Kyläilyä

Eilen oli aurinkoinen ja kaunis lauantaipäivä, joten kutsu viettämään iltaa ystävien mökille tuli kuin tilauksesta. Hyvän ruoan ja viinin äärellä oli mukava päivittää kesäkuulumisia ja viettää leppoisaa laatuaikaa.

Yön pimetessä menimme nukkumaan jo yhdentoista aikaan. Ei jaksa vanha valvoa! Heräsimme aamukymmeneltä sateen ropistessa vinttikamarin kattoon.

Asuimme näiden ystävien kanssa pitkään naapureina. Sinä aikana samanikäiset lapsemme syntyivät, leikkivät, kasvoivat, kävivät koulua ja lähtivät kotoa.

Tässä nykyisen isännän isoisän rakennuttamassa talossa nauttii kesäelämästään jo neljäs sukupolvi. Sitä ei ole muutettu kovin paljoa vuosikymmenten kuluessa, vaan mm. keittiö ja olohuone ovat pitkälti alkuperäisessä asussaan ja isovanhempien esineistöä on vielä paljon näkyvillä.

Harmaa rantasauna on uusi. Siinä on myös lempeät löylyt, mutta en uskaltanut mennä urtikarian takia nytkään saunaan. Ehkä vielä joskus.

Kotona on alkanut krassi kukkia. Kylvin siemenet alkukesästä isoihin kukkalaatikoihin, kuten ennenkin. Kun lehdet tunkivat reippaasti esille, nostin kesäkukat pois ja lannoitin. Ja heti röyhähti krassi kasvuun!

Se kuuluu jotenkin koulun alkuun ja aamukasteeseen, vinoon valoon ja alkusyksyn houkuttelevaan uutuuteen!

(Kuva on kuitenkin viime syksyltä.)

Keimiönkuvia

Katkaisen tämän monen päivän blogihiljaisuuden muutamalla kuvalla. Viikko on kulunut nopeasti kokopäivätyössä, vähillä unilla ja kaikenlaisella touhulla.

Aloitimme koirakoulun, kestitsimme vieraita, käsittelin vajaat neljäsataa Lapin-kuvaa -ja olin tänään töissä jo melkein päästäni sekaisin. Onneksi on jo perjantai!

Ylimmässä kuvassa on polkua Keimiötunturille, siinä puurajan tuntumassa. Maisema alkaa näyttää jo varsin kutkuttavalta. Ja ylemmäs kivutessa aina vaan paranee.

Kyllä porot ymmärtävät hyvän päälle!

Muistelen, että edessä näkyy Sammaltunturi ja takana Pallastunturit. Niistä keskimmäiselle eli Taivaskerolle kiipesimme myös.

Vuokramökkiin kuului pieni ja vanha rantasauna. Meri lämmitti sitä mielellään ja Eikka kantoi vettä.

Minä kuvasin horsmia.

Pitkä päivä

Tänään oli jännittävä päivä, kun Vilma-koira joutui ensimmäistä kertaa jäämään koko päiväksi yksin kotiin. Sekä mies että minä lähdimme töihin vähän ennen kahdeksaa. Neiti teljettiin keittiöön tuolin ja vanhan ilmoitustaulun avulla, kuten aina muulloinkin yksin jäädessään.

Kovasti teki mieli puolilta päivin jo soittaa koiralle ja kysyä kuulumisia! Olin yrittänyt värvätä jonkun naapurin käymään päivällä, mutta ne pari, joilta kehtasin kysyä, eivät päässeet.

Mies tuli kotiin jo kolmen jälkeen ja löysi tyytyväisen hauvan nukkumasta kopassaan. Eikä keittiössä ollut jäljen jälkeä, siis edes pissilammikkoa. Oli kyllä ollut julmetun pitkä kahdeksan tunnin pidätys nelikuiselta!

Illalla puolen tunnin reippaalta lenkiltä palatessa neiti sitten kipitti suoraan vierashuoneeseen ja liritti lattialle. Siitäs saitte!

Nyt on sitten täysi työviikko minullakin ja koiru joutuu viettämään kaikki päivät yksin keittiössä. Onneksi opettajilla on kuitenkin pitkän kesälomansa vastineeksi lyhyet työpäivät, joten mies pääsee usein kotiin jo kahden-kolmen aikaan.

Töitten jälkeen taas on tutut kuviot päiväunet-ruoka-telkkaria-ulkoilu. Milloin hiivatissa aion ehtiä käsitellä kaikki 350 Lapin-kuvaa?

Tunturitunnelmia

Keimiötunturin laelta

Siellä ne on, Lapin ihmeelliset tunturit. Ja nyt minäkin olen kiivennyt parille niistä, ihme sekin. Aikaisemmin olin Kuusamon reissuilla kivunnut kesäaikaan vain Rukatunturille ja Iivaaralle.

Tunturien lumoa ei osaa sanoin selittää. Avaruus, raikas ilma ja laaja taivas, ja kaiken ikiaikaisuus. Siellä aika pysähtyy.

