Ihanaa turhuutta

Meitä pöljiä on moneksi ja yksi omista heikkouksistani on kosmetiikka. Sitähän ei osteta pelkästään tarpeeseen, vaan tuomaan ylellisyyttä ja iloa naisen elämään.

 

Oulussa en ehtinyt juuri kaupungilla käymään, joten piti ottaa vahinko takaisin heti kotiin tultua. Sen sijaan, että olisin kunnon lomalaisen tapaan käyttänyt aamuni tehokkaaseen lenkkeilyyn tai hiihtoon luonnon helmassa, suuntasin kampaajalle, kasvohoitoon ja meikkiostoksille. Milloin sitten, jos ei lomalla?

 Huomasin yhden vanhan kempparin lopettavan, paikan jossa kävin jo 70-luvulla. Chanelin huulikiilto sopi täsmälleen ja siihen löytyi sopiva kynä huulille ja silmille. Puoleen hintaan olisi kannattanut katsella vielä muutakin, mutta oli kiire jo kampaajalle.

Nämä Diorin viiden värin paletit ovat herkullisen värisiä. Jotenkin vaan lankesin taas ostamaan uuden, vaikka kaikki entisetkin luomivärini ovat voimissaan. Itse asiassa mikään luomiväri ei ole minulla varmaan vielä ehtinyt kulua loppuun, nehän kestävät ikuisesti. Diorin häivytyssivellin taas oli jotakin, mitä minulta puuttui, joten raskin panostaa siihenkin, olihan mukana Sokoksen 20 prosentin alennuskupongit.

Nämä värit muuttuivat omituisesti kuvissa: tässä vielä Diorin oma kuva. Jostakin syystä noista kaikista kolmesta väristä tulee samanlainen hyvin tumma jälki, lähes musta!

Esittelijä kehotti rajaamaan alaluometkin voimakkaasti, paljon enemmän kuin olen tottunut, kun on paljon miinusta linsseissä.
Ja ne rillit, en ole vieläkään varma, pitäisikö sittenkin vielä hankkia toiset, pienemmät, kevyemmät ja vaaleammat, oli varaa tai ei...

My House

Tämä ei ehkä ole mikään kaunis koti, mutta ainakin mun mielestä se on ihan kiva.

Pölyimurilaatikosta sain vähäksi aikaa koekäyttöön  koirankopin.  Sinne voin painua tarkkailemaan maailmaa ja  mitä ympärillä tapahtuu. Siis ei kyllä paljon mitään.

Siksi pitääkin aina välillä aloittaa kunnon  mellastusremontti ja yrittää tuhota huvikseen koppi sisältäpäin. Oviaukkoa olen jo suurentanut ja kaivautuminen pohjan läpi johonkin jännittävään paikkaan on vain ajan kysymys.

Meikä on muuten kuin syntynyt matkailemaan. Oulun reissullakin  päätin nukkua automatkat, kun oli niiin tylsää eikä kukaan tullut leikkimään mun kanssa taakse. Omassa pehmokopassa takapenkillä vetelin sitten hirsiä turvavöihin kytkettynä.

Museokamaa

Olen viettänyt päivän lempimuseossani. Tällä kertaa siellä oltiin ihan virallisesti kehittämispäivää viettämässä, museolla kun on hyvät koulutustilat, joita yksikkömme ahkerasti käyttää. Päivä  oli kaikinpuolin onnistunut ja tunnelmaltaan sopivan kevyt, joten oli mukava lähteä sieltä lomanviettoon, monen muun tavoin.

Tämä yksi kerros imaisi minut sisäänsä taas kerran, ja sen olen kiertänyt joka kerta paikalla käydessäni. Sen lisäksi siellä tulee käytyä joskus muulloinkin. Tuli kai jo selväksi, että rakastan museoita?

Mutta kun Komun kaupassa Tuirassa oli melkein tuon näköistä, kun olin lapsi! Siihen aikaan kyllä naiset näyttivät varmaan jo enemmän Brigitte Bardotilta kuin tuolta mummolta, mutta miehet olivat minusta ihan samannäköisiä kuin kuvassa, ainakin vaarini. Tavaraa oli tarjolla juuri noin vähän ja samanlaisissa hyllyissä, ja sielläkin oli samanlainen kahvimylly  nurkassa levittämässä hyvää tuoksuaan. Tämä oli varmaan sitä sekatavarakauppaa.

