Syysloman vietossa

Hello taas! Syyslomaviikko hurahti vauhdilla jo melkein ohi. Meidän miehelle se oli viimeinen kalenteriin sidottu syysloma, hän nimittäin aikoo jäädä eläkkeelle ensi kesänä. Hänen alallaankin eläkeiät ovat nuoremmilla nousseet, mutta H. olisi päässyt pois jo viime kesänä, jos olisi malttanut. Minä saan odottaa vielä monta vuotta.

Kävimme tavalliseen tapaan Oulussa katsomassa aitoja eläkeläisiä eli vanhempiani. Siellä senioritalossa on viihtyisää ja siellä mahtuu ihan hyvin kortteeriin, kun ottaa oikean asenteen ja suhtautuu olohuoneen lattialta patjalta ylös könyämisen liikuntana. Kovin usein siellä ei tule käytyä, kun matkaan menee käytännössä koko päivä, tarkkaan ottaen neljä ja puoli tuntia. Aamupäivä pakataan ja iltapäivä ajetaan.

Otan nykyisin vain vähän kuvia, koska joka paikka on kuvattu jo moneen kertaan. Nallikari on yksi kiva kävelypaikka, jossa tulee käytyä melkein aina Oulussa käydessä. Merenranta vaan on meille sisämaassa asuville niin kiva! Olen varmasti lähettänyt sieltä kuvia sen pari kertaa vuodessa. 

Rantaa on paljon rakennettu ja parannettu ja sinne on lisätty kaikenlaista leikkipaikkaa ja kuntolaitetta, mikä on kyllä ihan paikallaan. Ne entiset olivat siellä jo minun lapsuudessani. Tätä kivaa kehitystä on tuettu EU-rahalla, sanoo rannalla oleva kyltti.

 Auringonleikkiä taivaalla ennen laskua horisontin taa. 

 Pikkusisko kutsuttiin miehensä kanssa kahville ja pistettiin pöytä koreaksi.

Tuollainen yhdellä seinällä oleva keittiö on aika ahdas, kun on tottunut kahdella seinällä oleviin työtasoihin. Kaappitilaakin on vähemmän kuin tavaraa. Olen miettinyt, miten itse saan joskus mahdutettua kaiken tarpeellisen pienempään tilaan. Minulla on nyt iso keittiö, jossa on kaappeja, laatikoita ja hyllyjä kolmella seinällä. Monessa uudessa keittiössä on tosi vähän säilytystilaa.

Olenko muuten maininnut, että Vilma on kerrassaan mainio automatkustaja. Tämä kuva on otettu pentuvuodelta, koska mitään muuta en tähän hätään löytänyt. Se makoilee eli siis nukkuu koko matkan takapenkillä omassa kopassaan ja turvavöissään kiinni. Puolessa välissä käytetään ulkona ja sitten nukutaan taas perille asti. Ja siellä perillä Vilma ei hauku muualla ollenkaan, mikä on kaikista mukavinta. Kotona se kai puolustaa reviiriä tai jotakin, kun ulkoa kuuluu pientäkin ääntä.

Kerrankin sain otettua paluumatkalla pari kuvaa tästä mielenkiintoisen näköisestä pihapiiristä maantien varressa noin 32 kilometrin päässä Oulusta. Se tulee silmien eteen aina yllättäen mutkan jälkeen, joten siitä ei yleensä ehdi ottaa kuvaa. Tällä kertaa ehdin varoittaa miestä etukäteen.

Pienen Facebook-kyselyn avulla selvisi, että talo on nimeltään Pehkonen ja paikkakunta on Ala-Temmes. Tila on kulttuurihistoriallisesti arvokas, kuten saattaa ulkonäöstäkin arvata. Rakennukset ovat peräisin 1700- ja 1800-luvuilta. Talosta on kotoisin myös yksi entinen Oulun läänin maaherra. 

Olipa kiva saada tämä selville, on se sen verran kauan kutittanut uteliaisuuttani.