V & L

Täällä on tahistu kahden koiran kanssa ja siinä on kyllä kaksi kertaa enemmän tekemistä kuin yhdessä. Siinä ne pienet hömppäuunot katsovat nätisti meidän miestä, joka on lähdössä aamulla töihin.

Yksin niitten ulos vieminen on nykykielellä sanottuna vähintääkin haasteellista, mutta voisin  yhtähyvin sanoa suoraan, että veemäistä. Luna on hidas nuuskija, ja Vilma hyppii ja härkkii sen ympärillä ja tekee välillä hurjia syöksyjä. Minä käytän ne yhdessä ulkona ja mies erikseen. Suojaisassa paikassa päästän ne juoksemaan vapaana ja päästelemään höyryjä ulos.

Mikäs siinä on aamuauringossa paistatellessa!

Tämä on kevättä!

Nyt tämä tauti saa olla ohi, tänä päivänä paranen. Ei millään tahdonvoimalla, vaan kun se tuntuu nyt oikeasti hellittäneen. Hengenahdistus on poissa. Kuusi päivää meni ihan sohvanpohjalla, mutta tänään jaksoin jo käydä koirien kanssa tallustelemassa parikymmentä minuuttia kevätauringossa. Hauvelit saivat olla vähän aikaa irti ja ajaa toisiaan takaa. Yhtä vapaaksi ja iloiseksi tunsin minäkin itseni, kun sain astua ulos valoon ja huomasin pystyväni hengittämään.

Innostuin kokeilemaan kuvaamista yhden kolmen sentin loittorenkaan kanssa. Aurinko paistoi keittiön ikkunasta suoraan kukkiin ja annoin värien leikkiä vapaasti.

Yleisön pyynnöstä huolimatta näitä on tulossa  lisää.

Arki

Kuudes tautipäivä jo menossa eikä vieläkään pysty mihinkään. Käytin päivällä koiria sadan metrin lenkillä ja hikoilin sen jälkeen tunnin vielä kotonakin. Jos olisi työviikko, olisin hakenut lomaa ainakin vielä kaksi päivää. Eräs ystävä soitti ja kertoi sairastuneensa jo kuukausi sitten ja vieläkin yskivänsä aamuisin. Yskä tässä pahinta onkin.

Onneksi minulla on tämä viikko vapaata, eikä sen suurempia velvollisuuksia. Koiranhoitoa lähinnä. Flunssan huonoja puolia on  tämä tympääntyminen: vaikka aikaa on, ei huvita. Ajatus on kohta viikon kiertänyt niin pelkästään oman navan ympärillä, että Japanin tapahtumatkin ovat  olleet vain lievästi kiinnostavia. Eikä niille  täältä meidän sohvalta mitään voi sitä paitsi..

 

Oulun Stockmannilta löysin pari viikkoa sitten tällaisia näkkileipätikkuja, jotka ostin kivan nimen ja pakkauksen takia. Ne osoittautuivat myös erinomaisen maukkaiksi. Jaksan aina ihmetellä, miten svedut osaavat tuotekehittelyn ja pakkaamisen. Näkkileipiä tulee aina vaan houkuttelevammissa pakkauksissa ja kaikkea trendikästä silppua päällä. Kun katsoo suomalaisia näkkäripakkauksia hyllyssä, ne näyttävät arkisilta.  Niistä tulee jotenkin mieleen koulun hiihtokilpailut. Siis jotakin aivan entivanhasta.

Tai mistä minä tiedän. Jos ne näyttävät perinjuurin tutuilta ja siksi ikävystyttäviltä meidän, ja kivoilta, ehkä suorastaan eksoottisilta muitten silmään?

Pannaan vielä loppuun kuvat seuralaisistani:

Vilma poseeraa

Luna sortteeraa

Pieni hiki ja rakkautta vain

Täällä kuumehoureissa sohvalla ei voi tehdä muuta kuin lukea vähän lehteä tai katsoa televisiota. Välillä voi nukkua tai täristä vilttien alla koiran kanssa. Onneksi on sentään keksitty särkylääkkeet ja ventolinet, ne tekevät olon siedettäväksi. Seikkailu se on tämäkin pitkästä aikaa.

Kunhan kylkiluut kestävät tämän yskimisen, niin onhan tässä puolensa. Katsoin iltapäivällä ainakin kymmenennen kerran Rakkautta vain -elokuvan. Se oli taas todella ihana, sai nauraa ja itkeä, ja tuntea, että maailma on hyvä paikka. Mamma Mian kanssa se pelastaa päivän kuin päivän.

