Siemennäkkäriä ja kaulimista

Tämän jutun kuuluisi alkaa lähikuvalla, jossa bloggaaja pitää sirolla kädellään näkkärinpalasta, jolla on pieni keko jotain herkullisen näköistä itse tehtyä tahnaa. Jotain terveellistä. Sellainen ajatus kävikin mielessä, ja ainahan olisi voinut lainata vaikka miniän kättä, mutta kun leipominen osui jouluvalmistelujen aikaan, niin ei nyt ehtinyt tahnaa tuunaamaan. Mutta näkkäri, veljet että se on hyvää!

Olen saanut maistaa tätä herkkua pari kertaa ystäväni H:n luona, ja viimeksi pyysimme koko porukka jo reseptiä. H. tarjosi tätä muuten Jamie Oliverin meetwurstitahnan kanssa. En tiedä, mistä näkkäriohje on kotoisin, mutta se näyttää poikkeavan monista muista netin versioista siinä, että kananmunat on korvattu tässä kiehuvalla vedellä ja ruisjauhoilla. Niin tai näin, molemmilla tavoilla tulee varmasti hyvää. 

Olen kaikenlaisen terveellisen ja niin ollen myös siementen ja pähkinöitten suuri ystävä, mutta en käytä niitä läheskään niin paljon kuin toivoisin. Niinpä kaappeja kaivellessani huomasin entiset pussit auttamatta vanhentuneiksi ja ostin uudet. Kalliitahan nämä eivät onneksi ole. Näkkärin valmistaminen on myös äärimmäisen yksinkertaista.

 SIEMENNÄKKÄRI

1.5 dl kaurahiutaleita
1 dl ruisjauhoja
0.5 dl auringonkukansiemeniä
0.5 dl seesaminsiemeniä
0.5 dl pellavansiemeniä
0.5 dl kurpitsansiemeniä
2 maustemittaa suolaa (laitoin vajaan teelusikallisen ruususuolaa)
1 tl hunajaa
2 1/2 dl kiehuvaa vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kiehuva vesi ja hunaja ja sekoita huolellisesti lusikalla taikinaksi.

Levitä pöydälle leivinpaperi ja sudi sille hiukan öljyä.

Kaada taikina paperille ja levittele sitä lusikalla litteämmäksi. 

Kauli taikinaa kahden leivinpaperin välissä ohueksi suorakaiteeksi.

Alempaa paperia voi joutua välillä suoristamaan.

Taikinalevyn on hyvä olla tasainen ja melko ohut. Liian ohut kerros toisaalta repeilee päällimmäistä paperia irrotettaessa.

Vedä sitten ylempi paperi irti tasaisesti kaksin käsin, ei pystysuoraan, vaan taaksepäin.

Leikkaa pizzaleikkurilla tai terävällä veitsellä ruuduiksi ennen uunia.

Paista keskitasolla 160 asteessa 60 minuuttia.

On tärkeää paistaa levyä tarpeeksi kauan, siis vähintään tunti. Jos levy saa hiukan väriä, se saa samalla rutkasti lisää makua ja rapeutta. Ensi kerralla kokeilen kyllä kiertoilmalla, ja loppuun enemmän alalämpöä, sillä nyt jäi keskikohta vähemmälle paistolle. Ehkä se jäi paksummaksikin eikä siksi rapeutunut kunnolla.

Ja eikun uutta satsia tekemään! 

Tarjoile jonkun hyvän levitteen, tahnan tai juuston kanssa. Tai syö ihan sellaisenaan.

Meillä kotona minä olin ainoa, joka tykkäsin tästä. Mies ei suostunut edes maistamaan, ei myöskään poika. En ymmärrä! Saa nähdä, tykkäsikö kumpikaan niistä, joille annoin tätä lahjaksi. En sitten joulun aikaan tarjonnut näitä enää kenellekään, syystä että olin syönyt itse kaikki jäljelle jääneet palaset. Vähin äänin, pois kuleksimasta. 

Suuri suosikki. Mulle.

