Kotipäivä

Vielä tässä ennen kesää sain valmiiksi taas yhden torkkupeiton. Tätä edellisen vein vanhemmilleni Ouluun lukutuolissa torkkujalle. Tässä on voimakkaita murrettuja sävyjä, joita on ihana tehdä, koska en voi käyttää niitä koskaan vaatteissa: näyttäisin ihan kuolleelta. Mutta tuohon sohvalle oranssi sopii nyt ihan hyvin.

Sohva on jokaisen lempipaikka, koirasta lähtien. Siinä on hyvä lukea ja katsella televisiota, kun kääntää vaan sen sopivasti. Ja ennen kaikkea siinä on hyvä vetää päiväunia, silloin kun on tarvetta. Vapaaviikolla minulle riittää yöunet, mutta mies nukkuu puoli tuntia joka päivä töistä tultuaan.

Eilinen meni kaupungilla luuhatessa ja kuvia teettäessä, ja vielä iltakin kamerakurssin päättäjäisten merkeissä. Viikon ainoa harrastusmenoni loppuu siis nyt. Onneksi näyttää siltä, että ensi syksyksi on luvassa jatkokurssi. Toivottavasti samaa porukkaa tulee/pääsee sinnekin, nyt kun olemme vähän päässeet tutustumaan toisiimme.

Tässä vielä lähiörouvan ruokalistalta: lounas!

Sardiinipurkki ja Vilma on kuvattu iPhonella, ja tarvitseeko kertoakaan, että leikin melko paljon senkin kameralla. Puhelimeen kun saa ladattua vaikka mitä herkkuja, niin sen kanssa menee aikaa mukavasti ihan loputtomasti. Se on todella helppokäyttöinen ja varma, vaikka siinä on hipaisunäyttö. Sitäkään en vaihtaisi enää pois, Tähänastisista iPhone on ehdottomasti paras puhelimeni, vaikka voisi kai sanoa niinkin, että se on paras vempaimeni, ja sillä voi vielä soittaakin!

Lähiörouvan seuralainen ottaa aurinkoa.

Keittiöapulaiset

Arleena kertoi Keittiössä-blogissaan omista suosikkivälineistään keittiössä. Hänellä oli kaikkia sellaisia välineitä, joita minulla ei ole. Tätä oli hauska miettiä, koska on minullakin muutama suosikkiväline. Aika monta ja oikeastaan aika tavallisia.

Kaikista eniten iloa on hyvästä kuorimaveitsestä, varsinkin kun tässä muutama vuosi sitten opin kuorimaan itsestä ulospäin, mikä on paljon nopeampaa kuin entinen tapani. Tuo oranssireunainen Hackmannin kuorija on huipputerävä ja nopea, todellinen ilo käyttäjälle! Sillä huitaisee porkkanan hetkessä ja jos ei ole tarkkana, menee kynnetkin.

Kunnollinen ruodonpoistaja on yllättävän hyvä olemassa. Nyhersin lohesta aiemmin ruodot kymmeniä vuosia vanhoilla kulmakarvapinseteillä, mutta uudemmalla leveällä välineellä homma hoituu paljon helpommin. 

Hyvät veitset ovat keittiön peruskamaa. Isolla takumi-veitsellä saa ihan eri tavalla voimaa leikkaamiseen ja pilkkomiseen kuin entisillä veitsilläni. Kokkiohjelmien vaikutusta tietysti! Hankin vasta juuresveitseksi Hacmannin santokun, joka on unelmanterävä ja maksoi tarjouksessa vain kympin. Televisiosta opin muuten senkin, että veitset kannattaa viedä kerran vuodessa suutarille terotettavaksi. Johan taas leikkaa!

Matkakäyttöön tarkoitettu viinipullon korkinavaaja on ihan ehdoton helmi: sen kevyemmin ei homma käsipelillä voi hoitua. Tuolla vanhalla pullonkorkin avaajalla taas ilmastan lasipurkit ja saan nekin auki.

