perjantai 9. elokuuta 2013

Kosteanlämmintä



Ensimmäinen työviikko pitkän kesäloman jälkeen sujahti ohi ällistyttävän nopeasti. Nautin työstä aivan erityisesti aina lomalta palattua, kun on vielä rennolla mielellä ja melkein lomafiiliksissä. Olo on jopa niin rento, että muistaa suunnilleen vain puolet siitä, mitä pitäisi tehdä. Ehkä ne tärkeimmät kuitenkin, ja ehtiihän sitä taas talven tullen nipottaakin.


Tänä aamuna kävelin viimeiset kilometrit työmatkasta sadetta varten varustautuneena. Vetäisin ensimmäistä kertaa koko kesänä pitkälahkeiset farkutkin jalkaan. Kotoa lähtiessä tuli vettä taivaan täydeltä, mutta se loppui jonkin ajan kuluttua. Kosteus ja lämpö iski varsinaisesti vasta perille päästessäni. Kaikkialla oli todella kummallisen kosteaa ja päästä valui hiuksia pitkin pisaroita selkään. En yleensä ole kova hikoilemaan, joten ensimmäinen ajatukseni oli tarkistaa, onko estrogeenilaastari varmasti paikallaan. 

Onneksi huoneessani oli tehokas pöytätuuletin, jolla kuivattelin päätäni ainakin puoli tuntia ennen kuin saatoin vääntää kihartimella hiuksiin vähän kuohkeutta ja piirtää silmät esiin. Ilman sitä ei olisi tullut työnteosta mitään. Jätin tuulettimen päälle koko aamupäiväksi ja sain sillä huoneilman kuivumaan kohtuulliseksi.

Kotona on illalla yhtä kosteaa. Vaatteet liimautuvat kiinni. Viikonloppuvieraat tulevat kohta takaisin menoistaan, juustotarjotin on katettu ja televisiosta alkaa Luther.

Hyvää viikonloppua!


8 kommenttia:

  1. Ostin jo soijaakin, kun veivaan niin aalloissa, että melkein hukun.
    Vaan ei ole viileää kuin sorsilla, ei.
    Ei kai missään ole kielletty viemästä omaa tuuletinta työpaikalle?
    Haluaisin niin olla ensi viikolla ihan cool.
    On uusi koulu ja uudet kujeet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä töissä ostettiin yhtenä kuumana kesänä kunnon tuulettimet jokaiseen huoneeseen ja siitä on kyllä ollut paljon iloa. Helteen lisäksi se auttaa kosteilla ilmoilla ja siinä sivussa kuumiin aaltoihinkin:)

      Poista
    2. Niin ja oikein mukavaa koulun alkua!

      Poista
  2. Ensimmäisen kuvan valaistus on aivan upea! Meilläkin on töissä niin kosteaa, että on pitänyt ostaa toisenlaista paperia kopiokoneeseen, jotta toimii kunnolla. Itseä nyt hikoiluttaa vähän väliä : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paperi on tosiaan yhdenlainen kosteusmittari;)

      Mun piti aloittaa estrogeeni jo nelivitosena, kun en pystynyt nukkumaan niitten hikoilujen takia. Onneksi sillä ja kohdunpoistolla pääsin isosta nipusta kaikenlaisia vaivoja.

      Poista
  3. Trooppisen lämpimiä öitähän tässä ollaan viikon varrella vietetty ja ukkosrintamaa pukkaa päälle päivittäin, joten eipä ihme, jos töissäkin hiki noruu..

    Kauniit kuvat, ihanaa läpikuultavuutta näissä!

    Hyvää viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on ollut niitä ukkosia. Tänneon aina vaan luvattu, mutta ovat kiertäneet tai haihtuneet matkalla. Täällä Päijänteen yläpäässä ukkostaa oikeastaan aika harvoin.

      Hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista
  4. Mahtavia nuo sorsakuvat!
    Huh, huijaa tätä kuumuutta ja hikoilua, heti kun jotain touhukkaammin tekee!
    Olen pitänyt pari kuukautta estrogeenipillereistä taukoa. Saas nähä kauanko tätä sietää.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...