Vesillä

Nautin valtavasti vesilläolosta, koska se on nykyään niin harvinaista. 

Ja pidän nimenomaan siitä vedestä!

Toisten pihan kuvaaminen on kotirauhan rikkomista, 

mutta mites vene?

Valitsin jalkaan järkevät lenkkarit, koska muistin ne Porvoon mukulakivet, 

yliliikkuvien nivelten kauhut.

Erilainen rajaus korostaa eri asioita.

Touhukas pieni vesibussi.

Ainoa lokki, joka osui kameraan eikä ihan tarkka ole sekään.

En olekaan ennen katsonut tätä näkymää.

Meritietä Porvooseen

Kun maakrapu lähtee merille eli koko päivän katamaraaniristeilylle Porvooseen,
on kuvattava laivoja jo satamassa.
Meillä sisämaassa kun paatit on vähän eri luokkaa. Ja Päijänne-risteilylläkin olen käynyt vain vaivaiset kaksi kertaa.

Aurinkoisena lauantaiaamuna reilu viikko sitten katselimme miehen, pojan ja miniän kanssa kauppatorilta merelle päin ja ihmettelimme, mitä kummaa tummaa näkyy taivaanrannassa.
Se osoittautui pian sumuksi, johon vähitellen sukelsimme.

Ensin vähän utua, ja hups, äkkiä oltiin jossain harmaassa ja sakeassa.

Kuulutukset ohitettavista paikoista kaikuivat kuuroille korville, kun yhtään mitään ei näkynyt.

Sumu oli hyvin vaihtelevaista: mielenkiintoinen kokemus tämäkin.

Öljysatama. 

Joku kiva kylä ennen Porvoota.

Kahvillehan me ensimmäisenä Porvoossa sitten suunnattiin. Kahvila Helmen leivonnaisvalikoiman edessä 

olin pudottaa silmäni. Otin sitten tuulihattukakkua kahvin kanssa: ihanaa!

Kuljeskelimme samoja reittejä kuin kaikki muutkin. Kirkkoon ei päässty tälläkään kertaa, kun edellinen hääpari ajoi juuri onnessaan amerikanraudalla pois ja seuraava jännitti jo käyntiä alttarille.

Pidän tällaisesta vanhasta pyöreästä mukulakivestä. Se saa ajattelemaan, 

mitä kaikkea kivet ovat nähneet vuosien ja vuosisatojen saatossa.

Tällaista pientä ja ihmisenkokoista kaupunkia. En ehkä haluaisi asua tuolla, mutta kyllä sitä on kiva katsella!

Reppua kantaa kolmekymppinen poikani. Ihana mies!

Nämä kolme viimeistä kuvaa olen ottanut edellisellä matkalla Porvooseen vuonna 2008. Halusin tuoda ne vielä nytkin tänne, koska pidän niistä paljon. Käytin silloin Panasonicin superzoomikameraa, joka on ollut ehdottomasti paras kamerani. Kun ottaa huomioon sen ominaisuudet ja ennen kaikkea keveyden, se päihitti järjestelmäkamerankin. Joka oli siitä seuraava hankinta. Paras kamera on nimittäin se, joka on mukana. Nykyisinhän laukussa kulkee Olympuksen XZ-2.

Lomailua siellä ja täällä

Olen niin hyvin päässyt lomatunnelmiin, ettei tietokoneen avaaminen ole ollut mielessä viime päivinä. Aluksi ei ollut mitään suunnitelmia, mikä nykyään on minusta parasta lomalle jäädessä, mutta pian alkoi mielessä kyteä pieni reissuntarve. Läksimme käymään pojan ja miniän luona etelässä ja he ehdottivat päiväristeilyä Porvooseen. Päivä merellä olikin mitä ihanin, ja ehkä ensi viikolla saan laitettua siitä lisää kuvia tänne.

Sisko yllätti hankkimalla liput Jyväskylän Kesän avajaiskonserttiin, jossa esitettiin Kimmo Pohjosen ja Minna Tervamäen teos Bright Shadow. En ollut nähnyt kumpaakaan ennen livenä, mutta tiesin kyllä mitä odottaa. Ja odotukseni palkittiin ruhtinaallisesti! Tässä on paikallislehden mainio arvostelu siitä huikeasta spektaakkelista.

