiva. Se aavistuksen tummempi tuo kadonnutta väriä takaisin naamalle, ja sen olen huomannut itsekin todeksi. Ei siis tehdä mitään rusketusta, vaan palautetaan elävää väriä.

Onneksi meillä on Lumene, jolla tulee koko ajan erinomaisia värivoiteita. Niistä tiedän aina, ykkönen tekee minut jäätyneen näköiseksi, kakkonen sopii hyvin talveksi ja kolmonen kesäksi.

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Elämältä kaiken sain. Ja mitä siitä opin.



Olen saanut elämältä kaiken, mitä olen koskaan älynnyt toivoa. Näin olen aina ajatellut. Riippuu tietysti siitä, minkälaisia haaveita on mielessään nuorena hautonut ja mitä toivonut. Jos on jalat maassa yleensäkin, on mahdollista saada kaikki.

Suomalaisena nuorena naisena minulla oli aika usein mahdollisuus toteuttaa itseäni ja unelmiani, kuten monilla muillakin. Silti ykkösasia oli aina, että halusin naimisiin ja lapsia. Se oli itsestäänselvää. Lukion jälkeen halusin kuitenkin ensin opiskelemaan, halusin oman ammatin ja työn. Työelämä näytti silmissäni kiinnostavalta ja houkuttelevalta. Kuuntelin mielelläni lapsena auton takapenkillä, kun vanhemmat juttelivat työasioistaan.


Ihan ensimmäiseksi piti kuitenkin päästä irti kotiympyröistä kokeilemaan siipiään maailmallla: töihin ulkomaille tienaamaan rahaa, kuulemaan bändejä, jotka eivät koskaan tulleet Suomeen asti, ja tietysti katselemaan pitkätukkaisia poikia. Siellä vähitellen vahvistui ja selkeni se, mitä halusin opiskella. Oli aika palata kotiin valmistautumaan pääsykokeisiin.

Sain opiskelupaikan, oman kodin, aviomiehen, vähitellen ammatin ja lapsia. Löysin lopulta oman alani ja sain työn, joka oli minulle kuin omiaan. Elämä oli sellaista kuin muillakin, alkuun rahallisesti niukkaa, mutta muuten täyttä.

Olin saanut elämältä kaiken, mitä olin halunnut. En kertakaikkiaan keksinyt, mitä muuta voisin enää haluta. Myöhemmin sain häivähdyksenomaisesti kokea, miltä tuntuisi menettää kaikki elämänsä kulmakivet vuorollaan. 


Ruuhkavuosien jälkeen koin ison viidenkympin kriisin, siksi sitä nyt nimitän. Moni asia sattui muutaman vuoden sisällä samaan syssyyn, ja ne kaikki saivat aikaan jonkinlaisen romahduksen.

Nuorin poika lähti armeijaan. Jäimme kaksin kotiin miehen kanssa. Emme oikein osanneet enää olla kahdestaan. Emme olleet koskaan lapsiperheenä panostaneet parisuhteeseen, vaikka niin lehdissä neuvottiin. Ei ollut rahaa, eikä varsinkaan lapsenvahteja. Vasta jälkeenpäin tajusin, että elämältäni tuntui lasten lähdettyä menevän tarkoitus kokonaan. Mihin minua enää tarvittiin? Eläisinkö siitä eteenpäin vain kuluttamalla aikaa töitten jälkeen? Kuka minä olin, paitsi äiti? 

En ollut sitä ennen edes tajunnut, miten kiinni olin lapsissani, koska tunsin antavani lähes kaiken energiani työlle, johon suhtauduin intohimoisesti. Kodin ulkopuolella harrastin vain liikuntaa ja sitäkin siksi, että ylikuormitettuna kaupungin virkanaisena jaksaisin käydä töissä. Kerran viikossa ryhmäliikuntaa ja muuten sauvakävelyä ja pyöräilyä töihin. 

Mies oireili myös tahollaan ja järjesti itselleen omanlaistaan vipinää. Silloin tuntui elämältäni menevän pohja kokonaan. Siitä isosta kriisistä selvisimme ja jälkeenpäin ajateltuna se oli parasta, mitä meille on tapahtunut (lasten syntymän jälkeen). Kolmenkymmenen yhteisen vuoden jälkeen jouduimme kahlaamaan syvissä vesissä ja rakentamaan luottamuksen uudelleen. Rakkaus ei ollut koskaan onneksi minnekään kadonnut, se vaan piti löytää uudelleen.


