Koiraviikonloppu

Viikonloppu oli vaihteeksi vilskettä, kun oli nuorisoa ja kaksi koiraa ympärillä. Luna on pian kaksivuotiaana niin ihanan rauhallinen koira verrattuna Vilmaan, joka on koko ajan sen kimpussa. Enimmäkseen Vilma roikkuu sen korvissa tai yrittää näykkiä jostakin muualta ja houkutella leikkiin. Luna hermostuu välillä ja ärähtelee kunnolla, tosin vailla mitään vaikutusta.

Välillä sitten pannaan painiksi, ja siinähän Vilma on aina alakynnessä. Näin menee ainakin yksi päivä, toisena ollaan sitten jo hiukan asetuttu ja saatetaan kulkea jo sovussakin yhdessä. Kaksi silmäparia siis seuraa perässä, kun kuljen.

Luna syö ruokansa hitaasti ja nautiskellen, silloin kun ylipäätään syö. Vilma imuroi kuppinsa aina nopeasti hotkimalla, mutta Lunan syödessä samaan aikaan kiihdyttää vauhdin kymmenkertaiseksi ja ehtii siinäkin välissä vilkuilla, mitä naapurissa tapahtuu.

Käännytyksen jälkeen imuroi sitten loput omista muroistaan ja syöksyy Lunan lihapatojen luo räksyttäen raivokkaasti, kun joku ehtii napata lennosta kiinni.

Kun Her Ladyship sitten on lopettanut hitaan ateriointinsa ja astelee arvokkaasti lanteitaan keikauttaen pois keittiöstä, päästetään pikkuinen, sylissä nälkäkuoleman partaalla raivokkaasti pinkova koira imuroimaan loput vierailijan kupista ja nuolemaan lattiakin ympäriltä.

Sitten voikin jo kaikessa rauhassa makoilla välillä työhuoneen vanhojen kirjojen äärellä. Tässä on menossa Sigrid Undsetin Olav Auduninpoika vuodelta 1926. Taidanpa itsekin lukea sen uudelleen, muistan, miten nautin siitä aikoinaan (-silloin 20-luvulla...).

Nämä kaksi kuvaa Lunasta on poikani ottanut eilen lounaan jälkeen sohvalla kölliessään. Lunalla on lyhyempi kuono kuin Vilmalla ja suuret pyöreät silmät, mikä tekee siitä mielestäni kauniin. Se on luonteeltaan lempeä ja sietää pentua ihmeen hyvin. Villit takaa-ajoleikit kiehtovat silti molempia.

Harmi, kun ei kaupungissa voi päästää koiria irti. Vaikka viimeksi kesken hurjan juoksun lähti iso jänis liikkeelle puun takaa. Olisivat saattaneet molemmat koirat pinkoa perään.

Upea parsakaali-pähkinäsalaatti ja muita kivoja

Tuula kyseli kommenttilaatikossa muutamaa ruokaohjetta. Kirjaapa ne samantien tähän.

Parsakaali-pähkinäsalaatti on ollut meillä monissa juhlissa suuri suosikki. Maut vain yksinkertaisesti mätsäävät täydellisesti! Löysin ohjeen joskus Etiketti-lehdestä, muistaakseni jonkun kanadalaisen naisen antamana. Nyt ilahduin, kun näin saman ohjeen uudessa Glorian ruoka ja viinissä, Sophie Bernerin resepteissä.

Näin olen tehnyt sen:

TOSIHYVÄ PARSAKAALI - CASHEW-PÄHKINÄSALAATTI

1 kg parsakaalia haarukkapaloina
1 keskikokoinen sipuli silppuna
12 viipaletta Amerikan pekonia
1-2 dl cashew-pähkinää

Kastike:
vajaa 2½ dl kevytmajoneesia
alle ½ dl sokeria
3 rkl valkoviinietikkaa

Olen höyryttänyt parsakaaleja pari minuuttia, vaikka ohjeessa ne käytetään raakana. Pekoni paistetaan suikaleina rapeaksi ja mikä estää kuullottamasta sipuliakin, vaikka sen olen käyttänyt raakana.

Laita kulhoon parsakaalin kukinnot, sipulisilppu ja pekonikuutiot ja sekoita.

Sekoita keskenään kastikkeen ainekset ja kaada kastike salaatille. Pane kulho viileään maustumaan pariksi tunniksi.

Sirota paahdetut cashew-pähkinät salaatille vasta juuri ennen tarjoilua.