Ikean jäätelökauha on lopultakin sellainen, jolla saa oikeita palloja. Muutama muukin on ollut, mutta susiksi osoittautunut. Olisipa ollut tällainen jo lapsena, uneksin aina jäätelökioskin kauhoista!

Saa nauraa, mutta tuo pieni leluraastin on osoittautunut käyttökelpoiseksi vehkeeksi. On meillä isompiakin raastimia, mutta tuo on terävä! Sillä raastaa nopeasti suoraan pataan valkosipulinkynnet ja inkiväärinpalat, samoin kuin parmesaanit.

Sitruunankuoren raastaminen  raastimella on minusta vihonviimeistä puuhaa, joten käytän siihen aina tuota yllä keskellä olevaa vempainta. Sillä on kai tarkoitus tehdä koristeraastetta ja suikaletta, mutta kyllä se käy leivontaankin.

Pikkuvispilä on samppanjan kuplien vispaukseen tarkoitettu, mutta kuka hullu sellaista tekee? Salaatinkastikkeen vispaamiseen se taas on aivan ehdoton, ja sillä on tosi kätevä sekoittaa muutakin pientä.

Ikean keskikokoiset metallikulhot korvaavat nykyisin kaikki entiset muovikulhoni. Ne sopivat avuksi kaikkeen ruoanlaittoon. Niissä sekoitan taikinat, salaatit ja raasteet, sulatan marjat ja teen tuorekiisselit. Tarvittaessa ne käyvät vielä ruoan tarjoiluun ja säilyttämiseenkin. Hintaa  on kokonaista muutama euro kappaleelta.

Tykkään juuri tämän mallisista puuhaarukoista ja puulusikoista ruoanvalmistuksessa. Miksi ihmeessä ne ovat yleensä litteitä ja leveitä, joista on hankala pitää kiinni? Nämä löysin haaparantalaisesta kaupasta pari vuotta sitten pitkän etsimisen jälkeen. Ostin heti kahdet. Ovat muuten jokapäiväisessä käytössä, vaikka kuvassa näytävät epäilyttävän puhtailta ja uusilta. Tai on ne varmaan puhtaita: meidän tiskivastaava eli mies laittaa kaikki puuvälineetkin koneeseen, sinne vaan satunnaisten kristallien ja hopeitten joukkoon! Ainoastaan punaviinilasit hän pesee käsin, koska niissä on niin pitkä jalka, etteivät mahdu koneeseen.

Kuvaussession lomassa tuli samalla valmistettua lounasruoka yhdelle eli  papuja ja vihanneksia sweet chili -kastikkeessa.

Yksi on vielä pakko lisätä: metallinen mittasarja, aivan lyömätön hankinta leipojalle. Ja sekin vasta pari vuotta sitten, miksi ihmeessä en ole löytänyt näitä aiemmin! Ensin ostin Iloleipurin punaiset muovimitat, mutta ne olivat niin rumat käytössä, etten kestänyt katsella niitä.

Oikeastaan kiinnitin koko asiaan huomiota vasta katsellessani Anna Olsonin sujuvaa kokkausta televisiossa ja erityisesti hänen tarkkaa mittaamistaan leipoessa. Kyllä minä ennenkin olen aika tarkka ollut, mutta lusikallinen on minulle aina merkinnyt kukkuraista, ja erityisesti se on kostautunut kiisseleitten teossa. Nyt on ainakin kunnon välineet, loppu on korvien välissä.

Se mitä kaipaan, on hyvä sitruspuristin. En pidä nykyisistä muovisistani, toinen päästää siemeniä läpi ja toinen on muuten vain ruma. Tyydyn käsiini ja puristan mehun sormien läpi, kuten Jamie Oliver. Toimii aina, kun vaan  voi huuhtaista kädet sen jälkeen.

Huh, nyt on ansaittu kahvit!

Mitkä ovat omia suosikkivälineitäsi keittiössä?

Lisää tällaista!