JOULU

Aatonaatto on minusta joulun innostavin päivä. Siinä kulminoituu kodin ja ruokien valmistelu ja huomisen jouluaaton pieni jännitys. Suurin osa siitä jännityksestä on tietenkin peräisin lapsuuden joulupukin odotuksesta, malttamatonta ja vähän pelonsekaistakin. Ennen meillä haettiin kuusi sisälle aatonaattona ja syötiin lipeäkalaa perunoitten ja valkokastikkeen kanssa. En ole muuten lipeäkalaa sen jälkeen maistanutkaan...

Nyt aatonaattona mies haki aamulla auton huollosta ja lähti ajamaan pohjoiseen äitiään hakemaan. Tulevat tänne vasta huomenna. Me jäätiin Vilman kanssa pitämään huushollia pystyssä. Kinkku kypsyy hiljalleen uunissa. Kunhan saan itseni irti koneelta, lähden ulkoiluttamaan koiran ja itseni ja puen sitten esiliinan eteeni. Muutama herkku odottaa vielä valmistusta. Keittiössä seuraa pitää Jouluradio.

Ulkona on talvi ja kaikki on hyvin. Illalla tulee vanhempi poika ja miniä ja aamulla nuoremmat. 

Lempeää joulunaikaa kaikille!

Joulun lemppariruokia

Viime jouluksi valmistin Annasta sellaisen herkun, joka upposi meillä ihan kympillä aaton kalaruokien kanssa. Savusiika-mätitriflen ohje löytyy täältä. Kunhan maanantaina hankin savusiian, voikin jo tiistaina valmistaa purkillisen tai kaksi tätä superherkkua täksikin jouluksi. Sitä on tilattu.

Toinen varma nakki on punajuurilaatikko. Sinihomejuustolla maustettuna ja uunissa hautuneena se vaan on niin hyvää. Tämäkin on uusi tulokas, vasta muutaman vuoden joulupöytään kuulunut. Nuoremmalle väelle se maistuu kinkun seurassa paremmin kuin perinteiset laatikot. 

Ohje täällä.

Moneen kertaan mainitsemani juuresruukku tai jouluruukku, valmistetaan täksikin jouluksi. Se on ehdoton klassikko täällä.

Ohje löytyy täältä.

Kevyesti appelsiinilta ja joululta lempeästi maistuva glögitorttu hyydytetään valmiiksi tiistaina. Siitä riittää jälkiruokaa useammallekin päivälle. Ainakin kahdelle; ) 
Ohje täällä.

Antibioottikuurin saatuani olen päässyt vähän vauhtiin hommieni kanssa, kuten kuvasta näkyy. Ainakin on nyt suunniteltu ja varauduttu ja touhuttu. Mies on innostunut siivoamaan ja on koonnut jo joulukuusen valmiiksi. Minä olen lopultakin pessyt sen sohvan!

Pääkokki hieroisi nyt aivonystyröitään, jos löytäisi ne

Tämä ei nyt mene ihan niin kuin olin ajatellut. Flunssaisena ei oma ohjaus toimi, se vie nimittäin vääjäämättä sohvalle. Iltapäivään mennessä olin eilen vasta käynyt koiran kanssa ulkona. Kun mies tuli töistä kotiin, otin vanhan jouluvihkoni esille ja kirjoitin nopeasti ensimmäisen kauppalistan jouluruokia varten. Kauppareissun  jälkeen oli tarkoitus ruveta leipomaan torttuja. Iltauutisten aikaan havahduin, kun olin katsonut kolme tuntia vaakatasossa lempparini Lisa Eldridgen videoita.

Entäs se iso rahkavoitaikina, jonka toissailtana, ensimmäisenä lomapäivänä sain sentään tehtyä valmiiksi jääkaappiin odottamaan? Ainoa valmisteluni tähän asti.

Ei etene. Sohva piti pestä jo toissapäivänä. Sitten eilen. Nyt tänään. Koiraperheen vaalea sohva siis pitää pestä jouluksi; siinä ei päde se, mikä kaappien kanssa, joulua kun vietetään sohvan ympärillä. Tyynyjen irtopäälliset on helppo nakki, mutta divaaniosa ja käsinojat pitää hangata kuivapesuvaahdolla käsin.