 Tämän kaiken jälkeen menetin työkuntoni väliaikaisesti. Kaikkien aikojen kiireisin kevät sattui töissä, apua ei saanut enkä olisi osannut kyllä pyytääkään. Alallani jokainen hoitaa oman tonttinsa itse. Yritin tehdä kaiken hyvin niin kotona kuin töissäkin enkä osannut luovuttaa ja löysäillä välillä. Lopulta en pystynyt enää tekemään mitään, lamaannuin. Kolmen kuukauden kuluttua palasin  takaisin töihin ja siellä menikin vähän aikaa ihan hyvin. 

Isompi stoppi tuli muutaman vuoden päästä. Kuppi vaan vyöryi yli ja oli päästävä pois, kotiin huilaamaan. Alkoi pitkä omien tapojen ja asenteitten tutkailu ja uuden opetteleminen kognitiivisessa terapiassa. Sitäkin kriisiä pidän yhtenä parhaimmista kokemuksistani. Olen suorastaan kiitollinen siitä. Sain terapiasta valtavasti, arvostin ikäistäni kokenutta psykologia, jonka kanssa löysimme helposti yhteisen sävelen. Arvostin myös suuresti siskojeni ja ystävieni kanssa käymiäni keskusteluja. Ja sitä että mies seisoi rinnalla.


Näitten kokemusten aikana ja niitten jälkeen elämänilo oli taas voimissaan ja huomasin, että minulla on elämälleni oikeutus ihan omana itsenäni. Ajattelin, että elämän tarkoitus on tulla siksi ihmiseksi, joka on. Ikääntyessään ihminen muuttuu vähän koko ajan, ainakin elämä muuttuu ja kypsyttää. Se on  mielenkiintoista. Sisimässään ihmisen perusolemus tietenkin pysyy ihan samana kuin jo lapsena, kaikki iät vaan ovat läsnä yhtä aikaa.


Enpä tiedä, miksi tämä tuli juuri tänään mieleeni. Varsinkaan kun en ole pariin kuukauteen kirjannut halaistua sanaa koko blogiin. Loma on tehnyt hyvää tässäkin, olen suorastaan nauttinut, kun ei ole tarvinnut ottaa kuvia ja ajatella blogipostauksia. Muutaman viikon jälkeen tulee yhdeksän blogivuotta täyteen, joten kaiken nyt kirjoittamani olen varmaan sanonut jo muutamaan kertaan. 

Ei voi mitään. Vanhemmiten alamme kaikki jankata yhä uudelleen ja uudelleen samoja asioita. Odottakaa vaan;)


torstai 19. marraskuuta 2015

Yhtä juhlaa


Tämä on nyt mennyt ihan häneksi, kun en saa enää mitään aikaiseksi täällä blogissa. Kun ei ole uusia kuvia, ei tule mieleen kirjoittaakaan mitään. Koen niin, että vapaa-aikani on vähentynyt sen jälkeen, kun rupesin tekemään joka viikko 19 tuntia töitä. Entinen viikko-ja-viikko -systeemi antoi pitkät yhdeksän päivän vapaat aina työviikon jälkeen ja siinä ehti jopa pitkästymäänkin välillä. Nyt olen vain kaksi arkipäivää itsekseni kotona, mikä tietysti joka päivä puurtavan mielestä on hyvinkin ylellistä, ja niinhän se onkin.

Olen nykyiseen työnjakoon tyytyväinen, se sopii kropalleni paremmin ja pitää enemmän menossa mukana. Nyt on ollut joka tapauksessa enemmän vauhtia elämässä tänä syksynä, varsinkin kun täytin pari viikkoa sitten vuosia. Sitä on sitten juhlittu vähän kaikkien kanssa erikseen, kun en isoista juhlista välitä. Joka viikonloppu on ollut vieraita ja olen saanut tavata lähimpiä ihmisiäni ja se on ollut ihanaa! Ja vielä on kahdet ystävät tulossa; sekin on ollut ihanaa huomata, miten hyviä ystäviä on. Onneksi pidän kuohujuomista ja olen osannut ottaa valmistelutkin entistä rennommin. Myös lahjoja on ollut kiva saada, siinä olen aina yhtä lapsellinen:D


Ensi viikonlopuksi olen lähdössä poikieni kanssa Helsinkiin humputtelemaan. Tiedossa on ainakin illallinen ja yö hotellissa, mutta sitä ennen toivon pääseväni katsomaan ainakin Henri Cartier-Bressonin näyttelyn Ateneumissa. 

