keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Viiden minuutin ihme


Nyt teen itseni lopullisesti naurunalaiseksi ja karkotan loputkin lukijani, mutta silti julkaisen kuvia naamastani ja vielä täysin naturellina. No, ei sentään nakuna. Omasta mielestäni kuulun niihin naisiin, joille meikki todella tekee terää. Se muuttaa minut ihan erinäköiseksi ja herättää niin kasvot kuin muunkin olemuksen henkiin. Ei siis ihme, että olen ollut koko ikäni hulluna kosmetiikkaan!

Nämä omakuvat ovat muuten hemmetin vaikeita ottaa. Yritin jalustan kanssa isolla kameralla, mutta se vaati lisää valoa ikkunankin eteen. Kirkasvalolamppu värjäsi kaiken kellertäväksi enkä jaksanut viritellä salamoita. Innostuin tästä puuhasta tietenkin samaan aikaan, kun koira vinkui vieressä ulos. Pokkarilla käsivarren mitan päästä otettuna oli vaikea osua itse kuvaruutuun ollenkaan. Siksi nämä kuvat ovat ihan mitä sattuu. Parhaat kuvat tulikin sitten lopuksi kännykällä ikkunan edessä.


Siis van_ha. Ja tämä kuva on sentään lempeimmästä päästä, muissa näytin ihan vanhalta juopolta. Ihoni on muuten normaali, mutta iän myötä suurihuokoinen, pisamainen, juonteinen ja täynnä eriasteista couperosaa. Huulten rajat ovat epämääräiset ja punottavat helposti. Silmistä nyt puhumattakaan. Yleisilme on väsähtänyt.

Meikkiin saa menemään vaikka kuinka paljon aikaa, koska sen suunnitteleminen ja tekeminen on ihanaa. Joka päivä voi tehdä vähän erinäköisen meikin, vaikka sitä ei kukaan muu luultavasti huomaakaan. Tärkeintä on tekemisen tuottama ilo ja tietysti lopputuloksen näkeminen. Samalla siinä rakennetaan itselle hyvää mieltä tulevaan päivään.

Nyt aion kuitenkin näyttää, mitä viiden minuutin nopea arkimeikki tekee kulahtaneelle viisikymppiselle naamalle.


Tässä on jo kerros Lumenen CC-voidetta medium-värissä ja huiskaus YSL:n irtopuuteria tasoittamassa ihon väriä. Tällä kertaa ei ole pohjusteita eikä valovoiteita. Valokynää on kyllä (Lumene ja No7), sillä tasoitan silmäluomet ja silmän sisä- ja ulkonurkan punaisuuden. Otsan pystyryppyyn ja viereiseen arpeen levitän myös valokynää. Silmäpussin pohjalle olen myös taputellut sitä, vaikka ei siltä näytäkään. Kuvasta vasta huomaan itsekin, miten syvät juonteet silmänurkissa jo on. Luomet lurpattavat, tämä puoli vähän vähemmän kuin toinen.  Lumenen kulmavahalla saan kulmakarvat kuosiin, väri tosin saisi olla harmahtavampi ruskea.


Tässä välissä tuli näköjään vaihettua rillitkin noista päätelaseista tavallisiin. Näitten muoto sopii selvästi paremmin, virkistää laskeutunutta ilmettä ja peittää vähän paremmin silmäpusseja. Meikin pitää olla miiinuslasien kanssa selkeä ja melko vahva, että se näkyy voimakkaitten linssien läpi. 

Tässä tein mustan tussirajauksen ja levitin sen päälle leveämmän violetin rajauksen Avonin luomivärillä. Lisäsin sisänurkkaan vähän vaaleaa, se on hyvä kikka vanhenevalle naiselle! Luomivaon varjostin Jane Iredalen taupe-värillä, eli sellaisella harmaanruskealla ja häivyttelin sitä ylöspäin. Samalla värillä rajasin viiston siveltimen avulla alaluomen. Levitin ripsirajan sisäpuolelle vielä Isadoran vaaleaa kajalia raikastamaan katsetta. Sitten vielä ripsien taivutus ja reipas harjaus Hypnôsea päälle viimeistelee silmät näkyviin.