Yleensä teen listoja. Merkitsen pikkuallakkaan jokaiselle joulunaluspäivälle tehtävät. Niitten avulla selviän seitsemän hengen joulusta ilman stressiä ja unohteluja. Eilen tuijotin aikani paperia kynä kädessä enkä saanut mitään aikaiseksi. Ehkä tämä on sittenkin poskiontelotulehdusta? Aloitan tänään uudestaan.

Mitä minäkin päivänä syödään, milloin mikäkin valmistetaan

Mitä voi tehdä etukäteen ja kuka tuo mitäkin.

Milloin siivotaan, milloin kootaan kuusi ja kuka koristelee sen.

Milloin ostetaan joulukalat ja punaiset tulppaanit ja nostetaan kinkku huoneenlämpöön.

Kuka tulee ja mihin aikaan. Kuka hakee anopin Savosta.

Kuka nukkuu missäkin. Onneksi ei ole vielä muutettu pienempään, sillä jouluna kaikki kolme makuuhuonetta ovat käytössä ja yhdet saavat silti nukkua patjoilla olohuoneen lattialla.

Ajamme yhtäkkiä vuokra-autolla. Volvo ei ole kyllä yhtään hullumpi. Oma auto saa valohoitoa merkkikorjaamolla, kunnes joku ehtii vaihtaa jakopään hihnan. Se maksaa luultavasti yhtä paljon kuin koko joulubudjettimme.

Miten nyt käy anopin joulunvieton kanssa? Hänestä ei ole enää kulkemaan julkisilla vaihtoineen ja odotuksineen.

Äidiltäni olen omaksunut tavan graavata lohi jo joulua edeltävällä viikolla. Lohen voi leikata valmiiksi ja pakastaa ja sulattaa päiväannoksina. Jääkellarin lohta voisi toisaalta myös kokeilla tänä jouluna, tosin toisella reseptillä, viimeksi tein liian suolaista.

Punajuurilaatikkkoainekset ja kaikki jouluruukkuun tarvittavat pakkaan omiin pusseihinsa, niin ei tarvitse miettiä, onko jotakin tarpeeksi. Nuo kaksi kun ovat parhaimmillaan vastavalmistettuna, ei pakastettuna. Lanttulaatikon menekki on niin pientä, että sen ostan nykyisin valmiina. Kylmät alkuruoat ovat nousseet jouluruokien ykkössuosikeiksi.

Riisipuuroa teen tasan kerran vuodessa ja se syödään aattona lounaaksi. Seitsemän hengen pinnoitettu puurokattila on jo hankittu.

Niin että on tässä nyt jotakin tehty. Tämän kirjoituksen perusteella voi sitten vaan jokainen arvailla, syntyykö täällä jouluruokia vai juhlameikkejä.

Pettymystä ilmassa

Ensimmäinen ajatus uutta GloriaBoxia avatessa on hämmennys: tässäkö tämä on? Puuttuuko tästä jotain? Miten nämä ovat niin pieniä? Viisi pientä tuotetta hakee laatikossa toistaan: neljä näytekokoa, joita voi saada laatukempparista ilmaiseksikin, ja yksi täysikokoinen (epäkiinnostava) hiustuote. Naama venähtää. Uutuusboxi vielä kyseessä. Tästäkö ilosta maksoin parikymppiä?

Glamglow on kyllä oikeasti kiinnostava tuote, josta olen saanut joskus jo kokeillakin mustaa versiota. Olin vähän odottanut, että esim. tätä olisi yllätyksenä vaikka 30 ml purkki, joten 15 g:n pikkutuubi on kyllä pettymys. Tätä olen kuitenkin ajatellut hankkia itselleni jossain vaiheessa.

Clarinsin minikoinen (korjaus: se onkin normaalikoinen) huulipuna (muovihylsyssä) olisi aivan loistava boxilahja, jos ei sattuisi olemaan väriltään mudansävyinen. Nythän on joulukuu ja muotia punaiset ja jopa tummanpunaiset huulet! Tiedän, että joissakin boxeissa on ollut punaista. Väri nude caramel on so last season.