Sattumalta olin hankkinut uuden koltun mahdollisia kissanristiäisiä varten eikä tarvinnut tuskailla, mitä pukea päälle. Mustavalkoisen mekon seuraksi puin sähäkän pinkit kapealahkeiset housut ja samanväriset matalat kengät, jotka olin ostanut alennusmyynnistä pitkän jahkaamisen jälkeen. Vielä samaa syklaaminväriä kaulaan, niin olin itse tyytyväinen. Sisko puolestaan oli uljas näky pikkumustassa ja huikeissa koroissaan.

Onneksi tämän heinäkuisen helteen väliin tuli pilvinen taivas ja hiukan viileämmät tuulet täksi aamuksi. Eilen nousi kotona sisälämpötila jo lähelle kolmeakymmentä astetta kuten ulkonakin. Illan sateet jäähdyttivät kuitenkin taloa niin ihanasti, että saattoi taas nukkua kunnolla. Sitä siirreltävää jäähdytintä ollaan taas mietitty, kuten joka vuosi tähän aikaan.

Nyt olen lähdössä kyläilemään tätini luokse maalle Lounais-Suomeen.  Eli vanha ajatukseni on käynyt taas toteen: tyhjiötä ei ole. Tyhjä kalenteri alkaa pikkuhiljaa saada kaikenlaista kivaa sisältöä, kun kerrankin on mahdollisuus spontaaniin tekemiseen. Huomasin tämän todeksi jäädessäni takavuosina kaksi kertaa töistä osa-aikalisälle. En tehnyt mitään suunnitelmia, vaikka monet kyselivät, mitä aion opiskella tai miten muuten käyttää aikani hyödyksi. Minä halusin vain tyhjää omaa aikaa. Halusin nähdä, mitä siitä alkaa kehkeytyä. Sain aikaa vain olla ja ajatella, ja pian alkoi löytyä myös uutta tekemistä, johon työn ohessa ei ollut energiaa.

 

Ihania kesäpäiviä kaikille!

Salainen ase: NUDE

No pitihän se saada tämäkin. Ja uskokaa tai älkää, niin vain kauniin pakkauksen takia! Olen nyt päästänyt sisäisen harakkani täysin valloilleen. Heathrown lentokentällä on vallan hyvät valikoimat kosmetiikkahullulle, jolla on matkakassassa vielä lähes sata puntaa käteistä tuhlattavana käytettävänä, eihän sitä takaisin tuoda. Voin siis hankkia jotakin sellaista, mitä haluan, mutta en välttämättä tarvitse.

Diorin pakkaus on paitsi kaunis ja kiiltävä, myös ihanan painavaa metallia. We care -aurinkopuuterini on lievästi sanottuna vaatimaton ilmestys tähän verrattuna ja siirsinkin sen nyt matkameikkipussiin, jonne se kevyenä sopii. 

Meikeistä haen ennen kaikkea ylellisyyttä ja kauniista pakkauksista saa jokapäiväistä iloa. Tuotteet ovat hyvälaatuisia ja ne kestävät todella kauan. En ole luultavasti koskaan käyttänyt yhtään luomiväriä, poskipunaa tai aurinkopuuteria loppuun asti, olen kyllästyttyäni antanut ne jollekin tai heittänyt lopulta vuosien jälkeen menemään. Hyvin käytettynä kuitenkin.

Diorskin Nude Tan, nude glow sunpowder värissä 002 amber passaa iholleni hyvin. Mukana tullut pikkuinen töpötin on yllättävän pehmeä ja hyvä levitykseen, sillä saa nenänpielet ja hiusrajan kauniisti varjostettua ja kaksoisleuan piiloon, tai sitä ainakin yritän. Käytän pikkusivellintä jopa mieluummin kuin oikeaa varjostussivellintä. 

Väriä tulee siveltimeen juuri sopivan niukasti, ei liikaa, joten ruskeistä läikistä ei ole vaaraa. Itse en opi ikinä käyttämään sivellintä ensin käden kautta, kuten ammattilaiset, joten niitä läikkiäkin on joskus nähty. Jälki on juuri sellaista kuin toivonkin, huomaamatonta muille kuin itselleni.

Joku muu olisi ostanut enemmän tuliaisia kotiväelle...

