Ma lemmin sua ja lomailua

Kyllä pienet lemmikit ovat sitten ihania! Pieni kimppu kieloja ja lemmikkejä lasikannussa keittiönpöydällä tuo hymyn huulille joka aamu. Ja kielo tuoksuu niin vastustamattoman aidosti kielolta, ettei mikään maailman parfyymi pysty sitä aitona toistamaan. Näitä katsoessa ei voi murjottaa. Ei olisi tosin aihettakaan.

En ottaisi hääkimppuun lemmikkejä ja kieloja, en ole sellaista herkkää tyyppiä. Silloin aikanaan kaksikymmentäkaksivuotiaana halusin valkoisen kimpun, jossa oli ruusuja ja afrikanliljoja ja se on edelleen minusta maailman ihanin kimppu. 

Lähdemme miehen kanssa pienelle virkistysmatkalle. Ensin mennään pariksi päiväksi Helsinkiin ja sitten pariksi päiväksi Tukholmaan. Siellä ei olekaan tullut käytyä yhdeksänkymmentäluvun jälkeen kertaakaan. Poikien ollessa pieniä matkustettiin joka kesä päivälaivalla yli, ja laivamatka oli tietysti heille se pääasia. Saatiin me vanhemmatkin sitten kiertää museot ja taidenäyttelyt, kun välillä käytiin Gröna Lundissa ja kannettiin pienintä vaikka selässä.

Nyt en ole sen kummempia suunnitellut kuin että taidetta toivon näkeväni, myös valokuvataidetta. Tai sitten mennään, minne nenä näyttää. 

Jos muuten haluat nähdä joitakin todella ihania kukkakuvia, käy katsomassa Helinän kuvia blogissa Valkean jäniksen jäljillä.

Pientä iltapalaa

Kesällä ei aina jaksa pitkiä kokkailuja. Varsinkaan nyt, kun olemme syöneet jääkaappia tyhjäksi. Tämän pellillisen heítin eilen illalla uuniin vartiksi ja siitä saimme maukkaan iltapalan.

Näyttää aika ylelliseltä, mutta koko pellillinen maksaa noin kuusi euroa. Ylellisyys rajoittuukin siis vain makuun, ja se on yhtä ihana aina. Olisinpa vielä tehnyt vaikka voi-kapriskastikkeen tai löysäksi keitettyjä munia, löysä keltuainen kun on minusta parasta kastiketta parsalle. Mutta kun en tehnyt. Tomaattien päälle tiputtelin balsamico-siirappia, muualle vain ripaukset suolaa, pippuria ja oliiviöljyä.

Kirpparilta

Kävin yhtenä päivänä pyörällä maitokaupassa ja parkkeerasin paikallisen   kirpputorin ikkunan eteen. Näin ikkunan läpi hyllyissä kivannäköisiä asioita ja huomioni kiinnittyi tuohon violettiin mukavan muikeanmuotoiseen kukkavaasiin. Pakkohan sitä oli mennä tarkemmin katsomaan. 

Siitä lähti vitosella mukaan potti länsisaksalaista Scheurich-keramiikkaa. Passaa minusta hyvin tuon kaiken muun violetin sekaan. Vilmaa varten on pidettävä sohvalla jotakin suojusta, se kun syö mielellään luuta tuon fleece-viltin päällä. Kävin taittamassa pihalta virpiangervon oksan maljakkoon ja toivon, että se avaisi pian nuppunsa.

Pitkästynyt koira lojuu paikasta toiseen. 

Vuorilammella

Kävimme Vilman kanssa kävelemässä metsässä ja lähilammella. Linnut lauloivat ympärillä, aurinko lämmitti, kaikkialla oli uudenvihreää ja oli kesä.  Lammella ei ollut ketään muita.

Oli myös kesäloma, ja sen kunniaksi mies lähti Ylä-Savoon jelppimään äitiään pihatöissä ja me jäimme kotiin. 

Ai miksikö en mennyt mukaan? No, anoppi on tehnyt selväksi, etten saa tehdä pihalla mitään. Minulla olisi kova hinku siistiä pensaita, jotka...huh, peittävät kohta koko talon. Etupihalla pensasaita hipoo varmaan jo viittä metriä ja takapihan harittava pusikko tulee kohta keittiönikkunasta sisään. Mutta sitä ei saa leikata. Yksinasuvana hän suojautuu kasvillisuuden ja verhojen taakse, vaikka on viimeinen talo päättyvän tien varressa. Jotenkin en vaan ole koskaan ymmärtänyt häntä, vaikka hän on muuten mitä ystävällisin ihminen eikä minulla ole mitään muuta valittamista.