***
Kuvien patsas on kuvattu Roomassa. Se oli varsin vaikuttava ilmestys. Toivottavasti ei tarvitse itse esittää noin huolestunutta naamaa.

maanantai 19. lokakuuta 2015

Chanelia vaihteeksi


Olen käyttänyt vuosien varrella enimmäkseen Chanelin tuoksuja, mutta hyvin harvoin muuta kosmetiikkaa. Jostakin syystä en ole tuntenut vetoa niihin. Tuoksuihin sen sijaan ihastuin jo alle kaksikymppisenä, kun hankin itselleni ruohoisen Chanel 19:n  ja raikkaan tyttömäisen Cristallen. Tuo 19 olikin pitkään lempparini. Joskus myöhemmin sain kierrätyksenä ystävältäni suuren pullon tummanpuhuvaa Cocoa, draamakuningatarta, joka oli ihanan tupakan ja nahansävyinen lumoava tuoksu, mutta aivan liian voimakas käytettäväksi juuri missään. 

Kun Coco Mademoiselle lanseerattiin, tunsin löytäneeni oman nimikkotuoksuni. Paitsi etten ollut neiti enkä enää nuorikaan. Siitä lähtien on aina ollut yksi pullo sitä hyllyssä, ja nyt on toinenkin vartaloöljynä. 

Kesällä halusin kokeilla vaihteeksi Chanelin huulipunaa ja nappasin vähän kiireessä Rouge Coco Shine -sävyn 80 Suspense. Kaunis viileä puna on kyllä ihana, mutta kesällä se näytti aika tummalta huulillani. Ne kun ovat itsessäänkin tummat ja muuttavat aina punan väriä. Nyt syksymmällä se taas näyttää liian kirkkaalta.

Vähän myöhemmin katselin Chanelin tarjontaa jossakin ja näin heti yhdessä paletissa omia värejäni. Ja tiedättehän:  kun näkee omia värejään, pitäisi tajuta että niitä on kotona jo monessa muussakin paletissa ihan tarpeeksi. Eikä mitä, kassalle vaan!


Nämä ovat oikeasti ihania. Jokainen on käyttökelpoinen. Sopivat minulle kuin nakutettu. Kiiltoa on vain vähän, juuri sopivasti. Värit sekoittuvat toisiinsa luomilla kuin unelma, sen olen muuten kaikista näistä kalliista paleteista huomannut.


Senkin olen huomannut uusia luomivärejä kokeillessa, niin olisi ihanaa, kun olisi vielä nuoret ja sileät luomet ilman silmälaseja. Te joilla on sellaiset, iloitkaa niistä!



lauantai 17. lokakuuta 2015

Syysloman vietossa


Hello taas! Syyslomaviikko hurahti vauhdilla jo melkein ohi. Meidän miehelle se oli viimeinen kalenteriin sidottu syysloma, hän nimittäin aikoo jäädä eläkkeelle ensi kesänä. Hänen alallaankin eläkeiät ovat nuoremmilla nousseet, mutta H. olisi päässyt pois jo viime kesänä, jos olisi malttanut. Minä saan odottaa vielä monta vuotta.


Kävimme tavalliseen tapaan Oulussa katsomassa aitoja eläkeläisiä eli vanhempiani. Siellä senioritalossa on viihtyisää ja siellä mahtuu ihan hyvin kortteeriin, kun ottaa oikean asenteen ja suhtautuu olohuoneen lattialta patjalta ylös könyämisen liikuntana. Kovin usein siellä ei tule käytyä, kun matkaan menee käytännössä koko päivä, tarkkaan ottaen neljä ja puoli tuntia. Aamupäivä pakataan ja iltapäivä ajetaan.