Chloén ruusutuoksu Roses de Chloé on, no, puhdas ruusutuoksu: aidosti samanlainen kuin kaikki ne kuuskytluvun halvat ruusutuoksut, joita haistelin lapsena. On niin nähty ja sata kertaa haistettu, mutta tämä nyt tietysti koskee vain minua...Jollekin nuorelle naiselle voi olla toiveiden täyttymys. Ja minä muuten pidän ruusutuoksuista, nytkin käytän Escadan Elixiriä, jota pidän ihanan hienostuneena ruusuna.

Cliniquen Smart-seerumi olisi loistava juttu, jos ei olisi myös niin pieni, 10 ml. Olin NIIN odottanut, että tähän hintaan sisältyisi edes yksi kiinnostava tuote normaalikoossa, että olen pettynyt kaikkiin niihinkin, joista muuten olisin ilahtunut. Olisi nyt edes se huulipuna...

Ja ainoa isompi tuote Osis+ Glamination  75 ml silottavaa eliksiiriä. Tarkoitus on olla pörröisyyttä poistavaa ja kiillottavaa. Joo ei: minulla on kiiltävä ja tappisuora tukka, joten käytän mieluummin kaikkea mahdollista pörröisyyttä lisäävää ja tuuheutta antavaa. En tee tällä mitään (ovh. 19.90!). Mutta tämäkin on tietysti minun ongelmani. 

Kaiken kaikkiaan Gloria on ylellinen aikuisten naisten laatulehti, jota olen lukenut alusta asti, kuten muitakin ryhmän lehtiä. Olettaisin siis GloriaBoxinkin olevan aikuisille naisille suunnattu ja alussa reilusti enemmän kuin rahansa arvoinen (hinta 26e, lehdessä alennuskoodi, jolla 19.90e). Kuvittelin maahantuojien olevan kiinnostuneita panostamaan kohderyhmään hiukan enemmän näin kokeeksi.

Ainoa täysikokoinen tuote on hiuksille tarkoitettu, ja väittäisin, että siinä meni metsään. Keski-ikäinen ja sitä vanhempi naiskaarti ei ehkä käytä yhtä paljon hiustuotteita kuin nuorempi. Monelle kuivashampoo ja hiuspuuteri on jo ultimate hiustenlaittoa. Sen sijaan ihonhoitoon satsataan jo käytännön syistä ja siitä ihan mielellään uusia tuotteita kokeiluun ottaisi. Tämä boxi olisi vielä menetellyt LivBoxin hinnalla noin ensimmäisenä, mutta pettymys tuo hiustuotteen valinta täysikokoisena olisi silti ollut.

Ei tule siis täältä jatkotilausta. Ilmaisia näytteitä saan liikkeistä kosmetiikkaa ostaessani. LivBox sai aikanaan lentävän lähdön hyvillä aloitusboxeilla, ja vaikka en edes kuulu sen kohderyhmään, olen tilannut sitä kohta kaksi vuotta.

Saapa nähdä, olenko ainoa pettynyt. Siltä ainakin näyttää ensigooglausten perusteella.

Joulu hiipii mieleen

Joulunalusflunssa alkaa vähitellen helpottaa, pääsi nimittäin taas ihan yllättämään. Edellisestä ei ole edes kahta kuukautta, enkä ole sitä muutenkaan yleensä syksyllä sairastanut. Ei ole stressiäkään. Höh. Mies oli kuitenkin alkuviikon kuumeessa ja minä loppuviikon. Kun olen muutenkin vain puoli viikkoa töissä, harmitti jäädä pois. Eipä siinä muukaan auttanut: kurkunpää oli tulehtunut ja pää kumman raskas. Nyt olen köhissyt ja rahissut neljä päivää, mutta pysynyt muuten hyvällä tuulella ja juonut hunajateetä. Päästiin onneksi viikonloppuna kaupungille hoitelemaan jouluasioita.