Hurmaava puutarha Niilillä

Tässä on hajuvesi, jonka hankkimista olen harkinnut pitkään ja huolellisesti. Luin siitä vuosia sitten Violetin Piilomajasta, kun hän kertoi löytäneensä tuoksun, joka tuntuu omalta. Un Jardin sur le Nil, puutarha Niilillä kuulosti mahdottoman houkuttelevalta, raikkaalta ja erikoiselta. Koehaistelin yhtä pulloa Milanossa Rinascenten tavaratalossa vuonna 2010, mutta silloin  en ollut vielä varma, onko tämä juuri minulle tarkoitettu, enkä sen jälkeen ole Hermèsiin törmännyt. Jonna kirjoitti tästä ihastuttavasta tuoksusta talvella ja sen innoittamana päätin tilata koe-erän The Perfumed Courtista. Huomasin että on tullut korkea aika hankkia yksi pullo omaksi.

Hermèsin parfyymeja ei ole ihan joka paikassa myynnissä, ja Suomesta niitä ei tietääkseni saa mistään. En halunnut hankkia sitä myöskään verkkokaupasta, vaan odotin kesämatkaa. Eikä meinannut ihan helposti Lontoostakaan löytyä. Oxford Streetillä John Lewisillä, Debenhamsilla ja House of Fraserilla ei ollut (toki kaikkea muuta kivaa oli:). Selfridgesin verkkosivujen mukaan Hermèstä ei myydä siellä enkä itsekään löytänyt sitä isosta liikkestä, joten ajattelin etsiä vielä seuraavana päivänä Harrodsilta.

Sattui sitten niin, että olin vielä Selfridgesillä ostamassa Bobbi Brownin peiteaineita ja myyjä kokeili niitä kasvoilleni. Hän kysyi mikä hyvä hajuvesi minulla tuoksuu, kun ei tunnista. Olin suihkauttanut aamulla kokeilupullostani tätä ihanuutta ja kulkenut sitten sateessa kaupungilla. Myyjätär oli sitä mieltä, että kyllä heiltä merkkiä löytyy ja  lähti kanssani oikein etsimällä etsimään. Lopulta hän kysymällä löysi pikkuhyllyllisen Hermèsin tuoksuja muitten joukosta. Olisin itse luullut siellä olevan ison osaston, kuten muillakin tunnetuilla merkeillä! Ehkä tähti on laskussa.

Tuoksu on ehdottomasti vihreä, mutta ei silti ruohoinen, vaan ennemminkin vesikasvien vihreä. Ehkä joku eksoottinen lumme voisi tuoksua tällaiselta. Se on raikas kuin heleän kesäaamun kostea valo veden äärellä. Siinä on kukkia ja hedelmiä, hiukkasen makeita, mutta ei yhtään sokerisia. Silmissä siintää vesi, ei mistään Pohjois-Päijänteen kivisiltä rinteiltä siintävä vesi, vaan paljon etelämpää, vuolaana virtaavan Niilin vehreiltä rannoilla löytyvistä puutarhoista näkyvä vesi. Kyseessä ei ole silti mikään perinteinen vesituoksu, vaan pehmeä ja myös suhteellisen pysyvä.

Fragrantican mukaan tässä tuoksuu vihreä mango, lootuksenkukka, suitsuke, plataani ja labdanum, mitä se sitten lieneekään. Noita on vaikea tunnistaa, kun en ole päässyt erikseen haistelemaan niistä mitään. Omalla ihollani tuoksu säilyy minusta suhteellisen samana koko ajan.

Un Jardin sur le Nil on lanseerattu vuonna 2005 molemmille sukupuolille sopivana. Vieroksun yleensä sellaisia, koska haluan tuoksua naiselta. Jos tätä käyttäisi mies, hän olisi nuori, sutjakka ja hyvinhoidettu metroseksuaali. Tuntiessani tuoksun miehen ohikulkiessa ajattelisin, että hän on juuri tullut suihkusta ja käyttänyt ylellisen ihania tuotteita. Aikuiselle ja maskuliiniselle miehelle en osaa kuvitella tätä.