Otan nykyisin vain vähän kuvia, koska joka paikka on kuvattu jo moneen kertaan. Nallikari on yksi kiva kävelypaikka, jossa tulee käytyä melkein aina Oulussa käydessä. Merenranta vaan on meille sisämaassa asuville niin kiva! Olen varmasti lähettänyt sieltä kuvia sen pari kertaa vuodessa. 



Rantaa on paljon rakennettu ja parannettu ja sinne on lisätty kaikenlaista leikkipaikkaa ja kuntolaitetta, mikä on kyllä ihan paikallaan. Ne entiset olivat siellä jo minun lapsuudessani. Tätä kivaa kehitystä on tuettu EU-rahalla, sanoo rannalla oleva kyltti.

 Auringonleikkiä taivaalla ennen laskua horisontin taa. 


 Pikkusisko kutsuttiin miehensä kanssa kahville ja pistettiin pöytä koreaksi.


Tuollainen yhdellä seinällä oleva keittiö on aika ahdas, kun on tottunut kahdella seinällä oleviin työtasoihin. Kaappitilaakin on vähemmän kuin tavaraa. Olen miettinyt, miten itse saan joskus mahdutettua kaiken tarpeellisen pienempään tilaan. Minulla on nyt iso keittiö, jossa on kaappeja, laatikoita ja hyllyjä kolmella seinällä. Monessa uudessa keittiössä on tosi vähän säilytystilaa.


Olenko muuten maininnut, että Vilma on kerrassaan mainio automatkustaja. Tämä kuva on otettu pentuvuodelta, koska mitään muuta en tähän hätään löytänyt. Se makoilee eli siis nukkuu koko matkan takapenkillä omassa kopassaan ja turvavöissään kiinni. Puolessa välissä käytetään ulkona ja sitten nukutaan taas perille asti. Ja siellä perillä Vilma ei hauku muualla ollenkaan, mikä on kaikista mukavinta. Kotona se kai puolustaa reviiriä tai jotakin, kun ulkoa kuuluu pientäkin ääntä.


Kerrankin sain otettua paluumatkalla pari kuvaa tästä mielenkiintoisen näköisestä pihapiiristä maantien varressa noin 32 kilometrin päässä Oulusta. Se tulee silmien eteen aina yllättäen mutkan jälkeen, joten siitä ei yleensä ehdi ottaa kuvaa. Tällä kertaa ehdin varoittaa miestä etukäteen.


Pienen Facebook-kyselyn avulla selvisi, että talo on nimeltään Pehkonen ja paikkakunta on Ala-Temmes. Tila on kulttuurihistoriallisesti arvokas, kuten saattaa ulkonäöstäkin arvata. Rakennukset ovat peräisin 1700- ja 1800-luvuilta. Talosta on kotoisin myös yksi entinen Oulun läänin maaherra. 

Olipa kiva saada tämä selville, on se sen verran kauan kutittanut uteliaisuuttani.

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Blurrauspuuteri, onko totta?


Minä vaan halusin sen. Ei mitään järkisyitä eikä tarvetta. Sensain irtopuuteri ja Clarinsin kompakti pitävät kyllä mattana sieltä, mistä haluan, enkä halua kovin puuterista lopputulosta yleensäkään.

Mutta halusin sen silti. Tämä meni ihan tuhlailun puolelle, minähän olen töissä vain puolet viikosta ja siitä maksetaan sen mukaan.


Yves Saint Laurentin Poudre Compacte Radiance Perfectrice Universelle, siinä sen nyt on!
Se on siis tuollainen ohuenohut väritön puuteri, joka kiinnittää meikin ja tuo valoa kasvoille. Samalla sen on tarkoitus saada iho näyttämään virheettömältä.

En harrasta kovin paljon YSL:n meikkejä, vaikka ne ovat superihania ja ylellisiä. No koska hinta. Touche Eclat -meikkivoide kyllä on ollut käytössä jo pitempään. Valokynää en käytä enää ollenkaan. Keväällä hankin tuon hurmaavan poskipunan, jota olen jo kuluttanut aika lailla; se todella imartelee vanhempaakin ihoa. Noita kahta huulipunaa olen käyttänyt myös ahkerasti, ne ovat erikoisella tavalla ohuita ja pigmenttisiä samaan aikaan. 