Näimme vain kaksi frisbeegolfaajaa yksin liikuskelemassa, ja uutena tapana tervehdimme iloisesti. Ennen täällä ei ventovieraat tervehtineet toisiaan edes metsässä, paitsi turistit. Onneksi ajat ovat muuttuneet! Näin elämä on paljon hauskempaa.

*

Kuvat tulevat iPuhelimesta Camera+:lla otettuna ja käsiteltynä. Yhtä kallistusta muokkasin Snapseedillä. Kyllä sillä on kiva leikkiä!

Voikukkia ja alta-pois -meininkiä

Sunnuntaina katselin voikukkien pitkää kukintaa. Se jos mikä näyttää kesäiseltä. Lapsenahan voikukat kukkivat koko kesän, eikö? Nyt on joskus koko kukinta ollut jo kesäkuun alussa ohi.

Sunnuntainlenkillä voikukkia näkyi kuitenkin kaikkialla. Vilmakin kaiveli pitkästä ruohikosta jotain mielenkiintoista. Näkyi myös lemmikkejä, orvokkeja ja nupulla olevia kieloja.

Aurinkoisella ilmalla taskucanonillani ei saa kunnon väriä kuviin. Aurinkoinen sää on tunnetusti vaikea kameralle kuin kameralle, mutta pokkarille erityisesti, kun siihen ei saa vastavalosuojaa eikä suodattimia. Isoa kameraa taas ei voi juuri sauvakävelyllä tai koiran flexin kanssa kuljettaa. Sitten tyydytään näihin.

Mutta ihan hirveästi himottaisi hankkia sellainen pikkujärjestelmäkamera, Olympus Pen tai Nikon 1. Jos nyt ei olisi keittiöremonttia ja nastahampaan hankintaa, minulla olisi se jo.

Tavalliset lenkkeilymaastomme ovat varsin suosittuja, nyt vielä enemmän kuin ennen. Frisbeegolf on tuonut ihmisiä juuri niille lyhyille reiteille, joita lenkkeilijät ja koiranulkoiluttajatkin käyttävät. Kaikki osaavat tietenkin varoa toisiaan. Iloiset seurueet ovat usein kokonaisia perheitä tai kaveriporukoita.

Tässä menee yksi kiva metsäpolku, joka on vain puolen kilometrin päässä meiltä. Tällä polulla ja monilla muilla voi jäädä kilpapyörän tai trial-mopon alle, jos ei ole varovainen. Niitä on nykyisin paljon harjoittelemassa ja kilpailemassa Laajavuoren maisemissa.

Viimeksi viikko sitten olimme pariin otteeseen kilpailijoitten tiellä, muun muassa juuri kuvissa olevalla reitillä, kun sitä ei ollut mitenkään merkitty. Pörinästä saattoi päätellä jotakin olevan tekeillä. Kun ensimmäinen mopo tuli vastaan, käännyimme takaisin ja etsimme toisen reitin. Eipä aikaakaan, kun siellä oli sama tilanne. Kyllä he väistävät, samoin me, mutta pieni musta mäyräkoira ei erotu yhtä selvästi, eikä sitä saa sekunnissa vedettyä alta pois, kun se on nuuskimassa jossakin.

Pari kertaa viime kesänä oli vähältä-piti -tilanne, kun äkkiarvaamatta metsässä syöksyi ylärinteen puolelta nyppylän takaa pyörä polkua alas. Ja toinen ja kolmas. Porukka oli keskenään harjoittelemassa ja me olimme sieniretkellä. Viime hetkellä ehdimme hypätä alta pois. 

Toisella kerralla Vilma oli vapaana lähistöllä ja nousimme jyrkkää polkua ylös, kun pyörä tuli. Ehdimme väistää ja onneksi koira jäätyi sinne missä oli, kun huusin sille. Myöhemmin näin metsässä naisen kameran kanssa, ja hän kertoi olevansa kuvaamassa poikansa kilpailua ja olimme kilpareitillä. Sitä vaan ei arvannut mistään, kun ei ollut mitään reittimerkkejä.