Kummallista kyllä, en osaa sanoa, minkä näköinen nainen tätä käyttäisi ja mitä hänestä ajattelisin!  En voi sanoa, että nuori, koska haluan nähdä itsenikin käyttäjänä. Ehkä ajattelisin sitten samaa: hän on juuri tullut suihkusta ja käyttänyt ylellisen ihania tuotteita. Ja kun tarkastelen nyt Hermèsin nettisivuja, huomaan että nämä "puutarhatuoksut" on nyt sijoitettu kylpytuotteisiin ja tätä Niilin puutarhaa saa enää vartalovoiteena. Höh!

Kuvasin tämän kesän suosikkituoksuni yhden vedostetun valokuvani päällä. Oikeasti minulla on kaapissa myös aito silkkinen Hermès-huivi. En käytä sitä koskaan. Se sattuu olemaan väritykseltään turkoosia, valkoista ja kirkasta sinistä eikä mitenkään sopisi tämän tuoksun pehmeänraikkaaseen maailmaan. Antaa siis olla siellä oranssissa laatikossaan odottamassa päivää, jolloin tunnen itseni NIIN leidiksi, että laitan silkkihuivin harteille, otan Kelly-laukun kyynärvarteen ja ja lähden kapeassa Chanel-hameessa, Jourdanin kengissä ja huolellisesti taivutetussa tukassa Ritziin iltapäiväteelle.

Dream on!

Lomanaloitushoitoja hampaille ja rypyille

Kesäloman alkamisen kunniaksi halusin itselleni vähän hoitoa. Olin varannut maanantaiaamuksi ensin ajan tutulle suuhygienistille ja aioin rientää sieltä kasvohoitoon. Ehkä ajatus hammaskivenpoistosta ei vastaa kaikkien kuvaa nautinnosta, mutta minä olen tykännyt aina hampaittenhoidosta ja jopa hammaslääkäristä. En muistanut tarkkaan, minkä ajan olin varannut ja lisäksi olin hukannut kalenterini. Ihan ensimmäiseksi jouduin siis menemään maanantaiaamuna töihin.

Ilman allakkaa ei tule mistään mitään: merkitsen sinne kaiken enkä ole tottunut turvautumaan puhelimen kalenteriin kuin hätätilanteessa. Kalenteria ei löytynyt töistäkään, vaikka kiersin kaikki paikat. Hoitelin siinä samalla sitten loput perjantaina unohtuneista työasioista.

Menin suuhygienistille varmuuden vuoksi vartin etuajassa ja se sattuikin olemaan oikea aika. Hän puolestaan muisti minun sanoneen puhelimessa, että yhdeltätoista pitää olla kasvohoidossa; itse en olisi muistanut. Aikamoinen sekopää minusta taas ehtikin kesän pienessä paineessa tulla. Sekopää ja lisäksi pitkästä aikaa tuli menneiltä vuosilta tuttu lomanalkuahdistus. Kaksi tai kolme päivää oli niin paha olo, että teki vaan mieli kaivautua sohvatyynyjen alle itkemään. Vanhastaan tiesin, ettei siinä auta muuta kuin odottaa. Ja niinhän se maanantain kuluessa yhtäkkiä taas helpotti.

Varmasti auttoi myös, kun sai olla hoidettavana. Olin varannut kosmetologilta puolentoista tunnin session ja pyysin häntä katsomaan, mitä kannattaisi tehdä. Ihoni on kevään aikana rypistynyt ja vanhentunut, mikä tietysti on luonnollista, mutta haluan silti pistää kapuloita rattaisiin. Hän ehdotti neulatonta mesoterapiaa, joka on uudempi versio neulaamisesta ja jossa laservalojen avulla imeytetään tehoaineita syvälle ihoon. Aquaphoresis-tekniikaksi kutsutussa mesoterapiamenetelmässä käytetään laser-teknologiaa ja erityisiä sähköisiä aaltomuotoja ja sillä pystytään kuulemma imeyttämään jopa insuliinia, kipulääkkeitä ja rokotteita lääkinnällisissä hoidoissa. Menetelmästä on tehty lääketietellinen tutkimus ja saatu Nobelin kemian palkinto v. 2003. No-Needle Mesoterapia käyttää punaista laseria, jonka tarkoitus on kiinteyttää ihon elastiini- ja kollageenisäikeitä, parantaa ihon verenkiertoa, hoitaa couperosaa, poistaa pigmenttiläikkiä ja vaikka mitä. Hoidon pitäisi kiinteyttää ihoa ja täyttää juonteet. Kiitos kyllä, tänne heti!