Vertailun vuoksi alla vielä Glorian ohje:

Yksi vakio-ohjeistani on myös tämä, yllättää aina raikkaalla makuyhdistelmällään:

EEVALIISAN MAHTAVA POTTUSALAATTI

1. Keitä kiinteitä perunoita ja jäähdytä ne. Leikkaa potut sopivan kokoisiksi kuutioksi. 
2. Pilko joukkoon kylmäsavulohta ja silliä. 
3. Kastikkeeksi sekoita smetanaan/jogurttiin/kermaviiliin tilliä ja Kallen mätitahnaa.
4. Maistele!Anna hetken vetäytyä kylmässä ja nauti.

Pastasalaatteja olen tehnyt juhliin Maarit Enkovaara-Astraldin Pastatieto-kirjasta. Nykyisin suosikkini on kyllä Paolan pastasalaatti. Siinä pitää vain varoa, ettei laita liikaa pestoa.

Pöhköt parketilla

Tähän tanssiin osallistuu myös mies, joka yrittää saada puhdasta jälkeä. Ei tule mitään.

Kakaran kanssa

Käveltiin yhtenä iltana vaihteeksi Lutakon rannassa koiran kanssa, tutustuttamassa sitä vähän vilkkaampaan elämään. Ei siellä sattunut juurikaan olemaan väkeä liikkeellä nimeksikään, mutta saatiinpahan vaihtelua.

Tämäkö on se koirapisuaari?

Kari Alosen patsas on ollut paikallaan jo vuosia, mutta olen aina onnistunut katsomaan ohikulkiessani toiseen suuntaan. Tällä kertaa päätin etukäteen etsiä sen silmilläni ja -no, kai se ihan hyvä on... en tykkää. Pimeällä se on kuulemma valaistu ja silloin valo loistaa sisältä, kivien välit ovat lasia. Katsonpa syksyllä tai talvella uudestaan.

Kolme lunkia päivää töissä, jolloin sain samalla otettua aikaisempia ylitöitä pois. Takaisin tarvitsee mennä vasta keskiviikkona.

Viikonloppuvieraat ovat tänään häissä, samoin toinen poika, joten meillä on kaksi koiraa täällä temuamassa. Kimulit meinaa pistää ranttaliksi, kuten nuoriso konsanaan! Toisaalta Luna on aika hermostunut välillä tuohon kakaraan, joka ei usko murinaa sen enempää kuin kieltojakaan.

Vilma oppi jo välillä niin hyvin sisäsiistiksi, että uskallettiin ottaa olohuoneen iso matto esille. Niinpä siihen ja vähän muuallekin on ollut pakko pissiä vähän väliä riippumatta siitä, onko juuri tehty kaikki tarpeet ulkona vai ei. Ehkä se on pesetyksen jälkeen siirrettävä vielä odottamaan syksyä. On vaan niin kolkkoa ilman mattoja.

Hard work

Vaihteeksi päivä töissä ja kerrankin sellainen päivä, jolloin sai melkein tehdä, mitä lystää. Kysyntä kun ei ole aina tasaista ja heinäkuu on juuri se ihana kuukausi, jolloin saattaa tulla hiljaisia päiviä. Ja silloin niistä on otettava kaikki irti.

Iltapäivällä saatoin tutustua rauhassa upouuteen dymo-kirjoittimeen ja tehdä siistejä tekstejä vasta järjestelemiini hyllyköihin. Ihanaa hommaa! Lisäksi kaikenlaista pientä paperinpyöritystä, johon ei muulloin tahdo jäädä aikaa. Pitkät päiväkahvit työtoverin kanssa keittiössä -ja yhtäkkiä kello olikin jo puoli neljä.

Lisää tällaisia päiviä. Kyllä tällaista kestää.

Kuvat satamasta

Kävelyllä puutalokorttelissa

Tähän päiväkotiin voisi olla tunkua, jos saisi valita lapselleen paikkaa. Puutalo tuntuu aina kodikkaalta ja on pieni ja ystävällinen yksikkö.

Kävimme vanhempieni kanssa kävelyllä Vaajakosken Naissaaressa, jossa on säilytetty muutamia vanhoja rakennuksia. Sehän on Jyväskylässä tunnetusti harvinaista.

Kahvihuoneessa toimii antiikkikauppa ja kahvila, mutta nyt emme menneet sisälle.

Virpi Lehdon teos kanavan rannalla.

