maanantai 10. kesäkuuta 2013

Lounastauko


Puolenpäivän jälkeen oli Tanskassakin ruokatunnin aika. Rannoilla istuskeli kaikkialla ihmisiä syömässä eväitään. Jotkut olivat tulleet selvästi toimistoistaan ulkoilmaan nauttimaan auringosta kanavan varrelle.


Kuvia katsellessa tulee väkisinkin mieleen oma työpaikka ja sen keittiö. Kokoonnumme kaikki syömään yhdessä eväitä ennen puoltapäivää rakennuksen keskellä olevaan tilavaan huoneeseen. Ikkunatonta paikkaa on vaikea mieltää kovin viehättäväksi, joten mietimme tänään, että kirkasvalolamppu voisi olla hyvä hankinta. Kunnon valkoinen valo toisi edes ripauksen sitä tunnelmaa, minkä ikkunoiden puuttuessa menetämme.

Eikä eväissäkään ole usein kehumista.


Paljon hauskempaa olisi kyllä istua jonkun veden äärellä.







11 kommenttia:

  1. Miniänikin palasi juuri Köpiksestä konferenssimatkalta ja kun katselin hänen ja sinun ihania kuvia niin alkoipa Kööpenhamina tuntua houkuttavalta viikonloppulomakohteelta.Sitäpaitsi se on inhimillisen matkan päässä, siis ainakin teitä etelämpänä asujia!Turhan pitkä aika siitä onkin kun olen siellä lomaillut.Oltiin aikoinaan perhematkalla kun pojat olivat pieniä, Legoland, Tivoli jne.Nyt voisi tutustua ihan toisenlaisiin juttuihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se inhimillisen matkan päässä, mutta meni silti yhdeksän tuntia matkaan, siis ennen kuin oltiin hotellilla. Laukkuja sai odottaa enemmän kuin koko lentomatkaan meni aikaa, mutta sellaista sattuu. Kannatti se matkanteko silti, ja ainahan siihen saa varata koko päivän, kun lähtee muualta kuin Helsingistä.
      Kerran lensin Kanarialle Jyväskylästä, ja silloinkin piti koneen lähtöä odotella tuntikausia, paluulennon lähtöä vielä kauemmin. Korjasivat jotakin.

      Poista
  2. Meillä sentäs töissä ikkunat taukotiloissa ;)
    Mutta on se tämä meidän suomalaisten elämä vain niin totista ja kurinalaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se totista ja kurinalaista, ei sille mitään voi! Kesällä sentään otetaan vähän rennommin eikä nipoteta yhtä herkästi. Húomaa sen täällä asiakkaistaan, että nuoretkin huomauttavat herkästi, jos olen viisi minuuttia myöhässä. Minä tietysti vuolaasti pahoittelen asiaa;)

      Poista
  3. Kerrankin voin sanoa, että kyllä, on mukava lounastaa patiolla tai torilla :) Siihen pitäisi kaikilla olla kesäaikaan mahdollisuus, työtehokin on taas ulkoilun jälkeen eri hyvä. Hauskasti olet saanut tallennettua lounastunnelmaa eri paikoista.

    Eikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on moni asia nyt tosi mukavasti! Voit varata kunnollisen ajan ja paikan ihan sään mukaan. Vaikka torille!

      Poista
  4. Kaunista ja leppoisaa. Kesällä on mukava olla lounaalla "ulkona" kuin piknikillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen joen tai kanavan rannalla auringossa istuskelu olisi ihan luksusta! Kyllä siitä ja pienestä rupattelusta kaverin kanssa saisi ladattua itseensä virtaa ja hyvää tuulta taas iltapäivään.

      Poista
  5. Mikäs tuolla lounastaessa auringon helliessä.
    Meillä muuten on kirkasvalo kaffittelu/opehuoneessa,
    mutta sensijaan me lounastamme työpöydillä...
    Mutta en nyt käykään muistelemaan sitä
    sen enempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koulussa syöminen on ihan oma juttunsa, osa siitä taitaa olla työtäkin. Mutta ei muistella sitä, nyt voit kattaa vaikka pihalle aurinkoon tai puun alle. Tai nostaa viileällä ilmalla tuolin kasvihuoneeseen ja nauttia eväät piknikillä:)

      Poista
  6. JOo, tänään lämmitin broilerinrintaa ja pakastevihanneksia siinä ikkunattomassa huoneessa, mutta onneksi siellä oli hauskaa seuraa:)

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...