Pilkkuja

Sen verran puuhailuntäyteinen viikonloppu on ollut, ettei meinaa millään irrota tekstiä kuvien lomaan. Jokainen bloggaaja tietää tämän ilmiön. 

Ja olen sitten muka tehnyt? Herännyt koko yön vaivanneeseen päänsärkyyn. Nukkunut puolille päivin parantelemassa sitä ja lampsinut sitten koirien kanssa metsässä. Poiminut kokonaista kaksi sientä ja syönyt yhtä monta tonnin paracetamolia. Tehnyt lounasta ja nauttinut sitä nuorison kanssa. Katsonut Hercule Poirotia ja kuvannut salamalla luuta kaluavaa koiraa.  

Siis kaikkea tavallista kivaa. Päänsärky johtui muuten eilisestä neulasten haravoinnista eikä kolmesta viinilasillisesta illalla. Lasini ovat suhteellisen vetoisia, mutta c'mon, kolme! Nyt alkaa jo helpottaa  niskasta asti juiliminen.

Mikähän näitä lehtiä vaivaa? Nättejä läiskiä ne kyllä on.

Perjantaikiepaus

Moderni versio perinteisestä korealaisesta lääkkeiden säilytykseen käytetystä kaapista

Perjantai on silloin hyvä työpäivä, kun iltapäivällä on sopivan mielenkiintoinen kokous tai koulutus, joka ymmärtää vielä loppua ajoissa. Sen jälkeen voi lähteä hyvällä omallatunnolla hetkeksi kaupungille. Ensin kahville, sitten kaupoille ja lopuksi hengähtämään lempimuseoon kävelykadulla. Yksi näyttelyistä tarjoaa korealaista perinteistä ja uutta designia.

Teeastiastoja

 Moderneja ja perinteisiä korealaisvaatteita.

Viimeisen kuvan koltut on tietenkin suomalaisia. Noita jokainen meistä on varmasti nähnyt isoäitinsä yllä. -Ja kohta ehkä taas tyttärien...kääk!

Heikko houkutusten äärellä

Tänään illansuussa piti kysyä, mikä päivä tänään on. Ei ollut mitään mielikuvaa, korkeintaan vähän maananataiolo. Nukuin pienet päikkärit ja olin näköjään niitten jälkeen kuin uusi ihminen, vastasyntynyt joka ei tiedä mitään. Olen kyllä ollut tämän viikon töissä, että luulisi jotain muistikuvia syntyneen. Ihan mukavaakin on ollut, täyttä mutta ei kiirettä.

Lähdin töistä tuntia aikaisemmin katselemaan Sokoksen kauneusviikon houkutuksia, kolme alennuskuponkia plakkarissa. Tarvitsemani Lumenen kulmakarvageeli oli loppunut. Ostin siis taas yhden Diorin Addict-huulipunan työkäyttöön, väri Icône. Sopivanvärinen rajauskynäkin oli tarjouksessa.

Iconic red

Icône

Keväällä joskus tuntui, että voisi kokeilla kirkasta punaistakin. Hankin silloin tämän Diorin peruspunaisen, mutta se jäi vähälle käytölle. Peittävä väri on niin juhlava ja kuivan oloinen, että olo ei ole luonteva. Tekee tämmöisen tädin jotenkin vanhan  näköiseksi.

Koko kesän olen käyttänyt alempana oikealla olevaa Addict Rock'n roll -sävyä, joka on aika punainen, hiukan oranssiinkin vivahtava, mutta erittäin kaunis ja ihanan läpikuultava väri. Huulilla Addict-puna näyttää aina kevyeltä. Insoumise vasemmalla oli myös hyvä kesäväri, mutta nyt kylmemmässä syysvalossa turhan sinertävä.

Insoumise

Tämä koko rivi kai olisi huulipunahullun unelmien täyttymys!

Cliniquen kuoriva kasvovesi sisältää kuulemma hedelmähappoa, ja ainakin Sensaistin mukaan se on myös tehokasta. Ajattelin tuputtaa tätä miehen käyttöön, hänelle ihon kirkastus olisi paikallaan. Saas nyt sitten nähdä, kumpi meistä kirkastuu.

Nestemäinen rajauskin oli lopussa, ja kun Sensait olivat tänään esittelyssä ja tarjouksessa,  ostin senkin. Edellinen rajaustussi oli Lumenen Code, johon olin myös tyytyväinen, sillä sai tosi ohutta jälkeä. Musta ja näyttävä rajaus taas on juhlallisen näköinen. Arkisin käytän töissä kynää, tällä hetkellä Isadoran ihanan pehmeää violettia. Ostan muuten useimmiten halpoja kyniä, ne ovat minusta yhtä hyviä kuin kalliitkin.