Puhuttiin miehen kanssa, että meistä on oikeasti kivaa, että Laajavuoressa on paljon touhua, koska se auttaa pitämään aluetta elävänä ja kunnossa.  Mutta yleisellä ulkoilualueella järjestettävät trial-kilpailut ja pyöräkilpailut pitäisi tiedottaa jotenkin, samoin reitit pitäisi merkitä niin, että kaikki osaavat varoa. Ollaan kuitenkin kaupungissa ja alueella liikkuu paljon sekä urheiljoita että tavallisia ulkoilijoita.

Edes pientä kukintaa. Vain kolme tulppaania on tänä vuonna noussut. Istutin toissa vuonna kolmeen penkkiin paljon erivärisiä tulppaaneja. Jo silloin oli määrä kaataa suuret meitä varjostavat kuuset kolmen talon väliltä. Tuli muuta tärkeämpää, kuten seuraavanakin vuonna. Varjossa ollaan edelleen. Nyt on taas lievä lupaus, että yhtiö kaataa suuret, kaiken voiman vievät havupuut. Eihän täällä metsässä eletä, vaikka metsän reunalla ollaankin.

Bouillabaissea perjantaina

Nuoripari tuli vaihteeksi Helsingistä viikonlopun viettoon tänne. Kyselin töissä  toisilta vinkkejä perjantain ilta-aterialle, kun oma pää löi ihan tyhjää. Bouillabaisse ja itse leivottu leipä oli hyvä ehdotus ja sen päätin pitkästä aikaa toteuttaa. 

Eihän siinä tohinassa tullut sitten yhtään kuvaa keitosta otettua, havahduin vasta jälkiruokavaiheessa. Eikä tämä siis  voi olla mikään virallinen ruokapostaus, kunhan omaksi ilokseni kirjoittelen. Etsin aluksi sopivaa ohjetta ja päätin yhdistää Pastanjauhajien ja Hesarin ohjeet. 

Kalaa ostin vajaan kilon, merilohta ja haukea (ei  hyvä valinta, oli sitkeää, olisi pitänyt ottaa kuitenkin kuhaa, mutta kun kalatiskin mies suositteli haukea), ja kuorelliset sinisimpukat korvasin pakastetulla äyriäismixillä. Joka tapauksessa keitosta tuli erinomaisen hyvän makuista, minkä testasin vielä lauantai-iltana syömällä loput herkullisesta liemestä ihan sellaisenaan. Maistui todella hyvältä! Jos olisin tehnyt omasta päästäni Välimeren kalakeiton, en olisi tullut laittaneeksi sellerinvarsia tai kokonaista fenkolia. 

Keiton kanssa tarjottavan herkullisen aiolin ohje löytyy täältä. Valkosipulimajoneesin tekaisi todella ihan kädenkäänteessä ja se kyllä kannatti, se kertakaikkiaan kruunasi maun.

Leivän tekemiseen ei ollut aikaa, mutta kun kuumentaa kaupan leivontapisteestä ostetun tuoreen leivän, saa melkein itsetehtyä, eikö saakin?

Jälkiruoka on kotoisin Foodoon Alexilta, helppotekoinen ja nopea, ja  sitä on tehty ennenkin. Valmistuu sopivasti muun ruoanlaiton ohessa. Kannattaa aloittaa tästä, koska annos saa hyytyä laseissa pari tuntia.

Rahkapannacotta ja mango-passiogéle 4-5 annosta 

3 dl maitoa (rasvatonkin käy)
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 liivatetta
2 dl sitruunarahkaa tai rahkaa ja puristettua sitruunamehua 

1 prk vauvan mangososetta tai reilu desi mangososetta
2 passiohedelmää
1 tl sokeria 

- Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Kuumenna sillä aikaa maito ja sokerit kiehuvaksi (mikrossa) ja lisää joukkoon puristetut liivakot. Sekoita hyvin. 

- ANNA JÄÄHTYÄ HUONEENLÄMPÖISEKSI. Sekoita vasta sen jälkeen rahka maitoseoksen joukkoon. 

- Kaada annoslaseihin ja hyydytä jääkaapissa pari-kolme tuntia.

- Halkaise passiohedelmät ja kaavi niiden sisus mangopyreen joukkoon. Mausta tarpeen mukaan sokerilla ja kaada seos hyytyneen pannacottan päälle. 