En voi millään vastustaa kiusausta laittaa näitä ihania kuvia tänne, ne ovat yksinkertaisesti niin kutkuttavia! Rouva Jones postasi näitä jo toistamiseen ja sieltä kävin ihmettelemässä systeemiä. En ole vielä päässyt perille, mikä näitten salaisuus on. 

Lähde on siis Cinemagraphs.com.

Tämä tyttö on raikas ja herkkä nuoruudessaan. Liike korostaa ihanasti kuvan valoisuutta ja ilmavuutta.

Oikea työkin voi näyttää karkkimaisen kauniilta. Tässä tehdään mehua siideriin, kai.

Toivottavasti tekniikka tulee pian meidän muidenkin käytettäväksi. Ainakin olen kovasti yrittänyt etsiä sopivaa Appsia puhelimesta, vaan en ole vielä löytänyt.

Kaikki kuvat: Cinemagraph™ © 2011 Jamie Beck & Kevin Burg

Anemoneja ja mäyräkoiria

Tämän viikonlopun jälkeen olen valmis myymään nuo koirat! Toinen syöksyy tapansa mukaan haukkumaan ja puolustamaan kotia kaikelta, mikä liikkuu ulkopuolella. Siinä vaiheessa isäntä hyppää puoli metriä ilmaan ja emännältä meinaa poksahtaa suoni päästä.

Toinen vinkuu vähän eri tahtiin milloin mitäkin. Ulkoiluttaa niitä pitää kahden aikuisen voimin, muuten ei tule mitään. Vilma härkkii Lunaa minkä ehtii. Ja mäyrä voi myös panna turboahdetun neliraajajarrutuksen päälle eikä sitä silloin saa liikkeelle millään.

Niin teki tämä Ottokin, kun näki neitien saapuvan. Siihen jäi odottamaan, vaikka emäntä yritti kiskoa kotiin. Mutta sitten oli riemu ylimmillään! Oton kanssa on aina tultu hyvin juttuun. Kaikki kolme mäyräkoiralajia oli siis edustettuna. Vilma pyöri niin innoissaan selällään katupölyssä, että se pääsi kotona suoraan suihkuun.

Luna pääsi illalla jo takaisin kotiin, mutta eivät ottaneet Vilmaa mukaan. Eivät vaikka lupasin, että saisivat pitää ainakin syksyyn asti. 

Ovatkohan nämä pitkät rauhalliset pyhät olleet vähän liiankin rauhallisia? Pitäisikö tarkistaa lääkitystä? Kolme päivää pelkkä oleilua kotona ei ehkä sittenkään ole niin kivaa kuin oletin. Sisustuslehtiä, pyykinpesua ja kukkien kuvaamista. Onneksi perjantaina oli sentään  jotain uutta kivaa. Ja onneksi huomenna alkaa arki.

Anemone on yksi lempikukkiani, joita ei tule juuri koskaan kuitenkaan ostettua kotiin. Sininen väri on jostakin syystä puhutellut viime aikoina, ja kukan lisäksi blogin väri muuttui ensin vaaleansiniseksi, mutta nyt valon vaan lisääntyessä oli ihan pakko vaihtaa taas valkoiseen.

Pääsiäistä

Tähän mennessä pääsiäisenvietto on ollut ihan erilaista kuin tavallisesti. Nuoriso on omissa menoissaan, eikä sukulaisten kanssakaan ollut tällä kertaa sovittu mitään, joten meillä on oltu ihan hissukseen. Päätin jo etukäteen, etten tee erityisiä pääsiäisruokia enkä koristele kotiakaan sen kummemmin. Olin kai vähän väsynyt ja vapauden kaipuussa.

Paitsi perjantaina, kun olimme saaneet kyläkutsun miehen työkavereitten luokse naapurikaupunkiin. Olin odottanut sitä koko viikon, koska en ollut koskaan tavannut tätä pariskuntaa. Mies oli kyllä kehunut heitä kivoiksi ihmisiksi. Jostakin syystä emme kumpikaan ole seurustelleet työkavereittemme kanssa pariskuntina, vaikka kummallakin on töissä hyviä ystäviä. Kaikenkaikkiaan seuraelämämme on ollut minusta johtuen aika vähäistä jo vuosia.