Ja kuinka ollakaan, molemmissa  näytteli Colin Firth. Illalla tuli vielä viitoselta kevyenkiva A Reluctant Debutant, joka oli käännetty typerästi Mistä tytöt tykkää, ja kukapa muu siinäkin oli yhdessä pääosassa. 

Entiset lohduttajani olivat Ylpeys ja ennakkoluulo ja Bridget Jones. Mitä sanotte?

Mtäh?

Miten tässä nyt näin kävi? Että minuun iski flunssa tai joku vastaava tauti,  inhottava yskä ja  raskas hengitys ja oikein kuumeen kanssa. Tuli ihan puun takaa, juuri kun olen leuhkinut, etten ole sairastanut näitä moneen vuoteen. Tauteja on ollut kyllä paljon liikkellä ihan lähiympäristössäkin.

Saa nähdä paranenko huomisen aikana, aion nimittäin jäädä kotiin.

Kuvan veistos: Seppo Viikilä.

Lomasuunnitelmien puutetta

Viime viikko tuntui tavallista pitemmältä, kun kävi välillä jossakin muualla. On tässä muuten oltu kotona monta kuukautta putkeen, edes kotimaan matkoja ei ole ollut syysloman jälkeen. Sitten viimekeväisen Milanon  en ole käynyt ulkomailla eikä ole mitään suunnitteillakaan. 

Töissä pitäisi osata anoa kevätlomaa ja kesälomaa, eikä minulla ole mitään mielessä. Yleensä on nyt ollut edes jotakin itämässä, nyt ei. Jostakin olisi kehiteltävä pientä vaihtelua. Kesäkuun alussa kaupunkilomalle Roomaan, Lissaboniin, Amsterdamiin tai Pariisiin? Ehkä autolla Norjaan tai risteilemällä Pietariin?

Kuvat Oulusta

Työasiat eivät juuri nyt kiinnosta. Siellä on ollut puhetta henkilöstövähennyksistä, ja vaikka se ei (ainakaan vielä) kosketa minua, ei kenelläkään ole kovin suurta motivaatiota yrittää mitään. Joskus ennen oltiin vielä innostuneita, nyt tekee jokaisen mieli suunnata energiaansa vain kotiinpäin.

Leffassa

Olen aika ihastunut näihin väreihin. Miten paljon voikaan kameralla löytää  sellaista, mikä on liian pientä muuten huomattavaksi!

 

Käytiin eilen miehen kanssa iltapäiväelokuvissa. Nyt onkin yhtäkkiä tullut monta mahdollisuutta käydä yhdessä katsomassa laatudraamaa, kun Kuninkaan puhe on vasta nähty ja Biutiful on vielä odottamassa.  Enemmän olen käynyt elokuvissa muitten kanssa.

Joel ja Ethan Coenin   Kova kuin kivi eli True Grit on saanut paljon kiitosta ja useita Oscar-ehdokkuuksia, vaikkei sitten palkintoa tullutkaan.

Tämä filmi pyörii täysin kolmen henkilön ympärillä. Nuori Mattie-tyttö haluaa  isänsä tappajan, Tom Chaneyn, vastuuseen teostaan ja palkkaa sheriffi Rooster Cogburnin etsimään ja tuomaan  hänet hirtettäväksi. Suuri yllätys koittaa, kun 14-vuotias Mattie haluaakin lähteä reissuun mukaan.

Se kolmas henkilö on Matt Damonin esittämä sheriffi LaBoeuf, jolla on myös tarkoituksena etsiä Tom Chaney (Josh Brolin) toisesta taposta syytettynä. En muuten meinannut millään tunnistaa Damonia, koska hän ei ollut yhtään maitonaaman naapurinpojan näköinen tällä kertaa!

Filmi kertoo siis kolmikon reissusta. Mattie on yllättäen kouluja käynyt asialinjan ihminen, joka on valmis mihin tahansa saavuttaakseen haluamansa. Hän yllättää täysin muut sisukkuudellaan. Rosvojoukon jäljittäminen ja välienselvittely jää loppujen lopuksi sivuosaan eikä väkivaltaakaan ole mitenkään korostettu.

Piti ihan tarkistaa Wikipediasta, mitä muita elokuvia Coenin veljekset ovat ohjanneet, kun muisti ei tuonut mitään mielikuvaa lajityypistä. Itse olen nähnyt heidän leffoistaan nämä: Pariisi, rakkaudella, Sietämätöntä julmuutta, Mies joka ei ollut siellä, Voi veljet, missä lienet, Barton Fink, Miller's Crossing ja Arizona Baby. Täytyy sanoa, että kaikissa  oli jotakin omituista enkä voi sanoa, että olisin kamalasti pitänyt yhdestäkään.