Keskimmäisessä huoneessa Komulla oli maitotonkat, josta lapettiin maito asiakkaan omiin pääläreihin. Viimeisessä huoneessa oli lihatiski. Vihanneksia siellä ei varmaan sitten myyty, tai niihin en kiinnittänyt  lapsena huomiota. Liekö ollut hedelmiäkään kovin paljon tarjolla.

Ja kun nyt vanhoja innostuin muistelemaan, niin en voi unohtaa sitä ihanaa hajua luistelukentän kenkäkopissa, kun kamiinan päälle oli pantu märkiä ja lumisia vanttuita kuivumaan. Onneksi on ollut naamakirjassa näitä muitakin muistelijoita Puu-Tuira Appreciation Societyssä.

Nyt on pakkailtu pikkuhiljaa huomista lähtöä varten. Kauheasti tavaraa sitä kaksi aikuista ja pikkukoira tarvitsevatkin viikon reissulle kotimaahan. Hyvä että autoon mahdutaan.

Voikaahan hyvin!

Maaliskuu on kohta

 

Kahden työviikon jälkeen kaipaan jo ulos ja aurinkoon! Pääsin eilen iltapäivällä vähän kävelemään työasioissa reippaassa pakkasessa ja tänäänkin sen verran, että kävin ostamassa lähikaupasta lounasta. Eihän se työpaikka tietenkään mikään vankila ole, mutta sisätöitä nyt kumminkin.

Maanantaina meni iltaan asti töissä ja keskiviikkona olin heti päivän päätteeksi valokuvakurssilla, joten viikko tuntuu menneen nopeasti ja ilman vapaa-aikaa. Illalla olen ollut ihan horteessa tässä sohvannurkassani. Tämä valitushan ennakoi vain sitä, että on loma alkamassa, heti huomisen suunnittelupäivän jälkeen.

Lauantaina ajamme Ouluun isän luo ja maanantaina äiti pääsee pois sairaalasta uuden polvensa kanssa. Ainakin on kiva mennä sinne, katsotaan sitten, miten sujuu.

 

Kolme lukematonta kirjaa odottaa lomaa, monta kiinnostavaa elokuvaa ja kolme lehteä matkalukemisiksi. Loma.

Linssiluteena

 

Tässä on tää mun eroottinen tanssija, viime viikonlopun kokeiluja. Tulin eilen töistä vasta kahdeksan aikoihin (siis ei kuitenkaan eroottisena tanssijana) ja lo-pul-ta-kin oli keittiön pöydällä odottamassa paketti. Uusi linssi oli saapunut. Onneksi mies oli kotona iltapäivällä ottamassa sitä vastaan, vai olisikohan jätetty muuten postilaatikkoon?

No anyway, tajusin vasta sitten, että että tämä ei ole vielä tässä. Olen kuullut monta kertaa, että valokuvauksen harrastajana pääsee nopeasti rahoistaan eroon. Jos tämä  50 mm f1.4 on kerran hyvä yleislinssi, valovoimainen, pieni ja kevyt, siihen pitää tietysti olla myös oma vastavalosuoja ja polarisaatiosuodatin. Vastahan ostin sen suodattimen entiseen linssiin! 

Kurssia käydessä on tullut tietysti mieleen, että voisi yrittää hankkia jostakin yhden vanhan salaman toiseksi, valkoisen sateenvarjon valoa himmentämään ja sille jalustan jne. Vai olisiko se liioittelua näillä taidoilla? Tulisiko niitä käytettyä?

Sain yllättäen hakea uudet rillit jo tänään iltapäivällä töitten jälkeen. En ole itse kyllä YHTÄÄN varma, mutta mies sanoi, että ne ovat hyvät. Minusta ne näyttävät yhtäkkiä kamalan isoilta, roikkuvat poskilla, sopivasti vielä hieman alempana kuin silmäpussit. Ihan varmasti näihin tottuu.

Mutta väri on hyvä. Ja linsseillä näkee, kuten on syytäkin: miinus kaheksan!

Ruokaa!

 

Ensin meni työviikko tosi vähillä ulkoiluilla ja nyt on mennyt viikonloppukin vielä samoissa merkeissä. Vain pieniä kierroksia on saatu aikaiseksi kylmyyden takia. Etenkin kaksivuotias Luna on ollut viluinen ja kieltäytynyt kävelemästä, eikä siinä ole auttanut lämmin palttoo eikä tassunsuojatkaan. Itse asiassa tassunsuojien kanssa ei otettu askeltakaan ja ilman niitä kuitenkin vähän.