Tätä häivyttävää ja kirkastavaa puuteria on kehuttu paljon (mm. täällä) ja minulla ei ole laatikossani ollut tällaisia aikaisemmin. Ostin tosin joskus Make Up Foreverin HD-puuteria pienen rasian, ja sitä olen kokeillut pienellä siveltimellä silmien alle peiteaineitten kiinnitykseen. On kyllä toiminut siinä hyvin, mutta ei ole ollut valittamista vakiotuotteissanikaan. 

Itse asiassa Clarinsin kakkupuuteri on superpehmeää ja ohutta ja tekee nättiä jälkeä siveltimen kanssa. Vielä kauniimpaa jälkeä saa Sensain ohuella irtopuuterilla, silloin kun sellaista kaipaa. Sitä ennen käytin vuosikausia YSL:n irtopuuteria, jolla oli maailman käytännöllisin pyörityssysteemi sisällä ja kätevän litteä sivellin mukana. 


Kuvassa on kasvoilla Diorin Star -meikkivoide väri 021. Sen päällä kuvassa vasemmalla puolella on YSL:n valkoinen puuteri ja oikealla Clarinsin Ever Matte -mineraalipuuteri värissä 00 transparent opale, kumpikin siveltimellä levitettynä.

Lämmintä väriä kasvoille tuo sipaus Diorskin Nude Tan -aurinkopuuteria sävyssä 002 Amber. Posket punaa Max Factorin ihana Creme Puff Blush -puuteri, väri 15 Seductive Pink.

Huomaako eroa puutereissa? Itse en näe mitään eroa. Tosin olen vähän huono ottamaan meikkikuvia, enkä saanut tästä edes täysin tarkkaa. Joka tapauksessa en nähnyt peilissäkään mitään eroa. Alkoi jo vähän kaduttaa. Mutta myöhemmin, toisena päivänä, käytin YSL:n Le Teint Touche Eclatia ja Lancomen Rénergie-peiteainetta, jotka ovat vaaleita talveen sopivia sävyjä. Sivelin päälle kevyesti koko kasvoille uutta puuteriani. Ihmettelin vielä tuntien päästä hyvin säilynyttä meikkiä ja raikkaan näköistä ihoa. Silmien allakin oli täysi rauha.

Ehkä siinä sitten on jotakin taikaa!



torstai 8. lokakuuta 2015

Tyylikäs huulipuna- ja kynsilakkasävy syksyyn


Elokuussa sitä alkaa jo odottaa ja syyskuun loppupuolella siihen voi jo upota täysillä: lempiväriini kanervan- ja viininpunaiseen. Malvanväriseksikin noita voisi joku kutsua, mutta ehkä malva on vaaleampaa. Erilaisissa syvyysasteissa nämä vetoavat minuun juuri syksyllä, ja joka syksy ne tulevat yhtä varmasti kuin pimenevät illat ja varisevat vaahteranlehdet. Olen syksyihmisiä, rakastan viileää ilmaa ja rapsakkaa aamupakkasta. Tämä on vuodenaikani. Talvi on toinen.


Ostin jo kesällä Cliniquen Love Pop -sarjasta itselleni syksyä varten värin 13, tuollaisen himmeänpunaisen, joka sopii väreihini, mutta ei pomppaa esiin liian punaisena. Laatu on noissa punissa muuten ihana: pysyvä ja kuitenkin tarpeeksi pehmeä ja voidemainen.

Vähän epäselvää kuvitusta.


Keskellä suurin suosikkini syksyyn, viime vuonna hankkimani ja silloinkin esittelemäni (täällä) Yves Rocherin Grand Rouge -sarjan Mauve Subtil 22. Se on tummempi kuin muut syksypunani, syvä ihana päiväväri, joka ei kuitenkaan ole liian punainen huulilla. Sanoisin tätä väriä hienostuneeksi. Neutraalin silmämeikin kanssa ainakin oma oloni on tässä sellainen;)


Uuden huulipunan osto tulee aina mieleen, kun joku pännii tai on muuten vaan myöhästynyt bussista. Paitsi tunnesyöjä, olen myös samaa luokkaa huulipunan hankkijana. Viimemmäksi ostin Lancomelta ihanan talvisävyn 244 Rose Amnesia. Heti helpotti! Hiukan ruskettuneella iholla se ei näyttänyt miltään, mutta nyt syksyn valon muututtua jo kylmemmäksi ja ihon vaalennuttua se alkaa olla parhaimmillaan neutraalina päiväpunana.


