Oranssi viikko

Klikkaa suuremmaksi-

Sumuisessa kevätaamussa annoin itselleni taas kerran luvan tössytellä hiljakseen kotona. Ykkösen aamusarja Tie Avonleaan on mitä ihaninta todellisuuspakoa, voisin jäädä sinne koko päiväksi. Miksi se ei ole mahdollista?

Oranssi kollaasihaaste ei innostanut, koska ei heti tullut mieleen muuta kuin vessan matto. Mutta mitäpä sitä ei tekisi liikuntaa välttääkseen, joten aloin katsella tarkemmin, ja löysin varsinkin kirjahyllystä paljonkin kuvattavaa.

Loppupäivä meni sitten kollaasien teossa, joita olisi innostuneena syntynyt vaikka kymmenen, mutta sain pistettyä poikki neljän kohdalla.

Näitä riittää nyt joka päivälle;.) Ja tietenkin Photoksissa on yksi.

Hidas laskeutuminen arkeen

Aamuvirkut vanhempani olivat pakanneet kassinsa jo yhdeksältä aamulla, kun kömmimme miehen kanssa vasta ylös sängystä kahvinkeittoon. Ennätimme sentään juoda hyvät lähtökahvit vielä siinä yhdessä ennen kuin vilkutimme heidät kotimatkalle. Oli kiva tavata heitä taas.

Kun ei lehdenlukuunkaan voinut/tarvinnut paneutua, niin yllätimme itsemme lähtemällä lenkille Jyväsjärven rantaa kiertämään jo yhdentoista aikaan.

Kuin silloin ennen, kun oltiin viikonloppuisin aamulenkillä viimeistään kymmeneltä. Kun oltiin vielä nuoria ja reippaita. Jotkut ovat vieläkin, mutta meillä mukavuudenhalu on saanut hyvän niskaotteen jo ajat sitten.

Istuin lounaan jälkeen sohvalle enkä noussut siitä ennen iltauutisia mihinkään. Onneksi kanavilla riitti katsottavaa, vallankin seuraan sujuvasti ohjelmia monelta kanavalta yhtä aikaa. Pariisi, rakkaudella oli yhtä erikoinen kuin muistinkin. Pieni pyhiinvaellus oli pieni helmi elokuvaksi. Siinä 50-luvun nuori nainen joutui hylkäämään vauvansa.

Tämä oli rauhallinen välipäivä.
Mukavaa alkavaa viikkoa!

Pääsiäisenkeltaista

Pääsiäinen on tässä mennä jolkotellut kivoissa merkeissä. Perjantaina tulivat vanhempani tänne pyhien viettoon mukanaan Noeijoo ja tytöt. Vanhemmat jäivät meille ja muut menivät Merille.

Lauantaina tulivat molemmat pojat istumaan iltaa ja tapaamaan isovanhempiaan. Syötiin savulammas-artisokka-perunasalaattia ja juustoja ja juotiin viiniä.

Vasta nyt sunnuntaina iltapäivällä ilmestyi kaivattu aurinko taivaalle, kun pilvet haihtuivat jonnekin taivaan tuuliin. Siinä vaiheessa oli kuitenkin ulkoilut ulkoiltu ja lounasvieraat haihtuneet kuka minnekin omille teilleen.


Lammas maistui hyvin suppilovahverokastikkeen ja minttuhyytelön kanssa. Olin kuorruttanut paistin voi-korppujauho-valkosipuli-persilja -seoksella ja paistanut vesihauteessa Teija Sopasen vanhan ohjeen mukaan. Uunijuurekset ja valkosipuliperunat säestivät parhaansa mukaan.

Jälkiruoan veivasin jäätelökoneella summassa cantaloupe-melonista, rahkasta, jukurtista, keltuaisista ja kermasta. Tuli tosi hyvää melonijäätelöä.

Alkaakin jo uni painaa silmää.

VäriäVäriäVäriÄ

Kun olin pieni, äidilläni oli suuri laatikollinen pastelliliituja. Jaksoin ihailla niiden värejä kerta toisensa jälkeen. Rivissä seuraava oli melkein samanvärinen kuin edellinen, mutta ei kuitenkaan ihan. Ihmettelin myös aina yhtä inhottavaa ihonväristä liitua, joka muistutti lähinnä porsaannahkaa tai ketsupilla värjättyä valkokastiketta.