Saimme viettää riemastuttavan illan herkullisten tarjonnaisten ja ihanan hersyvän pariskunnan luona. Samaan aikaan rock-henkistä nuoruutta ja opiskelijaelämää viettäneinä ja yhtä kauan naimisissa olleina humanisteina löysimme helposti yhteisen sävelen. Enkä muuten muistakaan ihan heti, milloin olisin viimeksi tanssinut Metallican tahtiin!

Kaivoin kännykän esiin ja otin muutaman kuvan ruokapöydässä, mutta maut veivät niin mennessään, että kuvaaminen jäi. Etanapannu -aah, kyllä te tiedätte, miltä se tuoksuu ja maistuu!  Näitä pannuja minulla ei muuten olekaan, vaikka tykkään syödä etanoita. Kotona ei ole tullut tehtyä etanoita kuin kerran. Pojilla kyllä on pannut molemmilla, kun ovat oikeita etanafriikkejä.

Pääruokana saimme roseeksi paistettua karitsanfileetä mustapippurikastikkeessa. Siinä ruoka, jota en ole kuunaan itse uskaltanut tehdä, enkä ehkä ole syönytkään. Liha oli mielettömän hyvää ja pehmeänmureaa ja kastike suussasulavaa. On kiva tulla yllätetyksi ja syödä jotain sellaista, mitä ei osaa tehdä itse. Vielä siis, tätäkin täytyy kokeilla: kaksi minuuttia molemmin puolin ja folioon vetäytymään.

Kuva tuli nyt kuitenkin napsaistua kreikkalaisesta salaatista.

Kahvin kanssa nautittiin mehukasta Baileys-kakkua. Se oli tietysti viedä kielen mennessään, mutta yhtä paljon  kuolasin noitten mustavalkoisten kahvikuppien perään. Eikö ole ihana!  Emäntä oli ne tuonut matkoiltaan. Tämä pariskunta käy kaukomailla kolme kertaa vuodessa. 

En nyt mainitse mitään juomista, mutta joka tilanteeseen oli omansa. Ehkä määrä pysyi jotenkuten handussa, kun söimme koko ajan, enkä tällä kertaa kehittänyt minkäänlaista pelättyä päänsärkyä. Seuraava päivä meni kyllä aika lailla lepäillessä. Ja niin on mennyt tämä sunnuntaikin pitkään nukkuessa.

Katkoin muutamia pikkunarsisseja pulloihin. Sen verran pääsiäistä tuli tännekin.

Aurinkoinen sää on houkutellut kävelylle koirien kanssa. Muuten on ihanan rauhallista ja hiljaista. Ehkä huomenna jo voisi pestä keittiön ikkunat?

Terveisiä (harmoonitehtaan) vessasta

Kävin tässä taannoin yhden taidelaitoksen pienessä vessassa, joka yllätti positiivisesti ideoillaan. Vanhan talon tuntua ei ollut yritettykään hävittää, vaan seinät oli käsitelty rouheasti kuparinväriseksi. Kullanvärisiin valokuvakehyksiin oli sijoiteltu erivärisiä kartonkeja ja lampun taakse peilejä.

Kuvat on otettu iPhonella, joka sattui olemaan taskussa.

Lisää keittiökukkia

Lähetänpä sitten eetteriin loputkin kukkakuvat, nyt ihan tavallisella tavalla kuvattuna. Heitin nämä tulppaanit jo pois ja hankin pari purkkia pikkunarsisseja pääsiäiseksi.

