perjantai 7. maaliskuuta 2014

Luonnonkosmetiikka hivuttautuu kaappiin


Kylpyhuoneen kaapissani on tapahtunut vaivihkaa pieni muutos: olen siirtynyt osittain luonnonkosmetiikkaan. Muutos johtuu enemmän sattumasta kuin ideologiasta, en hanki luomua ruokakaupastakaan. Syy on kauneusblogeissa, joita viime syksynä aloin taas enemmän lukea ja varsinkin kahdessa, joita aloin varsin kiinnostuneena seurata, Keyword: Love ja Kosmetiikkatesti.


Naistenlehtien kosmetiikkamainokset ovat kauniita, mutta liian siloteltuja herättääkseen aitoa kiinnostusta. Ne korkeintaan tiedottavat uudesta tuotteesta. Lehdissäkin aito mielenkiinto tuotteisiin herää vasta, kun toimittaja on itse kokeillut tuotetta ja suosittelee sitä, tai vielä parempaa, jos ryhmä naisia on testannut jotain lajia ja valinnut suosikkinsa. Sellaiseen tuntee voivansa luottaa.


Niinpä ei ole mikään ihme, jos olen ihan heikkona blogimainontaan. Niin ovat luultavasti monet muutkin. Jos joku tuttu bloggaaja on kuukauden päivät käyttänyt uutta voidetta ja on ihastunut siihen ja on varma tehosta, ovat omat kukkaronnyörit tosi löyhällä, kun alkaa olla uuden voiteen tarpeessa. Tosin pysyn kohtuuhintaisissa tuotteissa eniten kuluvien kohdalla, sillä käytän ihonhoitoaineita runsaalla kädellä. Vaivaudun harvoin levittämään naamioita ja odottamaan varttia niiden tehoamista, löträän mieluummin reilusti yövoidetta kuivana talvikautena.


Luonnonkosmetiikka ei ole aikaisemmin herättänyt minkäänlaista kiinnostusta. Minusta niissä on ollut rumat pullot ja paha haju. Ja no, ei Dr. Hauschka ja kumppanit juuri juhli ulkoasullaan vieläkään: ne ovat yhtä usein vähän ankeita, mutta nyt olen sentään vakuuttunut tehoista. Kuvan kevyen ruusuvoiteen muuten hankin vasta tarjouksesta ja olen nyt mielelläni käyttänyt sitä meikin alla.

Ensimmäinen herätys luonnonkosmetiikkaan oli viime talvena Liv-boxissa tullut pieni purkki Ziajan Vuohenmaitovoidetta. Pidin heti sen tuoksusta ja voiteen sopivasti kosteuttavasta koostumuksesta. Tilasin sittemmin vielä täysikokoisen päivä- ja yövoiteen, puhdistusmaidon sekä kertapusseissa vuohenmaitonaamioita. Hinta ei päätä huimannut, reilun kympin luokkaa kukin, paitsi naamiot kaksi euroa. En osta koskaan kahta samaa kosteusvoidetta peräkkäin, ihan jo vaihtelunhalusta, mutta Ziajaa on menossa nyt ainakin kolmas kierros. Ostin nyt tarjouksesta vaihteeksi jasmiinisarjaa. Se tuntuu hyvältä ja täyteläiseltä iholla, mutta en pidä tämän tuoksusta: siinä on kookosta, jota vaniljan kanssa siedän yhtä huonosti.  Vuohenmaito on parempaa!


Nuxea on Sokoksella ollut pitkään myynnissä ja nyt olen löytänyt sieltä omaankin käyttöön kasvoveden, josta Jonna kertoi pitävänsä kovasti. Hankin myös tarjouksesta kasvojen puhdistusveden, se on kätevä kun haluaa matkoilla tai väsyneenä puhdistaa kasvot nopeasti yhdellä tuotteella.