On niin totta, kun sanotaan, että punainen huulipuna piristää keskiäkäistä naamaa!  Silloin ei kiinnity huomio niin juonteisiin ja muihin silmäpusseihin. Tässä on huultenrajauskynää ja YSL:n Rouge volupte 9. Päällä on vielä vähän mansikanpunaista kiiltoa.

Poskilla on Guerlainin pinkkiä poskipunaa. Leuan alla ja nenänpielissä on sipaisu We care -aurinkopuuteria. Vinkkinä muuten, että se on halpa, hyvä, huomaamaton ja ennenkaikkea sopivan viileä ruskea, ei punertava. Se on ensimmäinen varjostusväri, johon olen ollut tyytyväinen. Sokoksen myyjä sanoi, että juuri tästä syystä se on monen ammattimeikkaajan suosiossa.


Ei enää yhtään niin väsähtäneen ja lannistuneen näköinen.


Nyt voi sitten käyttää koiran ulkona.

28 kommenttia:

  1. Ihana Virpi! ♥

    Ihan mielettömän kaunis meikki! Itsellä on sama, jopa pelkkä ripsiväri saa silmät ihan erilailla esiin. Huultensävy on ihan napakymppi sinulle. WAU! Väitän, että tuo pelkkä hymysi vie 10 vuotta iästä verrattuna tuohon vakavaan naamaan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olet ihana! Raikas huulipunaväri tekee aivan ihmeitä, ja silmälasien kanssa se riittää meikiksi kauppareissulle.

      Poista
  2. Tämä on minusta hyvä. Juurikin keski-ikäinen nainen pystyy ja rohkenee tähän. Lippu salkoon.
    On noissa kuvissa tietenkin eroa. Alin kuva näyttää kieltämättä virkeältä ja nuorekkaaltakin, mutta olen tosissani sanoessani, että pidän myös ylimmäisestä kuvasta. Minusta sinä olet kaunis.
    Oma meikkipussini ei sisällä läheskään yhtä paljon tykötarpeita kuin sinulla eikä tietouteni edes riitä noiden kaikkien termien tuntemiseen eikä ymmärtämiseen. Korvan taakse laitan tuon We caren.
    Tunnustettakoon nyt, että minä kyllä käyn töissäkin täysin alimitoitetusti huoliteltuna. Jos yritän aamulla jotain huolittelua, niin kuosi kyllä päivän aika muuttuu ja virkeys on kaukana. Huultenrajauskynän tynkää yritän muistaa pitää taskussa, niin että saisin suun edes pysymään paikoillaan käydessäni wcssä.
    Mun työpaikalla puhistaan päivän aikana usein joko kumisappaiden, toppahousujen tai luistimien ja suksien pukemisessa ja riisumisessa. Kaiken kruunaa neonkeltainen kiva-liivi untuvatakin päällä, joten huolittelu ja virtaviivaisuus on kaukana.
    No viikonloppuna yllätän, taidanpa huolitella itseni virkeäksi lainatessani lapsia/oppilaitani Onneli ja Anneli-elokuvaan.
    Hyvä sinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työ asettaa omat vaatimuksensa, eikä Suomessa pärjäisi ranskalaisopettajien korkokengissä ja jakkupuvuissa ala-asteella. Mutta siellä tuskin käytetään tuollaista ulkoiluarsenaalia lapsillakaan, tuskin edes ulkoilevat koulupäivän aikana.

      Minua nauratti tuo kynä, jolla saa suun pysymään paikoillaan. Jos ei arkena kovin ehosta itseään, on vaikutus sitä suurempi sen kerran, kun laittaa kaiken peliin. Hauskaa elokuvapäivää!

      Poista
  3. Aivan ihana postaus, kiitos <3. Sinä selvästi osaat nämä jutut. Todella kaunis huulipuna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luen kiinnostuneena vinkkejä ikääntyvän ihon hoitoon ja meikkiin. Samoin vinkit silmälasien taakse ovat olleet hyviä. On hauskaa, että meikkauksessa oppii koko ajan uusia juttuja, ja toisaalta tarvitsee koko ajan oppiakin, kun ikääntymismuutokset oikein lähtevät käyntiin viisikymppisenä.

      Voin vain uneksia mesoterapiasta...