Kävimme nyt illalla miehen kanssa ostamassa ruokaa pyhiksi ja ajattelimme, että nyt ei sitten tehdä juuri mitään. Nuoriso on omilla teillään ja olemme kaksistaan. Ei tee mieli eikä tarvitse kokkailla. Auto on pojan käytössä, joten emme voi lähteä matkoille, eikä juuri nyt haluttaisikaan. Vietetään kerrankin ihan tylsä kotipääsiäinen kaksistaan. Ja ollaan ihan tyytyväisiä.

Mutta on meidät sentään perjantaina kutsuttu yhteen kylään, mitä odotan jo kovasti. Kävin töistä tullessa ostamassa tuliaisiksi hyvää jälkiruokaviiniä ja illalla vielä Marimekosta mustat housut. Juuri sellaisia joustavia ja kapeita housuja olen kaivannut erilaisten tunikoiden alle. Nyt aion pukea housujen kanssa oranssin topin ja Almian mustavalkoraidallisen pitkän jakun. Kynsissä on jo Essien sävy Watermelon.

Kyllä kevät on ihanaa!

Ja hei, 

Hyvää pääsiäistä!

Liilaa

Sankan lumisateen keskellä kukkakuvat näyttävät vähän kaukaa haetuilta. Eivät ne viime viikon auringonpaisteessa olleet yhtään liian keväisiä. Ja onhan tuo ihana kevään valo täällä lumisateesta huolimatta: lähes kahdeksalta illalla on vieläkin ihan valoisaa! Tuntuu ihan toiselta työpäivän jälkeen, kun pimeys ei suljekaan neljältä sisälle. -Siltä se minusta talvella tuntuu kaikista keinovaloista huolimatta.

Kun tulin Vilman kanssa kotiin iltalenkiltä, olin kuin lumiukko, mutta koira ei ollut moksiskaan. Se oli juosta hyppelehtinyt onnellisena kymmenen sentin kinoksissa auraamattomalla tiellä eteenpäin. Aura-autoja ei ole nimittäin näkynyt, vaikka koko päivän on tupruttanut. Ehkä täällä odotetaan keväiseen tapaan, että kohtahan se lumi sulaa muutenkin. Miten lie aamulla käy?

Toivottavasti kiitotiet pysyvät auki, sillä ensi yönä mies tulee takaisin sieltä kukkivien puiden keskeltä. Täällä kestää vielä pari kuukautta, ennen kuin niitä näkee.

Kivaa uutta

Yhtäkkiä kaikki lähipiirissäni tuntuvat intoutuneen matkustelemaan. Mies lähti neljän päivän reissulle Heidelbergiin. Toinen nuoripari tuli eilen takaisin viikon lomalta Berliinistä. Siskolle soitin tänään syntymäpäiväonnittelut Lontooseen, ja toinen miniä on näillä hetkillä lähdössä Intiaan! Poikani ovat parin viikon päästä suuntaamassa kaveriporukalla Malagaan.

Minä olen ollut vaan täällä kotona, viettänyt vapaaviikkoa kahden mäyräkoiran palvelijana. Sain onneksi viikonloppuvieraaksi toisen pojan, joka toi berliininkävijät Helsingistä kotiin. Heiltä sain tuliaisiksi kuvien ihanan pikku vaasin. Ja tietysti reilusti suklaata, josta on kohta vain paperit jäljellä.

Tykkään ihan hirveästi tästä astiasta ja sen muodosta! Se on kuin tehty yhdelle kukalle, vaikka ranunculukselle, kunhan pääsen tästä kukkakauppaan. Ja se on kuin tehty asetelmiin, jos tästä huusollista löytyy sellaiselle tyhjää tilaa jostakin. 

Tyhjä tila tuppaa täällä kummasti täyttymään! Sohvapöytä on aina täynnä lehtiä ja kirjoja. Olohuoneen iso tammipöytä täyttyy viikon mittaan tietokoneestani, kamerasta ja sen tarvikkeista, kalentereista ja kaikenlaisesta keskeneräisestä. Viikonloppuna se on aina lopulta pakko siivota.

Nyt siinä odotetaan ensi viikon  sotkuja.