Monta sinnepäin-kuvaa, muttei yhtään salamaa tallentunut kennolle, kun ajelimme keskiviikkona hurjassa ukkosessa kotiin. Onneksi autossa oli kaatosateessa niin kova meteli muutenkin, ettei Vilma kuullut päällä olevan ukkosen ääntä. Se olikin ainoa huoleni, kun en mistään hurrikaaneista tiennyt vielä.
Tuon alimman kuvan raidat ovat heijastuneet ikkunaan vaatteistani.
Melkoisia ukkosia ollut tänä kesänä! Ja ihan karmeaa hellettäkin kyllä.. Tälläkin hetkellä +30 sisätiloissa ja aivan uskomattoman seisova ja hiostava ilma. Huh!
VastaaPoistaMinä tykkään tuollaisista maisemakuvista. Näyttävät maalauksilta.
VastaaPoistaKauniinnäköisiä tummia taivaita. Samankaltaisia, joilta minäkin yritin eilen pyydystää kuvaani salamaa. Ehdin vain pakata kameran laukkuun, kun tuli hirveä kaatosade, myrsky ja virtaus,
VastaaPoistaoltiin veneessä... Luonnonvoimien edessä menin ihan vakavaksi.
Ihmeellinen elokuu!
Ei pääse seepra raidoistaan edes ukkosella!
VastaaPoistaIisi
Me ei olla vielä noihin myrskyihin törmätty, mutta meillepä onkin tullut sitten Venäjän savut. Ilmasta sen näkee (ja taitaa haistaakin) aika hyvin. Ja tätä kuumuutta en enää siedä.
VastaaPoistaTuollaisia pilviä on meillä näkynyt tällä viikolla ja kahdesti, ja tälle illalle on luvassa lisää ;(
VastaaPoistaOn tämä ollut ihmeellinen kesä! Tuntuu myös pitkältä, kun yhtäjaksoista lämmintä on ollut niin kauan. Ukkoset ovat ikäviä ja monesti on joutunut nykkimään töpseleitä irti. Hyvin kuvista välittyy kesän ukkossää.
VastaaPoistaMyrskyt ovat jääneet vielä kokematta, paitsi siellä Muotkalla oli se myrsky, kun siellä olin. Päinvastoin, huippusäissä on saatu kuljeskella :-)
VastaaPoistaKuvat tuovat hyvin esille kesän värit ja ukkosen uhkaavuuden. Vielä on kesä. Ja lämmin, huh huh.
-eikka
Onpa upeita, uhkaavia tunnelmia ja värejä kuvissasi. Täällä äärimmäisen harvoin ukkostaa, välillä on tosin sellainen painostava ilma että oikein kaipaisi raikastusta.
VastaaPoistaMukavaa tiistaita omenapuun alle!
Kiitos kommenteista:) Tänä kesänä ovat kaikki oikein odottaneet pientä sadetta ja ukkosta, että ilma vähän raikastuisi. Ja moni on sitä saanut kokeakin.
VastaaPoistaJa lopultakin sataa täälläkin lähes joka ilta. Voi tulla vielä sieniäkin!
Olen ilionen että on muitakin vauhdissa kuvaavia.
VastaaPoistaKun kuvista ei saa tarkkoja niin keskityn nauttimaan jännistä väreistä joita tulee kuin vahingossa!
No arvaa, keneltä olen ottanut vaikutteita;D
VastaaPoistaJos ymmärsin oikein niin...otan suurena kehuna!
VastaaPoistaJatketaan ohiviuhuvan kuvaamista;-)