keskiviikko 18. elokuuta 2010

Tuoksuja ja tunteita


Aamulla on kiva valita tuoksu päivän, asun ja mielialan mukaan. Aurinkoiseen  ja kuumaan kesäpäivään kaipaa erilaista kuin sateiseen syksyyn tai talvipakkaseen. Töihin ei järki-ihminen yleensä kai laittaisi mitään, mutta juuri siinä heittää sitten tyhjää.

Viime kesän tuoksu oli Versacen Versone, ihanan raikas ja pirskahteleva sekä sopivan särmikäs. Sitä edellisinä kesinä olen käyttänyt Dolce ja Gabbanan Light Blueta ja  Oscar de la Rentan kesätuoksuja. Hellettä helpottamaan olen tuoksutellut Blu Mediterraneon Mirta di Panareaa. 

Tänä kesänä haistelin ja etsin, mutten oikein keksinyt sopivaa. Alennusmyynnistä ostin sitten Diorin Addict2:ta, joka on kevyen naisellinen ja hiukan ohut, toisin kuin minä. Sitten mies toi matkoiltaan tuota Acqua di Gioiaa ja siinäpä oli kesätuoksu minun makuuni: raikas, merellinen tuulahdus, mutta sopivasti naisellista ja houkuttelevaa sykettä. Tosin se tuoksuu vain kevyesti, vaikka suihkuttelen aamulla ihan reippaasti.
 
Kylkiäisenä oli kaupasta annettu kaksi kokeilupulloa miesten Acqua di Gio:a. Mies on nyt töihin lähtiessään käyttänyt sitä ja minä olen kuolannut ihanan tuoksun perässä. Se on suorastaan pökerryttävän hurmaava ja raikas! -Siis meidän mies...


Niin ja ne tunteet. Tekee vaan mieli kiroilla koko ajan!


tiistai 17. elokuuta 2010

Tämänkertainen houkutus


Sesongin leivonnainen on marjapiirakka, joten pitihän sitä leipaista. Vähän olen yrittänyt rajoittaa koko leipomista meidän kahden hengen taloudessa, jonka ehdoton pullahiiri olen minä. Napsin vähän kerrallaan useita kertoja päivässä, jos hyvää on tarjolla. 

Sellainen vika touhuissani on, että innostun aina uusista ohjeista. Joskus voisi olla järkevää katsella vanhoja tuttuja ja moneen kertaan hyväksi koettuja reseptejään. Jotka muuten ovat kirjoissa ja kansissa siististi lajiteltuna. On vaan niin paljon houkuttelevaa hyvää tarjolla lehdissä ja blogeissakin!



Tämänkertainen Mustikkamurupiirakan OHJE on suoraan elokuun Olivia-lehdestä. Siinä kerrotaan, että mustikkapiirakka on kotoisin Yhdysvalloista. Tämä taikina on iso ja pehmeä jukurtin ansiosta ja siis helppo levittää vuokaan. Oma iso Pentik-vuokani  ei ollut sittenkään tarpeeksi suuri, vaan piirakasta tuli aika paksu minun makuuni. Kannattaa siis tehdä tämä uunipellille. Paistoaikakin riippuu paksuudesta.
Pohja:
3 munaa
2,5 dl sokeria (vähensin tuon puoli desiä ja sittenkin oli aika makeaa)
150 g sulatettua voita
2 dl maustamatonta jogurttia, piimää tai maitoa
6 dl vehnäjauhoja (täysjyvää tietysti)
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
Päälle:
5 dl mustikoita
2 tl perunatärkkelysjauhoja
Muruseos:
50 g voita
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja (laitoin itse 1 dl kaurahiutaleita ja vähän vehnäjauhoja)
- Sekoita munat ja sokeri. Lisää sulatettu ja jäähdytetty voi ja jogurtti.
- Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään ja lisää jauhoseos taikinan joukkoon nopeasti puuhaarukalla sekoittaen.
- Vuoraa korkeareunainen noin 25 x 35 senttimetrin kokoinen suorakaiteen muotoinen vuoka leivinpaperilla. Kaada taikina vuokaan ja levitä tasaiseksi.
- Sekoita perunajauhot ja mustikat ja levitä pohjataikinan päälle.
- Mittaa muruseoksen ainekset kulhoon ja nypi ne sormin murumaiseksi. Ripottele muruja mustikoiden pinnalle.
- Kypsennä 175-asteisessa uunissa 40–45 minuuttia. Anna jäähtyä ennen tarjoilua ja leikkaa sopivan kokoisiksi annospaloiksi.