Nämä kolme ovat aivan lähellä toisiaan. Laatikossa saattaa olla muutama muukin vielä samaa väriperhettä, mutta vanhempia. Uudet vaan kiinnostavat enemmän, ei siitä pääse mihinkään. Näistä kolmesta Clinique on kiiltävin, kuten näkyy.


Ostin kesällä Kikolta kaksi kynsilakkaa, hintaan 1.70 € kipale! Tai ostin kolme, mutta tummansininen ei ollut minua varten. Sen sijaan tämä -mikä väri se nyt onkaan, sammutettu viini, paperille kuivahtanut viinitahra vai kanerva?- tämä on loistohankinta. Väri levittyy ihmeekseni täysin peittäväksi jo yhdellä kerroksella. Kuvaa varten olen kuitenkin lisännyt toisen kerroksen, koska muutaman työpäivän jälkeen kärjissä oli jo kulumaa. Ihan täysi kymppi kynsilakkana!

Molemmissa kuvissa on kynsillä kuitenkin sama lakka:)

Toinenkin ihan kiva sävy löytyi, neutraalimpi ja aavistuksen helmiäishiukkasia sisältävä taupe. Se ei ole yhtä peittävä, vaan tarvitaan ainakin kaksi kerrosta. Ihan normaalia siis. Tämän kestävyyskään ei ole toisen luokkaa, vaan kynnenpäistä lakka kuluu pois jo päivässä, vaikka olisi päällyslakkaakin. Joka päivä saa siis lisätä yhden kerroksen. Annan sen sille anteeksi, koska väri on kiva käytössä.






sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Viisi ripsiväriä ja yksi yllättäjä ylitse muiden


Keräsin esille kaikki tällä hetkellä käytössä olevat ripsivärini, kun huomasin niitä olevan enemmän kuin koskaan ennen. Tavallisesti olen pitänyt käytössä yhtä kotona ja yhtä töissä. Olen herkkä vuodattamaan kyyneliä tuulessa, joten niinä aamuina kun kävelen osan matkasta, teen silmämeikin vasta töissä. 


Tähän yhteyteen on varmaan paikallaan lisätä, että ilman Shiseidojani ei tule mistään mitään. Nuo taivuttajat ovat jotenkin vaan ihan täydelliset tarpeisiini, joten olen hyvillä mielin voinut kävellä ulkomailla Shu Uemuran tiskin ohitse. Niitä ennen kaikki härvelit nipistivät jostakin nurkasta, noitten muoto on sopiva. Töihin olen vienyt Mariela Sarkimat, jotka saattoivat tulla Livboxista tai sitten ostin ne. Niittenkin muoto on hyvä, mutta tyyny on kummallisen kova. Vähän sellainen halpa tuntu.


Innostuin tilaamaan viime talvena tuon kullanvärisessä putkilossa olevan Stilan mustan ripsivärin, kun joku kehui sitä videollaan. Missään ei sanottu, että se olisi vedenkestävä, mutta se todellakin on: sitä on suorastaan vaikea saada pois. Mistä seuraa tietysti, että se on hyvin mustaa ja hyvin pysyvää. Harja on minun ripsilleni harvahko, ja luulenkin että tämä on omiaan jonkun jo valmiiksi tuuheille ripsille. Muhkeaa jälkeä tulee amerikkalaiseen tapaan!


Lancômen Hypnôse on ollut lempiripsarini ties kuinka kauan. En tiedä mitään muuta sen parempaa. (-tai siis voi olla, että jutun lopussa löydän yhtä hyvän:). Ostin sitten joskus alennusmyynnistä tuon kuvassa takana olevan Hypnôsen kokeeksi vedenkestävänä. Ajattelin sen pitävän taivutuksen paremmin ripsissä, etteivät ne koskettaisi linsseihin. Se on kuitenkin kummallisen kuivaa ja ohutta! Tarvitsen ainakin kaksi kerrosta, kun tavallisella riittää yksi. Miksi ihmeessä pitää koko ajan kokeilla uusia, kun entinenkin on hyvä...