 Luulen että niitä värejä oli vähintään viisikymmentä. Ja luonnollisesti koko laatikko oli minulta kielletty. Kun isoisä oli kirjapainossa töissä, ei meiltä puuttunut koskaan piirustuspaperia, sitä oli aina. Mutta näillä äidin liiduilla ei väritetty, kai. Tusseja ei ollut vielä silloin keksitty, joten värikynät meillä varmaan oli, en muista.

 Siksiköhän pelkään koskea tähänkin laatikkoon? Ostin sen jo neljä vuotta sitten enkä olen koskenut vieläkään niihin kuin yhden kerran, pari päivää sitten.

Vai riittääkö minulle värien katselu linssin läpi, onko kamera sittenkin se ainoa oikea? Jatkamme kokeilua pääsiäisen jälkeen.

Parisuhdepaljastuksia

Löysin Arleenan sanomista tällaisen kyselyn, jota saa vapaasti jatkaa ja paljastaa omasta liitostaan -kaiken.

Miten kauan tunsitte toisenne ennen kuin aloititte seurustelun?
Emme tunteneet ennestään, mutta mies väitti katselleensa minua sillä silmällä jo vähän aikaa.

Kuka pyysi ketä ulos?
Mies etsi minut käsiinsä ravintolasta ja haki tanssimaan. Puhuimme lempibändeistämme, mm. Led Zeppelinistä.



Missä ensimmäiset treffinne olivat?
Opiskelijaravintola Rentukassa, jossa myös tapasimme 20-vuotiaina.

Kuinka kauan kesti, ennen kuin suhteesta tuli vakava?
Heti. Puolen vuoden päästä olimme jo kihloissa, kolmen vuoden päästä naimisissa. Ensimmäinen lapsi syntyi seitsemän vuoden päästä.

Kummalla on suurempi perhe?
Olemme kumpikin kolmilapsisesta perheestä.

Kuinka vanhoja olette?
Yli sata yhteensä.

Onko teillä yhteisiä lapsia?
Meillä on kaksi yli kaksikymppistä poikaa.

Entä lemmikkejä?
Ei ole koskaan ollut, mutta koiraa tekee kyllä mieli.

Mikä tilanne on teille vaikein pariskuntana?
Viimeiset kymmenen vuotta ovat olleet vaikeimpia. Yli kolmekymmentä vuotta on menty yhdessä eikä viitsisi luovuttaa nytkään.

Kävittekö samaa koulua?
Meillä oli sama pääaine yliopistossa. Myöhemmin minä vaihdoin alaa.

Oletteko kotoisin samasta kylästä?
Emme. Mies on kotoisin maalta Pohjois-Savosta, minä kaupungista Pohjois-Pohjanmaalta, sopivan erilaiset geenit siis.

Kumpi on älykkäämpi?
Minä omasta mielestäni, mies omastaan tietysti.

Kumman sisaruksia näette enemmän?
Minun sisaruksiani näemme monta kertaa vuodessa, mies tapaa veljensä kerran vuodessa. Näin se vaan on mennyt.

Kumpi on herkempi?
Mies on ainakin herkempi loukkaantumaan.

Missä käytte useimmin syömässä ulkona?
Vaihtelemme, ei meillä ole kantapaikkaa. Paikan valinnassa käymme aina saman väännön: minä haluan herkutella ja kokeilla uutta rahaa laskematta, mies on tarkka ja syö halvimman pihvin ilman alkupaloja.

Mikä on kauimmaisin paikka, jonne olette yhdessä matkustaneet?
Etelä-Italia. Mieli tekisi New Yorkiin; ehkä joskus pääsemmekin.

Kummalla on hullummat eksät?
Siitä on niin kauan, ettei niitä enää kannata muistella.

Kummalla on pahempi temperamentti?
Minulla, vaan alkaa olla jo aika hyvin kurissa/ talttunut/kadonnut.

Kumpi laittaa ruoan?
Minä kokkaan, hyvää ja terveellistä. Mies saa tehdä vain makaronilaatikon, koska se on hyvää.

Kumpi on sosiaalisempi?
Minä. Kumpikin teemme ihmisten kanssa töitä, joten kotona emme ole kovin sosiaalisia.