Mitäpä sitä sitten muuta kuin syömään. Vieraita ei ollut tiedossa, joten päivä  sai mennä omaan tahtiinsa hitaasti ja laiskasti. Sitä varten oli tiedossa superhelppoa seitkytluvun ruokaa, ajoilta jolloin kokkauksen oli tarkoitus olla nopeaa ja yksinkertaista.

Vaikka ei se pakastetipun vuorokauden kestävä sulattaminen, maustaminen ja pitkä paistaminen ainakaan mitään pikaruokaa silloinkaan ollut, eikä siihen aikaan voinut kuvitella nykyisiä ohutleikkeitä ja omia marinadeja.

Valmiiksi maustettu tyhjiöpakattu raaka broileri oli ostettu kaupasta, ihan kokeilumielessä. Sen hautuessa paistopussissa, kuten seitkyt- ja kaheksankytluvulla oli tapana, ja koirien kuolatessa jaloissa herkullisten tuoksujen pauloissa, ehdin tehdä tipun seuraksi ajan henkeen täysjyväriisiä ja pakastevihanneksia. Ei kastikkeita, pääasiassa siksi, etten muistanut, mutta eipä niitä tullut silloin ennenkään tehtyä, etenkään silloin.

Makeanhimoon pyöräytin tutun leivonnaisen, jossa ei ole paljon mitään.

 

PUOLUKKAPIIRAKKA, jossa ei ole juurikaan rasvaa ja sokeria, ei ensihätään kuulosta mitenkään houkuttelevalta, mutta tämä on oikeasti vielä hyvääkin! Tiedän sen, koska olen syönyt kohta kaiken. Eiku, meillä on ollut tätä monta kertaa ennenkin.

  

POHJATAIKINAAN sekoitetaan

2 dl mikrossa lämmitettyä maitoa

½ pussia kuivahiivaa

½ tl suolaa

3 kukkuraa tl sokeria

4 dl vehnäjauhoja, josta vaikka 3 dl täysjyvää

½ dl pullomargariinia

Siis kuivat aineet sekoitetaan ensin keskenään, lisätään joukkoon maito ja rasva ja vaivataan taikinaksi. Annetaan nousta vähän. Taputellaan tai kaulitaan taikina sitten leivinpaperille pellille tai isoon vuokaan. Taikina on aika iso ja niin saa olla vuokakin.

  

PÄÄLLE voi sekoittaa kulhossa 5 dl puolukoita, ½ dl sokeria ja 1 rkl perunajauhoja. Tai tehdä kuten minä, eli laittaa pienen pussillisen pakastepuolukoita, raastaa joukkoon ison porkkanan ja omenan ja lisää sokerin ja perunajauhon. Tulee erilaista, mutta passaa hyvin.

  

Koko systeemin päälle tehdään vielä MURUSEOS:

3 rkl pullomargariinia

½ dl fariinisokeria

1½ dl kaurahiutaleita tai -leseitä.

Taikinan reunat on kiva käännellä osittain sisäänpäin täytteen päälle, nätisti jos osaa. Reunaa voi vähän voidellakin, minä voitelin rypsiöljyyn kostutetulla etusormella...

200-asteisessa uunissa piirakka paistuu päiväkahville 25 minuutissa.

  

Ja maistuu NÄIN hyvältä! Söin toisenkin, ja kolmannen, ja myöhemmin neljännen palan. Tässähän ei ole juuri kaloreitakaan ja oikeastaanhan se on pelkkää vihannesta ja täysjyvää. Siis tervellistä.

Sähköä ilmassa

 

TÄSTÄ ensialkuun sopiva musiikki soimaan?

Heti kun on vapaa viikonloppu, nukun kuin tukki. Ei tietoakaan työviikon unettomuudesta ja heräilystä vähän väliä. Ei edes, vaikka välissä koisaa kaksi koiraa. Herään ensimmäisen kerran vasta puoli seitsemältä ja kunnolla vasta yhdeksältä, kun isä soittaa. Ei pääse nettiin ja kysyy neuvoa.

Olen iloinen kahdeksankymppisestä isästäni, joka vannoi, ettei tietokonetta tarvitse. Äidin alettua opettelemaan sen käyttöä rupesi isäkin kiinnostumaan ja oppi kuin oppikin innokkaaksi sähköpostin ja netin käyttäjäksi.  Aloitteijoilla ei ole helppoa, muistan sen omastakin takkuisesta opettelusta aikoinaan. Nyt isä vannoo, ettei aio edes yrittää Wordin käyttöä ja kirjoituttaa kaikki tuotoksensa muilla puhtaaksi.