Melvitan puhdistusöljyä (ylin kuva) sai metsästää Helsingin Stockmannilta hiki hatussa, mutta löytyihän se lopulta. Se on miellyttävää käyttää ja öljy huuhtoutuu helposti pois kasvoilta, toisin kuin oletin. Meikki lähtee myös hyvin. (Paitsi musta rajaustussi, se ei tahdo lähteä millään muulla kuin silmämeikinpoistoaineella.)


Laveran käsivoide tuli myös viime vuonna boxinäytteenä - voi miten tehokas tapa mainostaa sekin on! Ja nerokas, sillä asiakas vielä maksaa siitä. Joka tapuksessa ihastuin Laveran lääkeyrttimäiseen tuoksuun heti, se varmaan jakaa mielipiteitä. Tuoksusta tulee mieleen joku yrttilikööri, olisiko Becherovka? Voide imeytyi käsiin nopeasti ja sitä oli saatava heti lisää.

Huomasin pian, että Laveraa saa myös Prismasta ja hankin vielä puhdistusvoiteen ja -maidon. Suosikkini on tuo tuubissa oleva puhdistusmaito: tehokas ja ihanan tuoksuinen voide. Senkään hinta ei päätä huimaa, Sokoksen verkkokaupassa 8.95e.


Lopuksi pieni helmi eli Kiehlsin Midnight Recovery Concentrate. Kävin tutustumassa Kiehlsin liikkeeseen silloin, kun se avattiin Kampin liikekeskukseen. Sain näytepakkauksen tuota yö-öljyä ja se näyte kesti käytössä kuukausitolkulla. Silloin sitä riitti muutama tippa yksinään yöksi ja vielä aamullakin iho tuntui pehmeältä. Ostin viime kesänä taas uuden tummansinisen lasipullon ja olen taas käyttänyt sitä öisin. Tuoksu on omintakeinen ja olen varsin ihastunut siihen. Nyt olen kuitenkin tarvinnut jo yövoiteen sen päälle, kuten on ehkä tarkoituskin.

Mitä te muut ajattelette luonnonkosmetiikasta?



12 kommenttia:

  1. Kiinnostavan kuuloinen tuo Kiehlsin öljy. Hyvää Naistenpäivää ja terkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seerumit ja öljyt ovat ihanaa ihon hemmottelua. Mielenkiintoinen tuoksu on vielä plussaa, ja mun iholleni tämä sopii hyvin.

      Hyvää naistenpäivää!

      Poista
  2. Ihania tuotteita ja monet tuttuja! ;) Tuota Kiehl`sin öljyä haluaisin itsekin testata! Minuahan alkoi välittömästi kiinnostaa nuo rasvapurkit, missä lukee Jasmin, vaikka ei ole ihan oman ikäisille tarkoitettu, kyljestä päätellen sisältävät tehokkaita aineita kollageenia ja hyaluronihappoa. :)

    Olen samaa mieltä, saatan kyllä naisten lehdistä bongata, että ai tällainenkin uutuus, mutta yleensä perässä on hinta ja kerrotaan mikä se on. Palstatilaan ei sitten mahdukaan enää tarkempaa kuvausta tuotteesta tai sen käyttökokemuksista, niin saatan unohtaa koko tuotteen, kunnes tulee jossain vastaan. Ehdottomasti mielenkiintoisimpia ovat ne jutut, joissa naiset testaa tuotteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos siis hyvistä vinkeistä! Noissa jasmin-purkeissa ei minusta tuoksu lainkaan jasmiini, joten en tiedä mistä se jasmiiniöljy on tuotteisiin puristettu. Nuo ovat mukavan täyteläisiä voiteita, niistä vaan puuttuu se kalliimpien voiteitten ihana ylellisyys.