Ei siis mitään huuhaata, vaan todistettua tehoa, pakkohan sitä oli kokeilla! Hinta oli sopuisat 140€, sen nyt vielä sietää lomarahoja odotellesssa. Katselin kotiin päästyäni netistä, että Kämp Spassa hintaa on 195€, Turussa 250€ ja toisessa jyväskyläläisessä paikassa 350€! Valtavat erot. Oikeasti tuossa hoidossa pitäisi käydä useampaan kertaan sarjana, ja ehkä käynkin. Viimeinen hampaanoikaisukäynti on jo elokuussa - hyvin on mennyt sekin. Panostan nykyään aika paljon tähän turhamaisuuteen, mutta siitä on iloa itselleni, joten miksi ei. (Odottakaahan, kun elokuussa kerron uusimmasta turhamaisuusjutustani!) Sitä paitsi se oikaistava hammas tuli purukalustossa ihan tarpeeseen, ei ulkonäkösyistä.

Hoito tuntui mukavalta, ei siis paljon tuntunut. Puhdistuksen ja timanttimikrohionnan jälkeen iholle levitettiin pipettipulloista tehoaineita, kuten voimakasta A- ja C-vitamiinia ja jotain kolmatta ainetta, jota en muista. Punavalolaserilla avattiin huokosia ja "neulattiin" aineet syvälle ihoon. Luun lähellä otsalla ja poskilla se tuntui ihan pieniltä sähköiskuilta, kuin olisi ammuttu pienillä neuloilla. Huulen reunaan osuessa valo suorastaan pisteli. Tämä hoitopää tuntui myös lämpimältä. Pienemmällä hoitopäällä käsiteltiin vielä tarkemmin juonteita ja ongelmakohtia. Lopuksi iho suljettiin sinisellä laserilla ja se puolestaan tuntui kylmältä. Tämän hoidon jälkeen ei suositeltu pesua ennen seuraavaa aamua.

Kotiin päästyäni en huomannut naamassani mitään erikoisempaa muutosta, olin jopa vähän pettynyt. Seuraavana aamuna peilistä katsoi kuitenkin selvästi tasaisemman värinen iho, kuten aina kasvohoidon jälkeen. Meikatessa huomasin, että silmäpusseistani on yllättäen kadonnut noin puolet, mikä on suuri ihme enkä voi mitenkään uskoa tulosta pysyväksi. Kosmetologi mainitsikin lymfakierron paranemisesta ja sen vaikutuksesta silmäpusseihin, mita en hetkeäkään uskonut. Koska nuo silmäpussit ovat minulla aina suunnilleen samankokoiset eli kamalan isot, olen ajatellut niitten olevan geelipusseja.

Oikeastaan kasvojen juonteet ovat myös vähän matalampia, mutta se voi taas johtua muun ihon turpoamisesta. Vai oliko se niin, että se tulee sitä vain siinä neulattavassa hoidossa..? Helposti höynäytettävä kun olen, taidan kokeilla joskus vielä senkin ja hankkia kotiinkin niitä tehokkaita Environ-tuotteita. Kunhan ensin käytän vasta hankkimani Avènen couperosatuotteet pois. Ja ehdottomasti otan uuden hoidon syksymmällä.

Kadonnut kalenterini oli ilmestynyt jostakin oudosta paikasta töissä ja sain siitä tekstiviestin. Niin kävin sitten loman alkajaisiksi jo toisen kerran töissä samana aamuna. Nyt en aio vilkaista siihen suuntaankaan viiteen viikkoon!

Blogit vs. lehdet

Vannoutuneelle naistenlehtien ystävälle tuntuu nyt käyneen niin, että blogit ovat lähes sivuuttaneet lehdet. Olen kauhuissani: en halua lehtien lopettavan siksi, että naiset eivät enää tilaa ja osta niitä. Niin kuitenkin saattaa olla käymässä, jos kerran minä viisikymppinenkin teen näin. Kuinka paljon nuoret naiset ostavat vielä lehtiä?