Kokeilin piirakan kyytipojaksi tällaista Dr. Oetkerin valmista vaniljakastiketta korkeassa purkissa. Pidin mausta, ei ollut ollenkaan liian makeaa ja sisälsi aitoja vaniljansiemeniä. 


Nuorempi poikani maisteli piirakkaa sunnuntaina. Oli ihan ookoo, mutta   parhaan mustikkapiirakan tekee silti Bailu-Riitta, sanoi. Enpä voinut kiistää, hyvää se onkin ja monta kertaa olen  saanut maistaa. Siinä tulee muropohjan päälle  mustikoita, sokeria ja purkillinen kermaviiliä.


Mies kyllä tykkäsi tästäkin!


sunnuntai 15. elokuuta 2010

Tyyppejä aukion laidalta

...voi, jäi varmasti silitysrauta päälle...ja unohdin tuoda maitoa...

...katsokaa tytöt minua, täältä pesee...

...apua, nyt se näki...

...anna edes muutama euro...


*
Nämä ja monta muuta mielenkiintoista hiipparia löytyvät Turun linnan Nunnakappelista. Ne on veistetty puusta Suomessa 1300-luvulla. Ei pahan näköisiä, ollenkaan.

Huone oli 1500-luvulla katolisen Katariina Jagellonican hartaudenharjoituspaikkana, sitä ennen linnanherran ruokasali. Katon tähtiholvirakenteet ovat aikojen saatossa romahtaneet.


Tässä vielä Pyhä Yrjänä ja lohikäärme 1500-luvulta


perjantai 13. elokuuta 2010

Lieden ääressä (päätön kokki)


Tämän linnan museossa ei ole ollenkaan keskitytty sotimiseen, mistä napsahtaa sille heti täydet pisteet!  Se on ainoa vierailemani vanha linna missään maassa, jossa olen nähnyt keittiöitä. Jossakinhan on pitänyt joka talossa olla tilaa valmistaa ja säilyttää ruokaa isolle määrälle ihmisiä, mutta näitä arkisia toimintoja ei ilmeisesti ole pidetty niin kauhean tärkeinä esitellä.


Inhosin lukiossa historiaa sen takia, että siinä puhuttiin vain valtioista ja rajoista ja sodista. Aina kun kirjassa olisi kerrottu jotakin ihmisten elämästä ja siitä, millaista oli elää arkipäivää kyseisenä aikakautena, kappaleen yli hypättiin. Opettajan viesti oli siis, ettei sillä ole väliä.


On sillä väliä. Se on juuri se, mikä saa mielenkiinnon syttymään ja mielikuvituksen laukkaamaan: ihmiset ja arkielämä. Sen jälkeen vasta voi alkaa miettiä laajempia juttuja, kuten aikakauden poliittista vääntöä ja valtataisteluja, ja kuka hallitsi milloinkin.


Tämä alempi näistä keittiöistä on sisustettu hieman uudenaikaisemmilla välineillä. Saattaa hyvin kuvitella tänne touhukasta naisväkeä siisteissä vaatteissa leipomaan leipää ja nisua ja puuhailemaan lieden äärellä.  Näissä huoneissa on jotakin hyvin lämmintä ja kodikasta.



Noita alimman kuvan seinällä roikkuvia pannuja vähän ihmettelin, lienevätkö munkkipannuja?


Lainaan tähän paloja linnan opaskirjasta: 

"Linnan eteläsiipeen kaivon viereen rakennettiin 1300-luvulla keittiöleivintupa...Tämän herrainkeittiön käyttö lakkasi 1550-luvulla...Ruoanlaitto siirrettiin esilinnan puolelle, ensin keittotupiin ja sitten vähitellen valmistuviin keittiöihin.