 

Kova kuin kivi ei ollut yhtään omituinen, vaan puhtaasti kertomus kolmen ihmisen ja kolmen erilaisen maailman kohtaamisesta. Sen tosin tajusin vasta tästä arvostelusta. 

Ajattelin kotiintultua, että monesti laadun tunnistaa siitä, että se on yksinkertaista ja silti kantaa. Ihan sama oli Kuninkaan puhe -elokuvassa: aiheena oli vain puhevika ja sen korjaaminen sekä tietysti syvemmällä se kummallekin merkityksellinen ihmissuhde ja ystävyyden kehittyminen. Mutta se riitti.

Kannatti siis käydä tämäkin katsomassa, vaikka ei ominta lajityyppiäni olekaan.

Lempeän lauantain aloitukseksi

Nämä kuvat saavat mennä alkuharjoittelun piikkiin, mutta olen silti tyytyväinen ensiotoksiini loittorenkaan kanssa. Näissä on minusta tunnelmaa, ja katsoessa saa ajatella mitä haluaa. Sain kyllä sitten tarkkojakin kuvia, mutta vaikeaa se oli.

Katsoin illalla Teemalta Saara Cantellin Kohtaamisia-elokuvan. Se oli kyllä kaikki palkintonsa ansainnut! Viipyilevän hidas, ei liikaa selittelevä ja ihmisiä armollisesti katseleva elokuva. Toisiinsa tavalla tai toisella kytkeytyviä henkilöhahmoja, joiden elämässä käväistiin hetki kulkemassa mukana. Ei liikaa valmiita vastauksia, ei onnellisia loppuja. Ja silti katsojan mieleen jäi tavattoman hyvä olo. Sen hyvä taide tekee: kokijansa onnelliseksi.

Tässä varsin osuva arvostelu.

Sauvakävely muuten tekee myös sauvojan tavattoman tyytyväiseksi! Varmaan hiihtokin, mutta meidän sukset ovat jo hävinneet varaston perälle jonnekin autonrenkaiden ja matkalaukkujen taakse. Yleensä kävelen miehen ja koiran perässä, mutta nyt pääsin ohi. Reipas puolijuoksu metsäpolulla rinnettä ylöspäin sai veret kiertämään kunnolla lihaksissa ja jopa päässä. 

Joskus vaan tulee tunne, että energiaa on kertynyt vähän liikaa varastoon ja pitää juosta, tosi harvoin tosin. Toissa vuonna taisin juosta edellisen kerran.

Perhoskämmekkä ja päänsärky

Siellähän se  suosikkiorkideani kukkii taas Oulussa, ties kuinka monetta vuotta peräkkäin  käydessämme aina vanhempieni luona hiihtolomalla. Se viihtyy hyvin valoisalla keittiönikkunalla, jonne paistaa aurinko melkein koko päivän. Ja aurinko onneksi näyttäytyikin aika monena päivänä, lauhan ilman kera, ja toi kevään tuntua linnunlauluineen.

Kierrettiin samalla reissulla molempien vanhemmat. Kaikki olivat hyvissä voimissa. Me kaksi viisikymppistä sen sijaan oltiin ihan poikki kotiin tultua. Torstai meni ihan nukkuessa ja  välttämättömiä kotihommia hoidellessa. Pahin päänsärky taittui vasta kahden tunnin päiväunilla.

Ehkä se on sitä, että nykyisin pitäisi ensin lomailla vähän ennen  varsinaista lomaa, että jaksaa. Ja sitten vielä lomailla vähän lisää loman jälkeen. Näin varsinkin ulkomaanmatkojen kanssa. Olisi kamalaa lähteä heti töistä matkalle ja pudota viimeisenä aamuna lähes suoraan takaisin työpöytänsä ääreen.

Vaikka ehkä kaikki eivät tarvitse sulatteluaikaa. Minä tarvitsen tilaa ympärilleni, mistä muuten voisin tietää, mitä ajattelen asioista? Varsinkin silloin, kun elin vielä tiivistä perhe-elämää,  minun oli saatava silloin tällöin olla välillä muutama päivä  rauhassa  yksin kotona, että sain  aikaa ajatella ja sulatella asioita. Järjestää päätäni.

Nyt sitä aikaa onneksi on jo yllin kyllin, mutta silti tuntuu, että voisin ottaa kohta vähän pitemmänkin loman,  ainakin kaksi viikkoa. Nyt lasken päiviä koko ajan: vielä kolme päivää, ennen kuin on pakko mennä töihin. Alkaa tuntua tahmealta. Haluaisin vain nukkua ja lukea kirjaa.

Eipä tuota kukaan estä.

Vilma puolestaan matkusti taas kuin vanha tekijä ja nukkui kaikki automatkat.