maanantai 20. lokakuuta 2014

Iltahuumaa Sisleyltä


Iltavesi on ihan mitäänsanomaton ilmaisu, mutta Eau du Soir kuulostaa suuren luokan jutulta. Sitä se onkin, mieleenpainuva tuoksu, joka nostaa silmien eteen heti mustaa samettia ja raskaat kultakorut. Sisleyn Eau du Soir on myös niitä huumaavan ihania hajuvesiä, jotka kestävät aikaa. Voisin kuvitella sen kuuluvan monelle eri vuosisadalle, vaikka se on tehty 1990. Se kuuluu chypre-tuoksuihin, joihin kautta vuosien olen usein ihastunut. Givenchy III on mainittu aina chypre-tuoksujen yhteydessä ja sitä käytin pitkään nuoruudessani, samoin kuin vaikka Paloma Picassoa. Oikeastaan toinen vastaava suuri ihastus itselleni on ollut Molyneuxin chypre-hedelmäinen Fête vielä kauempaa menneisyydestä. Sitä ei vaan enää saa, taisi loppua valmistuskin jo joskus kahdeksankymmentäluvulla.


Eau du Soir on omintakeinen, syvä tuoksu, hyvin ranskalainen. Soopeliturkki ja tiara, sanottiin jossakin. Ja jokainen suihkaus on hintansa arvoinen, sillä vaatteet tuoksuvat jumalaisilta vielä seuraavanakin päivänä. Laatu ja tuoksu on tunnistettava, kuten juhlatuoksussa pitääkin olla. Tämän takia olen joutunut laajentamaan itselleni juhlan käsitettä: mikä tahansa kissanristiäinen kuuden jälkeen on täyttä juhlaa. Sitä tiaraa ja turkkia kun tarvitaan kovin harvoin. Siksi myös kolmenkymmenen millin pullo on riittävän kokoinen, ja sekin kestää tosi kauan. Jopa näytepullo kestää kauan; sillä mentiin pari vuotta edellisen pullon loputtua.

Kuten tavallista, en osaa erottaa yhtä ainutta tuoksunuottia tästä pullosta. Alku on kirpakkaa ja sen täytyy olla sitrusta ja bergamottia. Siitä eteenpäin on vaan huumaavaa iloa ja juhlaa. Tuoksu on luotu kuulemma henkilökohtaisesti lahjaksi kreivitär Isabelle d'Ornanolle, joka kuuluu Sisleyn omistajaperheeseen ja se on  ensimmäinen tuoksu Sisleyllä. Harvalukuiseksi tuoksuvalikoima on jäänytkin, enkä ole kehittänyt samanlaista intohimoa sarjan muihin hajuvesiin. Kasvovoiteet taas ovat vieläkin kukkaroni ulottumattomissa. (Onneksi on huulipunat.)


Näin tätä kuvaillaan Sisleyn omilla sivuilla:
A refined, elegant and timeless Eau de Parfum for women.
Eau du Soir evokes a stroll through the gardens of Alcazar in Seville, Spain at dusk, when the syringa flower exhales its fragrance. A refined eau de parfum, combining the freshness of citrus with the sensuality of florals, highlighted by an elegant chypre signature.

It's love at first sight between mandarin orange and sun-drenched grapefruit. Intense rose and delicate jasmine boldy respond to the bewitching notes of syringa and ylang-ylang. The final touch: base notes of amber and patchouli embrace the fruity, floral notes, leaving a decidedly elegant scent in its wearer's wake.

 Siellä on siis monia lemppareitani, kuten greippiä, ruusua, syreeniä. ylang-ylangia ja patsulia. Niistä koostuu mahtava keitos. Ja tällä nostatetaan tunnelmaa loppuvuoden juhlissa, tiaralla tai ilman.

Kuvausrekvisiittana vanha kultasormus, jonka sain äidiltäni, mutta en osaa vielä oikein käyttää. Se on nimittäin ainoa keltakultainen koruni.


6 kommenttia:

  1. Tuoksu kuullostaa erikoiselta, itsellä ei ole Sisleyn tuoksuista kokemuksia. Tosi kaunis sormus. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain aikoinaan ensimmäisen pullon kaverilta kierrätyksenä, kun hän ei syttynyt tälle tuoksulle, jonka oli saanut siskoltaan. Olemme useinkin kierrättäneet hänen kanssaan pulloja, hutiostoksia tai niitä, joihin on jo kyllästytty:)

      Poista
  2. Voi itku, kun en enää voi oikein tuoksuja kokeilla enkä käyttää - tuoksuallergia kiusaa välillä vähän liian innokkaasti. Silti - kyllä kaapeistani tuoksuja löytyy;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksuallergia on harmittava jutru, jos kuitenkin pitäisi niistä. Ympäristön tuoksuihin kun on vaikea vaikuttaa. Toivon aina salaa, ettei töissä kukaan tulisi allergiseksi tuokuille;)

      Iän myötä tulee koko ajan uusia ärsyttäviä vaivoja. Tänään sain kuumaurtikarian käsiin, kun nostin keittolautaseni mikrosta ja sen jälkeen lämmittelin kylmiä sormia kuuman kahvimukin ympärillä. Yhtäkkiä kämmenet alkoivat punottaa ja alkoi kova kutina ja kirvely. Olen pystynyt olemaan jo pari vuotta muutaman minuutin saunassa ilman oireita, joten tämä yllätti.

      Poista
  3. Ihanaa ja ylellistä! <3

    Kauniit kuvat. Ja tuo ametisti(?)sormus on upeus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tuoksu on persoonallinen ja ylellinen, ja sormus on minustakin kaunis. Ei kyllä ole tietoa, mikä kivi siinä on, sormus on ollut äidilläni vuosikymmeniä juhlakäytössä. Kokeilisin mielelläni otsekin, mutta se vaatisi edes kultaisen rannekorun. Taidan hankkia kokeeksi jonkun kissankultaisen:)

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...