Niin vaan löysi flunssavirus tiensä tähänkin talouteen. Saamme miehen kanssa hyvin harvoin enää tartuntoja, joten en millään meinannut uskoa sitä. Näillä kymmenillä tauti hiipii hitaasti, niin että ensin kolottaa sieltä, sitten täältä. Polvet kipeytyivät erityisesti, jopa niin, että oli vaikea kääntyä sängyssä. Sitäkin vaan ihmettelin. Sitten alkoi sattua käsien niveliin. Muutaman päivän kuluttua rupesi kurkku karheutumaan ja lopulta paukaisi päälle oikein kunnon nuhan. Onneksi ehdin tehdä osani työviikosta alta pois, ettei tarvinnut muille omia hommia kaataa.
Tunnustan heti alkuunsa, että eilen töistä tullessa kiepaisin kaupan kautta ja hain tapani mukaan lohtupullat, suklaakeksejä ja uuden Glorian flunssan kunniaksi. Se kuuluu kuvioon, vähän kuin matkakarkit, vaikka niitä sentään yritän jättää pois. Kaikki herkut meni samantien ja lohtua saatiin, myös mies, vaikkei taudissa olekaan.
Nyt sitten olen hautautunut sohvalle lukemaan nenäliinapaketin kera, kuten niin moni muukin. Marianne Fredriksonin Anna, Hanna ja Johanna on mieleinen kirja omasta hyllystä. Aloitin sen jo aiemmin syksyllä, mutta se unohtui yöpöydän pinoon. Onkin yksi sairastamisen hyviä puolia, että voi hakea lohtulukemista tai elokuvia omasta hyllystä ja tietää jo etukäteen, että tykkää ja nauttii. Joittenkin kirjojen maailmaan vaan sukeltaa niin mielellään uudestaan, ja elokuvien vielä mieluummin. -Siitä tulikin heti mieleen Downton Abbey, jonka tällä viikolla alkaneista uusista jaksoista iloitsen erityisesti.
Viikon kaunein ja aurinkoisin pakkaspäivä hurahti ohi samantien, loppuviikoksihan on luvattu pilvistä. Kuvat ovat vuosien takaa, nyt en lähtenyt sentään ulos.
Auringonhattu-uute, nuhasuihkeet, särkylääke ja D-vitamiini on jo käytössä. Nyt himoitsen puolukkarahkaa ja hunajateetä. Keittiöön siis!
P.S.
Näyttävätkö blogikuvani teidän koneillanne jotenkin valjuilta? Esimerkiksi edellisen postauksen Sisley-kuvat näyttävät työpaikan koneella vähän hailakoilta ja niin ne näyttävät tabletillakin.
Vuosi sitten hankkimani tietokone näyttää vanhat kuvat jotenkin liiankin värikkäinä. Olen kalibroinut iMacin näyttöä, joskaan en millään ostettavalla kalibrointiohjelmalla. Töissä olen tehnyt saman sen koneen asetuksissa ja padilla ei kai voi tehdä mitään.
Mutta siis, miten teillä näkyy?
Viikon kaunein ja aurinkoisin pakkaspäivä hurahti ohi samantien, loppuviikoksihan on luvattu pilvistä. Kuvat ovat vuosien takaa, nyt en lähtenyt sentään ulos.
Auringonhattu-uute, nuhasuihkeet, särkylääke ja D-vitamiini on jo käytössä. Nyt himoitsen puolukkarahkaa ja hunajateetä. Keittiöön siis!
P.S.
Näyttävätkö blogikuvani teidän koneillanne jotenkin valjuilta? Esimerkiksi edellisen postauksen Sisley-kuvat näyttävät työpaikan koneella vähän hailakoilta ja niin ne näyttävät tabletillakin.
Vuosi sitten hankkimani tietokone näyttää vanhat kuvat jotenkin liiankin värikkäinä. Olen kalibroinut iMacin näyttöä, joskaan en millään ostettavalla kalibrointiohjelmalla. Töissä olen tehnyt saman sen koneen asetuksissa ja padilla ei kai voi tehdä mitään.
Mutta siis, miten teillä näkyy?
Pitäisikö sanoa onnittelut syysflunssasta. I know the feeling. :/ Toivottavasti siellä paraneminen tulee olemaan pikaista! <3
VastaaPoistaNo, tämä on tuttua kaikille, ja kai se on kerran tai kaksi vuodessa kärsittävä.
PoistaEi oo hailakat kuvat vaan just hyvät! Upeat kuvat edellisessä postauksessa tällä koneella, jossa full HD ( tai jotain semmoista) näyttö. Paranemisia, onneksi on lohtuja :)
VastaaPoista-eikka
Ehkä se vika on mun työkoneessa, vaikka aika uusi sekin on. Siellä on tosi pliisut värit.
PoistaJoillakin menee flunssassa ruokahalu; en minäkään ruokaa tee, mutta herkut maistuvat kyllä hyvin.
Syksy tuo tullessaan aina flunssan. Vielä ei sitä meillä ole ollut, mutta yleensä se tuleekin yllättäen.
VastaaPoistaPikaista paranemista
Toivottavasti flunssa ei teitä tänä syksynä tavoitakaan!
PoistaHei, kuvasi näyttävät aivan herkullisen värisiltä kyllä aina! Ja mulla on aika korkeatasonen läppäri nimenomaan kuvien kattelun ja muokkaamisen kannalta :)
VastaaPoistaKiitos Jenni! Vika on varmaan sitten siinä työkoneen näytössä ja siellähän se ei varsinaisesti haittaa mitään.
PoistaMinun koneissani (Vaio ja Ipad) kuvat näyttävät värikylläisiltä, eivät hailakoilta. Pikaisiin paranemisiin, mustaherukkaa vaan kurkusta alas. Ensi viikolla saan töissä influenssapiikin. Yritän vältellä kovia flunssia, koska saan jälkitautina keskikorvantulehduksen (+antibioottikuurin).
VastaaPoistaKiva kuulla, että oma näyttöni näyttää sitten ilmeisen oikein.
PoistaMeilläkin saa marraskuussa influenssarokotteen, ja olen pitkään sen jo mielelläni ottanutkin. ensi viikolla on muutama päivä lomaa, joten flunssa saa parantua rauhassa:)
Voi, pikaista paranemista sinulle!
VastaaPoistaKuvat näyttävät minun koneeltani hyviltä ja kirkkailta, eivät yhtään hailakoilta.
Anna, Hanna ja Johanna (meniköhän järjestys oikein) on ihana kirja, se löytyy mnunkin hyllystäni. Pitäisikin ottaa se joskus uusintalukuun...
Hyvää viikonloppua flunssaisesta elosta huolimatta! <3
Tuossa mainitussa kirjassa puhutaan muuten Selma Lagerlöfistä ja ajattelin kaivaa hyllystä seuraavaksi Gösta Berlingin tarun. En muista siitä enää mitään muuta kuin että tykkäsin siitä kovasti nuorena. Niinkuin monesta muustakin kirjasta:) Nyt tunnen itseni porukanpettäjäksi, kun luen niin vähän. Äitini suosittelee paljon kaikenlaista kiinnostavaa, mutta tiedän, etten saa aikaiseksi.
PoistaHyvää viikonloppua sinnekin!