keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Matkavaatteita, hmm


Nyt saatte nauraa, tässä tulee nimittäin asupostaus! Sain tasan yhden pyynnön kertoa matka-asuistani, ja teen sen siitä huolimatta.  En kuluta kovin kummoisia summia vaatteisiin enkä tilaa merkkivaatteita, vaan hankin käytännöllisiä ja kivoja, ja ennen kaikkea omalle vartalolleni sopivia vaatteita. Olen nykyisin tyypiltäni 166 senttiä pitkä pullea X, joten sillä ei paljon juhlita. Jos ei nyt luovutetakaan.

Ensimmäisessä kuvassa on pari helteiseen päivään sopivaa vaatetta, joista kumpaakin tunikaa käytän farkkucaprien kanssa. Vasemmalla on uusi KappAhlin raikkaanvärinen ja kevyt kesävaate. Sen päällle käy tarvittaessa sininen neuletakki. Oikealla Almian pari vuotta vanha pellavatunika, joka on aivan lyömätön kuuman päivän vaate. Pellavaa ei vain voita mikään kesällä!


Marimekon vaaleat joustavat caprit (loistovaate, suosittelen!) ostin täksi kesäksi, kun viimevuotiset valkoiset jäivät ainakin viisi senttiä vajaiksi vyötäröltä. Siirtyivät siis yläkaappiin odottamaan parempia aikoja. Harmaa KappAhlin kruunu-teepaita on tarpeeksi väljä, ettei makkarat näy, ja värikin on imarteleva minulle. Eccon valkoiset ballerinat ja Riekerin sandaalit ovat hyvät jaloille ja sopivat kaikkien asujen kanssa. Sandaaleilla jaksoi hyvin kävellä koko päivän eivätkä jalat valittaneet. (Yösärkyä oli polvessa kyllä, mutta sitähän oli jo kotona.)

Vanha vadelmanpunainen tunika oli mainio ohut autovaate. Se rypistyy kuitenkin helposti. Kirkkaan sininen viskoosineule  Zizziltä on hyvä pitkähihainen tarvittaessa ja sen alla on hihaton, myös sopivan väljä ja lantion peittävä viskoosielastaanitoppi (Prismasta, hähä, ja loistava hinta-laatusuhde).


Tästä puuvillatunikasta olen tosi iloinen. Löysin sen Sokokselta tänä keväänä, ja taitaa olla heidän omaa merkkiäänkin. Viileällä ilmalla se on erinomainen sinisten farkkujen kanssa, ja myös niitten farkkucaprien, jos ei välitä siitä, että sääret näyttävät sitten lyhyeltä. Vesibussiajelulla tarvittiin vielä huivikin kaulaan, niin kylmä oli tuuli mereltä.


Almian viskoosielastaanitunikan olen löytänyt myös Sokokselta muutama vuosi sitten. Se on osoittautunut monikäyttöiseksi vaatteeksi kesällä ja talvella eri tavoin asustettuna. Matkalla puin sen iltaisin syömään lähtiessä Marimekon mustien kapeitten housujen ja mustien kenkien kanssa. Käytän usein alla myös oranssia tai fuksianpunaista toppia.

Näillä mentiin ja hyvin riittivät. Kesällä käytän paljon kaulakoruja, vähemmän huiveja. Kotona käytän nahkalaukkuja, mutta matkoilla en marikassia parempaa tiedä -varsinkaan sen Amsterdamin ryöstöyrityksen jälkeen. Nyt oli mukana tummansininen olan yli heitettävä laukku ja välillä pieni nahkainen olkalaukku. Onneksi on ikää sen verran, että käytännöllisyys saa mennä ulkonäön ohi.

Nyt tunnen itseni vähän epävarmaksi, ja vähän ääliöksi, koska en tykkää oikein katsella asupostauksia, ja niin vaan lankesin siihen itsekin.


20 kommenttia:

  1. Höpö höpö, ei mikään ääliö.
    Kyllä me naiset saadaan vaatteilla koreilla! ja aina kiinnostaa nähdä toisten asusteita.
    Kyynisyys ja itsestään piittamattomuus vasta ääliömäistä on, uskon.

