sunnuntai 16. elokuuta 2009

Kyläilyä

Eilen oli aurinkoinen ja kaunis lauantaipäivä, joten kutsu viettämään iltaa ystävien mökille tuli kuin tilauksesta. Hyvän ruoan ja viinin äärellä oli mukava päivittää kesäkuulumisia ja viettää leppoisaa laatuaikaa.

Yön pimetessä menimme nukkumaan jo yhdentoista aikaan. Ei jaksa vanha valvoa! Heräsimme aamukymmeneltä sateen ropistessa vinttikamarin kattoon.

Asuimme näiden ystävien kanssa pitkään naapureina. Sinä aikana samanikäiset lapsemme syntyivät, leikkivät, kasvoivat, kävivät koulua ja lähtivät kotoa.

Tässä nykyisen isännän isoisän rakennuttamassa talossa nauttii kesäelämästään jo neljäs sukupolvi. Sitä ei ole muutettu kovin paljoa vuosikymmenten kuluessa, vaan mm. keittiö ja olohuone ovat pitkälti alkuperäisessä asussaan ja isovanhempien esineistöä on vielä paljon näkyvillä.

Harmaa rantasauna on uusi. Siinä on myös lempeät löylyt, mutta en uskaltanut mennä urtikarian takia nytkään saunaan. Ehkä vielä joskus.


Kotona on alkanut krassi kukkia. Kylvin siemenet alkukesästä isoihin kukkalaatikoihin, kuten ennenkin. Kun lehdet tunkivat reippaasti esille, nostin kesäkukat pois ja lannoitin. Ja heti röyhähti krassi kasvuun!

Se kuuluu jotenkin koulun alkuun ja aamukasteeseen, vinoon valoon ja alkusyksyn houkuttelevaan uutuuteen!

(Kuva on kuitenkin viime syksyltä.)


2 kommenttia:

  1. On aina juhlahetki, kun tapaa vanhoja ystäviään.

    VastaaPoista
  2. Vicki, silloin ei haittaa, vaikka ei olisikaan parhaimmillaan, vaan voi ottaa rennosti.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...