Roikun niin paljon ruudun äärellä lukemassa postauksia ympäri maailmaa, että jopa uusi Anna tai Gloria saattaa jäädä toiseksi odottamaan. Ennen uusi lehti piti imaista päällisin puolin heti ja jättää sitten tarkempi luku muille päiville. Nyt ei ole mitään kiirettä, ja olen onnistunut vierottamaan itseni Gloriasta jo niin hyvin, ettei tarvitse ostaa kuin noin joka kolmas lehti. Jos niin käy minulle, niin samoin käy myös monelle muullekin.

On oikeastaan outoa, että kelpuutamme kenen tahansa taviksen kirjoittamat jutut ajankuluksemme mieluummin kuin ammattitoimittajan tekemät kirjoitukset. Onhan oikeita verkkolehtiäkin olemassa, mutta jostakin syystä en ole ihastunut lukemiini. Mieheni on maksanut Keskisuomalaisen verkkolehden, jonka voi lukea näköispainoksena tai mobiiliversiona, mutta luemme molemmat toistaiseksi mieluiten aamulla paperilehden, kumpikin omassa päässään pöytää. Tottumiskysymys kai, siinä kahvikupin äärellä, vaikka voisimme molemmat pitää pöydällä myös iPadia.

Luen edelleen mielelläni Annaa, mutta en osta joka numeroa. Tilaan aina välillä pätkiä ja minusta on ihanaa, kun torstaina on uusi lehti odottamassa. Miltähän tuntuisi ostaa Annaa verkkolehtenä? Miksi en ole koskaan edes kokeillut?

Glorian Ruoka ja viini on lempparini ruokapuolella ja  Glorian koti sisustuslehdissä. Katselen toki muitakin, mutta harvemmin kuin ennen. Ruoka ja viini on ehkä antoisin näistä lehdistä, siinä riittää lukemista ja katselemista pitkäksi aikaa. Siitä saa uusia vaikutteita ja kivoja ideoita kokeiltavaksi. Suurin osa kokeluun tulevista ruoista tulee kuitenkin blogeista.

Sisustusvalintoihinkin blogeilla on vaikutusta. Monet blogit ovat kuitenkin niin nuorten naisten pitämiä, että niissä ei ole vielä omaa näkemystä, toistellaan vain samoja asioita kuin muutkin. Enemmän uusia vaikutteita saan siis edelleen lehdistä, ja varsinkin ulkomaalaisista. En nyt tarkoita, että toteuttaisin itse kotonani mitään innovatiivista, mutta kaiken uuden perään kuitenkin olen ainakin ajatuksen tasolla.

Pidin aikanaan kovasti Madamesta, Sarasta ja Evitasta: kaikki olivat kunnianhimoisesti toteutettuja aikuisille naisille suunnattuja lehtiä. Luin vähän jopa Iiristä, joka oli selvästi vanhemmille, jo eläkeiläisille  suunnattu. Kaikki on lopetettu muutaman vuoden jälkeen. Oma aika -lehti ei taas tunnu omalta, eikä ET.

Meitä keski-ikäisiä ja vanhenevia naisia on suuri määrä. Luulisi meissä olevan potentiaalista ostajakuntaa kunnolliselle naistenlehdelle. Edes verkossa.

Bobbi Brown

Nyt toivon, ettei tule ihan heti vastaan uusia huulipunahoukutuksia. Tässä on nimittäin jo kolmas tämän kesän ostoksista, ja kesää on mennyt vasta kuukauden verran! Bobbi Brownin Sheer Lip Color 2 Raspberry on juuri oikean sävyinen pinkki/fuksia: raikas ja värikäs ja nuorentaa sopivasti kohta kevyesti (toivon mukaan) ruskettunutta tätinaamaa.

 Vasemmalla Aerin, keskellä BB ja oikealla Rubinstein,
joka ei oikeasti voi mitenkään olla noin ruskea:-(

Oikealla myös toinen Bobbi Brown, talvella Helsingissä hankkimani 3 Pink Rose. Näissä kummassakin on aika paljon pigmenttiä, joten levitän mielelläni joko alle värivoidetta ja puuterin tai huulipunan päälle hiukan Lumenen vaaleaa huulikynää. Muuten väristä tulee liian voimakkaan tuntuinen. Muuten tämä on kivan rasvainen ja liukuu hyvin huulilla. Pidän myös hylsystä ja sen lievästä kapeudesta. Tämäkin puna naksahtaa oikeaoppisesti kiinni:)