Kumpi on siisteysintoilija?
Mies, hän siivoaa, vie roskat ja hoitelee tiskikoneen. Kerää astiat niin vauhdilla koneeseen, että en ehdi juoda aina lasia tyhjäksi.

Kumpi on itsepäisempi?
Molemmat omalla tavallaan. Minä vien asioita eteenpäin ja mies haraa vastaan.

Kumpi vie suuremman osan sängystä?
Molemmilla on 90 cm ja se riittää hyvin.

Kumpi herää aikaisemmin?
Mies herää hyvissä ajoin arkisin lukemaan lehteä ja keittämään kahvia. Työpäivinä minä lojun vartin pidempään sängyssä, vaikka lähden samaan kyytiin. Viikonloppuisin minä herään aikaisemmin.

Saatko usein kukkia?
Saatan saada kukkia syntymäpäivänä, mutta en saa yleensä kukkia enkä lahjoja.

Kumpi on mustasukkaisempi?
Ei kumpikaan, onneksi.

Kumpi syö enemmän?
Minä? Pakko tunnustaa. Mies ei välitä jälkiruoista ja makeista samalla tavalla, ei harrasta myöskään napostelua. Mutta miksi täällä ei kysytä, kumpi juo enemmän?

Kumpi pesee pyykit?
Minä hoidan pyykit ja pidän siitä. Mies ehtii silti usein ripustaa pyykin ja taitella kuivat pinoihin. Silityskin on kivaa, mutta sen aloittaminen ei.

Kumpi on parempi tietokoneiden kanssa?
Nykyisin minä, mutta mies opetti minulle aikanaan alkeet.

Kuka ajaa autoa, kun olette yhdessä?
Mies, vaikka ajoimme ajokortit samaan aikaan. Hän ajaa paljon ja on rauhallinen ja hyvä kuski. On opettanut poikansakin ajamaan. Joten minä olen vähitellen näivettynyt tällä saralla kokonaan. Oma auto olisi kiva, vaikka se Jagge.

Sinun vuorosi!

Gulps

Pari kertaa onnistuin kahdeksankymmentäluvulla kasvattamaan rairuohoa pääsiäiseksi. Nyt huomasin vasta tänään ensimmäisen pussin kaupassa.

Viime vuonna pääsin näin pitkälle.

Kauppareissulla kävin samalla apteekissa. Ihailin farmaseutin äärimmäisen rauhallista ja hidasta tapaa työskennellä. Ajattelin, että hän ei varmasti yritä koskaan kiirehtiä, ei yritä olla nopeampi ja tehokkaampi jonon kasvaessa. Ei yritä kuumeisesti miettiä, miten tehostaa työtapojaan. Ei karsi vessakäyntejään kiireessä,  ja syö varmasti eväänsä rauhassa. Hän ei hermostu ollessaan myöhässä ja joutuessaan vähän väliä ottamaan kantaa kaikenlaisiin keskeytyksiin.
Hän keskittyy yhteen asiaan kerrallaan eikä anna minkään häiritä sitä.

Hetken teki jo mieli töihin, mutta se meni ohi.

Uusi ajatus

Tänään, ensimmäisen kerran käväisi mielessä, että voisi olla sittenkin kiva mennä joskus taas töihin!

Kauan sitä saikin odottaa, yli puoli vuotta.

Kuva on 60-luvun alusta. Isä on tulossa töistä ja Meri ja minä ollaan kotiportilla vastassa.

Pähkäilyä

Yritän tässä kuumeisesti keksiä, mitä minäkin päivänä pääsiäisen aikaan syötäisiin. Aina sama pähkäily! Ja silti pääsiäinen on heti joulun jälkeen mukavimpia pyhiämme. Ei hengelliseltä sisällöltään, vaan ihan muuten vaan. Keväänvärinen keltainen breikki räntäsateen keskellä.

Vanhempani ovat tulossa Oulusta kyläilemään, mitä jaksavat tehdä enää korkeintaan pari kertaa vuodessa. Kun pojat olivat pieniä, he kävivät melkein kerran kuukaudessa. Kuvassa on muuten isän parikymmentä vuotta sitten kahdesta kaakelista askartelema keittiön kello.