Renessanssihovin aikaan linnassa ruokaili päivittäin yli 600 henkilöä. Ravinto oli leipävaltaista, kalaa syötiin runsaasti ja olutta kului paljon. Ruokaa tarjoiltiin neljään eri pöytään eli kestitysryhmään.

Herttuan ja hovin pöydässä syötiin rukiista herrainleipää ja tuoreita vehnäsämpylöitä. Lampaan- ja porsaanliha sekä eläinten kielet oli tarkoitettu vain hoviväelle, samoin savustetut ja taikinakuoreen leivotut kalaherkut. Paras olutlaatu oli herrainolut, jota hoviväkeen kuuluvat joivat jopa viisi lirtaa päivässä.

Ruoan ja juoman laatu heikkenivät siirryttäessä voudin ja aseväen sekä palvelijoiden pöytiin. Palvelusväki sai lesejauhoista leivottua renkileipää sekä kuivattua tai suolattua lihaa ja kalaa. Juomana oli laimea ruokaolut."

Eikö Suomessa syöty lanttua ja naurista aina ennen? Kai sitä nyt jotakin  kasvikunnan tuotteita käytettiin? Vai eikö niitä vain mainita, kuten nykyisinkin tehdään, kun nimetään  ruoka proteiinilähteen mukaan.

Ja piti ihan tarkistaa wikistä, että peruna tosiaan tuli meillä käyttöön vasta 1700-1800-lukujen vaihteessa.




torstai 12. elokuuta 2010

Messutalo


Sisäänkäynti tähän messupihaan on hiukan erikoinen, ulkomuuri on hyvin paksu ja ovi tiivis. Mutta kun sisään pääsee, avautuu silmien eteen omalaatuinen, osittain rapattu kivitalo. Jotain ainutlaatuista tässä arkkitehtuurissa on, ja voi uskoa sen kestävän hyvin aikaa, jopa satoja vuosia.


Ikkunan puuttuminen julkisivusta häiritsee hieman, mutta ei tietenkään ole mikään ihme, vaikka näin suuritöistä taloa ei messujen avautumiseen mennessä ihan valmiiksi ole saatukaan.


Taloa on rakennettu poikkeuksellisen hitaasti: rakennus on polkaistu alkuun jo 1200-luvulla ja vähitellen vuosisatojen varrella rakennettu lisää. Tämä nykyinen ulkoasu ja muun muassa tuo kuvan ylin kerros on viimeistelty 1500-luvulla. Tähän ei moni muu messutalo yllä!


Mutta ei yllä muut talot samaan neliöissäkään, lieneekö kukaan ihan tarkkaan edes perillä tämän  massiivisen rakennuksen neliöistä ja kuutioista. Mutta annamme plussaa näistä ikkunoista! Ne siivilöivät kauniisti valoa. Ja paksut seinät leveine ikkunalautoineen saavat kuolaamaan kateudesta.


Näitten tilojen lämmittämiseen ei muutama ilmalämpöpumppu riitä, joten jokaisessa huoneessa on oltava oma takka. Tämä tulisija myötäilee onnistuneesti menneitten vuosisatojen takkoja, mutta moitimme puutteellista suojausta. Äkkiäkö tuosta kipinä lentää kuivalle puulattialle -joka  taas on poikkeuksellisen kaunis ja aidosti kuluneen näköinen.


Kiitämme tätä erityisen kaunista olohuonetta, joka on selvästi saanut vaikutteita  vanhoista keskiaikaisista linnoista. Siksi sitä sanotaankin keskiaikaiseksi kuninkaansaliksi. Ristiholvattu katto ja goottilaiset ikkunat ovat yksinkertaisuudessaan suorastaan itkettävän  ihania. Ja tuo lattia...


Talon saniteettitiloja moitimme ankarasti. Autenttisuuden ei tarvitsisi mielestämme sentään ulottua mukavuuslaitoksiin. Kaakelointi on jokseenkin ankeaa. Puinen istuin voi monesta tuntua miellyttävältä ihoa vasten, mutta epäilemme mallia hieman epämukavaksi, ja epähygieeniseksi, hyh. Minkäänlaista lämmitystä ei tilassa myöskään ole. Ikkunasta ja ovesta puhumattakaan.