Tää toimii.

Chrysanthemum ja suklaayllätys

Voi ankeus, mikä kylmä tuuli ja kaatosade tuli juuri tälle lauantaille! Ei meillä mitään juhlia ole, mutta sympatiseeraan kaikkia niitä, joilla on. Jo juhlavaatteissa paikasta toiseen siirtyminen on hankalaa, kun sade tulee  välillä vaakasuoraan ja rapa roiskuu säärille ja juhlakengille. 

Niin ihanat muistot on omista ja lasten juhlista, samoin kuin vieraana olosta,  että toivon kaikille tänään juhliville mieleenpainuvaa huipputunnelmaa sisätiloissa tänä sateisena lauantaina!

Meillä alkoi loma. Minä otin omat pari viikkoa samaan syssyyn kesäkuun alkuun, kun miehen koulu loppui. Hän sai luotsaamaltaan ysiluokalta enemmän kiitoskortteja ja  pikku lahjoja kuin koskaan ennen ja oli kauhean mielissään. Minäkin ajattelin, että hän saattaa olla aika lupsakka ja huumorintajuinen tyyppi siellä, luultavasti tarpeen tullen napakkakin. 

Muistan hyvin kouluajoilta, että huumorintajuiset opettajat tekivät suurimman vaikutuksen. Heillä oli myös itseluottamus kohdallaan, ja huumori vaatii henkistä liikkuvuutta. Jäi mieleen sellaisia asioita kuin "ETTÄ-sana on hirtettävä kysyvän sivulauseen edestä". Ja nyt jos joku löytää yhdenkin että-sanan tästä blogista kysyvän sivulauseen edestä, saa täältä suklaalevyn paluupostissa!

Nyt on porukalla syöty suklaata ja karkkeja. Ei paha sadepäivä ollenkaan.

Hurry up, Rose!

Tavallisen rauhallisesta tahdistani täysin poikkeava viikko on ollut, kun en ole ennättänyt kotona juuri tietokoneella istua saati blogia päivittää. Töitten jälkeen on ollut kaikenlaista ylimääräistä. Maanantainahan olin ihan puolikuollut täyden päivän jälkeen.

Tiistaina jouduin menemään kesken työpäivän hammaslääkäriin päivystysajalle. Yksi takahammas oli parissa päivässä kipeytynyt tosi juilivaksi. Olin tiennyt jo pari vuotta sen olevan halki ja odotellut oireilua. Sain ajan nuorelle hammaslääketieteen kandille, joka osoittautui tosi kivaksi ja taitavaksi.

Perusteellisen tutkimisen jälkeen selvisi, että hammas oli alas asti halki pystysuunnassa ja sen voi vain poistaa. Mikä siinä sitten, mutta ei vain lähtenyt. Puudutus toimi hyvin, hammas sahattiin osiin, mutta se ei lähtenyt nousemaan.

Haettiin toinen lääkäri paikalle, ja ennen pitkää haettiin kolmaskin. Kolme dentistiä hääri ympärillä ja tämä kaikkein kokenein sitten vähitellen sai vedettyä kahdessa osassa hampaan pois. Juuret olivat tosiaan niin pitkät, että kasvoivat varmaan kantapäissä asti.

Kaksi tuntia siinä meni. Saa nähdä, tuleeko nyt lasku yhden vain kolmen hammaslääkärin ajasta! Työpaikalle palattua purin vielä tuppoa ja leuka oli puuduksissa, joten en voinut kunnolla puhua. Hampaat olivat veressä kuin itse teosta yllätetyllä vampyyrilla, joten peruin tekstiviesteillä iltapäivän loput asiakkaat.

Illan olin sitten ohjeitten mukaan tosi hissukseen, ettei verenvuoto pääse yltymään, siihen kun on taipumusta. Haudoin leukaa kylmäpussilla. Toistaiseksi kaikki on onneksi mennyt hyvin, mustelmaa ei ole leukaperissä eikä kipuakaan ole paljon, paitsi päänsärkyä. Niska siinä sai aika höykytystä.

En jaksa vielä ruveta suremaan jatkoa, mutta sen verran sain selville, että nastahammas maksaa kesäauton verran. Yksi tuttu sanoikin, että on hänelläkin Lada suussa. 