      Minua on alkanut oikeasti ärsyttää kosmetiikkamainosten photoshopattu täydellisyys ja ripsivärimainosten ilmiselvät irtoripsinauhat. Jos mainosta ei ole edes tarkoitettu uskottavaksi, miten kuluttaja suhtautuu sitten itse tuotteeseen?
      Paljon mieluummin luen oikean naisen kokemuksista ja kuulen aidon mielipiteen.

      Poista
  3. Olipas hyvä postaus, kiitos! Täytyykin heti maanantaina lähteä metsästämään muutamia noista tuotteista!

    Hyvää naistenpäivän iltaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aina mukava testata uusia, kohtuuhintaisia tuotteita. Mulla pysyy mies, koti ja työ samana, kaikki irtonainen vaihtuu kevyesti ihan vaan vaihtelunhalusta. Kosmetiikka tarjoaa siinä parhaan edun;)

      Hyvää naistenpäivää sullekin!

      Poista
  4. Pariisin reissuilta olen ostanut luonnonkosmetiikkaa(kin). N. puolet halvempaa lempikempparissani Suomen hintoihin nähden ja isot valikoimat. Niillä hinnoilla on voinut kokeilla tuotteita, joita ei muuten ehkä tulisi ostettua ja löydettyä ne lempparituotteet, joita ostan uudelleenkin.

    Nuxen öljy on ollut käytössä jo vuosia, sitä tai arganöljyä käytän yövoiteen sijaan, laventelivettä kasvovetenä. Puhdistavana naamiona köyhän Lainon savinaamiota tai Stockalta ostettua Joikin suklaanaamiota.

    Kaikista noita olen pitänyt kovin. Lahjaksi saamani Dr. Hauschan ruuduvoide oli sekaiholleni liian paksua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apteekki on aina loistava vierailukohde, näköjään Pariisissa aivan erityisen kannattava. Ehkä tuota Nuxen öljyä pitäisi kokeilla, sitä ovat muutkin kehuneet.

      Minulla on kevyt ruusuvoide ja se puolestaan on vähän liiankin kevyttä.

      Poista
    2. Mulla on joku kosmetiikkakompeksi ilmeisesti, ehkä osittain herkän ihon vuoksi? Vältän ns. muotituotteita (kuten muitakin muotijuttuja), siksi kenties Nuxen öljynkin sijasta ostin talvella Melvitan L'Or Bio-öljyä, jota laitan kerran viikossa suhkun jälkeen koko keholle. Ei hilseile ja kiristä nahka!
      Perusvoiteeni on ollut kait 30 vuotta Bepanthol. Kun iho välillä ylireagoi johonkin, palaan heti ruotuun ja entuudestaan tuttuun puteliin.

      Poista
    3. Mielenkiintoinen öljy tuokin, en ole kuullutkaan! Melvitaa ei saa enää meillä mistään, mutta onneksi on verkkokaupat.
      Atoopikot ovatkin asia erikseen. Kun löytää itselleen sopivat tuotteet, on parasta olla uskollinen niille. Puhuttiin juuri miniän kanssa, joka käyttää bareMineralsia ja saa monista muista meikeistä ilkeitä oireita iholleen.

      Poista
  5. En ole juurikaan luonnonkosmetiikkaa käyttänyt, mutta nyt hiljattain olen ostanut Weledan ja Madaran käsivoiteita.
    Nuxe ja Kiehls kiinnoistaisivat kovasti, mutta pitää käyttää entiset pois ennen kuin tekee uusia hankintoja. Ei kaikkia voi saada, vaikka se niin kivaa olisikin.
    -Eeva

    Ps. Olen uusi lukijasi ja ahmaisin heti kaikki Oulu-juttusi, koska se on niin tuttu kaupunki minullekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehdys! Kirjoitan tätäkin nyt Oulussa, jossa olen muuttoapuna vanhempien luona. Taidat olla myös täältä kotoisin;)
      Luonnonkosmetiikasta on tullut yllätyksekseni ihan vetovoimainen vaihtoehto muulle, ja toivottavasti suuntaus leviää.

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...