Leffassa

Olen aika ihastunut näihin väreihin. Miten paljon voikaan kameralla löytää  sellaista, mikä on liian pientä muuten huomattavaksi!

 

Käytiin eilen miehen kanssa iltapäiväelokuvissa. Nyt onkin yhtäkkiä tullut monta mahdollisuutta käydä yhdessä katsomassa laatudraamaa, kun Kuninkaan puhe on vasta nähty ja Biutiful on vielä odottamassa.  Enemmän olen käynyt elokuvissa muitten kanssa.

Joel ja Ethan Coenin   Kova kuin kivi eli True Grit on saanut paljon kiitosta ja useita Oscar-ehdokkuuksia, vaikkei sitten palkintoa tullutkaan.

Tämä filmi pyörii täysin kolmen henkilön ympärillä. Nuori Mattie-tyttö haluaa  isänsä tappajan, Tom Chaneyn, vastuuseen teostaan ja palkkaa sheriffi Rooster Cogburnin etsimään ja tuomaan  hänet hirtettäväksi. Suuri yllätys koittaa, kun 14-vuotias Mattie haluaakin lähteä reissuun mukaan.

Se kolmas henkilö on Matt Damonin esittämä sheriffi LaBoeuf, jolla on myös tarkoituksena etsiä Tom Chaney (Josh Brolin) toisesta taposta syytettynä. En muuten meinannut millään tunnistaa Damonia, koska hän ei ollut yhtään maitonaaman naapurinpojan näköinen tällä kertaa!

Filmi kertoo siis kolmikon reissusta. Mattie on yllättäen kouluja käynyt asialinjan ihminen, joka on valmis mihin tahansa saavuttaakseen haluamansa. Hän yllättää täysin muut sisukkuudellaan. Rosvojoukon jäljittäminen ja välienselvittely jää loppujen lopuksi sivuosaan eikä väkivaltaakaan ole mitenkään korostettu.

Piti ihan tarkistaa Wikipediasta, mitä muita elokuvia Coenin veljekset ovat ohjanneet, kun muisti ei tuonut mitään mielikuvaa lajityypistä. Itse olen nähnyt heidän leffoistaan nämä: Pariisi, rakkaudella, Sietämätöntä julmuutta, Mies joka ei ollut siellä, Voi veljet, missä lienet, Barton Fink, Miller's Crossing ja Arizona Baby. Täytyy sanoa, että kaikissa  oli jotakin omituista enkä voi sanoa, että olisin kamalasti pitänyt yhdestäkään.

 

Kova kuin kivi ei ollut yhtään omituinen, vaan puhtaasti kertomus kolmen ihmisen ja kolmen erilaisen maailman kohtaamisesta. Sen tosin tajusin vasta tästä arvostelusta. 

Ajattelin kotiintultua, että monesti laadun tunnistaa siitä, että se on yksinkertaista ja silti kantaa. Ihan sama oli Kuninkaan puhe -elokuvassa: aiheena oli vain puhevika ja sen korjaaminen sekä tietysti syvemmällä se kummallekin merkityksellinen ihmissuhde ja ystävyyden kehittyminen. Mutta se riitti.

Kannatti siis käydä tämäkin katsomassa, vaikka ei ominta lajityyppiäni olekaan.