Talon pesutilat on hämmästykseksemme piilotettu niin hyvin, ettei messuvieras vahingossakaan näe mitään ihmisten tai pyykin pesuun tarkoitettua tilaa tai välinettä. Ihmettelemme!


Talon rouvan makuuhuoneen vieressä on Katariina Jagellonican 1500-luvun tyyliä mukaileva vaatehuone. Kyseiseen tyyliin kuuluu vielä tangot katonrajassa pukujen ripustamiseen. Tässä tilassa mahtuu nukkumaan myös vaatehuollosta vastaava palvelija, mitä pidämme erittäin hyvänä ideana.


Talon portaikkoja moitimme. Ilman messuvieraita opastavia nuolia niihin eksyisi helposti. Porraskäytävien valaistusta on myös painotettu ehkä hieman liikaa tunnelmavalaistuksen puolelle. Talo on myös lievästi ilmaistuna sokkeloinen.


Keittiötilat talon alakerrassa ovat viehättävät ja idylliset. Täällä kelpaa keitellä puuroa lapsille, kestitä vieraita ja turista tuopin äärellä! Keittiöihin ehkä palaamme myöhemmin sisustuksen yhteydessä jossakin toisessa postauksessa.

Talon kellarista löytyy muutama pelottava ovi, joiden epäilemme johtavan viinikellariin,  kuntokeskukseen ja ehkä kotiteatteriin, mutta varmuuden vuoksi emme suosittele niiden avaamista niitä ilman isäntäväkeä. Tuonne ei haluaisi vahingossa jäädä lukkojen taakse.




* 
Kuvat ovat tietenkin Turun linnasta viime viikolta.

tiistai 10. elokuuta 2010

Suunta syksyyn


Tuntuu kuin olisin ollut välillä kuukauden kesälomalla, vaikka vapaata kesti vain viikon. Tuli niin paljon mukavia kokemuksia ja uusia vaikutteita, että aika tuntui pitemmältä. Valokuvia tuli otettua hirveästi, ja niitten käsittelyssä kului muutama päivä.

Nyt vaihteeksi on ollut kiva olla töissä, tavata tuttuja ja tehdä sitä, mitä osaa ja missä on hyvä. Olen jopa muistanut ottaa ajoissa illalla melatoniini-tabletin ja ainakin uskonut sen auttavan hyviin yöuniin. Olen toisaalta niin suggestioherkkä, että saman vaikutuksen saisi purukumillakin, jos joku sen uskottavasti markkinoisi.

Ja siitä tuli mieleen etanavoide: katsoin tänä aamuna peilistä, että ihan kuin vasemman silmän aina ennen oikeaa lyhyemmät ripset olisivat kasvaneet, molemmissa silmissä oli jotenkin pitemmän näköiset ripset. Hypnôse on hyvää, mutta olen käyttänyt sitäkin jo kauan...


Tässä nyt siis kuitenkin ihan naattina istun kotona nojatuolissa, jalat jakkaralla ja läppäri sylissä. Mies kuorsaa makuuhuoneessa koira kainalossa parin ensimmäisen työpäivänsä jälkeen hänkin.  Kyllä se yhdeksän viikon lomailun jälkeen on tuntunut varmasti vielä raskaammalta.

Tilasin päivällä torstaiksi puolentoista tunnin kokovartalohieronnan ja nautin ajatuksesta jo etukäteen. Niin kovasti jatkuva ruudun ääressä istuminen  ja ihmisten kanssa työskentely otti rangan päälle, että kesken päivän piti verrytellä ja mennä vähäksi aikaa pitkäkseen. Koko ylävartaloa särki. Tiedän erittäin hyvin, että lihaskuntoa pitäisi parantaa, tsemppaus on jo menossa, kohta on ehkä jo toiminnan vuoro.


Tässäpä niitä suuntaviittoja syksyyn. Samaa sai myös kansalaisopiston esitteestä, josta tänään katselin kiinnostavia kursseja. Kaikenlaista tekisi mieli, mutta mihin oikeasti tulisi lähdettyä illalla? Italian alkeet maanantaina heti töitten jälkeen? Ehkä kuitenkin jotakin valokuvausta, vähän sisustusta, jotain liikuntaa?