Tästä lähtee polku Keimiötunturille, kunhan päästään ensin läpi poroaidasta. Reippaat siskot siinä siirtelevät riukuja sivuun.

Välillä heitettiin kengät jalasta ja tuuletettiin varpaita varvikossa. Repusta kaivettiin evästä ja juotavaa. Säät hellivät aloittelijoita: yli kaksikymmentä astetta, mutta ei kuitenkaan kuumaa. Sääskistä ei tietoakaan. Kiva pikku tuuli huiteli pahimpia hikiä pois.

Nuorin ja notkein näyttää tässä mallia venyttelystä. Ihan samaan emme Merin kanssa pystyneet, mutta eipä tulleet kuitenkaan paikat kipeäksi kellään, vaikka ainakaan minä en tosiaankaan ollut treenannut. Ihmeesti sitä jaksoi kuusi tuntia putkeen kulkea tunturissa, vaikka olikin vain laiskotellut ja lihottanut itseään koko kesän.

Tässä kuivuvat paitamme, jotka huuhtaistiin joka ilta seuraavaa päivää varten. Kassillisen T-paitoja toin koskemattomana takaisin, koska tällainen tekninen paita osoittautui aivan lyömättömäksi keksinnöksi. Onneksi Eikka oli käskenyt hankkia sellaisen.

Olen kasvattanut talven ja kesän aikana myös kaksoisleuan, jota mahan ohella alan nyt inhoamaan ja kurittamaan pienemmäksi. Nuoremmaksi ei voi tulla, mutta voisiko terveyden, henkisen kasvun ja viisauden lisäksi toivoa myös vähän pienempää ruokahalua? Ja miksei kihara tukkakin olisi kiva...

Matkaan, hei!

Nyt kun on vasta päästy ihailemaan eteläisintä Suomea, on aika suunnata huomenna töitten jälkeen Merin kanssa auton nokka kohti Oulua. Sieltä napataan kyytiin Noeijoo ja jatketaan lauantaina matkaa Jerisjärvelle Muonioon.

Ainakin sää näyttää ihan lupaavasti kohtuulämpimältä, joten lämpökerraston jätän suosiolla kotiin. Pakkaan sen sijaan mukaan kaksinkertaisen määrän rakkolaastareita ja matkalaukullisen lääkkeitä ym. hätävarjelun liioittelua. Ei sitä koskaan tiedä.

Kai ihminen selviää ensimmäisestäkin vaelluksestaan, vaikka onkin syvästi keski-ikäinen ja kunnonkohotus vaihtui tänä kesänä laskuksi. Ei ole ennenkään jalat alta pettäneet, niin jos sitten ei nytkään.

Navigaattorista ei taida olla tunturissa paljon hyötyä, mutta Eikka ja Meri osaa onneksi lukea karttaa ja kompassia. Minä pärjään paremmin vaikka Pariisissa kuin luonnossa.

Koirua tulee ikävä jo valmiiksi. Siitä on tullut ihan miehen koira, kun minä olen ollut töissä.

Aurinko, tuuli ja meri

Jossakin päin on tällainen satumaa; tiedän sen, koska olin siellä viime pyhänä. Jo mennessä tuntui, että mieli irtosi arkitodellisuudesta vähän samaan tapaan kuin ruotsinlaivaan astuessa. Tiedätte sen tunteen, kun on yhtäkkiä vapaa kuin taivaan lintu, vailla huolen häivää ja valmiina tilaamaan aurinkokannella ensimmäisen jääkylmän siiderin.

Reipas tuuli hyväili kasvoja rantapolulla. Aurinko paistoi. Lokit kirkuivat. Meri kimmelsi. Suu vetäytyi tyytyväiseen hymyyn: tämä on onnea.

Sen täytyi olla Kontu. Ihan varmasti. Miten muuten siellä olisi voinut olla niin hauskan näköistä!

Sormusten herrat tulee sopivasti kohta taas televisiosta. Aion taas katsoa sen, vaikka meillä on koko trilogia tietysti itselläkin. Kirjat ostin jo nuorena, ja luin uudelleen aina joka kesä.

Sitä ennen täällä kiihtyy työssäkäynti, kotihommat, valmistautuminen ja pakkaaminen matkaa varten. Aika ei taaskaan riitä mihinkään, nipistetään siis nukkumisesta.

Etelänlomalla

Elämästä tuli taas yhtä sirkusta, kun piti mennä töihin! Miten ihmeessä ehtii tehdä asioita, kun illalla on vain muutama tunti aikaa? Uudet verhot sain sentään lyhennettyä, silitettyä ja ripustettua makuuhuoneeseen tänä iltana, ja se on jo aika paljon. Ja hiki tuli.

Löysän heinäkuun jälkeen tuntuu jo etukäteen pientä painetta ajatellessa elokuuta, kun tiedän tarkkaan jo jokaisen viikon ohjelman. Ja silti se on edelleen osa-aikatyötä ainakin kolme ensimmäistä viikkoa.