Grandiosen ostin jossakin mielenhäiriössä, taisi olla -20% kaikesta Sokoksella, tai jotain. Violetti väri herätti myös kiinnostukseni, sellaista ei ole ollut käytössä herran vuosiin. Olen nyt ihmetellyt tuota käyrää vartta, ja lukuisien käyttökertojen jälkeen ihmettelen vieläkin: en kertakaikkiaan ymmärrä, mitä hyötyä siitä on. En ole koskaan levittänyt oikealla kädellä väriä vasempaan silmään nenän yli, vaan kääntänyt käden toiselle puolelle. Nyt käyrästä varresta on lähinnä haittaa, ja värikin on vielä uutuuttaan turhan kosteaa. Pieni pettymys siis sekin, vaikka tiedän monen pitävän sitä loistotuotteena.


Rénergie-silmänympärysvoidetta en ostaisi koskaan sen oikeaan 73 euron hintaan, mutta löysin sen -70% alennuksella yhdellä reissullani. Ihan kelpo tuote se on, mutta ei mitenkään ihastusta herättävä. Kannessa oleva peiteaine sen sijaan herättää uteliaisuutta, se vaikuttaa tehokkaalta, mutta on vielä nyt kovin vaaleaa väriltään. Pitää odottaa talveen.


Kuvassa keskellä olevan Benefitin Roller Lash saattaa olla Rooman hankintojani, ja on muuten yksi parhaista ripsiväreistä, mitä olen käyttänyt. On myös kalleimmasta päästä, muistaakseni vähän alle neljäkymppiä. Pahvipakkauksessa on kuva, jossa on ruksit ripsentaivuttajien päällä, mutta sellaista ihmeainetta ja harjaa ei ole vielä vastaan tullut, joka taivuttaisi suorat ripset kaareviksi! Nostaa kyllä suorat ripset suoriksi ylös, mikä ei ole kovin imartelevaa.


Benefitin harja on kuitenkin melko pieni ja hiukan kaareva, joten sillä on äärimmäisen helppo levittää ripsiväri tasaisesti ja kauniisti ripsien juuresta lähtien. Se ei myöskään jätä paakkuja eikä liian suurta määrää massaa kerrallaan, ei siis ole vaaraa tönkköripsistä, kuten Stilan kanssa usein. Tämän kanssa olen aina tyytyväinen ripsiini, joista tulee pitkät ja kaarevat!


Näissä kaikissa on tuota vedenkestävää Hypnôsea lukuunottamatta muuten muovinen harja. Pidän niistä kovasti, kyse on kuitenkin muotoilun ja aineen yhteisvaikutuksesta. 

Avatuista puteleista tuli mieleen, kun jotkut suosittelevat ripsivärin vaihtoa kolmen kuukauden välein. C'mon, kuka niin oikeasti tekee? Hirveää tuhlausta. Minä olen aina käyttänyt omani loppuun, enkä ole huomannut sen enempää hajua kuin ärsytystäkään ikinä. Joko mainitsin, että kokemusta on pitkältä ajalta, siis pitkältä, kuusikymmentäluvun lopusta lähtien. Pesen kyllä harjan vedellä aina kun se alkaa olla kökköisen näköinen tai alkaa tehdä paakkuja.


Voittaja tässä skabassa on Max Factorin Masterpiece Transform. Sillä saan kaikista parhaimmat ripset tällä hetkellä, ja silti siistit. Hintaa oli 12 euroa Tallinnan laivalla. Pieni ja taipuisa harja yltää joka paikkaan ja tekee upeaa jälkeä. Ripsistä tulee runsaat, pitkän ja siistit, taivutus pysyy eikä mitään varise pitkänkään päivän jälkeen.


Ripsiväri on hyvin yksilöllinen asia, koska jokaisen ripset, toiveet ja käyttötottumukset ovat erilaisia. Minä en esimerkiksi välittänyt suuremmin Benefitin They're Real -mascarasta, vaikka miniäni ja lukemattomat muut pitävät sitä kaikkein mieluisimpana ripsarinaan. Näissä ei myöskään raha ratkaise, vaan enemmän oma mieltymys. Halvemmat ovat kyllä kiivenneet hinnoissa pikkuhiljaa ylemmäksi, samalla kun monesta kalliimmasta on tullut turhan kallista.


Ripsiväri on monelle tärkein meikeistä, minulle se taitaa silti olla huulipuna.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...