Sen verran olen jo saanut aikaiseksi, että (vähäiset) joululahjat on hankittu tai ainakin ajateltu valmiiksi. Ostin kaksi pientä hyasinttia ja valkoisen amarylliksen kasvamaan. Saa nähdä ehtivätkö aueta jouluksi, varsinkaan hyasinteista ei aina tiedä. Vielä huomenna maanantaina olen töissä ja sitten alkaa parin viikon vapaa. Otan mieluummin lomapäiviä ennen joulua kuin sen jälkeen, koska joulun valmistelu kaikessa rauhassa on niin mukavaa. Sen sijaan kokopäivätyön ohessa, jolloin töissäkin on kiireistä -huh, en halua enää edes ajatella sitä!

Poropiirakkaa jouluvalmisteluja vauhdittamaan

Tekaisin kerran ennen joulua melko hyvän poropiirakan yksiin nyyttäreihin. Käytin siihen valmistaikinaa ja pororouhetta, mutta Pirkan porojauheliha kävisi tähän myös hyvin, tai pieni kylmäsavupaisti. Valmistaikinaa on helppo käsitellä, kun se ei murene eikä valu reunoilta. Muutenhan siinä ei ole oikein järkeä, koska taikina on mahdottoman yksinkertainen valmistaa.

Katsoin vinkkiä netin ruokaohjeista ja tuo toteuttamani versio voisi olla vaikka tällainen. Kerma, tuorejuusto ja kananmunat valmistumassa tässä täytteen päälle.

Vihannespuolelta jääkaapissani sattui olemaan vain purjoa, mutta se sopiikin mietona erittäin hyvin yhteen savuporon kanssa.

Poropiirakka oli hyvää, mutta jokohan lopettaisin tuon ruutuliinan käytön jouluna keittiössä. Se on meinaan levitetty pöydälle varmaan yhdeksänkymmentäluvulta asti ja alkaa nyt tökkiä silmiini. Joo ei enää tänä vuonna. Mutta piirakkaa kyllä!

Paljon villoja ja kuusenpalloja

Pääsin maanantaina sukeltamaan värikkääseen villakasaan. Kokoonnuimme tutun naisporukan kanssa H:n luokse perehtymään huovutuksen alkeisiin. H. on harrastanut itse sitä jo pitempään ja tehnyt aika uskomattoman näköisiä juttuja. Muutaman niistä esittelen vähän myöhemmin.

Muovipusseista paljastui toinen toistaan houkuttelevamman näköisiä villoja ja jämäpaloja. Ne ovat niin syötävän värisiä, että tekisi melkein mieli ostaa noita kotiinkin vaikka vain ihasteltavaksi. Ja sitten aloitettiin -siis kun oli ensin ravittu itseämme pienellä seurustelulla ja Jamie Oliverin ohjeen mukaan keitetyllä glögillä ja namusten kanssa. Maistoin nyt ensimmäistä kertaa sinihomejuustolla täytettyjä taateleita ja yhdistelmä todellakin toimi! Puhumattakaan itse tehdyistä suklaamakeisista ja...Noniin, sitten päällystettiin keittiön pöytä jätesäkeillä ja alettiin hommiin. Villaa alettiin pyöritellä kerros kerrokselta palloksi. Kun muoto alkoi pysyä kasassa, palloa kasteltiin lämpimällä vedellä ja alettiin lisätä siihen Marseille-saippuaa.

Palloa pyöritettiin samalla tavalla kahdella kämmenellä kuin pikkupullaa pyöriteltäessä. Vettä ja saippuaa lisättiin välillä ja jatkettiin pyörittämistä, aika kauan. Pitkään. Siksi oli kiva tehdä sitä porukassa. Kun pallo pompahti pari kertaa pöydälle pudotettaessa, tai saattoi se olla jo ennen sitä vaihetta, saattoin lisätä pinnalle haluttuja kuvioita. Kuviovillahöytyvät kiinnitettiin paikalleen neulalla. Olenkin aina ihmetellyt, mitä neulahuovuttaminen oikein on ja nyt se selvisi käytännössä. Villa vaan naputeltiin erikoisvalmisteisella väkäsin varustellulla neulalla märän huovutetun pallon päälle ja se todellakin kiinnittyi siihen. Tein itse muutaman vihreän koukeron omaani, josta siis oli tarkoitus tulla joulukuusenpallo.