Vai kuorolaulun alkeet? Lauloin kouluikäisenä aina kuorossa, mutta se loppui kuin seinään. Lapsuudenkodissani laulettiin aina autossakin, meillä ei lauleta. Ehkä joskus vielä uskallan mennä johonkin kuoroon. Nyt se on ainakin kirjattu tavoitteisiin.




sunnuntai 8. elokuuta 2010

Tummaa taivasta





Monta sinnepäin-kuvaa, muttei yhtään salamaa tallentunut kennolle, kun ajelimme keskiviikkona hurjassa ukkosessa kotiin. Onneksi autossa oli kaatosateessa niin kova meteli muutenkin, ettei Vilma kuullut päällä olevan ukkosen ääntä. Se olikin ainoa huoleni, kun en mistään hurrikaaneista tiennyt vielä.


Tuon alimman kuvan raidat ovat heijastuneet ikkunaan vaatteistani.

maanantai 2. elokuuta 2010

Linnareissu tiedossa


Välillä on kiva, kun on pilvinen ja tuulinen päivä. Ja on kiva, että yöaikaan on jo aavistuksen viileämpää; saattaa jopa tuntea viileän tuulahduksen ikkunasta. Naapurin kanssa hehkutimme, että kohta voi taas nukkua peiton alla! Saa pukea oikeat vaatteet päälle! Ei ole heti tukka märkä, jos tekee jotakin.



Heinäkuussa oli kuulemma vain yhtenä päivänä alitettu helleraja. Minusta mittari pysyi lähellä kolmeakymmentä melkein joka päivä -myös sisällä. Ilman isoa tuuletinta ei olisi selvitty.


Nämä jaloangervot näin Oulussa muutama vuosi sitten Ainolan puistossa. Ensimmäistä kertaa ihastuin näihin kukkiin, kun aikaisemmin ne olivat olleet minusta vain rumia. Tänä kesänä istutin ulko-oven viereen penkin täyteen samanlaisia, juuri näissä väreissä. Nyt ne kyllä kukkivat, mutta niin vaatimattoman pieninä vielä, ettei niitä voi edes kuvata. Odottelen  vielä muutaman vuoden  tällaista rehevää puskaa.


Tällä viikolla kutsuu ensin Pohjois-Savo ja sitten Turku.  Ensimmäisessä on majoitus anoppilassa, jälkimmäiseen on varattu hotelli. Edellisestä Turku-visiitistä on jo muutaman vuosi ja nyt tuntuu, että on pakko päästä uudestaan katsomaan linnaa, Luostarinmäkeä, Aura-joen rantaa ja ehkä jotain muutakin. Ja syömään hyvin. 




sunnuntai 1. elokuuta 2010

Kunnon jysärit


Viime yönä järjestettiin Jyväsjärvellä iso ilotulitus rallien 60-vuotisuuden kunniaksi. Ja aikamoinen tykitys olikin, ruutia ammuttiin taivaalle tauotta puolen tunnin ajan ja sellaisella intensiteetillä, ettei moista kuulemma Suomessa ole ennen nähty.


Onneksi ystävät houkuttelivat mukaan, muuten tuskin olisi tullut lähdettyä. Joka paikka oli täynnä väkeä, niin kävellen kuin autoillakin. Niin paljon ihmisiä olen harvoin kotikaupungissani nähnyt, mutta enpä yleensä yöaikaan olekaan liikkeellä.


Otin tasku-canonillani videonpätkiä, joita sitten yhdistelin. Oli muuten enimmäinen kerta, ja sen huomaa. Laatua ja kokoa piti vähentää, että sai ladattua tänne, mutta kyllä siitä selvää saa.  Muut tämän varmaan jo osaavatkin, mutta siinä opetellessani leikkaamisen alkeita olin varsin ylpeä itsestäni. Kokeilin jopa musiikin liittämistä siihen, mutta Lenny Kravitz sai koko homman tökkimään. Lopputulos näyttää siis viime sodan aikaiselta, mutta jos kiinnostaa, löytyy tuubista  hyviä videoita samasta tapahtumasta. Kannattaa katsoa saman tekijän kaikki kuusi pätkää.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...