    Näyttää tyylitietoisen naisen laadukkailta ja hyvän näköisiltä asusteilta. Ja vielä mukavia yllä, niin kyllä kelpaa. Tuo hiaton tunika näyttää tosi upealta! Viskoosielastaasitunika on monikäyttöinen, näyttävä illallisasu mustien housujen kanssa varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä suosin yhtä väriä ylä- ja alaosassa pidentävän ja hoikentavan vaikutuksen takia, mutta kesällä en välitä, vaan sekoittelen värejä. Monta kesää meni mustissa ja hiekanruskeissa vaatteissa, kun ne miellyttivät silmää silloin, nyt kaipaan raikkaita värejä.

      Poista
  2. Minustakin oli kiva aikuisen vaatepostaus.
    Tykkään myös hihattomasta batiikkijutusta;
    vaikken itse olekaan sinisen ystävä, no turkoosin juu.
    No, silti... haluaisin sopivan siniset, kapeat farkut,
    mutta kun farkkukaupat ovat niin vaikeita.
    Kiva, jos sinulla on sopivat.
    Etkö käytä ollenkaan hameita tai mekkoja?
    Minulla on melkein aina mekko....
    tai no, ison koon tunika on mulla lyhyellä mekko.
    Kymmenen senttiä lyhyempi kuin sinä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo batiikkitunika on sellainen, jonka erittäin mielelläni ottaisin mekkopituisena! Se istuu yläosasta hyvin, vaikka tekisi mieli asentaa joku lyijynauha painoksi helmaan;)
      Muuten en käytä mekkoja koskaan, muistaakseni viimeksi 2005 serkun häihin hankin mekon. Ennen oli vaikea saada valmiita kesämekkoja isojen rintojen takia, nyt taas reidet hankaavat ikävästi yhteen, joten caprit tai legginssit on ainakin päällä.

      Farkkukaupat on vaikeita, yleensä minäkin joudun ompelemaan sisäänotot vyötärölle, että housut pysyy jalassa. Tykkään ohuista ja joustavista, ja viimeksi löysin sellaiset Zizziltä.

      Poista
    2. Isojen rintojen takia on vaikea hankkia mitä vain.
      Mutta marssin siis Zizzille etsimään farkkuja.
      Kiitos vinkistä.

      Poista
  3. Hyvännäköisiä asuja. Ja tyylisi on sellainen että kaikki sopisivat myös minullekin!Tyylikästä, ajatonta , mukavaa! Ja totta, että tässä iässä käyttömukavauus ohittaa muodin. Itselläni matkoilla tärkein juttu on kengät. Niillä on pystyttävä kävelemään, koska sitä tulee tehtyä paljon. En ole koskaan käsittänyt miten jokut selviävät päivän korkokengissä? Laukku on minullakin matkoilla aina sellainen, jonka saa yli olan. Reppu on toinen hyvä vaihtoehto, mutta sitä ei minulla tule kovin paljon käyettyä muulloin kuin jos painun johonkin luontopolulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikuisilla ei ole enää samanlaista tarvetta erottautua vaatteilla kuin nuorena oli. Nyt haluaa vain tuota tyylikästä, ajatonta ja mukavaa. Ja tietysti pitkää linjaa ja hoikentavaa mulle!

      Poista
  4. Onpa mielenkiintoista kurkata vatekaappiisi ;) Melkein vois olla minunkin kaapista nämä asut. Nuo raitaiset varsinkin näyttävät monikäyttöisiltä. Ballerinat eivät istu jalkoihini, vaikka tykkäisin niistä. Näin juuri eilen näyteikkunassa Parikan kauniit ballerinat, joissa on jäniksen korvat tai linnun siipi etuosassa. Mutta kun ne läpsyvät kuitenkin jaloissani...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen varsinainen raitaihminen ja töissä käytän juuri nyt Gudrun Sjödénin sinivalkoraidallista väljää teepaitaa.. En siedä kovin hyvin muita kuvioita lakanoissakaan kuin raitoja.

      Mulla on lättäjalat, joten suurin osa ballerinoista ja avokkaista jää ikävästi auki. Nuo Eccot istuvat kuitenkin hyvin.

      Poista
  5. Näinhän se on, että käytännöllisyys ennen kaikkea :) Ainakin kenkien osalta. Kyllä kengillä pitää pystyä kävelemään, mutta tietenkin on pelkkää plussaa, jos tämän lisäksi ne ovat vielä kivannäköiset.

