Kotikutoista

Olen hissutellut kotona kohta kokonaisen viikon. Toipuminen viime viikon kiireistä on vaatinut täyttä rauhaa ja omaan tahtiin tekemistä, siis ei paljon mitään. Vilman ulkoiluttaminen, oman lounaan valmistaminen ja pyykinpesu ovat saaneet riittää askareiksi. Lukemisen lisäksi saan niihin menemään koko päivän. Mutta onpa myös verenpaine laskenut ja kiire hellittänyt.

Vasta tänään sain ripustettua seinälle muutaman taulun, ja pari mustaa kehystä olisi valmiina,  kun vaan saisin valittua ja teetettyä niihin mustavalkoiset kuvat. Makuuhuoneen kesällä maalattu seinä odottaa vieläkin tyhjänä. Pienet kuvat puunvärisissä kehyksissään on pinottu lipaston päälle ryhmittelyä varten. En vaan saa aikaiseksi, ja toisaalta on kiva katsoa vähän aikaa paljaanakin seinän harmaata väriä.

Tässä on yritystä kuvata ihmepensaan kukkimista olohuoneen ikkunalla. Vaikeaa oli loittorenkaan kanssa saada tarkennusta kohdalleen. Kukittuaan ihmepensas pudotti vähitellen lähes kaikki lehtensä ja sai sitten lähteä. Ostin tilalle pienen rahapuun ja rönsyliljan.

Tänään oli lähdettävä ruokakauppaan. Tykkään noista uusista kauppakeskuksista vapaaviikolla! On ihana päästä ihmisten ilmoille samalla katselemaan vähän muutakin kuin maitohyllyjä ja siksi valitsen mielelläni ison paikan. 

Mies odotti ostosten kanssa autossa sillä välin, kun minä kiersin kauppoja. Ja kuinka ollakaan, löysin juuri sellaisen pienen olan yli heitettävän laukun, jota olen ajatellut. Lapussakin se sanottiin ihan selvästi.

Saanko esitellä uuden keksintöni: lämmittävä rannetuki!

Perjantaille on sovittuna yksi meno ja samalla aion kierrellä vähän kaupungilla. Vanhempi poika on tulossa viikonloppuvieraaksi, mutta hän saakin jäädä tällä kertaa isänsä seuraan. Minä lähden luokkakokoukseen. Olemme alkaneet tavata vanhojen opiskelukavereiden kanssa viiden vuoden välein ja joka kerta se on ollut yhtä riemukasta. Samaa odotan tältäkin viikonlopulta.

Alkusyksyn iloja teille muillekin!