Vaajakosken sulku on ensimmäinen, kun mennään kanavaristeilylle. Olen kerran käynyt ja täytyy sanoa, että suluilla oli oikeasti jännittävää.

***

Oletteko katselleet koskaan Irman kuvia täällä? Voi jestas, miten ihania Lapin näkymiä, lähinnä maan rajassa.

Kesä sen kun jatkuu

Monta päivää on vierähtänyt ilman blogin päivitystä, mikä on ihan outoa täällä omenapuun alla. Tällä kertaa on tehnyt mieli viettää lomaa kaikesta tavallisesta, ottaa iisisti ja olla vaan. Puolustukseksi käynee sekin, että meillä ollut neljät vieraat viikon sisällä, joista kahdet yötä.

On yksi kesän parhaita puolia, että ihmiset liikkuvat eikä siitä oteta suuria paineita. Ei ole gurmeeta tarjolla, kunhan hyvää kesäistä ruokaa on.

Vanhempani lähtivät kotiin tänä aamuna. Oli kiva viettää taas muutama päivä heidän kanssaan, vaikka vastahan juhannuksena tapasimme. Kun on tottunut pitkiin välimatkoihin, se tuntuu tiheältä tahdilta.

Olen usein ajatellut, minkälaista olisi ollut asua samalla paikkakunnalla vanhempiensa kanssa, ja kumpi on loppujen lopuksi ollut meille parempi. Luulen, että välimatka on sopinut minulle.

Vilma-koiran kanssa on käyty jo vähän metsässä, sellaisia puolen tunnin lenkkejä. Se juoksee hyvin innokkaasti poluilla useimmiten miehen ja minun välissä, kun peräkkäin kuljemme. Saan samalla ulkoilutettua uusia vaelluskenkiäni.

Vilma on nyt kolme ja puolikuinen ja painaa tasan kuusi kiloa. Se on kasvanut tosi nopeasti, mutta niinhän koirille kai aina käy, ja lapsille. Olen saanut pidettyä itseni aika hyvin kurissa, enkä ole antanut sille ylimääräisiä herkkupaloja. Vielä kun saisin saman kurin omaan syömiseeni, niin alkaisi micheliinit sulaa vyötäröltä!

Lähdenpä vääntämään lounaaksi linssi-kikhernepihvejä Pippurimyllyn ohjeen mukaan, oheen tsatsikia, meheviä tomaatteja ja uusia siikli-perunoita. Täytyy tulla hyvää!

Nyt

Vasta nyt en enää katso vapaalla työsähköposteja. Uskon, että ehdin lukea kaiken töissäkin. Koko pitkän sairauslomani ajan katsoin postit läpi ainakin kerran viikossa ja poistelin tarpeettomat. Liitetiedostoja en sentään avannut.

Vielä viime kesänä luin postin lomallakin monta kertaa viikossa. En päässyt irti. Se oli tosiaan liian paksua, kun ottaa huomioon, etten ole paikan johtaja enkä missään vastuussa mistään.

Vasta nyt osaan olla huoleton. E.v.v.k.

Suu messingillä

Joskus sitä herää heti aamusta onnellisena ja täysin tietoisena siitä, että on kokonainen viikko vapaata edessä. Ja joskus sitä näköjään osaa heittäytyä lomafiilikseen ihan samantien ilman pakollista kahden päivän lomallejäämisangstia ja vähintään viikon puolitajutonta hortoilua.

Joskus osaa ottaa kaiken irti auringosta ja lämmöstä ja siitä, että asiat ovat suurinpiirtein kondiksessa eikä mielessä ole ensimmäistäkään huolenhäivää. Ja huoletonna saattaa käydä kävelyllä metsässä miehen ja pienen koiran kanssa, käydä sitten suihkussa ja laittautua hitaasti ja huolellisesti kaupunkiin ostoksille.

Ja saattaa sitten mennä, edelleen huolettomana ja onnellisena, tunniksi puhumaan itsestään terapiaan. Iltapäivällä siskon kanssa treffeille kaupungilla, ja pian huomaakin omistavansa uuden italialaisen nahkalaukun, ihanan kevyen kesätunikan ja muutaman hartaasti valitun uuden kosmetiikkatuotteen.

Ja onnistuu vielä nauttimaan salaatit ulkoterassilla hyvässä seurassa ja myöhemmin kuivaa siideriä kävelykadulla.

Tänään elämä hymyili. Kuten joka päivä.