      Poista
  4. Kiva postaus. Hienosti loit koiranpissityslookin, kelpaa sillä käydä kylillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen vasta viime vuosina opetellut kulkemaan vapaalla kokonaan ilman meikkiä. Mutta ulos lähtiessä haluan parannella ulkonäköä edes hiukan, pidän sitä kohteliaisuutena muita kohtaan. Oma äitini on kulkenut joskus niin räjähtäneen näköisenä, etten ole halunnut ruveta samanlaiseksi. Siksi saatan vetäisiä täyden meikin viidessä minuutissa, kun lähden kävelyllä koiran kanssa:)

      Poista
    2. Täytyy harmikseni myöntää että minä taidan kuulua noihin räjähtäneisiin äiti-ihmisiin, vaikka toivoisin että useimmin jaksaisin kaunistautua. Osin syynä on toistuvat luomitulehdukset, joiden aikana väsyin arvuuttelemaan sitä, voiko tänään meikata vai ei. Jos meikkasi, silmä saattoi kestää ihan ok toisinaan taas ei.

      Poista
    3. Ei tietenkään kannata riskeerata, kukapa ärsytysihottumaa tahallaan haluaisi. Muutenkin silmät ovat niin tärkeät, ettei varmaan kukaan halua ottaa turhia riskejä meikkien kanssa. Luin kerran jostakin lehdestä, että kun Ylen maskeerauksessa siirryttiin käyttämään Cliniquen tuotteita, heillä loppui allergiaoireista valittaminen.

      Poista
  5. Lopputuloksesta näkee, että olet taitava meikkaaja.
    Meikkiä pitää olla juuri sopivasti, ja sinulla on sitä. Pehmeä ja hillitty meikkaus taitavasti tehty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olin jo lapsena vakiovieras tätieni meikkipusseilla, siitä se lähti. Miinuslasit pienentävät silmiä huomattavasti ja syövät värejä, joten olen alkanut käyttää ohutta mustaa rajausta vasta viime aikoina. Hillitymmät värit eivät muuten erotu.

      Poista
  6. Ihana postaus! Minulla on kyllä nykyisin aamuja etten meikkaa töihin lähtiessäni. Mutta onneksi vain harvoin. Olen myös niitä ihmisiä joita meikki muuttaa . Minulla on siniharmaat silmät ja upeat pitkät ripset(saan niistä aina kehuja kun otan kestovärjäyksen) mutta värittömät. Myös kulmakarvani ovat vaaleat! Ilmeeni on myös vaisu ilman meikkiä, ainakin talvisaikaan kun väriä ei ole muutenkaan naamalla. En ole taitava meikkaaja ja liian usein teen perussettini, johon kuluu aikaa muutama minuutti. En käytä meikki- enkä pohjustusvoiteita muulloin kun erityistapauksissa.

    En taida näissä asioissa kauheasti skarpatakaan enää kun ne eivät minua kiinnosta niin paljoa että viitsisin edes ryhtyä opettelemaan. Näillä mennään! Kateellinen olen kyllä noille taidoillesi! Aikoinaan minulla oli työkaveri joka myös rakasti meikkejä ja meikkaamista. Tuot hänet mieleeni näillä jutuillasi!Olimme huonekavereita aina työmatkoilla ja hän kyllä minua yritti opettaa/käännyttää meikkaamisen saloihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä et tarvitsekaan muuta kuin perussettiä sen ripsientummennuksen kanssa. Mullakin alkaa kulmakarvat aina kummasti vähitellen hävitä näkyvistä, joten kerran kuussa värjään ne itse vaaleanruskealla ja ripauksella mustaa Refectocilsiä. Kymmenessä minuutissa ne ilmestyvät takaisin.

      Olen sitten samanlainen kuin entinen työkaverisi. Olen vuosia houkutellut yhtä ystävääni hoitamaan ihoaan enemmän, ikiaikaiset saippuapesut ilman voiteita kun jättävät jälkensä. Meikkivinkkejä jakelen pyytämättä myös sinne ja tänne;)

      Poista
  7. Upealta näyttävä nainen! Kyllä osaat hienosti/taitavasti meikata! Et näytä vanhalta ilman meikkiä, mutta meikki tekee sinusta aivan tyttömäisen ihanan! Kuitenkin sensuellin naisen.
    Ja upean valkoiset hampaat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Saattaa olla, että nuutunut peilikuva näkyy samanlaisena ilmeenäkin ja toisinpäin. Siinä minusta on meikin paras puoli, se saa tuntemaan itsensä paremmaksi, iloisemmaksi, freesimmäksi ja reippaammaksi.