  

Pakkanen ja viima saivat jättämään tällä kertaa koiralenkit väliin. Hauvelit on pitänyt käyttää vain pikapikaa pihalla. Luna varsinkin on  nostellut jalkojaan onnettoman näköisenä ja kieltäytynyt liikahtamastakaan. Kävin ostamassa sille tassunsuojat, joita kohta kokeillaan. 

Ehkä tänään jaksan ja viitsin järjestellä hiukan kotia. Pitkin viikkoa olen jättänyt kaikenlaista lojumaan minne sattuu. Olohuoneen isolla pöydällä on tietokoneen lisäksi lehtiä, kartonkeja, kamerajalusta, kamera, laukku, salama, tilikirja, allakka, pari kirjaa,  kuihtuneet kukat ja kynttilä. Miehen ristisanalehti sentään kuuluu siihen. Puolet käyttövaatteistani odottaa silitystä, hohhoijaa.

On niin kuivaa, että tukka lentää, silmät ja nenä tuntuvat oudoilta, on vaikea hengittää ja kaikkialla on sähköistä. Vastapainoksi pyykit kuivuvat kuivauskaapissa hetkessä, kun ovi on auki.   Pestään siis ahkerasti lisää, kuten vaikka uudet lakanat:

P.S. Tuota Amélie-elokuvan soundtrackia soitetaan De Café -kahvilassa torikeskuksessa ja olen jo kaksi kertaa kysynyt siellä, mitä tämä ihana ja tunnelmaan sopiva musiikki on.

Iltapuuhia

 

En kuulkaa saa sanaakaan tähän! Outoa, yleensä alkaa pulputa edes jotakin, kun aloittaa. Ehkä se johtuu siitä, että on nukkumaanmenoaika ja seurakin on aika unista: Vilma nukkuu sohvalla kiinni kyljessäni ja Luna alapuolellani eli sohvan alla, vakiopaikallaan. Mies virittäytyy nukkumaan dekkarinsa parissa, kuten aina.

Isoveli kävi täällä työmatkalla ja vei talvilomalla olevan pikkuveljensä mukanaan pääkaupunkiseudulle. Siksi meillä on taas kaksi koiraa. Niillä on seuraa toisistaan päivälläkin, kun ovat yksin kotona. 

Parinkymmenen asteen pakkasessa illalla Luna nosteli kylmissään jalkojaan, vaikka oli karvatoppapuku päällä ja juostiin välillä ihan kunnolla. Vilma isompana ja pulskempana ei näytänyt palelevan pakkasessa. Se ei muutenkaan vähistä välitä.

Puku muuten sopi kuin valettu Lunalle. Kelpaisiko isännälle? Ostan Vilmalle uuden isomman  joka tapauksessa tuon liian lyhyen tilalle huomenna, jos löydän. Mitä luulette, onko koiravaatteissakin jo kevätsesongin vaatteet hyllyssä vai vieläkö talvipukuja on myytävänä?

Harjoittelin illalla hieman salaman käyttöä. Nämä kukkakuvat ovat epätarkkoja ja rakeisia, joten ei kannata suurentaa.
Olohuoneen nurkissa oli normaalit pienet valaisimet,  kukkien edessä pieni lukulampun spotti. Kukkien vasemmalla puolella pöydällä oli salama, josta olin suunnannut mustan kartongin avulla kapean valokiilan kukkiin. Pidin itse kukkien takana mustaa kartonkia pystyssä ja laukaisin jalustassa olevan kameran kaukolaukaisimella. Kameran kiinteän salaman välähdys laukaisi puolestaan toisen salaman.

Tämmoistä siellä kurssilla on harjoiteltu. Arvatkaa onko ollut kivaa!

Naatti nyhjää

 

Työarki on taas sitä tuttua: liian vähän unta yöllä ja väsymys työssä päivällä. Illalla ulos ei ole menemistä, koska tahdon vain istua sohvannurkassani koko illan. Mies ulkoiluttaa koiran.

En minä mitään kisoja katso, vaan telkkarista milloin mitäkin. Kamomillapihan toinen osa tuli tänä iltana ja olikin tosi hyvä. Muuten aika kuluu liiankin kivasti tässä kannettavan äärellä.

Tuttu syöksykierre on menossa. Mihin ne yöunet taas hävisivät heti töitten alettua, kun vielä viikonloppuna uni kyllä maistui? Jo tiistaina täysnaatti. Tänään harkitsin keskellä työpäivää jopa pienten unien mahdollisuutta. Lupaava ajatus katkesi siihen, että joku toi laatikollisen laskiaispullia.