No, pieni hirvipaisti on ainakin jo sulamassa ja marinoitumassa perjantaiksi. Ja sen kanssa -mitä? Lauantaina voisi olla vaikka peruna-savulammas-artisokkasalaattia. Sunnuntaina aion tehdä lammasta, mistä pidän, mutta en oikein osaa. Maanantaina voisikin maistua porukalle jo helppo ja halpa Pollo Limonello.

Ohrauunipuuron voisi tehdä myös kylmänä nautittavaksi, ja muistaa tällä kertaa Arleenan ohjeen mukaan liottaa ensin jyvät. Ja lisäksi paljon vihanneksia ja sitruunarahkaa ja mämmiä vaniljakastikkeen kanssa, vai mitä?

Suussa sulavaa Salkkarilohta

Pyörsin tässä taannoin taas pyhät päätökseni ja tilasin Ruoka ja viini -lehden, kun kylkiäisenä luvattiin uusin Glorian ruokakirja. Sitä ei nimittäin saa mistään muualta. Vaikka osa ohjeista on lehdestä leikattuna tallessa, nämä kirjat ovat silti eniten käytettyjä köökissäni. Niistä olen löytänyt suurimmat aarteeni.

Jos joku ei tiedä, niin lehdessä on aina ollut juttusarja 10 parasta ruokaani, jossa tunnetut ruokaihmiset antavat reseptejään. Ne on kerätty ruokakirjaan, joita on nyt jo viisi.

Joku kumma tomaatintarve on ihan selvästi iskenyt, kun melkein joka ruoka sisältää tomaattia jossakin muodossa. Sunnuntaina sitä oli sekä alku- että pääruoassa. Pääruoaksi valmistin punaisella pestolla kuorrutettua lohta. Pestolohi menikin heti lohiruokien kärkeen sinne teriyakilohen rinnalle, tykkäsi nuoriso. Se oli pehmeän makuista ja mehevää, ja äärimmäisen simppeliä valmistaa. Voisi maistua hyvin lapsillekin.

Kirsikkatomaateista saa ihania puolikuivattuja tomaatteja. Niiden ohjeen antoi joku vuosi sitten Jukka Haapalainen Gloriassa (tässä kuitenkin Kotilieden ohje). Teen niitä aina silloin tällöin, koska ne ovat herkullisuudessaan vertaansa vailla.

Vaan nyt ei ollut aikaa kuivatella, joten paistoin tomaatteja liian kuumassa ja kuori ehti tummua. Makua se ei onneksi pilannut.Alkupalasalaatissa tomaatit maistuivat hyvältä rypäleiden, kurkun ja oreganonlehtien kanssa.

Lohenkin ohje oli Gloriasta leikattu ja peräisin Piitu Uskin 10 parhaan listalta. Hän oli saanut ohjeen Marja-Liisa Peuhulta, joten olkoon sitten nimeltään Salkkarilohta.

Noin kilon painoinen lohifile
1 purkki punaista pestoa (esim. Barilla)
2 dl parmessani-raastetta
ripaus mustapippuria

Levitä pestotahna kalan pintaan tasaisesti ja raasta parmesaania (tai Grana Padanoa) reilusti päälle. Kypsennä 200-asteisessa uunissa folion alla noin 30 minuuttia.

Minä mitään foliota muistanut kaikessa hötäkässä, mutta kala ei kuivunut yhtään liikaa ilmankaan. Puolessa tunnissa se kypsyi kokonaan, mutta oli silti mehukasta.

Pienempään kala-annokseen voisi laittaa lohkoperunat kalan vierelle kypsymään, mutta meitä oli sen verran monta, että kypsytimme maustetut (öljy, sitruuna, suola, pippuri, timjami) perunat kalan jälkeen, puolisen tuntia uunissa. Sitruuna antoi muuten aika kivan maun noille alla oleville perunoille!

Mehukkaista appelsiineista olin valmistanut etukäteen vanhan bravuurin eli passio-hedelmällä kruunattuja kalvottomia lohkoja maustettuna hunajalla, konjakilla ja vaniljalla. Tämä on aina takuuvarma, halpa, vähäkalorinen ja ennen kaikkea hyvänmakuinen jälkiruoka. Siitä ei koskaan saa kuvaa ennen kuin se on huitaistu naamaan.

Lopuksi uuniin nakattiin paistumaan vielä neljä viimeistä valmispullaa pussista. Nämä menevät myös kuin kuumille kiville. Nyt kahvia ja äkkiä!