    Kivoja vaatteita kaikki esittelemäsi yhdistelmät. Itsellänikin on vähän samanlaista ongelmaa, että joitain vaatteita on pitänyt laittaa odottamaan parempia (lue: laihempia) aikoja. Nuo Marimekon caprit näyttävät tosi kivoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kengillä pitää nimenomaan pystyä kävelemään. Kaupunkimatkoilla kävellään pitkin päivää, joten kenkä ei saa hangatakaan mistään. Ja niitten on sovittava vaatteisiin ja oltava siedettävän näköiset, eli aikamoiset haasteet on aikuisella naisella! Tällä kertaa en kuitenkaan ottanut mukaan urheilusandaaleja, joissa mies kulkee koko kesän.

      Poista
  6. Upeita asukokonaisuuksia - ja matkakuvia tuolla alempana!

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pieni matka melko lähellekin on iso elämys. Pääsee haistelemaan vähän erilaista ilmapiiriä.

      Poista
  7. Kiitos kun otit haasteeni vastaan. Kuviesi mukana pääsin minäkin Köpikseen ja sain kurkistaa vielä matkalaukkuusikin:) Asusi sopisivat minullekin. Kovin harvoin törmää näin itsellekin sopivaan, nättiin kokoelmaan aikuisen naisen vaatteita. Kaunis kiitos. Inkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Oli niin harvinainen pyyntö, että houkutteli vastaamaan. En kehdannut itse malliksi ryhtyä, vaikka ehkä olisi kannattanut. Vaatteet kuitenkin näyttää lättänöiltä hengarissa, mutta ajatus selviää.

      Ehkä me aikuiset naiset, jotka välitämme ulkoasustamme, ollaan aika samantyyppisiä valinnoissamme. Vai onko kyse tarjonnasta?

      Poista
  8. Tykkään asuistasi, osaat käyttää värejä, jotka sinulle sopivat. Värianalyysikin oli kai takavuoina käyty? Varsinkin tuo mustavalkoraita väreihin yhdistettynä näyttää tosi hyvältä.

    Rentoa pukeutumista näkyy juhlissakin nykyään, vaikka kovin hienot juhlat ovat tosin pysyneet ulottumattomissani, huivilla somistin viimeksi arkiasun juhlavammaksi, hyvin toimi :)

    Eikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sis! Värianalyysikirjat auttoivat silloin nuorempana kovasti, kun ihmettelin, miksi näytin niin kuolleelta sinapinkeltaisessa;P

      Ihan samaa mieltä, että harvoin on tarvittu kovin juhlavaa vaatetta, ja siksi niitä ei olekaan. Ehkä jos häitä tulisi, niin niihin sitten hankkisin jotakin.

      Poista
  9. Jotkut hämmästelevät ballerinoja matkakenkinä, minä en. Lempiballerinoillani (samaa mallia on sekä mustana että nudena) olen käpsytellyt matkoilla jalkojen väsymättä pitkiä matkoja päivittäin. Ihanat, kevyet mukana.


    Tulevalle Berliinin matkalle täytyy pakata maltilla ja jättää tuliaisille tilaa... Olen yleensä matkustellut "perinteisillä" lentoyhtiöillä, eivät ole ihan joka gramman ylitystä veloittaneet. Air Berlinin kanssa voi olla toisin. Monelle reissulle olemme karsineet pakatessa vaatteiden määrää ja paikan päällä etsineet pesulan, heittäneet aamulla kassillisen vaatteita pesuun ja noutaneet illalla. Hintakaan ei ole päätä huimannut, toisin kuin Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kenkien on oltava hyvät omiin jalkoihin, olivat sitten millaiset tahansa. Matkalla on niin kiva kävellä paikasta toiseen tai vaan maleksia ympäriinsä.

      Minulta jäi ostokset enimmäkseen tekemättä tällä kertaa, kun viimeisenä päivänä olikin kaikki paikat kiinni kansallispäivän takia. Rahaa säästyi, mutta harmittikin.



      Poista
    2. Mekin ollaan kuopuksen kanssa menossa Berliiniin ensi viikolla ja matkavaatteeksi löysin Stockan alesta Marcopolon vaaleanoranssin tunikan. Heti tuli tämä sun postaus mieleen, kun löysin tunikan. Iso inspiraatio, iso kiitos tästä!

      Poista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...