Yksi ilta istuttiin keittiösuunnittelijan kanssa kolme tuntia keittiössä  kahvikupin ääressä puhumassa loppuja valintoja läpi -ja niitä riitti! Haluan valoiksi led-valonauhan kaappien alle. Tiskialtaasta tulee lähes musta. Sähköpistokkeet ja niiden sijoittelu jäi vielä sähkömiehen kanssa  erikseen sovittavaksi. Tarkistusmittaukset tehtiin ja muutettiin vielä monta pientä yksityiskohtaa.

Eilen mentiin töistä suoraan tilaamaan kodinkoneita. Paikallisella Expertillä on niin hyvä palvelu ja hyvät tarjoukset, että ne päihittävät monet muut.  Olemmekin ostaneet jo vuosia sieltä kaikki elektroniikat. Sain AEG:n aika edistyneen uunin ja fasettihiotun induktiotason  liukunäppäimillä sekä mieleiseni Savo-liesikuvun hintaan 1600e.

Kotimatkalla käytiin hakemassa postista miehen tilaama iPhone, ja loppuilta menikin sitä säätäessä. 

Tänään olen rientänyt kaupungilla kahden erikoislääkärin vastaanotolla. Mukava päivähän se minulle oli, kun en paljon töissä ehtinyt käydä muuta kuin kolme kertaa kääntymässä. Lääkärinlausunnot tarvitaan kuitenkin uuteen osa-aikahakemukseen, ja se on siis jo toinen tälle vuodelle. Ihan turhaa rahan ja paperin pyöritystä teettävät, sanon, koska ei työkyky, terveys ja jaksaminen sillä yhtään lisäänny. 

Olisi oikeastaan kiva, jos nimi olisi Rose. Se on ihanan vanhanaikainen ja jotenkin  rauhallisen tasapainoinen nimi. Se ei riennä tukka putkella.

Rose.

Maanantai-valivali

Enpä ollut muistanut, miten paljon hommaa keittiöremontin suunnittelussa voi olla. Viime viikolla olin kahteen otteeseen myymälässä käymässä tarkkaan suunnitelmia ja valintoja läpi. Maanantaina meni kaksi tuntia ja torstaina kolme tuntia. Nyt on kuitenkin vertailtu tason väri sopivaksi lattiaan ja laattoihin ja lopuksi jokainen pienikin yksityiskohta käyty yhdessä läpi. Huomenna vielä viimeiset tarkistusmittaukset ja sitten pääsemme odottamaan kalustetoimitusta  ja asennusta juhannuksen jälkeen. 

Sunnuntain lounaalle valmistin siikaa uunissa, mitä ei kovin usein ole tullut tehtyä. Täytteenä oli inkivääriä, tilliä ja sitruunaa, ja pohjalla kolmen sipulin kermaa. Yllättäen inkiväärin makua ei erottanut kalasta mitenkään, vaikka sitä oli aika paljon. Ei erottunut sitruunakaan.

Kalan seuraksi tehtiin vanhemman pojan kanssa herkkusieni-torvisienirisottoa, josta tuli mielettömän hyvää. Risottoon olin ostanut espanjalaista valkoviiniä Dos Caras Verdejo Sauvignon Blanc 2009. Se oli pehmeää ja raikasta ja lasillinen sopi hyvin ruoan seuraksi. Oikea kesäviini, ja ehdottomasti kylmänä.

Lämpimän viikonlopun jälkeen oli kiva mennä töihin. Nautin erityisesti  taas työkavereitten näkemisestä ja juttelemisesta heidän kanssaan, vaikka edes lyhyesti. Iloitsin myös asiakkaista ja työstäni, vaikka sitä oli tänäänkin paljon. Aivan liikaa.

En tahdo kestää edes yhtä päivää; tai itse päivä menee hyvin, mutta illalla haluaisin vain kaivautua sohvatyynyjen alle itkemään. Tiedän että huomenna on ihan samanlainen päivä. Kokouspuheet jo tehdyistä ja tulevista säästöistä kylmäävät, ja luonnollisesti kaikki entiset ja uudet työt tehdään, mitään ei jätetä pois.

Jos en olisi unelmatyössäni ja tykkäisi siitä kuin hullu puurosta, ottaisin loparit. Alkaisin yläasteen opettajan edustusrouvaksi, jos sellainen käsite olisi olemassa.

Auttaako suklaakeksi? Auttaa. Otan vielä neljännenkin.