Rahat siis meni, mutta hyvään tarkoitukseen. Näillä loihdin taas itselleni mielihyvää töihin ja ihmisten ilmoille lähtiessä. Sain vielä ison mustan sateenvarjon kylkiäisenä ja kolme tuoksunäytettä.  Vielä on yksi kuponki jäljellä, jos tykkään jostakin niistä.

Mutta joo, kauneus ja hyvä olo tulee sisältäpäin. Se mitä ajattelee, näkyy naamasta, samoin se, mitä syö. Kun syö paljon, ei tule ryppyjä, vai miten se meni?

Kohtaamisia

Tapasin viikonloppuna ihmisiä, joista osan kanssa oli ehtinyt kulua täydet kolmekymmentä vuotta edellisestä näkemisestä. Toki suurimman osan kanssa oli vietetty kakskytvuotis- ja kakskytviisvuotisjuhlia, mutta muutama ei ollut päässyt niihin. Ja ihan saman näköisiä ja oloisia olivat kaikki tietysti vieläkin! Ihminen ei tosiaan muutu kovin olellisesti. Mitä nyt muutama kilo oli vuosien varrella kertynyt mukaan.

Yhteisen aterian valmistamisen ja nauttimisen lomassa jokainen sai kertoa elämänsä käänteistä ja tärkeistä tapahtumista. Välillä saunottiin savusaunassa ja tavallisessa saunassa, naiset toisessa ja miehet toisessa, ja sitten vaihdettiin. Maatilamatkailupaikassa kun oli mistä valita.

Loppuilta turistiin tulilla. Kuulimme monta tunteita herättävää tarinaa. Hyvin samanlaisia ratoja olivat kuitenkin ajatukset ihmisillä kulkeneet viidenkymmenen vuoden ikään tultaessa. Meitä matkan varrella väsähtäneitäkin oli monia, kukin oli vaan ratkaissut asian omalla tavallaan. Ainakin kaikille oli selvää, mikä elämässä on tärkeää. Ja yllättävää tai ei, niin urallaan pisimmälle päässeet olivat edelleen innostuneimpia työstään.

Pallo heitettiin taas seuraavalle. Viiden vuoden päästä tavataan jossakin.

Aamulla ajoissa

Syyskuun alussa aurinko on aamulla varsin matalalla. Sen valo osuu työmatkalla maisemaan ihan eri tavalla kuin kesällä, jolloin aurinko on jo aamusta niin korkealla, ettei sitä tule ajatelleeksi muuten kuin häikäisymielessä. Syksyn valo on tummempaa ja aromikkaampaa.

Aroniaa tuskin huomaa kesällä, mutta syksyllä se lyö naapurinsa laudalta väreissään.

Pihlajanmarjan oranssi on hieno väri. En voi käyttää sitä vaatteissa, mutta muuten imen silmiini tätä  hyväätekevää väriä. Olen ihan vakuuttunut, että erilaiset värit ovat meille hyväätekeviä eri vuodenaikoina. Nyt on näitten syvien murrettujen värien aika.

Aamukaste on vielä pihlajanlehdillä hienonhienona pisarakerroksena. Matalalta paistava aurinko värjää pihlajanmarjat kullanhohtoisiksi.

Komea koivunpunikkitatti on noussut vauhdilla töyrääseen kadunvarressa. Jalka on vielä ihan puhtaan valkoinen.

Kotikutoista

Olen hissutellut kotona kohta kokonaisen viikon. Toipuminen viime viikon kiireistä on vaatinut täyttä rauhaa ja omaan tahtiin tekemistä, siis ei paljon mitään. Vilman ulkoiluttaminen, oman lounaan valmistaminen ja pyykinpesu ovat saaneet riittää askareiksi. Lukemisen lisäksi saan niihin menemään koko päivän. Mutta onpa myös verenpaine laskenut ja kiire hellittänyt.

Vasta tänään sain ripustettua seinälle muutaman taulun, ja pari mustaa kehystä olisi valmiina,  kun vaan saisin valittua ja teetettyä niihin mustavalkoiset kuvat. Makuuhuoneen kesällä maalattu seinä odottaa vieläkin tyhjänä. Pienet kuvat puunvärisissä kehyksissään on pinottu lipaston päälle ryhmittelyä varten. En vaan saa aikaiseksi, ja toisaalta on kiva katsoa vähän aikaa paljaanakin seinän harmaata väriä.

