Nämä kuvat saavat mennä alkuharjoittelun piikkiin, mutta olen silti tyytyväinen ensiotoksiini loittorenkaan kanssa. Näissä on minusta tunnelmaa, ja katsoessa saa ajatella mitä haluaa. Sain kyllä sitten tarkkojakin kuvia, mutta vaikeaa se oli.
Katsoin illalla Teemalta Saara Cantellin Kohtaamisia-elokuvan. Se oli kyllä kaikki palkintonsa ansainnut! Viipyilevän hidas, ei liikaa selittelevä ja ihmisiä armollisesti katseleva elokuva. Toisiinsa tavalla tai toisella kytkeytyviä henkilöhahmoja, joiden elämässä käväistiin hetki kulkemassa mukana. Ei liikaa valmiita vastauksia, ei onnellisia loppuja. Ja silti katsojan mieleen jäi tavattoman hyvä olo. Sen hyvä taide tekee: kokijansa onnelliseksi.
Tässä varsin osuva arvostelu.
Tässä varsin osuva arvostelu.
Sauvakävely muuten tekee myös sauvojan tavattoman tyytyväiseksi! Varmaan hiihtokin, mutta meidän sukset ovat jo hävinneet varaston perälle jonnekin autonrenkaiden ja matkalaukkujen taakse. Yleensä kävelen miehen ja koiran perässä, mutta nyt pääsin ohi. Reipas puolijuoksu metsäpolulla rinnettä ylöspäin sai veret kiertämään kunnolla lihaksissa ja jopa päässä.
Joskus vaan tulee tunne, että energiaa on kertynyt vähän liikaa varastoon ja pitää juosta, tosi harvoin tosin. Toissa vuonna taisin juosta edellisen kerran.
Mukavasti pehmeitä nämä kuvat. Hyvä ostos tuo loittorengas siis.
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua!
kauniita,lämpimän herkkiä kuvia.
VastaaPoistaTuo eilisen kohtaamisia-elokuvan aivan unohdin, vaikka olin jo etukäteen sen aikonut katsoa,harmi. Aivan lopussa sitten huomasin.
Myös minä tykkäsin kovasti Kohtaamisia-elokuvasta.
VastaaPoistaLoittorenkaan avulla voi kukkien yksityiskohtia tutkia tosi läheltä, kauniita kuvia. Minulla tuo loittorengaskuvailu on vielä hakusassa, vaikealta tuntuu.
VastaaPoistaKokemuksesta tiedän, että lähikuvaukseen syntyy himo. Haastetta riittää, mutta myös onnistumisen iloa :)
VastaaPoistaKohtaamisia oli minustakin hyvä elokuva. Elämä ei aina ole helppoa, mutta oikea asenne pehmentää tilanteita kummasti.
Lepis, uusien vehkeitten ostamisessa on se huono puoli, että on taas ihan alkuasetelmissa ja uunona yksin opettelemassa;)
VastaaPoistaRita, varmasti olisit tykännyt tuosta elokuvasta. Ehkä se tulee vielä uudelleenkin.
Niina, Saara Cantell oli minulle ennestään tuntematon ohjaaja, vaikka hän on tehnyt aika monta elokuvaa. Taitava ja älykäs nainen!
Manteli, vaikeaa tämä minustakin on. Kun lykkäsin kaikki renkaat kerralla kameraan 50-millisen linssin eteen, en saanut tarkennettua mihinkään. Sitten kokeilin jokaista erikseen.
Ina, lähikuvauksessa pitäisi ehkä myös käyttää jalustaa. Olisikohan siinä hyvä sellainen taittuvajalkainen gorillapod?
Hyvä tämä blogisi vähän uusi nimi!
VastaaPoistaMinäkin katsoin Kohtaamisia-elokuvan, mutta nukahdin lopusa, ihan väsymyksen vuoksi, joten onneksi tallensin. Pitää ottaa uusiksi. Hyvältä kokonaisuudelta vaikutti.
Suloisia sävyjä näissä kuvissasi.
Sooloilija, nimi tuli siitä, kun omasta mielestäni poimin pieniä hetkiä elämästäni, joista kirjoitan. Sekä tietysti ihailemistani timanteista, joita halajan.
VastaaPoistaTaittuvajalkaisesta jalustasta minulla ei ole kokemuksia, mutta se varmastikin olisi hyvä juuri lähikuvauksessa, kun kameran saisi prikulleen siihen mihin haluaa. Tavallinenkin jalusta kyllä auttaa lähikuvauksessa hurjasti, ainakin jos käyttää painavaa objektiivia kuten esim. 105 mm:n Mikro Nikkoria.
VastaaPoistaIna, näiden loittojen kanssa pitää linssi viedä hyvin lähelle kohdetta. Liekö sama makron kanssa? Oma jalustani ei taivu niin lyhyeksi, kun en mitään Manfrottoa ole raskinut hankkia. Ehkä senkin aika tulee.
VastaaPoistaMakrolla ei tarvitse - eikä voi - mennä aivan kiinni kohteeseen, kun sen polttoväli on 100 mm. Muistan hyvin, kuinka hankalaa kuvaaminen oli loittorenkaiden kanssa: silloin todella piti mennä lähelle ja syvyysterävyys on pieni, vaikka tarkennuksen saisi kohdalleen. Jos valo ei riitä tarpeeksi nopeaan laukaisuun, jalusta on välttämätön.
VastaaPoista