Kun pallo nyt sitten pompahteli tarpeeksi pöydällä, sai siirtyä vesihanan äärellä huuhtomaan saippuaa pois. Kylmällä vedellä kasteltiin palloa ja puristeltiin ja kasteltiin ja puristeltiin niin kauan kuin saippuaa tuli ulos. Lopulta palloon vielä pyöriteltiin käsissä symmetrisen pyöreä muoto takaisin.

Sitten alkoi koristelu. Kulta- tai hopealangalla ja tavallisella ohuella neulalla pisteltiin ja saatiin jokainen ainakin ripustuslanka aikaiseksi. Tein kokeeksi tuollaista ketjusilmukkaa kultalangalla. Ajattelin kotona lisäillä vielä pieniä kultahelmiä, joita kaapissa sattuu olemaan niiltä ajoilta, jolloin tein muutamat helmet.

Joillakin on kaikenlaista kaunista kotona. Astetelmia ja kaunista silmänruokaa. Itse olen melko yksinkertaisen ja askeettisenkin tyylin sisustaja, mutta katselen näitä mielelläni muitten luona.

Saimme jokainen aikaiseksi yhden pallon. Kuvassa on muutama muukin, jotka H. oli tehnyt meille malliksi. Niinhän se menee aina, että puolet ajasta menee seurusteluun ja syömiseen, juuri niin kuin pitääkin, kun ei ole työt turhaan häiritsemässä välillä.

H. oli tehnyt itselleen huovuttamalla todella kauniin joogamaton. Lämmin ja mukava muovisen sijaan.

Pieniä jouluisia juttuja.

Tässä on yksi näistä H:n uskomattoman kauniista töistä. Hän on käynyt myös kirjontakurssin, minkä kyllä huomaa näistä pistoista! Kuvasin tämän kesällä, enkä enää muista oliko se tyyny vai joku muu, olin niin tuon kuvion lumoissa.

Joo, rispektii, tähän ei joka tyttö pysty!

Elämästä voi selvitä hengissä

 On onni, että vanhemmat ovat elossa. Se että he ovat jo oikeasti vanhoja ja heidän sisaruksensakin ovat vielä elossa, on vielä parempi.  On nimittäin vähän, mihin suhteuttaa asioita.

Kaikki kun tappaa nykyisin. On niin hirveän vaarallista täällä hyvinvointivaltiossa. Vuorollaan asia kerrallaan nousee esille uhkana. Joillekin nämä tietysti ovat hengenvaarallaisia, mutta siis harvoille.  Ja on tietysti olemassa oikeitakin uhkia, mutta en nyt puhu niistä. Puhun niistä pienemmistä, niistä jotka hiukan mielessä kaihertavat, vaikka olisimme eri mieltäkin asiasta. Nämä kun ovat kaikki suhteellisia asioita, eivät suoraviivaisia, jollaisina ne usein tulevat otsikoissa esille.

Istuminen tappaa. 

Sisäilma on vaarallista. 

Maito ei sovi aikuisille. 

Kotimaiset viljat ovat haitallisia. 

Punainen liha tappaa. 

Kova rasva tappaa. 

Apua.

Ruoka-asioissa ihmettelen, kun näyttää olevan trendinä välttää kaikkea sitä, millä Suomenmaalla on pysytty menneinä vuosisatoina hengissä. Viljapelto, juurekset, kala, liha ja oma lehmä ovat pitäneet tämän kansan hengissä satoja vuosia. Täällä oma lehmä on saattanut pitää perheen hengissä talven yli ja ne lapset, joitten elimistö ei ole maitoa kestänyt, ovat kuolleet nälkään. Erilaiset suuntaukset ovat vuorollaan julistaneet vältettäviksi viljat, juurekset, lihan ja maidon. Naurista tai marjoja ei sentään kukaan ole vaaralliseksi todennut eikä kalaa ei kukaan ole vielä keksinyt hylätä. Hedelmät kuitenkin pitäisi jonkun mielestä jättää syömättä niitten sisältämän hedelmäsokerin takia.