Viikonloppu Helsingissä oli mitä onnistunein. Perjantai-iltaa vietettiin pienen Itäkeskus-kierroksen jälkeen kotioloissa nauttien hyvästä seurasta ja virvokkeista parvekkeella. Isä ja poika varsinkin viettivät laatuaikaa toistensa seurassa, kuten kuvasta näkyy!

Loppuillasta katsoimme dvd:ltä toisen kauden Ketonen ja Myllyrinnettä. Aivan hervotonta viihdettä! Edellisellä reissulla katsoimme nimittäin yhdessä ensimmäisen tuotantokauden, ja silloin minäkin vasta löysin nämä.

Se synkkä ja myrskyinen yökin tuli sitten. Oli niin eksoottisen näköistä, kun oli jo melko pimeää ja sateista, ja katuvalot heijastuivat ikkunaan.

Jokaista vuodenajan muutosta jaksaa ihailla ja ihmetellä, kun täällä on melkein koko ajan joku muutos käynnissä. Vuodenaikamme ovat niin lyhyitä.

Välipäivä kotona

On ollut taas lomalaisen täydellinen lepopäivä. Siis nukkumista, ulkoilua, syömistä ja lisää nukkumista. Ja silmät painuvat kiinni taas tätä kirjoittaessa iltayhdeksältä, höh.

Ehkä unenlahjani palaavat pätkittäin, olen nimittäin yövalvomisten vastapainona alkanut nukkua automatkoillakin, ensimmäistä kertaa teini-iän jälkeen. Isäni on aina ollut hyvä pikanukahtaja ja saattaa nykyään nukahtaa jopa punaisiin liikennevaloihin, ratissa.

Olisin noussut aamulla ihanan lämpimässä auringossa sauvojen kanssa hissilinjaa pitkin Laajavuoren päälle. Olin jo melkein ylhäällä, kun koira halusi väkisin tulla perässä eikä suostunut millään palaamaan miehen kanssa takaisin. Niin sitten oli kaikkien käännyttävä takaisin ja Laajavuoren huiputus täi tältä päivältä tekemättä.

Mutta siis olisin mennyt kyllä ylös asti. Mitä siinä nyt on korkeutta jotain 80 metriä, kai se käy harjoittelusta Keimiön ja Pallaksen valloitusta varten?

Nyt on sitten niska kipeä kahden päivän sauvakävelyistä, kun en ole muistanut yhtään venytellä. Teen sen seuraavaksi, ihan kohta, lappu otsaan että muistan.

Huomenna kiikutetaan Vilma taas pojan hoiviin, kun lähdemme miehen kanssa viettämään paria lomapäivää Helsingissä toisen pojan ja miniän luo. Pikkureissut auttavat kummasti, kun ei voi tänä kesänä lähteä käymään missään kauempana. Helsinki on riittänyt minulle muutenkin aina ulkomaaksi, on siellä vaan niin kiva käydä.

Löytöjä

Olipa kiva reissu ystävien luo. Tulimme perille eilen jo alkuiltapäivästä, joten kevyen lounaan jälkeen suuntasimme yhdessä kaupungille. Olen aina tehnyt hyviä ostoksia pikkukaupungin kaupoista, polkupyörästä ja taulusta lähtien.

Tällä kertaa mukaan löytyi Pentikiltä valkoinen sängynpeite. Olen ainakin kaksi vuotta pähkäillyt uutta peitettä, kantanut lukemattomia kotiin sovitettavaksi ja aina pettynyt. väreihin. Nyt olin pikkuhiljaa päätynyt mielessäni taitettuun valkoiseen väriin ja ajatellut vaihtaa verhot samanväriseksi.


Ystäväni paikkakunnalla tunnettuna virkamiehenä ja kovana supliikki-ihmisenä puhui minulle 30%:n alennuksen siihen! Myöhemmin isossa urheilukaupassa hän penkoi tankoja ja löysi minulle hyvin istuvan teknisen T-paidan ja Espritin ulkoiluhousut polkuhintaan.

Jotkut osaavat! Hän onkin ainoa tuntemani ihminen, joka on löytänyt ylioppilaslakin, hääpuvun ja vihkisormuksen alennusmyynnistä.

Vilma oli pojan hoivissa pistänyt sillä välin ranttaliksi. Ulkoiluista huolimatta se oli tehnyt lammikoita ja kasoja vähän sinne tänne, rassannut Lunan hermoja olemalla sen kimpussa koko ajan ja välillä haukkumalla ja uikuttamalla. Ensimmäinen kerta hoidossa oli ilmeisesti ottanut koville. Yön se oli sentään saanut nukkua samassa sängyssä muiden kanssa, kunhan ei yrittänyt saman peiton alle Lunan kanssa.


Taisivat olla kaikki aika uupuneita; ainakin Vilma nukahti heti kotiin päästyään.