      Hampaitten vetyperoksidikäsittelystä on kulunut jo useampi vuosi, mutta vielä en ole raskinut ottaa uusintakäsittelyä. Eivät ole vielä yhtä tummat kuin silloin ennen käsittelyä; se oli muuten Kokkolan asuntomessujen jälkeen. Oli ihana kaupunki!

      Poista
  8. Todella upea lopputulos! Minä olen myös niitä, jotka meikin avulla saavat kasvot esiin. Meikittömyys pukee aika harvoja ja hyvin monesta tulisi todella upea, kun hakisivat itselleen oikeat värit ja tuotteet ammattilaisen avulla. Ja se meikin päivitys nykypäivään on myös tärkeää. EIkä siihen oikeasti mene kuin tuo 5-10 minuuttia kun siihen tottuu.
    Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus ulkopuolinen ihminen osaa paremmin kertoa kasvojen parhaat puolet, joita kannattaa korostaa. Kosmetiikka kehittyy aika nopeasti ja oma tyyli muuttuu, joten nuoruudenaikaiset meikit eivät varmasti toimi enää.

      Poista
  9. Onnittelut sinulle rohkealle! Missä saa liittyä fanikerhoosi? Mistä saa varata osallistumisen meikkikouluusi?

    Mää en meikkaa juuri ollenkaan (meikkivoide, kulmakynä ja huulipuna riitttävät). Silmäni on leikattu ja sidekalvoilla oleviin arpiin jää helposti meikeistä hiukkasia ja ne alkavat hierää silmän kalvoja. Katselen kyllä pitkin päivää nuutunutta olemustani veskin peilistä siellä käydessäni. Taidanpa huomenna kokeilla, saisinko nuutuneen ilmeen meikeillä pois? En ole kyllä yhtä taitava ja harjaantunut kuin sinä, harmi.

    Sinulla on peruskauniit kasvonpiirteet ja kaunis lämmin hymy, ne tulevat kyllä esiin jo meikittömissä kuvissakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noilla peruskaluilla saakin hyvän ja huolitellun naaman työpäiväksi. Ihon tasoittelu, kulmien parantelu ja huulipuna, siinä se on. Hipaisu poskipunaa tietenkin raikastaisi ilmettä.

      Kävin tänään Helsingin Stockmannilla ihailemassa Macin osastoa. Voi niitä ihania poskipunia! Tyydyin ostamaan luomiväripaletin, vaikka en varsinaisesti tarvinnut sitäkään, mutta kun se oli kuin tehty mulle. Niin olisi ollut pari muutakin juttua.

      Poista
  10. Ihana juttu, rohkeakin. Huulipuna ja silmät ovat tärkeät. Sinulla on upeita silmälaseja, värikkäitä ja näyttäviä kehyksiä.
    Tästä sai myös hyviä vinkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on hullunrohkea juttu ja minä plen pölijä, mutta taidan jatkaa joskus vielä tätä sarjaa. Kyllä vanhemmatkin bloggaajat hyötyvät toistensa vinkeistä alalla millä hyvänsä. Tykkään meikkaamisesta ja ihailin tänäkin aamuna itse onnistunutta silmämeikkiäni. Sitten panin lasit päähän eikä sitä nähnyt kukaan muu sen jälkeen. Oli kuitenkin hyvä fiilis lähteä kaupungille Helsingissä.

      Poista
  11. Oi miten ihana postaus! Pitäisi opetella meikkaamisen todelliset niksit....

    Sinä olet taitava -ja kaunis! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin ensin oikeasti, että blogiystävät tuumaisivat, että voi juku mikä taukki! Tämmöisellekin näyttää kuitenkin olevan kysyntää, ja ainakin itse lukisin mielellään muittenkin kokemuksia tavoista parannella ulkonäköään. Mulla on koko arsenaali päällä aina töissä, se on ilo mulle itselle:)

      Poista
  12. Vau! Näytät ainakin kymmenen vuotta nuoremmalta meikkikuvassa!!! Aika upeaa. Hieno postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pieni vaivannäkö ulos lähtiessä kannattaa siis;)

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...