 

Kun pitäisi mieluummin joittenkin mielestä käyttää kookosrasvaa, syödä avokadoa, juoda kookosvettä, tehdä ruokaa kvinoasta ja kaikesta muusta, mikä on mahdollisimman kaukaa tuotu. Innostun itsekin kaikesta uudesta ja kokeilen mielelläni, mutta silti nousee vastustus. Että hei haloo! Eikö olisi järkevämpää ympäristön ja kestävän kehityksen nimissä katsoa vähän lähemmäksi? Mitä jos kuitenkin täällä pohjolassa olisi kehittynyt sellainen kokonaisuus, joka sopii tänne ja mitä on järkevintä kehittää. Siinä ei tietenkään ole mitään hohtoa, kun jo mummokin söi niitä, mutta pohjoisen kala, täysjyväviljat, monimuotoiset hapanmaitotuotteet, kaalit, sipulit ja juurekset, marjat ja omenat ovat juuri sitä, mikä on todettu erittäin terveelliseksi ja myös kohtuuhintaiseksi. Niitä meilläkin arkiruokana syödään, ja sitten spesiaalitilanteissa kokataan italialaista.

Onko niin, että kun ei juuri nyt ole isoja elämää uhkaavia vaaroja, niin nostetaan esille pieniä ja hypoteettisiakin vaaroja. Niin kuin se sosiaalisessa mediassa levinnyt uhka, että äitiyspakkauksen laatikossa olisi formaldehydiä. Kun eräs tunnettu nuori nainen muisteli, että oli viisi vuotta sitten ollut haistavinaan jotain outoa ja onneksi älynnyt siirtää vauvansa pois laatikosta ennen mahdollisia vaurioita. Nyt myöhemmin alettuaan perehtyä rakennusten terveyteen, mieleen oli tullut, että se oli silloin varmasti formaldehydiä ja asiahan piti julkistaa. Toinen (vöyhkä) julkaisi kirjoituksen naamakirjassa ja sieltä minäkin sen luin. No, se kohu on alas ammuttu ja valmistajan suulla todettu, että aaltopahvi on todellakin ihan vaaraton tuote ja tuoksu on puukuidun haju. Kaupunkilaistytölle tietysti hiukka outo.

Vaarat on vaaroja, kaikki me se ymmärretään. Nuorena ihminen on nopea reagoimaan ja vielä voimalla, muistan sen ihan liiankin hyvin. Maailma näyttäytyy mustavalkoisena, ja kiihkeään reagointiin olen itsekin syyllistynyt. Elämänkokemus on kullanarvoinen asia, tuo todellakin malttia ja auttaa näkemään asioita monelta puolelta. 

Istuminen, on se varmaan vaarallista. Yksilötasolla kuitenkin kokonaisuus ratkaisee. Isäni isoveljet täyttävät kohta yhdeksänkymmentä. Kumpikin on tehnyt työnsä istuen, toinen opettajana ja toinen kuorma-auton kuljettajana. Jälkimmäinen ajaa edelleen mökille pyörällä, vaikka autokin on. Istunut on isänikin johtajanpallillaan. Kaikki veljekset puuhailevat kaikenlaista, hoitavat kodin juoksevia asioita ja kesämökkiä ja ovat aktiivisia muutenkin. Äitini on siskoineen kahdeksankymppisiä ja he istuvat enimmäkseen. Nivelrikot nääs. Työikäisinä hekin kävelivät tai pyöräilivät kuitenkin töihin. Kaikki ovat henkisesti virkeitä, lukevat paljon ja pitävät aktiivisesti yhteyttä sukulaisiin mm. Facebookissa.

Niin että tuo vanhempi sukupolvi kun on sodan jälkeen näistä kaikista vaaroista hengissä selvinnyt ja käy ilolla yhdeksää kymmentä, niin ei tämä elämä ehkä sittenkään niin vaarallista ole kuin nykymedian perusteella voisi kuvitella.