Tässä on yritystä kuvata ihmepensaan kukkimista olohuoneen ikkunalla. Vaikeaa oli loittorenkaan kanssa saada tarkennusta kohdalleen. Kukittuaan ihmepensas pudotti vähitellen lähes kaikki lehtensä ja sai sitten lähteä. Ostin tilalle pienen rahapuun ja rönsyliljan.

Tänään oli lähdettävä ruokakauppaan. Tykkään noista uusista kauppakeskuksista vapaaviikolla! On ihana päästä ihmisten ilmoille samalla katselemaan vähän muutakin kuin maitohyllyjä ja siksi valitsen mielelläni ison paikan. 

Mies odotti ostosten kanssa autossa sillä välin, kun minä kiersin kauppoja. Ja kuinka ollakaan, löysin juuri sellaisen pienen olan yli heitettävän laukun, jota olen ajatellut. Lapussakin se sanottiin ihan selvästi.

Saanko esitellä uuden keksintöni: lämmittävä rannetuki!

Perjantaille on sovittuna yksi meno ja samalla aion kierrellä vähän kaupungilla. Vanhempi poika on tulossa viikonloppuvieraaksi, mutta hän saakin jäädä tällä kertaa isänsä seuraan. Minä lähden luokkakokoukseen. Olemme alkaneet tavata vanhojen opiskelukavereiden kanssa viiden vuoden välein ja joka kerta se on ollut yhtä riemukasta. Samaa odotan tältäkin viikonlopulta.

Alkusyksyn iloja teille muillekin!

Omenoita Mummo Ankan tapaan

Kaupassa oli kauniita kotimaisia omenoita, jotka suorastaan hinkuivat hypätä kärryyni. Niitä oli siis saatava iso pussillinen mukaan ajatuksena leipoa syksyn ensimmäinen omenapiirakka. Olivat muuten erinomaisen hyviä ihan syötynäkin, ei yhtään happamia tai kitkeriä.

Pirkka-lehdestä olin taas kerran repäissyt kiinnostavan ohjeen, aivan kuin ei olisi plakkarissa omenapiirakkareseptejä vaikka keittokirjaksi asti ennestäänkin. Ja ihan kuin tarvitsisin vielä lisäkilon tästäkin. Tämä nyt sai  kokeiluluvan, koska teki mieli jotakin päiväkahville ja sattui olemaan kaikki ainekset kotona. Nimesin piirakan kuitenkin uusiksi nähtyäni sen valmiina.

Mummo Ankan mantelinen omenapiiras

 TAIKINA
    1½ dl juoksevaa margariinia /voita
    1 dl sokeria
    1 muna
    3½ dl täysjyvävehnäjauhoja /valkoisia jauhoja
    1 dl mantelijauhetta
    1 tl leivinjauhetta
    1 tl kanelia

Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää muna vatkaten joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää jauhoseos vaahtoon ja sekoita taikinaksi. Vie jääkaappiin odottamaan jatkoa.

 TÄYTE
    800 g omenoita, laitoin varmaan 6 kpl (happamia saisi olla)
    2 rkl sitruunamehua eli puolen sitruunan mehu
    1 dl fariini- tai muscovadosokeria
    1 dl rusinoita tai korintteja
    ½ dl mantelijauhetta =loput pussista
    1 tl kanelia

 

Pese omenat, poista siemenkodat ja viipaloi kulhoon. Lisää muut täytteen aineet sekaan ja kääntele, jotta omenat maustuvat kauttaaltaan.

Levitä nyt käsin 2/3 taikinasta piirakkavuokaan (ei liian isoon, 24 cm halkaisijaltaan korkeintaan) pohjalle ja reunoille. Kaada täyte vuokaan taikinan päälle ja taputtele sitä tasaiseksi.

Kauli lopusta taikinasta leivinpaperin päällä kansi piirakan päälle. Meitsiltä jäi näköjään lukematta tämä kohta ja sain kaapia kansitaikinaa paistinlastalla palasina peittämään omenoita. Täysjyväjauhoista tulee erittäin mure(nev)aa taikinaa, mutta hyvänmakuista. Voi olla, että oikea voi ja hienot valkoiset vehnäjauhot olisivat tehneet taikinasta helpommin kaulittavaa.

Ummista reunat Mummo Ankan tyyliin, jos osaat, pistele pinta ja paista 200-asteisessa uunissa alatasolla 25-30 minuuttia. 

Tästä tulee mureaa, ei liian makeaa, jälkiruokamaista herkkua. Parhaimmillaan tämä olisi varmasti vaniljajäätelön kanssa, mutta se nostaisi kalorimäärää.

Kyllä se oikeastaan kuitenkin kaipaa rinnalleen sitä jäätelöä, eikö vaan?